Italiaan voi tulla jo pelkästään viinien takia; sen parempaa syytä ei tarvita. Olen vuosien mittaan löytänyt erikokoisille ryhmille ihanteellisia viinitiloja, joilla vierailla. Näillä tiloilla ei lasketa korkealaatuisen viinin maistelussa kulauksien määrää, kuten ei myöskään olla hönkäämässä massaturismin perään tai massatuotantoon. Tilojen omistajat ovat ystävällisiä ja positiivisesti ylpeitä työstään, aina perinteitä kunnioittaen. Ahneus ei ole saanut yliotetta tässä ammatissa ja työtunteja ei viinintiloilla lasketa.
Tätä ammattia harjoitetaan sydämestä ja kuten ystäväni Toscanan maalaukselliselta noin 600 vuotta vanhalta viinitilalta sanoo ”tämä on hulluutta, hyvää sellaista joka vie täysin mukanaan”. Ps. hän vaihtoi hiljakkoin vaimoa koska tämä ei luultavasti ollut täysin sydämin mukana hänen elämänfilosofiassaan. Nykyinen vaimo on taasen aivan hurahtanut sekä mieheensä että viinitilan pyörittämiseen. Benissimo!
Viininteko menee usein suvussa, jopa munkkien yli viitisensataa vuotta vanhan tietämyksen kautta ja perintö kulkee kuin ”viini veressä” vanhemmilta lapsille. Tämä ketju ei hevillä katkea vaikka välissä olisi taloudellisestikin vaikeita vuosia. Naapurini GIovanni 94v. muisteli että hän söi nuorena tuoretta leipää jonka päälle levitettiin murskattuja viinirypäleitä suoraan viiniköynnöksistä. Maku on mahtava ja mehu imeytyy mukavasti leipään. Esim. uva fragola-mansikkainen rypäle sopii tähän erinomaisesti.
Italialainen ei juo viiniä päästäkseen täysin ymmärrystä vailla olevaan olotilaan. Il vino, viini, nautitaan ruoan yhteydessä, aperitiivina tai ruokaa sulattelevana jälkiruokaviininä. En ole 27:n vuoden Italiassa oloni aikana nähnyt kuin yhden italialaisen humalaisen nukkumassa puiston penkillä. Tämä sivuhuomautuksena. Viinistä voi keskustella tarvitsematta olla sommelier tai viiniklubin jäsen. Jokaisella on oma mielipiteensä ja sitä kunnioitetaan. Voit myös olla ilmaisematta mielipidettäsi ja vain nautiskella lempiviiniäsi e basta, eli piste. Kukin juo minkä tyyppistä viiniä haluaa, minkä ruoan kanssa haluaa eikä minkäänlaista yhdistelmää pidetä sopimattomana. Gusti sono gusti. Makuasioissa ei ole voittajia eikä voitettuja.
Italialaiset eivät myöskään syö pysyäkseen vain hengissä vaan ruoka on elämäntapa, sen ”colonna portante” eli pystyssä pitävä pylväs. Pennabillin pieni kunta, jossa olen kunnanvaltuuston jäsenenä viidettä vuotta edistämässä turismia, on ylpeä yhden Michelin-tähden ravintolastaan. Monet ovat sanoneet minulle että jo tämä ravintolakokemus oli tänne tulon arvoinen! Välttämättä ei tarvita edes etukäteen varata pöytää ja hinta-laadusuhde on enemmän kuin kohdallaan, se on perfetto, täydellinen kuten sen ruoka ja viinivalikoima. Tunnelma on harkitun kotoisa.
Montefeltrosta löytyy pieniä, herttaisia kotiruokaa tarjoavia luomuravintoloita sylin täydeltä ja ”KM 0” (nolla kilometriä) kuten täällä sanotaan, tarkoitta että raaka-aineet ovat paikallisia ja lähiruokaa ja voitte arvata myös maun olevan sen mukaista. Ruuhkaa ei ole koska alue ei ole massaturismin valloittamaa joten on hyvä varmistaa etukäteen että ravintola on auki: ei sen takia, että se olisi täynnä. Ruuhkaa voi olla vain jos on kyseessä paikallisten ristiäiset, häät tai syntymäpäiväkekkerit joita juhlitaan jo ala-asteelta lähtien luokkakavereiden kanssa esim. pizzeriassa ja jonne päivänsankari voi mutkitta tuoda oman kakun jälkiruoaksi kaikille, no problem. Isovanhemmat ja sukulaiset ovat tietysti kekkereissä mukana.
Montefeltron seudulla hinnat ovat alhaisia; esim. Pennabillin kylällä maukas espressokahvi, briosche tai kuohu-tai punaviinilasi maksavat euron. Kaikki on pakko suhteuttaa paikallisten palkkatasoon, muuten asiakkaat kaikkoavat.
