Vauhdin huumaa Montefeltrossa

Kukkulat vetävät vauhtimimmejä ja -poikia puoleensa; tai miksei myös vauhtimummoja. Voihan sitä toki mennä rauhallistakin tahtia näissä maisemissa. Ota vain sähköpyörä allesi, ja anna maisemien vilistä haluamasi tahtiin silmiesi edessä aivan kuin luontofilmi. Varokaa vain hiukkasen piikkisikoja, mäyriä ja Don Arialdo-pappia, joka on 90v. ja köröttää Fiatillaan keskellä tietä messun jälkeen, paluumatkallaan vanhainkotiin. Ja alatalon Birba-koiraa, joka tykkää löhötä keskellä tietä kotinsa edessä aurinkoa ottamassa. Hollantilainen pyörilijä-ystävämme kommentoi : ”that dog is suicidal”!

Järjestämme pyörät suoraan allesi loma-asunnoilta Altopoggiosta ja CadelGufosta : https://italianvalleys.com/where-to-stay. Pätevän paikallisoppaan kera.

Montefeltro bike tuo pyörät isommallekin porukalle ja hinta ei ole päätähuimaava: pyöräilymaisemat sen sijaan ovat! Kissat luikkivat karkuun, kun pojat lähtivät suhisten ylämäkeen.
Andrea toi Carpegnan pyöräliikkeestään s-pyörät reippaille turisteillemme ja Virpi yrittää kääntää parhaan kykynsä mukaan pojille ohjeita.
Altopoggion parkkipaikalta lähti iloinen Suomi-jengi matkaan lämpimänä heinäkuisena iltapäivänä

Johan oli säpinää ja sutinaa, kun kahden ihanan lomaperheen pojat ja isät halusivat lähteä polkemaan lähikukkuloille. Äidit jäivät asunnoille maalaamaan maisemaa ja lukemaan. Meidän Diego lähti mukaan apu-oppaaksi. Spilla-koiramme olisi halunnut myös juosta mukaan, mutta kukaan ei kerennyt noteeraamaan Spillaa, ja hän löntysteli takaisin terassille nukkumaan.

Läheisen Frontinon kunnanjohtaja Andrea vuokraa siis sähköpyöriä liikkeessään Carpegnan keskustassa. Carpegnan vuoristo on kuuluisa paikka myös kilpapyöräilijöille; siellä harjoitteli väsymättömän voitokas Marco Pantani. ”Carpegna mi basta” sanoi Marco- tarkoittaen, että Carpegnan vuoristo riittää hänelle harjoitusleiriksi. Ei tarvitse lähteä sen kauemmaksi.

Kuuluisa Marco Pantani Carpegnan vuoristossa muistolaattoine- ja julisteineen #Questo è il cielo del Pirata”. Pirata (merirosvo) oli Marcon lempinimi. Tämä on Marcon taivas. 1415 m korkeudella. Nyt Marco on vielä ylempänä, pilvien päällä. Hän kuoli Riminillä, yksin hotellissa, ikävissä tunnelmissa. Italia kaipaa sinua!

Olen tuntenut Andrean jo vuosikausia, aina yhteisistä seikkailuistamme turismin parissa, ollessani aikoinani Pennabillin kunnanvaltuustossa turismivastaavana. Andrea on superhyvä heppu ja luotettava ihminen. Eipä olekaan ihme, että hänet valitaan aina uudestaan ja uudestaan tämän Marchen pienimmän kunnan johtajaksi. Jämpti mies ja positiivinen luonne. Käykääpä moikkaamassa ja tutustumassa myös Frontinon kuntaan. Loma-asunnoilta sinne ajaa alta tunnissa.

Frontinon pääkatu ja kaunis kellotorni, jonka mysteerin kerron teille, kun tulette. On puoliksi salaisuus, miten yhtenä kesäkuisena yönä sen kuuluisa muratti oli leikattu pois. Ette koskaan arvaa, kuka oli syyllinen. Andrea paljasti sen minulle.
Andrealla on myös kaksi pyöräilystä kiinnostunutta teinipoikaa ja hän on aina ollut pyöräilyhullu. Diegomme (oik.) on samaa lajia, vaikka enemmänkin downhill-sellainen. Hän painaa Fiskarsin (huom. ei mainostarkoitusta mutta ne on vain MAAILMAN PARHAAT VÄLINEET ) kuokka ja lapio kädessä pitkin metsiköitä ja kukkuloita ”siistien” polkuja pyörällä mentäviksi , muunnellen myös puutarhaamme, koska maasta muotoiltuja hyppyreitä tarvitaan tässä lajissa. Aikansa kutakin, joten annan hänen touhuta MELKEIN mielensä mukaan.

Andrean pyynnöstä kokeilin ensimmäistä kertaa sähköpyörää vuosia sitten, kun kävin hänen luonaan kunnantalolla. Hän laittoi pyörän alleni huikaten: ” polkaise keskustan ympäri ja sano, mitä tykkäät näistä uusista menopeleistä”. Homma oli nopeasti tehty, sillä Frontinon keskustassa on suunnilleen vain yksi n.500 metriä pitkä katu ja hurautin sen turbo-boostilla hetkessä ”ees-taas”; eihän siinä hyvänen aika ehtinyt muita nappuloita painella kun eteenkin päin piti katsella. Siinä oli Frontinon lapsilla ihmettelemistä. He tuijottivat suut auki ja silmät pyöreinä kadun varrella, että kuka tuossa menee kuin tuuli, hame hulmuten. Oloni oli kuin Formula-kuskilla vähintäänkin, ja aloin ymmärtää Marco Pantanin rehkimisen motiiveja. Frontinossa on muuten muutama sata asukasta. Ei liikennevaloja tai ruuhkia. Koskaan. Missään.

Vaihteiden ja jarrujen kokeilua ja tästä se kiva muutamatuntinen seikkailu alkaa. Voit itse päättää lenkin pituuden ja sopia oppaan kanssa, millaista reittiä pitkin haluaisit mennä ja minkä tyyppisessä maastossa. Nämä pojat muuten toivoivat myös ”off roadia” ja se toteutettiin. Andrea ja Diego tuntevat nämä seudut kuin omat taskunsa.
Vain luonto ja sinä: ”sää ja mää”. Niin romanttista! Sääkin on yleensä hyvä ja mää voi olla lähellä oleva Chianina-lehmä ääntelemässä. Maalaisromantiikkaa parhaimmillaan.
Kuun pintaa muistuttava maasto

Pojat kävivät myös upeassa Sasso Simone ja Simoncellon luonnonpuistossa. Tämä on historiallinen paikka ja maaperän monimuotoisuus vetää monenlaista retkeilijää ja tutkijaa puoleensa. Kuvassa Virpi, pienten Camillan ja Diegon kanssa kävelyllä noin 12 vuotta sitten.

Maioletton kukkula, 20 miljoonaa vuotta sitten se jämähti tähän. Tai aiemminkin.

Luonnon kauneus ympäröi ja olo on turvallinen Montefeltrossa. Tervetuloa! Kysy lisää Virpiltä ja tsekkaa vaikka osioista ”mitä puuhailla” sivuilta: https://italianvalleys.com/

Altopoggion loma-asuntojen huumaa keskellä Italian saapasta

Tänä vuonna en päässyt tulemaan juuri pidettäville MATKA-messuille Helsinkiin markkinoimaan matkanjärjestäjien, matkatoimistojen ja yhteistyökumppaneidemme kanssa Montefeltron aluetta, kotiseutuani. Päätin kuitenkin, että annan messualennuksen -10% heille, jotka varaavat huhtikuuhun mennessä tämän vuoden lomansa Altopoggion loma-asuntoihin. Olemme auki vapusta lähtien aina lokakuulle. Kirjoita: [email protected] tai whatsappaa minulle +393331134190 (Virpi)

Esittelen tässä blogissa yhden kolmesta asunnosta, eli Väriherneen. Katso kuvausta tästä kuvine, hintoine ja videoineen : www.italianvalleys.com/alto-poggio

Toscanan perinteiseen tyyliin tehty kivitalo pysyy pystyssä pitämättäkin! Voitte lepäillä rauhassa, sen takaavat kylän muurarit Santino, Oriano ja Agostino, jotka kunnostivat talomme ”juuria” myöten v. 2006-2009. Asumme tuossa vieressä, kts. videolta

Uusia kivoja juttuja on tiedossa, sillä kukkulan toiselle puolelle on tulossa toinenkin upea lomapaikka uima-altaineen. Siitä lisää piakkoin, kunhan saamme sisäkuvia sisustamisen valmistuttua. Laita siis korvan taakse myös nimi ”Ca del Gufo” eli Pöllön talo; pöllöjähän täällä riittää. Aivan ”hulluna Italiaan” nimimerkillä olevia ihania ihmispöllöjä, sekä niitä lentäviä sellaisia. Molemmat ovat harmittomia ja tutustumisen arvoisia. Kurki välillä tästä: www.italianvalleys.com/ca-del-gufo niin näet uutisia naapureistamme, ystäväpariskunnasta Anu ja Tony Pelanderista. Meillä on kivat junailut turismin suhteen, joten pysykää kuulolla. Käydään vaikka yhdessä heitäkin moikkaamassa, kun tulette tännepäin.

Kävele kanssani Väriherne-asunnossa
Tämä herttainen hollantilaispariskunta on nyt jo lapsiperhe, vauveli oli vatsassa kiltisti Toscanan tunnelmissa Altopoggiossa ja varmaan hymyili siellä masussa kelluessaan. Taustalla on Campo del cuore, sydämen muotoinen pelto, näin olen sen ristinyt. Se näkyy kaikista asunnoistamme. Vuoren keskikohdalla kulkee vanha tie, jota pitkin voi kulkea metsäistä kävelyreittiä aina Marecchiajoelle asti alakylään, jos haluaa pidemmän ja eksoottisemman kauppareitin.
Väriherneen asunnon haluavat aina Airi ja Kari, sillä jokaisella vieraalla on omat mieltymyksensä. Kari toi ensimmäisenä urheana ”Rauman poikana” Rotaryklubin 32 henkeä näihin maisemiin viini-ja ruokamatkalle ja hauskaa oli! Terveiset vaan kaikille.
Romanttisen iloinen pariskunta lähdössä illalliselle viereisen Pennabillin Michelintähtiravintolaan. Kylästämme löytyy myös taksi ja kuljetusmahdollisuudet aina lentokentälle asti, vaikka oma auto on suositeltava sen näppäryyden takia. Täällä on helppo ajaa, pelko pois. Jos näet papparaisen ajavan traktorilla edessäsi, odota hetki niin hän päästää sinut ohi. No problem. Täällä ei tööttäillä turhista kuten suurkaupungeissa.
Väriherneen makuuhuoneesta pääsee suoraan ulos privaattipihalle

Tässä huoneessa nukkuivat jo noin sata vuotta sitten sen ensimmäiset asukit eli lampaat, ja heidän nelisorkkaiset jälkeläisensä ainakin neljässä sukupolvessa….
Ostimme talon (rauniot lähinnä) vuonna 2004 ja silloin pihassa juoksentelivat enää villeinä kanat.
”Laske lampaita” jos ei uni meinaa tulla, vaikka kuulemma Altopoggiossa uni tulee hetkessä ja yöuni on laatu-unta! Tiedä häntä, olisiko punaviinillä osansa…vai huuhkajilla, tulikärpästen tanssilla tai Italian kauniilla tähtitaivaalla

Keltainen keittiö tuo heti aamusta hyvän mielen ja hellan sähkölevy on nyt kesällä vahdettu kätevään kaasuhellaan. Valitse tee, MOKA-keittimen espressokahvi tai suomalainen kahvinkeitin, kaikki löytyy Väriherneestä

Muistakaa mussukat, että varauksenne ei tarvitse olla kalenteriviikko eikä täysi viikko, tai se voi mennä yli viikon ja monenkin sellaisen. Vakkarivieraamme viihtyvät montakin viikkoa täällä, jos lomat sen sallivat ja seikkailevat sitten tästä keskeltä Italiaa kätevästi moneen suuntaan päiväreissuille, jos vastapäisen kukkulan tuijottaminen alkaa tylsistyttää. Voit jopa käydä Firenzessä asti päiväseltään jos haluat ja hermot kestävät. Firenzessä on porukkaa kesällä joka puolelta maailmaa ja ydinkesän viikkoja kannattaa välttää suurissa kaupungeissa, jollei pidä museojonoista, ruuhkista jne. kuumasta auringosta.

Kerroinko jo kymmenisen vuotta sitten täällä olleesta ensimmäisestä suomalaisesta meditointiporukasta, joka yksi jäsen istui hievahtamatta tuolissaan varhaisesta aamusta keskipäivään tuijottaen vastapäistä kukkulaa Väriherne-asuntonsa edessä pihalla.

Minun oli pakko panna koiramme asialle ystävällisesti nuuhkimaan häntä (tyyliin: kirjekyyhky ilman kirjettä), jotta sain rauhan sielulleni. Epäilin, että hän oli kuollut siihen paikkaan luonnon kauneuden edessä. Niin etevä hän olikin jo meditoinnissaan, että Spilla-koiramme piti oikein kunnolla nuoleskella hänen paljaita varpaita, ennen kuin näkyi pientä liikehdintää. Pyytelin kyllä anteeksi tietämättömyyttäni tässä asiassa, ja jätin heidät kaikki rauhaan loppuleirin ajaksi. Intia oli heidän seuraava kohteensa- Spilla luultavasti pilasi bisnekseni. Tämä ei toistu. Pyhästi anteeksi, scusateci.

Portti auki uuteen kokemukseen ja Karhunvatukka-asunnon pihaan, jonka vieressä on Väriherne

Kerran brittinaapurimme, ystävämme Marecchiajoen toiselta puolelta, pyysi tulkkausapua ihan vain varmuuden vuoksi passinsa uusimiseen Rooman suurlähetystöön ja hurautimme sinne kolmessa tunnissa autolla. Apuani ei tarvittukaan, mutta eipä siinä kerennyt paljon muuta kun vetämään silmissä sulavat jäätelöt kuumassa elokuun auringossa Rooman keskustassa ja paineltiin äkkiä takaisin vuorillemme Altopoggion ihanan juuri sopivan lämpimään ilmastoon.

Keinu, keinu korkealle…Francesco -puuseppämme Badia Tedaldan kylästä Toscanan puolelta teki kivan keinun ja iskin sen tähän näköalakohtaan vanhaan tammeen asuntojen eteen ! Onko hyvä paikka? Tulkaa kokeilemaan

Yhteydet ovat hyvät eri ilmansuuntiin; olemmehan ihan Apenniinivuorien keskellä, Italian saappaan keskikohdassa. Rauhallista ja turvallista olla, emme lukitse oviamme edes yöllä. Vuoriston viileys ympäröi n. 630 m korkeudella. Meillä on helppo hengittää, tuulahdukset pyyhkivät laaksossa, teillä ei ole ruuhkaa ja on tilaa olla ja mennä. Rauha vallitsee. Se on arvokasta Italiassa.

Altopoggion ostamisvaiheessa tuli muuten eteen sitä sun tätä paperisotaa, vaikka luotettava maanmittaus-insinööritoimisto hoitikin asioita, grazie Dio, Luojan kiitos!

Puoli vuotta meni selvitellessä näin ensimmäistä kertaa Altopoggion historiassa tehtyä tonttijakoa ja tuli ilmi sellainenkin juttu, että osa tontistamme oli vielä läheisen Novafeltrian kaupungin sairaalan nimissä. Entisen heinäladon kohdalla oli ollut keuhkotautiparantola. Erittäin suosittu kuulemma, lähinnä sotien jälkeen. Jaahas. Tämä oli positiviinen juttu, eli ilma on erittäin hyvälaatuista vaikka mäntyjä ei näykään, ne eivät kuulu alkuperäspuustoomme. Hermot tosin meinasi mennä sitä juttua selvitellessä eri instansseissa, mutta kaikki asiat yleensä selviävät kun jaksaa odottaa (ja pysyä hengissä). Kiitos Vinicio ja Fulvio, luottomiehemme asiassa. Onneksi ei pitänyt rakentaa hermotautiparantolaa minulle. Notaarihan nämäkin asiat sitten lopuksi kuittaa ja ottaa niistä vastuun.

Montefeltron alueemme on ruuhkaton. Aina löytyy parkkipaikkojakin autollesi pienistä tuhatvuotisista linnakylistä, joissa vallitsee rauha, eikä turistimassoja pyöri ympärilläsi. Vieraile mielesi mukaan ja patikoi niityillä, metsissä ja vuorilla. Annan infoa, minne mennä mielenkiinnon kohteittesi mukaan ja missä syödä aitoa italialaista kotiruokaa, ei kalliita turistimössöjä.

Varaan mielelläni myös ravintoloita puolestanne. Useimmissa ravintoloissa ei puhuta englantia, mutta tämä ei ole mikään este, uskokaa pois. Ravintoloissa ei ole jonoa, paitsi sunnuntain lounasaikaa voi välttää, jos ei halua elää livenä italialaisperheiden yhteisen sunnuntailounaan riemua: mammat ja isovanhemmat jne. viedään usein sunnuntaisin syömään yhteiselle suvun viikottaiselle lounaalle ja volyymi voi silloin olla maksimissaan viinikarahvin tyhjentyessä ripeästi. Mamma mia!

Syksyä Altopoggion lennokilla kuvattuna, taustalla Leonardo da Vincin ja Dante Alighierin maisemat, Bascion kuuluisa linnantorni 1200-luvulta, jonka ainoasta ikkunasta heittäytyi satoja vuosia sitten hovielämää ja koti-ikävää poteva pariisilainen prinsessa: ulos ja suoraan alas….tästä olenkin jo kirjoittanut blogin ja rauha hänen sielulleen, missä lieneekin. Leonardo sen sijaan heittäytyi fiksuna miehenä vain nurmikolle tornin alle ja maalasi tämän taustamaisemaansa Mona Lisan tauluun! ”Gusti sono gusti”, makuasioista ei saa kiistellä. Danten kynä myös suhisi tässä tornin alla hänen inspiroituessaan näkymästä alas Marecchiajoelle. Hän kirjoitti seudulla Jumalaista näytelmää. Ah, myös Giotto paineli tästä ohi ja hänenkin piti ihan pysähtyä ihailemaan maiseman kauneutta.

San Marinon pikkuvaltioon ajaa alta tunnissa sekä Adrianmeren rannikolle reilun tunnin verran. Jos Pisa kiinnostaa, niin sielläkin voi piipahtaa päiväseltään, olen tehnyt senkin. Näimme kaltevan tornin, jonka ystäväpariskuntamme halusi välttämättä ikuistaa kuvamuistona, söimme lounaan ja käppäilimme jopa hieman Italian saappaan länsirannalla katsellen meren kirkkaita laineita.