Maukkaan menuun saa monine ruokalajeineen, jälkiruokineen , viineine- ja likööreineen vähemmällä kuin 30:llä eurolla. Eikä mausta tingitä kuten ei myöskään raaka-aineiden laadusta. Tämä on kulinaariparatiisi. Kolmen läänin alueella myös maut vaihtuvat aivan pienen välimatkan sisällä joten mikäs sen hauskempaa kuin syödä aamiainen Emilia-Romagnassa, lounas Toscanassa ja illallinen Marchen läänissä. Kuulet samalla myös erilaisia murteita. Täällä ei vielä englannin kielen taito ole tarttunut hihaan vai pitäisikö sanoa ”kieleen” monille edes palveluammateissa oleville. Opit nopeasti italiaa.
Adrianmeri siintää horisontissa ja kaunis viinitila kattoi lounaan puutarhaan suomalaisryhmällemme!
Tunnelma myös viinitiloilla on aito, välitön, eikä tarvitse pähkäillä että mitä ”pähkinän, tupakan, tai karhunvatukan vivahdetta” löytyy viinin mausta jos ei itse halua mennä sen yksityiskohtiin tilan omistajien kanssa. Jokaiselle löytyy oma suosikkiviini, jota voi ostaa myös mukaan: Emilia-Romagnan läänin Sangiovese-rypäleen mausta aina Toscanan täyteläisiin punaisiin kohdaten matkalla myös Umbrian valkoisia kuplivia jne. Marchen viinivalikoimaan tutustuminen on kaikille aisteille kutkuttavan ihanaa puuhaa. Tuhansia makuja, tuoksuja ja värejä, valkoisesta roosaan ja punaisiin. Myös lähetykset Suomeen hoituvat viinitiloilta.
Päivässä ei kannata käydä kuin kahdella viinitilalla. Tämä ei ole massaturismialuetta joten kiireetön tunnelma välittyy näin kävijään paremmin ja käynneistä saa näin enemmän irti. Ei hoppu hyväksi ole!
Kyllä jo roomalaiset tiesivät miten nauttia elämästä teiden rakentamisen ja sotimisen ohella. Heidän ajan viinit tosin olivat aivan eri kategoriassa…onneksi viininjalostus ja -tietämys ovat kehittyneet niistä päivistä.
Ilo on irti näillä reissuilla hyvän ruan, viinin ja seuran ansiosta. Nämä kolme tekijää käyvät käsi kädessä Italiassa. Tämä terapia puree aina ja tulee halvemmaksikin kuin psykologilla juokseminen. Jokaiseen ruokaan voi valita omat suosikkiviininsä ja voi mitkä Dolce Vitan sulosoinnut: istua ulkona sypressipuiden alla olevalla viinitilalla ja nauttia lämmöstä, kauneudesta, ystävällisyydestä ja mauista. Onneksi Montefeltro on aivan neljän läänin rajoilla joten valikoima ei voisi olla parempi! Vuoristo, kukkulat, niityt, pienet kaupungit tai meri taustalla. Italian sydämessä, keski-Italiassa.
Valitse itse haluamasi kokemukset tai kysy mitä olisi tarjolla ja autan tekemään matkan täydelliseksi! Ideoita ja tietämystä ei minulta täällä työskentelevänä puutu. Monille piristävä hetki syyskuun arkeen on tulla vaikka kokemaan kolmen tai neljän läänin viinitilat ja ravintolat 4-14:ssä päivässä tai osallistua sadonkorjuuseen keräämällä rypäleitä italialiais-suomalaisen perheen viinitilalla San Marinossa ja napsien samalla tätä herkkua suuhunsa auringonpaisteessa, pitkien rennosti laskeutuvien viiniköynnösten kattamien rivien välissä unelmoiden vaikka talosta Toscanassa eläkepäiviksi. Autanpa muuten tässäkin ”pulmassa” jos on tarve! Täällä Montefeltron seudullamme on paljon taloja myynissä ja ostajista on pula. Tarvittaisiin ulkomaalta uutta ”verta”vaikkapa aloittamaan viininviljelyä. Kahvi-ja viinitauko pidetään aina viinitilan oliivipuiden siimeksessä jutustellen edellisvuoden sadosta ja pohtien mikä on tämän vuoden laatu ja tulos.
Eläköön turismi maidemme välillä!
Tervetuloa toukokuulta aina lokakuun puolelle asti! Syyskuun alun sadonkorjuuaikaa ei voi koskaan tietää päivälleen, se riippuu ilmoista ja milloin rypäleet ovat valmiita korjattavaksi ja tämä on kiireistä aikaa viinitiloilla. Pienet tilat korjaavat ne muutamassa päivässä. Pidämme aina peukkuja että vaan tule rankkasateita tai rakeita viime hetkellä jotka pilaavat sadon. Tämä on tarkkaa puuhaa..tule kuulemaan miten lehmän kokoinen villisika ei halunnut lähteä viiniköynnösten alta mihinkään ja miten siinä sitten kävi 🙂
Ilmakuivattuja kinkkuja Arezzon viinitilalla.
Pienet ravintolat luovat tunnelmaa ja ruoka on nautinnollisen hyvää!
Juustoja voi maistella suoraan tuottajilta lukuisilla kesätoreilla ja kyläjuhlissa! K-kaupan tyttö osaa asiansa. Pennabilli, Miratoio.
kanttiinasta edullisesti mukaan 
omistaja tarjoilee ja kertoo