Suosittelisin näin 60 km säteellä monta muutakin paikkaa, joissa on upea käydä : San Leo (entinen Italian pääkaupunki), Sant´Agata Feltria (tuhatvuotinen satumainen kylä ja sen tryffelit), Talamello (Piero della Francescan maalauksissa ja luolajuustosta kuuluisa), Pennabilli (etruskiaikainen kylä, Mona Lisan taustamaisemassa ja sen kotijäätelöbaari vetää jalat altanne…), St. Arcangelo (upea vanha kukkulakylä ja shoppaus-ja ruokapaikkana), Verucchio (linnassa syntyi kuuluisa Malatestojen suvun hallitsija ja asutusta oli jo ennen etruskeja Villanoviana-ajalla), San Marinon tasavalta (käy ulkomailla, ulkomailla ollessasi), Urbino (renessanssiajan kehto ja lempparihallitsijani Federico da Montefeltron koti, nykyinen Galleria Nazionale), Sansepolcro (Toscanan tunnelmaa ja viinitilat), Anghiari (ei jaksa edes kirjoittaa..niin paljon sanottavaa tästäkin eli menkää katsomaan), Gabicce Maren uimarannat ja hyvä fritto misto di pesce eli friteeratut merenelävät ja kalaruoat, Gradara (käy nyyhkimässä kuultuasi Francescan ja Paolon rakkaustarina ja vieraile linnassa)…tässä vain osa.

Kiva saada myös nuoria pariskuntia kylään. Suurin osa vieraistamme on aikuisempaa porukkaa tai pieniä ryhmiä, joilla on yhteinen kiinnostuksen kohde kuten esim. Italian kielen opiskelu, maisemamaalaus, hyvinvointi/patikointi ja kaikki naturalmente eli luonnollisesti yhdistettynä hyvään ruokaan ja viiniin. He vuokraavatkin sitten koko talon itselleen. Meillä ei ole riehu-tai meluporukoita.

Postipoika toi juuri tässä kirjoittaessani paketin, jonka sisältö paljastuu teille sen koko ihanuudessaan kun tulette, jos tykkäätte nimittäin riippumatossa lojumisesta. Tämä supermalli on heille, jotka haluavat vaikka nukahtaa siihen ja sulkea vetskarilla hyttysverkon prinssi/prinsessamaisesti päälleen. Hyttysiä ei näillä korkeuksilla ole kuin pari, kärpäsiä voi olla hetkittäin näin maaseudulla.

Tämä on deluxe-oleskelua; leijuen vihreän metsän siimeksessä, kuunnellen metsän ääniä ja niitä pöllöjen juttuja…aika pysähtyy ja hermot lepäävät. Millään muulla ei ole mitään väliä kuin lomatunnelmallasi. Ripustan tämän uutuuden mitä luultavimmin tryffelimetsikköömme, eli selkäsi alla voi olla maan alla tryffeleitä. Jos levättyäsi jaksat niitä vaikka etsiskellä niin PREGO, siitä vaan. Nimimerkillä: ”vain hyvävainuisille” ja parhaan tuloksen saavuttaa tietysti tryffelikoiran avulla.

Pirkko&Lasse ovat superystäviämme stadista!

TERVETULOA TÄMÄN KUVA MYÖTÄ, nelijalkaisistakin pitäville…pihallamme pyörii myös näitä. ”Emme tosin saa tulla sisään asuntoihin, meillä on oma koti”, sanoo Charlie-kissa.

Tsekkaa meillä järjestettäviä rentoja italian kielen alkeis-ja puhekielen herkullisen hauskoja lomaviikkoja, tai kysy liikunnallisista viikoista, joogaleireistä, kokkaus-kulinaariviikoista, ulkioilmamaalausviikoista tai mitä et löydä sivuiltamme www.italianvalleys.com niin ehdota minulle, ja organisoimme lomasi sen mukaan! Historia höystää nykypäivää, siitä ei Italiassa pääse ”eroon”! Onneksi.

Värihernepensas kukassa kesäkuussa ja tuoksu on yhtä huumaava kuin pensaan kauneus MIINUS tuo rillipäinen autuaasti hymyilevä hametyyppi (Virpi) mutta PLUS nelijalkainen kiltti Charlie eli ollaan plussan puolella! Tervetuloa! ps. poikamme Diego sanoi, että näillä pokilla muistutan hänen englannin kielen proffaansa (täällä koulussa lukion opettajia pitää kutsua Professore tai Professoressa). Ostinkin seuraavaksi ruskeat pokat; enää ei ole tullut kommentteja eli ilmeisesti muistutan nyt itseäni.

Casteldelcin kukkulainen minikunta

Vihreässä laaksossa uinuu rauhallinen pieni kunta, jonka asukkaita on viime vuonna laskettu olevan 375. Nykyinen kunnanjohtaja Fabiano on ystäväni, jonka raahasin monta kertaa Helsingin MATKA-sekä Viini-ja ruokamessuille. Fabianolla on nimittäin myös hyvin menestyvä supermarketti Casteldelcissä ja hommaa riittää politiikasta aina paikallisten juustojen ja kinkkujen myyntiin asti.

Casteldelci on Emilia-Romagnan maakunnassa ja täällä on muinaisina aikoina väännetty muutakin kun tahkoa. Porukkaa on ravannut tästä läpi valloittaen sen maita ja tuhatvuotinen linnantorni katsoo vieläkin ylpeänä alla virtaavien jokien muodostamaan kauniiseen vihreään laaksoon, missä hiljaisuus ympäröi. Tämä paikka on unelmoitsijoille tai patijoitsijoille. Anna silmiesi levätä kauniin luonnon ympäröimänä ja ajatuksen juosta ja jalkojen levätä tai ihan miten päin vain.

Oppaanne höpöttää hauskoja, klikkaa ja ihastu Casteldelciin!

Parisen vuotta sitten vanhan keskustan vuosia kiinni olleen ravintola-ja majoituspaikan osti Riminiltä tullut pariskunta, joka laittoi sen uuteen uskoon, joten nyt täällä voi myös yöpyä. Hallelujah.

Alhaalla, kukkulan juurella on yksi kauppa, jalkapallokenttä, hautausmaa, pieni SELF- bensa-asema ja sen vieressä ravintola. Ravintolassa laittaa taivaallisen hyvää paikallista kotiruokaa lähes 50 vuotta täällä asunut tanskalainen rouva. Tässä tapauksessa pitää paikkansa sanonta ”mai giudicare il libro dalla sua copertina” eli ”älä arvostele kirjaa sen kannen perusteella”. Marssikaa sisään ravintolaan, syökää ja juokaa ja olen varma, että sanotte ”che buono”- voi miten hyvää! Ai niin, pieni apteekki löytyy myös ja päätien varrelta kyltti, jossa lukee: ”PATATE 1 KM” eli maanviljelijältä voi ostaa suoraan kuuluisia Casteldelcin maukkaita perunoita. Muistaakseni kilohinta pyörii euron paikkeilla. Perunat ovat ihanan valkoisia sisältä ja ne ovat erinomaisia muusin ja gnocchien tekoon. Tässäpä nämä perusjutut Casteldelcistä.

Kunnanjohtaja kuljettaa vanhuksille, ilman autoa oleville tai vaikkapa kotonaan vaan sairaana makaaville supermarketistaan lounastarpeet kotiovelle. Lihatiskin takana soi puhelin ja kuuntelen, että Maria-mummeli pyytää kinkkuleipää ja antaa tarkat ohjeet, minkä laatuista crudokinkkua haluaa ja kuinka ohueksi siivut pitää leikata ja pannaanko vielä kenen leipomon leipää, paikallista vai tuosta 10 km päästä olevaa leipää ja onko sen kuori tänään vähemmän vai enemmän paistunut…jne. jne. tässähän menee aikaa mutta kenelläkään ei voi olla kiire näin tärkeiden juttujen kanssa. Kaikki paperipussukat tilauksineen sitten puolen päivän maissa Fiattiin ja Fabiano huristaa viemään ne ovelta ovelle kuin joulupukki konsonaan. Ylös ja alas kukkulaa. Onneksi keskustaan vie vain yksi tie eikä liikennevaloista ole tietoakaan. Homma hoituu hetkessä. Muistelen, että lähimmät liikennevalot taitavat olla Novafeltrian kaupungissa n. 40 km päässä. Voitte tästä päätellä, että täällä ei ole ongelmaa ruuhkista tai saasteista.

Fabiano hoitaa markettiaan tyyliin ”isältä pojalle” veljensä kanssa. Molemmilla on myös toinen ammatti, sillä täällä palkat ovat niin alhaiset, että pakko on yrittää erilaisia ja useampiakin hommia. Fabianon veli asentaa nettiliittymiä ja on hyvä ammatissaan. Meidänkin perhe on hänen ”armoillaan” uskollisina asiakkaina.

Muistan, kun Casteldelcin ydinkeskustassa, ylhäällä kukkulalla oli pieni perhevetoinen baari. Alhaalta joelta voi kävellä metsäistä reittiä ylös, ylittäen vanhan Roomalaisten rakentamaa sillan jos ei ole korkean paikan kammoa. Reitti on nykyään lähinnä polku ja villisiat käyttävät sitä autostradanaan eli iltahämärässä menevät sitä pitkin saparot rivissä mihin menoihin sitten ovat suunnistamassa, tiedä häntä.

Itse silta oli kyllä aikoinaan erittäin ”in” paikka kauppa-ja muutenkin logistisesti ajatellen, sillä se oli ainut silta Marecchiajoen yli Adrianmereltä tullessa. Eli koko tuolla n. 70 km matkalla ei ollut muita helppoja ylityspaikkoja. Nykyäänhän tämä joki on suuren osan vuotta kuivana, ennen ei ollut, joten sitä ylitettäessä ei kastunut pelkästään varpaat. Noin kilometrin nousu ylös keskustaan jalan vanhaa siltaa pitkin on vaivan arvoinen. Helpomman vaihtoehdon haluavat voivat päräyttää sinne autolla uutta asfalttitietä pitkin. No problem. Kurkatkaa tästä maisemia ja Virpi-oppaanne ”lähes merenneitona”:

Dante Alighierin silta

Baari oli kiva paikka ostaa vaikkapa kylmä kalja tai juoda kahvi ja ihailla maisemaa. Muutamaa kuukautta ennen, kuin se meni ”kanttuvei”, kävin siellä nälkäisenä ja kysyin onko heillä myydä ”panino”, eväsleipää. Omistaja katsoi vaimoonsa päin ja en osannut heti tulkita hänen ilmettään, vasta myöhemmin kun palapelin palat menivät paikoilleen. Mies sanoi minulle: ”pieni hetki, un’attimo, pitää tarkastaa…juu, kyllä siis voin tehdä leivän jos tällainen valkoinen tuore sämpylä käy” ja hän otti sen paperipussista esiin. Sanoin että ”benissimo, grazie ” eli tottakai ja tattista. Hän kysyi, onko kinkkuleike ok vai haluaisinko leivän sisään jotain muuta….sanoin, että kyllä kinkku riittää kiitos. Istuskelin ulkona, odotin leipääni ja kahvia ja mies tuli sitten tuomaan ne ja istahti siihen juttelemaan kanssani, koska koko keskustassa ei ollut muita kuin me kolme.

Taloudellinen tilanne oli kuulemma vakava…he olivat päättäneet, että lappu pannaan pian luukulle. Siksi valikoima oli niin suppea ja lopulta hän nauroi, että oli myynyt minulle lounaaksi suunnittelemansa eväsleipänsä! Pahoittelin kovasti ja kiittelin, tuli ihan huono omatunto. Nauroimme tälle jutulle ja ymmärsin, miksi hän oli aiemmin heittänyt tuon katseen vaimolleen. Muistakaa siis kiltit käydä ennen ylös kukkulalle raahautumistanne alhaalla kaupassa tai uudella ECOPARK -lammella. Siellä on nyt kiva kioski ja samalla voi juoksennella lampea ympäri ihailemassa lumpeita tai ottaa nokoset jos sammakoiden kurnutukselta saatte unen päästä kiinni.

Turismi on täällä toissijaista, partiolaisia oli kuulemma ennen muinoin pilvin pimein ja lähinnä kirkko lähetti näitä lapsosia ja teinejä kesäleirille tänne luonnon keskelle temmeltämään. Italiassa partiotoiminta on katolisen kirkon siiven alla. Eli 90-luvulle asti meni satoja eväsleipiä jakoon päivässä monen viikon ajan kesäisin, sanoi ylpeä kaupanomistaja. Hirveä homma tehdä niitä ja käydä jakamassa milloin minnekin metsän pusikkoon, missä partiolaiset sattuivat olemaan lounasaikaan retkellä. Että tällaista menoa.

Keskiaikaiset juhlat

Historia tuntuu iholla. Dante Alighieri on vaellellut näitä polkuja pitkin ja kirjoitellut Jumalaista näytelmäänsä. Ymmärrän Dantea ja Leonardo da Vinciä oikein hyvin; eihän tässä paikassa ole mitään diskoja, karaokea tai muutakaan jumalatonta viihdykettä, joten siitä vaan taiteellinen sielu eloon ja pensselit kankaalle luomaan. Leonardokin piirteli täällä lehtiökaupalla suunnitelmia uusista sotakoneista ja linnojen bellisestä arkkitehtuurista, samoin kuin tutki lintuja ja flooraa ja väsäsi ihania piirustuksia maisemista, joita käytti sitten myöhemmin mestariteostensa taustamaisemiin. Hän tutki myös eroosiota täällä, joten kaikki maailman maaperätutkijat ja geologit, yhtykää tai sitten ei, mutta tulkaa tänne katselemaan näitä upeita maakerrostumia aivan paljaalla silmälläkin.

Luulen, että nykypäivänä kännykkää liikaa räpläävät (myönnän, että kuulun myös tähän joukkoon) täällä parisen tuntia vietettyään heittävät sen jorpakkoon ja alkavat rentoutua ja katsella puron solinaa, lehtien havinaa, haistella ihania kukkien tuoksuja ja kuunnella…ei mitään! Rauha vallitsee. Kokeilkaa!

Hyppään tarkoituksella vuosien 1944 -45 yli, niiden kauhuista voitte lukea netistä. Tämä paikka ei ole aina ollut rauhallinen. Arvaatte varmaan, kuka teki oiken kunnolla täällä tuhojaan. Se ”H”- kirjaimella alkava tyyppi, mutta se siitä ja kuka niitä menneitä kaivelemaan lomallaan, ellei sitten halua. Siitä on täällä pienessä minimuseossa kerrottu tarkemmin ja muistomerkkejä löytyy metsästäkin. Huokaan aina raskaasti, kun kävelen näiden muistolaattojen ohi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta jos siitä joku jotain oppisi, mamma mia! Heidän valkoiset sielunsa voivat leijua nyt rauhassa kumpupilvinä Casteldelcin yllä. Nautitaan rauhasta ja ollaan ystävät onnellisia. Tsekkaa uudet nettisivumme lomaasi varten : www.italianvalleys.com/places

Maalaa ulkoilmassa Dmitrin seurassa Keski-Italiassa

Helsingissä työskentelevä, Moskovan akateemisesta taideopistosta kuvataideopettajaksi valmistunut taitelija Dmitri Zudov opettaa yksilöllisesti pienessä ryhmässämme. Matkaoppaanne Virpi asuu vuodesta 1993 Italiassa tuntien sen toimintatavat ja näyttää sen salaisimmat nurkat taiteellisille silmillenne maalattavaksi. Upea luonto kehyksenä sekä kulinaariset herkut kruunaavat antoisan lomaviikon.

Toscanan Sansepolcro huokuu historiaa ja rauhaa

MAISEMAMAALAUSKURSSI MONTEFELTROSSA DMITRI ZUDOVIN MATKASSA

Ajankohta: 11 – 18 HEINÄKUUTA 2023

KESTO: 8 PÄIVÄÄ

Tule maalaamaan erilaisia maisemia kuin massaturismipaikoissa. Pienet linnakylät, niiden rauhaa huokuvat ruuhkattomat kujat laiskoine kissoineen ja kukkineen herättävät aistit ja pensselit eloon. Perinteisten keittiöiden reseptit ja maut luomu-ja lähiruokineen kutsuvat nälkäisiä taiteilijoita iloiseen seuraan aterioimaan, kaikki hyvien paikallisten viinien kera. Opas Virpi ja kurssin vetäjä Dmitri ovat seurassanne. Kurssi sopii aivan vasta-alkajista jo taitaville. Klikkaa tästä niin näet koko ohjelman tai pyydä se Virpiltä s-postilla:

MAISEMAMAALAUSVIIKKO MONTEFELTROSSA DMITRI ZUDOVIN MATKASSA – Italian Valleys

Piero della Francescan ”Kristuksen kastajaiset” on todistettavasti maalattu tästä kohdasta

Näillä seuduilla kulkivat aikoinan jo Giotto, Piero della Francesca ja Leonardo da Vinci kuten myös Dante Alighieri. Ei hassummat edeltäjät seurata lomapoluillasi…

Montefeltron Apenniinit ovat turvallisen rauhaisa lomapaikka

Hintaan 1700 eur sisältyy:

-taiteen Maisteri Dmitri Zudovin luennot ja opetus ohjelman mukaisesti. Pieni ryhmäkoko mahdollistaa yksilöllisen opetuksen

-suomalaisen ammattimaisen paikallisoppaan Virpi Virran (asunut ja työskennellyt Italiassa jo 30 vuotta) palvelut koko matkanne ajan ohjelman mukaisesti.

– lentokenttäkuljetukset sekä ohjelman mukaiset retkikuljetukset

Sant Agata Feltrian tuhatvuotinen satumaisen kaunis kylä

– käsityöläismuseo, teatteri, Urbinon taidegalleria/palatsi 

-laadukas puolihoito (x7 ateriaa): maukkaat buffet-aamiaiset sekä lounas tai illallinen ohjelman mukaan (alkupalat, pääruoka, jälkiruoka, kahvi, vesi ). Raaka-aineet ovat paikallisia ja korkealaatuisia, kuten myös tarjottavat viinit (ruoka-intolleranssit otetaan huomioon jo etukäteen), tervetuliaisaperitiivi bussimatkalla 

Marecchiajoen laaksoa keskikesällä

-majoitus hurmaavassa korkeatasoisessa maalaistalossa Emilia-Romagnassa aivan kivenheiton päässä Pennabillin etruskiaikaisesta kylästä. Ulkouima-allas ja puutarha vain ryhmämme käytössä kuten myös koko talo. Puupizza-uuni lämpiää ja kaskaat sirittävät, nautimme viiniä illan hämärtyessä ja luonnon kauneus jää sydämiin matkamuistona. Ei muita taloja lähellä.

Dmitri Zudov odottaa teitä Ca´del Gufossa www.cadelgufo.fi
Satumainen Urbino on UNESCON maailmanperintölistalla, hymy on herkässä näissä maisemissa

Maalausviikko on suunnattu pienille, 10-13 hengen ryhmille. Ota ystäväsi mukaan!

Viinitilakäynti on ”must”

Mahdollisuus vuokrata sähköpyöriä ja käydä kokemassa laadukas Michelintähti-illallinen läheisessä Pennabillin kylässä. Tule Italian auringon alle ja lämpöön nauttimaan silmillä, suilla, sielulla ja keholla- luoden taatusti erilaisessa, rauhallisessa ympäristössä.

Kysyhän päiväkohtaista esitettä hintoineen suoraan Virpiltä: [email protected]

Heinäkuu on kypsän viljan ja unikkojen aikaa. Taustalla Bascion yli 800 vuotta vanha torni

Buon anno nuovo -hyvää uutta vuotta ystävät!

Uusi vuosi ja uudet metkut: olemme luoneet vuosikausia nettisivuja, joilla esitellä Italian laaksojen pienet, tuntemattomammat paikat ja nitoa yhteen niiden koko elämäntyyli; aina historiasta, kulttuurista, taiteesta, ruoasta ja viineistä sekä eri ammatinharjoittajista lähtien. Tämä on nyt valmis ja löydätte sen tästä: www.italianvalleys.com

Tässä alla pieni kooste piristämään tulevaa vuottanne teidän Italian oppaaltanne Virpiltä, joka odottaa innokkaasti tuloanne Italian laaksoihin erilaiselle lomalle! Massaturismi on meiltä kaukana ja hyvä näin. Nautitaan täällä pienistä asioista, jotka voivat yllättäen muodostua matkaajalle suuriksi kultakimpaleiksi.

Tämä turismin parissa pyörivä ja elävä projektimme tulee suoraan sydämestä ja olen osaltani tehnyt sitä parhaan ammattitaitoni, syväosaamisen, korkean motivaation ja kokemuksien mukaan- täällä ”laaksoissa” eläen ja näin ollen kokien ihmisten ilot, surut, paikkojen historian, nykyisyyden, kuullen tarinat, juorut ja legendat ja pistäen ”nenäni” aina paikallispolitiikkaankin. Kaikessa tässä olette olleet apunani te: ystävät hyvät, asiakkaat, yhteistyökumppanit feedbackillä ja muutenkin moraalisena ja taloudellisena tukena. Kultainen kiitos teille.

Sivut on luotu myös pitämään yllä toivoa aina paremmasta tulevaisuudesta. Laaksojen pienyrittäjät ovat aina olleet seuduillamme kovilla. Henkinenkin tuki on tarpeen ja toivomme tuovamme nettisivuilla heillekin näkyvyyttä ja teille uusia matkaideoita. Ainahan voi yrittää ja toivoa parantaa asioita, missä sitten asuukin. Vaikka pienen himpun verran.

Klikatkaa www.italianvalleys.com ja huomaatte, että ne sisältävät siis suosittelemiamme paikkoja, missä käydä, kiertomatkoja, tapahtumia, majoituspalveluita jne. uutisia, joita ”kaikuu” laaksoistamme.

Kuvia ja videoita on otettu ehkä liikaakin vuosikausien ajan, rämpien metsiä, niittyjä ja kiipeillen kukkuloilla aina parasta kuvauspaikkaa etsien, mutta Italiassa on niin paljon nähtävää ja vasta kun tulee paikan päälle, niin voi todeta omin silmin sen todellisen kauneuden ja aistia koko tunnelman. Toivottavasti tykkäätte, ja kertokaa mitä olette mieltä vaikka minulle kirjoittaen [email protected]

Buon anno nuovo eli hyvää uutta vuotta ystäväiset! Tulkaahan käymään Italian taianomaisiin rauhallisiin laaksoihin!

Pizzaiolo-Roberto häärää puu-uunin edessä työpaikallaan

Kotiravintolamme ”Il Mandriano” on Carpegnan vuoren juurella, vain varttitunnin ajomatkan päässä Altopoggion loma-asunnoilta.  Mandriano tarkoittaa italiaksi karjapaimenta, ”cowboy”. Pizzeria sijaitsee noin tuhannen metrin korkeudella, Pennabillin ja Carpegnan kääpiökuntien ja Emilia-Romagnan ja Marchen rajalla.

Tässä kohtaa karjalaumat aikoinaan lepäsivät matkallaan uusille laitumille, rouskutellen ruohoa. Karjapaimen maisteli lampaanmaidosta tehtyä juustopalaansa ja dippasi kuivaa leivänkannikkaansa kotona tehtyyn ”karseaan” punaviiniin. Ruokaperinteet ovat pysyneet kohdallaan jo vuosisatoja, keittiön makujen kehittyessä. Upea paikka muuten lähteä patikoimaankin tästä tammimetsiin ja vuorille. Näkymät ovat hulppeat ja reittejä löytyy joka makuun ja kuntoon. Mutta nyt syömispuoleen:

Suoraan puu-uunista pöytään. Uuniin näitä ihanuuksia mahtuu 9 kappaletta kerrallaan. Reunoilla kuuluu olla vähän ”mustaa” eli kärähtänyttä jauhoa, jonka voi helposti raapia pois

Kesävieraamme ovat erityisen onnellisia saadessaan maistaa aitoa italialaista pizzaa, suoraan uunista pöytään höyryn ja tuoksun unelmapyörteissä. Siinä meinaa itsekin pyörtyä. Hinta ei ole päätähuimaava eikä viinikään ”huippaa” ellei huikkaa sitä liikaa. Pizzojen hinnat alk.6 eur.

Pizzaiolo Roberto oli aluksi vähän ujo, koska kuvailin ja kyselin häneltä kaikenlaista pizzan teosta. Hän ei ole kuulemma tottunut tällaiseen huomioon

Päätimme eräänä pimeänä, kylmänä joulukuun iltana lähteä perheen kanssa pizzalle, koska allekirjoittanut ei jaksanut tehdä mitään mielekästä eikä mieltöntäkään ruokaa ja kaapitkin olivat aika surkean tyhjän näköiset. Soitin Il Mandrianoon: ”Pronto, pronto eli haloo haloo” ja varasin pöydän, vaikka arvasinkin, että täällä ei-massaturismialueella tarvitse pöytävarausta edes kesällä, saati sitten talvella. Hyvä kuitenkin aina rimpauttaa varmuuden vuoksi.

Joulukuun 8. päivän jälkeen Italiassa alkaa näkyä koristeltuja joulukuusia. 8.12 juhlitaan Immacolataa, vuodesta 1845. Tämä on uskonnollinen pyhäpäivä, liittyen Marian syntymään. Kuvassa Virpi : ” oli pakko hiplata näitä ihania koristeita.” Onneksi ravintola oli aivan tyhjä. Ruoka-aika on yleensä vasta 19.30 jälkeen seudullamme.

Iloinen omistajan vaimo kyseli, mihin aikaan tullaan. Ehdotin, että ”alle sette va bene?” Kyllä vaan, seitsemältä, jolloin pizzeria aukeaa ja uuni on lämmin. Se on hyvä heillekin ja tervetuloa vaan. Rouva jatkoi innoissaan puhetta sanoen, että voitte osallistua jalkapallon MM- kisojen arvontaan ruksaamalla ravintolan aulassa olevaan schedaan eli taulukkoon maan, jonka arvelette pääsevän jatkoon. Voittaja saa läheisen Carpegnan kuuluisan ilmakuivatun kinkun. Ihanaa. Porukka autoon ja köröttelemään 15 min ylämäkeen Passo Cantonieran pizzeriaan. Pois alta villisiat, mäyrät ja sudet! Me olemme teitä nälkäisempiä. Parkkeerasimme auton täysin tyhjälle parkkipaikalle. Simppeli ja siisti tavallinen vuoristoravintola on Sasso Simonen ja Simoncellon luonnonpuiston vieressä.

Poikani ruksasi heti kisakorttiin Marokko (Marocco) ja mieheni Ranska (Francia) . Minä vetäisin ensimmäisen maan nimen, jonka näin eli Sveitsin (Svizzera), koska en ikinä voita mitään enkä tietysti voittaisi nytkään tuolla arvauksella. Kisamoraalini oli alhainen, johtuen pizzanälästä. Meille ilmoitettiin, että ”varasimme teille pöydän tuosta lämpimän takan vierestä, ettei teille tule kylmä”. Italialaiset ovat yleensä vilukissoja. Näin saimme ihailla pellet-kamiinan tulta ja seinälle koristeeksi iskettyjä vanhoja puusuksia ja sauvoja, joita olin viimeksi nähnyt Kiikalassa, mummon ladossa.

Tästä ei ilmakuivattu kinkku kuulkaa parane!

Tervehdimme pizzaioloa eli pizzantekijä Robertoa, joka valmisteli pizzapohjia. Taikina on kohotettu lievito madre eli kunnon hiivajuurella (eikä jauheilla) parin päivän verran. Vatsaan ei taatusti tule turvotusta näitä pizzoja syödessä. Myös ilmakuivattu kinkku muhii 18 kk Carpegnan vuoren kuivattamossa eli yleensä näin pitkään kuivatettua kinkkua ei löydä pizzerioista. Aromit on tallella ja kinkku suorastaan sulaa kielen päälle. Ei tippaakaan sitkeyttä tai kumimaisuutta.
Juustot ovat herkullisia, tuoreesta mozzarellasta ja buffalomaidosta tehty juusto on todella aromikas. Tryffeliaikana paikalliset tryffelit raastetaan suoraan ”valkoisen” pizzan päälle eli ei kannata pyytää ”punaista” eli rossoa tomaattipohjaista pizzaa, se pilaa tryffelin hienostuneen aromin. Bianca o rossa, kysytään usein asiakkaalta tarkoittaen, haluatteko pizzapohjaan tomaattia vai ei.


Pizzojen lista on pitkä….siinä menee vähintään 10 minuuttia miettiessä, minkä valitsee. Kannattaa pyytää sillä aikaa tarjoilijalta suun kostuketta ja aivoja stimuloivaa lientä. Vino bianco/rosso  della casa, talon valko-tai punaviini on 3.50 eur varttilitra ja 5 eur puoli litraa. Taatusti hyvää. Vino frizzante on kuohuva viini. Sama pätee veteen, ”acqua frizzante” on vissyvesi ja ”naturale”normaali vesi. Täällä vesi on mahtavan hyvää myös suoraan hanasta, sillä Montefeltron seutu on täynnä lähteitä ja veden laatu on korkea.


No niin, valitsin siis Pizza Mandrianon ”Pizze speciali” eli erityispizzat-otsikon alta. Niissä on paikallisia aineksia enemmän ja hauskoja einesyhdistelmiä. ”Pizze classiche” ovat kaikkien tuntemia universaaleja klassikoita, esim. 4 stagioni tai tonnikala ja sipuli, tonno e cipolla jne. Makkarapizza on tehty aina lihakauppiaan kokomakkarasta. Jos haluatte Suomen nakkia muistuttavan pizzan, tilatkaa ”wurstel”(italialaiset lausuvat tämän kovin erilaisesti, suunnilleen ”vjuustel”).  Harvoin löytää ananas-kinkkupizzaa, sillä paikallisille tropiikki on suunnilleen avaruuden kaltainen, kaukainen käsite ja he eivät mielellään sekoita suolaista ja makeaa samaan pizzaan. Lähin makea pizzan päällä on näin äkkiä mietittynä ”maissi”. Sen löytää ”pizza messicana” eli meksikolaisesta papu-maissi-jne. pizzasta.

Pizza integrale on yleistynyt viime vuosina eli kokojyväjauhoista tehty pizza. Ihanaa. Jauhot ovat usein paikallisista pienistä kivimyllyistä ja sen tuntee maussa. Alueellamme ei ole intensiivistä viljelyä ja viime vuosina on palattu perinteisiin viljalajikkeisiin. Upea juttu. Peltojen pinta-alat ovat todella pieniä ja näin vuorilla niiden jyrkkyysasteistakin johtuen, viljely on haastavaa hommaa. 15% on Altopoggion lähelläkin liikennemerkissä varoituksena kun ajelee Ca´Romanon kylään. Tulkaahan katsomaan,  kun traktorit kyntävät peltoja niin näyttää välillä siltä, että ukko kohta lentää kopistaan ulos hurjassa ylämäessä.

Tervetuloa siis Paimenten kedolle….maistelemaan aitoja makuja. Tässä ravintolassa ei tarjota pelkästään pizzaa vaan menu´ on erittäin laaja, liha-ja pastaruoista aina kotitekoisiin jälkiruokiin. Pastan teossa ei muuten käytetä mitään koneita, vaan kaikki luodaan kaulimella. Käykää vaikka keittiön ovella katsomassa omin silmin.

Ilmakuivattu kinkku muhii 18 kk Carpegnan vuoren kuivattamossa eli yleensä näin kauan ei kuivatella kaupoissa myytäviä ilmakuivattuja kinkkuja. Makunystyrät huomaavat tämän heti! Onneksi Roberto on tehnyt urallaan niin tuhatpäin pizzoja, ettei kuolaa niiden päälle, vaan homma sujuu rutiinilla, vaikkakin sydämestä!




 

 
 

Vuoristokylän perheen joulumenù Keski-Italiassa

Joskus aikoinaan 24.12 (kiitos taitelija Tuula Alho vas. tilaustyö Suomen kotimaisemasta)

Olemme jo nyt alkaneet suunnitella aattoillan ruokalistaa. Asummehan Italiassa, ja täällä hyvä ruoka ja sen perinteet ovat kovassa kurssissa, aina. Myös juhlapyhien ulkopuolella. Joulu, il Natale, on suomalais-italialaisessa perheessämme se vuoden tärkein juhla, la piu´ importante- assolutamente! Eli ei pelkkää riisipuuroa pataan kiehumaan, vaan tarkkaan harkittu, kaikkien vatsoja hivelevä, kieliä kutkuttava ja silmiä sulostuttava menù on saatava dipolomaattisen harmonisesti kasaan. Ei helppo juttu, uskokaa pois. Ja joulurauha pitää säilyttää, muuten ei tule joulupukkikaan.
Lasten ollessa pieniä, tämä juttu kävi helpommin. Mamma päätti kaiken ja bambinit eli lapset söivät hyvällä halulla kaikkea. Perheemme milanolais-romagnalainen isä on tottunut miltei jo 30:n vuoden ajan suomalaisiinkin ruokiin, joten hänelle kuulemma ”käy kaikki”. Fantastico!

Marecchiajoki saa alkunsa Altopoggio.it loma-asuntojemme läheltä ja laskee 70 km matkan Adrianmereen, San Marinon ohi

Tänä jouluna kotiimme, Toscanan rajalla sijaitsevaan pieneen kivitaloomme on tulossa tyttäremme suoraan Pariisin pyörteistä, taatusti mielessään myös ranskalaiset ruoat. Mamma mia ja apua! Tiedän, että hänen listallaan ei ole aikoinaan Aurinkokuninkaan Versaillesin hovissa tarjottuja herkkuja, sillä kukkarot ovat Italiassakin aika tiukoilla rankkojen Covid- ja Putin-tragedioiden aalloilla. Onneksi opiskelijat ovat jalat maassa olevaa kastia. Eli malttia ruokalistan laatimisessa : hummeritkaan eivät matkaa Adrianmereltä Marecchiajokea pitkin sen yläjuoksulle 650m:n korkeudelle, Altopoggion kukkulalla sijaitsevaan kotiimme.

Altopoggio.it nähtynä pelloiltamme, lumisena talvena. Yleensä näin paljon lunta sataa vain kerran vuodessa ja se sulaa muutamassa päivässä pois, lämpötilojen ollessa lähinnä aina plussan puolella

Kalastus ei siis auta, koska kala on seudullamme harvinaista herkkua, jokien ammottaessa suurin piirtein kalattomina ( bongasin muuten pari jokirapua viime kesänä, mutta niillä ei pitkälle pötki). Jopa kylämme pieni kalastusseura kävi viime kesänä Lapin joilla heittelemässä vapaa, joten siunatkoon Suomi meitä kalattomia. Eli, otamme ne pois ruokalistalta tänä jouluna ja teemme simppelin version. ”Less is more”, tekstailee minulle poikamme kaukonäköisesti, viimeksi vastauksena kysymykseeni ”mitä tuon sinulle Suomesta tuliaiseksi?”

See the source image
Mustekalarisotto ei ole kaunis, mutta todella makoisa!

Viime jouluna pöydässä oli kalaa ja kinkkua, suklaista tekemääni jouluhalkoa, karjalanpiirakoita jne. pottulooraa. Muistan, että minulla meni kolmisen tuntia herkullisen seppia-eli mustekalarisoton tekemiseen, koska ostin jättimäisen mustekalan suoraan kalakauppiaan autosta, joka tulee joka viikko kylällemme tuohon 3 km:n päähän ja läiskäisee eteesi suoraan hänen kalastajaveneestään saamansa saaliin. Mustekalasta lähti ensin silmät, kun kaivelin niitä pois, ja pitää olla varovainen, ettei muste räjähdä seinille tai päällesi, koska se pitää saada ehdottomasti talteen, sillä siitä tulee risottoon upea maku ja harmaanmusta väri. Nami. Hörhelöt eli tentacolit pitää myös käsitellä, yksitellen ottaa kova ”kelmu” pois ja tässä menee tunti..sekä useimmiten hermo. Siivotessa myös lopun tästä liukkaan niljakkaasta kalasta kylmän veden alla, käsien ollessa jo turtana kuten kalastajilla konsonaan tässä vaaditaan kärsivällisyyttä. Keitä sitten hela hoito kuumassa vedessä, heitä valkoviinipullon korkki (siis korkkimateriaalista, ei metallinen) sekaan kiehuvaan veteen, niin kalasta tulee pehmeämpi. Tämä on ystäväni Savino-kalastajan niksi, ja juo siinä sitten lasi itsekin rauhoittamaan hermojasi pitkän valmistusprosessin keskellä.

Äidin pikku apuri Diego tekemässä lasagnea vuosia sitten…ostamme lihat KM0 eli lähit-ja luomutuotantoa 10 km päästä. Siitä teemme jauhelihakastikkeen lasagnea varten. Pastalevyt tuorepakattuina pastakaupasta jos ei itse kerkeä tekemään. Pinaatti ja vihreät yrtit antavat kivan säväyksen ja joulun vihreyden lasagneen

Lihaa eli carne, pyytävät lapset eli Camilla 22 v ja Diego 14v sekä Camillan meillä jo viidettä joulua viettävä Andrea-poikaystävä naapurikunnasta. Teimme Whatsapp ryhmän, minne jokainen laittaa toivomuksiaan 24.12 aaton ruoista. Aamulla luin siis lasten toivomuksia: kinku (yhdellä ”k”kirjaimella eli pitääkö minun tehdä vain puoli kinkkua vai onko Diego taas unohtanut viime vuodesta, että ”kinkku” – sanassa on kaksoiskonsonantti?), kotitekoista lasagnea ja suomalaisia korvapuusteja. Helppo nakki, sanoisin.

Andrea: ”Virpi, niitä sinun ihania suomalaisia jälkiruokia, mitä tahansa, kunhan on suklaata ja paljon” , sekä käsin tehtyä ”täytettyjä hattu”-eli cappellettipastaa. Vaikeampi toteuttaa…

Camilla: ”suomalaista kinkkua ja mummin imellettyä perunalaatikkoa” . Rakas edesmennyt Helsingin Rauha- mummi ja pienelle paperipalaselle aikoinaan raapustamani pottulooran ohje. Muistan vielä sen hetken, kun hän saneli sitä minulle summamutikassa, eli siitä ei koskaan tule ihan samanlaista, koska tarkat määrät puuttuvat, mutta nostalgia korvaa puutteet.

Lisäksi toiveena : ”joitain mereneläviä esim. isoja gratinoituja simpukoita (cappesante) uunissa tai täytettyjä pitkiä Adrianmeren canocchie-rapuja. Jälkiruoaksi, come dolce, vadelma-suklaa-cheesecake”. Tässä vaaditaan jo hermoja ja aikaa…

Mamman pikku apulainen Camilla tekemässä kinkkukastiketta

En laittanut miestäni Whatsapp-ryhmään, jotta tästä sekametelisopasta tulisi vähemmän ongelmallinen, vaikka hän mitä luultavimmin on tänäkin vuonna ”kaikki käy-linjalla”, jos vanhat merkit pitävät paikkansa ja mitä ilmeisimmin pitävät, koska hänkin on vanhentunut taas jo vuodella (huom. lukijoille: erittäin epäluotettava tilastoton ennustus). Ai niin, tähtitorttuja ja omatekoisia piparkakkuja ei voi ohittaa, eikä mausteglögiä juotuna perinteisistä sinisistä Tsaikka-laseista. Marimekko-pöytäliina ja Iittalan kynttilät pöydälle, kaikki saatu ihanilta ystäviltä ja sukulaisilta Suomesta. Ja äitini ”vain juhlatilaisuuksiin esille” ottamat hopeiset haarukat ja veitset.

Jouluaaton aamukävelyllä ja Spilla-koirakin pääsee aina mukaan riehumaan. Yläkylässä Miratoiossa, Francescon perunamaan lähellä

Kinkku on siis ykkössijalla, joten varaus vaan menemään läheisen luomulihatilalle pienelle vuorelle Montecopioloon, mistä löysin parhaan lihaköntin viime jouluna. Toivon, ettei lunta sada juuri joulun aluspäivinä, muuten tulee hankala nousu 1300:n metrin korkeudelle sitä noutamaan, vaikka meidän Fiatissa onkin kitkarenkaat alla ja lumiketjut aina varalla. Rimpautan sinne muutamaa päivää ennen aattoa, pyydän leikkaamaan ja laittamaan ”cosciotto di maiale” eli kinkun palan n. 6 kg. Maku on mahtava. Sitten panen sen suolaan läheisessä San Marinossa asuvan suomalaisen Hilkka-ystäväni ohjeen mukaisesti, kolmisen päivää ennen uuniin tökkäämistä. Kinkkukastikkeen teen omasta päästäni joka vuosi, aina erilaisen. Tähän kyytipojaksi otamme paikallista punaviintä. Saattaapa olla, että myös rakkaiden naapureidemme Anun ja Tonyn tuomat Kukko-kaljatölkit kruunaavat kinkkuskenaarion.

Potut eli patate, saadaan yläkylän Francescon ”suoramyyntipisteestä” eli hänen perunakellaristaan. Francesco-poika ei viihtynyt tehtaassa töissä, kuten isä oli toivonut, ja aloitti viljelemään kaikenlaista kotitalonsa puutarhassa, laajentaen aluetta aina vuosi vuodelta vähän kaikkien lähellä asuvien pappojen ja mammojen maille, vuokraten niitä siis heiltä, jotka eivät enää itse jaksa kylvää ja kasvatella. Taatusti luomua. Francescon kalkkunatkin ovat niin julmetun isoja, että kierrän ne kaukaa, koska ne tuijottavat todella pelottavan näköisesti ja kiljuen- aavistaen ehkä, että ”Thanksgiving tai viimeistään joulu” voivat olla heille tappavan kohtalokkaita.

Cappelletti in brodo marchigiani: storia, origini e ricetta ...
Cappelletti eli täytetty herkullinen hattupasta lihaliemessä

Lattu-maksalaatikko tai rosolli eivät ilmeisesti ”istu” perheemme suomalais-italialaiseen makuun, joten niitä en enää tee. Cappelletti-ja muukin pasta on varsinaista näpräämistä, mutta ne voi tehdä vaikkapa yhdessä, niin menee nopeammin. Joskus olemme vääntäneet niitä naapurin mummon kanssa tai ystäväporukalla. Luulen, että Herran Vuonna 2022 marssin suoraan ravintolassa työskentelevän Silvia-ystävättäreni kotiin ja pyydän häntä valmistamaan ne meille. Ah, ihana nykyaika. Laiskuus on joskus voitto koko perheelle. Rentoutunut äiti on ihana näky! Cappelletit ovat maukkaita erityisesti lihaliemessä, jonka teen alusta alkaen itse, ostamalla eri lihojen paloja, luita ja keittämällä ne porkkanan, sipulin, sellerin ja laakerinlehden kera isossa määrässä vettä. Ja kauan. Vähän mustapippuria sekaan, katajanmarjoja ja suolaa. Päälle voi raastaa parmesaanijuustoa, sitten kun keitto on valmis pastojen kelluskellessa siinä houkuttelevasti.

Cappellettien sisällähän on ravitsevia ja kalliita ainesosia, ja siksi niitä syötiin ennen vanhaan vain jouluna tai harvoin. Vasikan/lehmän/possunlihaa ja cappone eli salvokukkoa, kananmunia, parmesaanijuustoa jne.

Lumi, harvinaista herkkua Altopoggion talojen välistä pulkkamäkeen. Läpikulkuliikennettä ei ole, joten on turvallista mennä. Toscanan ja Emilia-Romagnan rajalla, Marecchiajoki alhaalla ja vastapäisellä kukkulalla näkyy pieni Gattaran kylä. Olemme Mona Lisan taulun taustamaisemassa.

Alkupaloja on tehtävä. Crostini eli paahdetut pienet Toscanan leipäset eri levitteillä ilmestyvät pöytäämme. Vihannes-, tomaatti- ja lihatyyppisiä herkkulevitteitä saa myös lähisen Sansepolcon kaupungin herkkumyymälöistä. Suuntaan sinne. Asumme puolessa välissä Toscanan ja Emilia-Romagnan läänien palveluita, eli välillä haemme tuotteita ja eri makuja sieltä, minne nenä halajaa. Juustoja syömme alkupaloina, joten pecorinojuusto ja läheisen Toscanan Luisella-rouvan pienen maatilan käsin poimitut marjat, kukat jne. ja niistä tehdyt hillot sivellään juustosiivujen päälle. Kaikki kulautellaan alas tänä vuonna KIR-royalin eli mustaherukkalikööritipalla tuomaan säväystä italialaiseen proseccoon, anteeksi vaan Champagne, mutta meidän on ostettava paikallisia viinejä. Ihan ”pakko”.

Ricetta Cantucci
Cantucci alle mandorle eli ihania toscanan perinteisiä keksejä mantelien kera

Gratinoidut vihannekset ovat maukkaita ja ravitsevia ja niitä käytetään paljon alueellamme. Tomatti, munakoiso, zucchini eli kesäkurpitsa ja peperone eli paprika vaan puolitetaan ja tungetaan pintaan raastettua toscanan kuivaa leipämössöä, johon on sekoitettu suolaa, EVO oliiviöljyä, tuoretta persiljaa sekä valkosipulin kynttä.

Tästähän ei puutu muuta kuin se jälkkäri. Tänä vuonna suklaamousse tekee debyytin pöytään suklaacantuccinien kera. Jätämme kakun seuraavaan päivään ettei tule ylensyötyä. Cantuccinit ovat taivaallisen ihania manteli/suklaakeksejä, perinteisiä Toscanan herkkuja. Niitä napostellaan pyhän viinin eli Vin Santon kera. Aina pitää olla pieni pullo tätä Pyhää Viiniä kaapissa, sanoi ystäväni Tulio Toscanan viinitilalta, vaikka yllätysvieraita varten. Kaada tilkka pieneen liköörilasiin tätä makeaa, suloisen tummankeltaista viiniä ystävyyden ja vieraanvaraisuuden eleenä. Juuri sopiva siis jouluunkin. Mikäs sen pyhempää?

Altopoggion kukat ja Fasun vihreät kuulat yhdistävät joulun tunnelman täytekakkuun, Panettone kuuluu myös joulupöytään, niitähän on myynnissä monen makuisia ja meillä menee klassinen milanolainen vain rusinoilla maustettu TreMarie tai lähileipomosta ostettu herkullinen artisaanipanettone!
Kissakaan ei enää ”kestä” joulurauhaa

Makoisaa joulun odotusta ja ruokalistan valmistelua Altopoggion väeltä www.altopoggio.it !

Tämä artikkeli löytyy ulkosuomalaisten NOI-lehdestä https://www.noi-lehti.fi, missä on Italian suomalaisten kirjoittamia juttuja eri aihepiireistä ja joulun alla kiva JOULUKALENTERI -arvausleikki! Lue lisää myös ig: noi_lehti

www.italianoppaasi.fi

Sukella suloisen Sarin siivittämänä kauniiseen italian kieleen Italiassa, kesäkuussa

Kurkkaa video ja tule erilaiseen ja turvalliseen keski-Italian luonnonmaisemaan nauttimaan puhekielen hauskasta viikosta 8-14.6. Täällä kieli laulaa ja oppimisen ilo on ylimmillään, kun parannamme italian kielen taitojamme rennossa seurassa, ulkosalla opiskellen. Kaikki hyvän ruoan, viinien, kulttuurin, shoppailun ja Virpin huolenpidon kera. Voit myös olla nollatasolta aloittava Italian fani.

Käymme katsomassa nähtävyyksiä ja majapaikkamme on Toscanan rajalla olevassa perinteisessä idyllisessä kivitalossa: rauha ympäröi, eivätkä hyttyset haittaa! Yksilöllinen ote opetuksessa ja jokainen huomioidaan oman tason mukaan. Vieni con noi! Tule mukaamme!

Kysy vapaasti lisää ja pyydä esite Altopoggion emännältä: [email protected]

Aamu alkaa Toscanan laaksonäkymin asuntojen pihalla- italiaksi !
Onnelliset tryffeleitä ja viinejä nuuhkimassa ja ostamassa kotiin tuotavaksi Suomeen. Cin-cin! Terveydeksi !
Kotijäätelö tehdään Cecilia-rouvan toimesta vain tuoreista raaka-aineista ! Maista pistaasi-tai suklaaenkelimakuja ja totea: ”mamma mia, che buono!”
Tyylikkäät ladyt Monna Lisan taustamaisemaa ihailemassa Pennabillissä fiilistellen
Meille naisille iskee usein ”joukkohysteria” -varsinkin artisaanituotteiden kohdalla..eli kaikkien piti saada nahkalaukut tai nahkatakit! Edulliset hinnat, koska tämä ei ole massaturismiseutua.
Kirkon portailla levähdyshetki ennen pizza-illallista
Opiskelun ohessa saa samalla aurinkoa ja D-vitamiinia! Väriherneet tuoksuvat …
Gourmet-lounas kastanjametsän siimeksessä monine ruokalajeine-ja viineineen tryffeleistään kuuluisassa ravintolassa
Joukkohenki pelaa ja nauru on herkässä !
Jaaha, minkäs valitsisi: tryffelilevitteen, tryffelijuuston, tryffelirisottoa jne. jne.
Villa Amarcord on luksuspizzeria-ravintola Pennabillissä ja ruoan laatu on taattu, kuten kaikissa käymissämme paikoissa.
Tryffeliöljyä vai mitä veisi koti-Suomeen?

PUHUTAAN ITALIAA

Mattian ja Virpin matkassa

Lomaviikko kaikille heille, jotka ovat aina halunneet oppia puhumaan italiaa. Italian kauniissa maisemissa ja rennossa seurassa harjoitellen sanat jäävät luontevan helposti päähän. Tule mukaan, vaikka et osaisi vielä kunnolla alkeita. Kurssilaisten kommentti oli : ”Metodo Mattia on hauska ja toimii” eli Mattian omalla metodilla mennään…a presto!

Ajankohta: 5-10 heinäkuuta 2023. Nähdään Altopoggiossa. Info: [email protected]

Mattia-open sylissä Muffo-kisumme, joka on adoptoitu/pelastettu, ja hän olikin pieni maskottimme, un gattino molto vivace!
Suloinen Arja Ropo Tampereelta kertoo kurssikokemuksestaan: tässä Arjalta SUORAT SANAT, ystävät!
Tästä se ihana loma alkaa: Emilia-Romagnan ja Toscanan rajalla Altopoggion pihassa, Spilla-koira odottaa rapsutuksia. Pieni ryhmäkoko takaa yksilöllisemmän opetuksen.
Kulttuuria sopivasti höysteenä. Kuvassa Pennabillin 650 m korkeudella oleva kukkula, jolta avautuu Mona Lisan taustamaisema. Näe Leonardon silmin 500:n vuoden jälkeen sama luonto. Aaaah mikä järisyttävä kokemus.
Unohdettujen hedelmien puutarhassa Pennabillissä, loma-asunnoilta 12 km:n matkan päässä kokopäiväretkellä. Kävele Pennabillin runoilijan Tonino Guerran ideoiman hyvän onnen portin läpi niin loppuelämäsi pitäisikin sitten olla kohdallaan! Buona fortuna. Lykkyä tykö.
Cin cin eli Mattiakin vihdoin vapaalla. Herkullinen pizza-illallinen kauniissa VILLA AMARCORD-ravintolassa Spritz-aperitiivin alustamana. Kieli taas lauloi ja hymy oli herkässä joka iikalla, vai pitäiskö sanoa ”likalla”.
Toscanan puolella oli tammi, ja siinä olevassa keinussa halusimme keinua korkealle. Upea aloitus kotiravintola-illalliselle. Koskas olet viimeksi keinunut? Estot pois ja tehdään, mitä hetki tuo eteen. Ciao Kaisa!
Alberton työ on tarkkaa hommaa, taidekyniä tuli ostettua tuliaisiksikin ja italialainen oopperamusiikki soi taustalla. Mikä tunnelma!
Pausa caffè eli kahvitauko: Cappuccino ja espresso maistuvat aina ja hinta on 1.50 euroa. Niitä voi juoda useammakin päivässä menemättä vararikkoon..

Virpi järkkäsi yllärinä paikallisen tryffelinetsijän Lara-koiransa kanssa näyttämään, miten niitä käytännössä löydetään tryffeliravintolan metsästä .
Voi miten tuoksuva, tuore musta ”tartufo”, tryffeli. Niitä söimme sitten heti lounaalla samaisessa ravintolassa ja opimme paljon tästäkin herkusta. Lähiruokaa parhaimmillaan.
Italian vanhimmassa kokonaan puulavasteisessa teatterissa (v. 1605) on tunnelmaa ja voit käydä sen lavalla fiilistelemässä, vaikka lausuen tai laulaen. Meidän ryhmäpotretti. Che bello! Ihana Sant´Agata Feltrian kunta Montefeltron kauniissa vuoristomaisemassa ja ihanat tytöt:
Ida, Kaisa, Jaana, Päivi, Arja, Varpu ja Tarja
ILO IRTI : kiljuimme ja taputimme käsiämme viimeisellä illallisella. Kaikki saivat kurssin lopuksi diplomit !
Kiitos ihanat osallistujat ja ope Mattia.
Nähdään taas heinäkuussa eli 5-10.7. 2023, varaa nyt heti ainakin alustavasti oma paikkasi suoraan Virpiltä: [email protected]
ja jos en vastaa parin päivän sisällä niin kirjoitapa tähän whatsappiini varmuuden vuoksi: +39 3331134190

laitan sinulle esitteen tulemaan ja odotan kysymyksiäsi…

SYDÄMELLISESTI TERVETULOA erilaiseen Italiaan, kotiini.

Rouva Wandan luolajuusto kypsytetetään maakuopissa

Lokakuu on suurta juhlaa pienessä Talamellon kylässä Emilia-Romagnan maakunnassa. Sain läheiseltä kunnanjohtajalta kutsun tulla ”luolajuustokuopan korkkaamistilaisuuteen” eli kirjaimellisesti ilmatiiviin kannen alla nelisen kuukautta pari metriä syvässä maakuopassa muhineet lampaan-ja lehmänmaitojuustokiekot näkevät taas valon ja lopputulos on haisevan ihanan makuinen! Uskokaa pois. Formaggio di fossa. Fossa on kuoppa, formaggio on juusto.

Ohessa video, kuvassa naureskeleva mies (häntä nauratti, kun puhuin suomea..) on availlut luolajuustokuoppien kansia jo kohta 40 vuotta, siis aina kerran vuodessa, lokakuussa, kuvassa olevan Wanda-rouvan omistamassa talossa. Talon lattiassa on jo keskiajalta peräisin oleva kuoppa, jonka pohjalle ja seinille laitetaan ohran olkia, koska ne ovat niitä taipuisimpia. Juustokiekot vuorataan puuvilla-tai pellavaliinoilla (jälkimmäinen nykyisin liian kallis materiaali) ja ladotaan tiukkaan pinoon kuoppiin. Yksi painaa alta kilon. Kuopan pohjalle tehdään ”ritilän” tyyppinen alusta puusta, jotta kypsymisen aikana valunut rasva ei pilaa juustoja.

”Kultaharkot” siis kutistuvat näiden kesäkuukausien aikana. Kerrotaan, että viitisensataa vuotta sitten tämän herkun valmistus alkoi vahingossa: kovat nälkävuodet ja ainaiset sodat ja valloittajat panivat kyläläiset piiilottamaan ja varastoimaan ruoka-ja arvotavaroita olkkarin maton alle kaivettuihin maakuoppiin. Rauhan taas vallitessa ja kuoppien avaamisen yhteydessä sinne jäänyt maitohera oli muuntunut ambran väriseksi, ruskean keltaiseksi juustoksi. Tästä se lähti. Pahasta voi seurata siis aina jotain hyvääkin. Think positive.

Juustossa on voimakas maku

Monessa talossa on siis vain yksi kuoppa, ja pitää marssia aivan olohuoneeseen asti sitä näkemään. Talamellossa niitä on 7 ja olen nähnyt niistä kolme. Pirtsakka Wanda on restauroinut nyt muhkealla rahamäärällä koko synnyinkotinsa ja lopputulos on upea. Hän tarjoutui innoissaan näyttämään taloaan ja kävelimme kaikki huoneet läpi. Maisemat ikkunoista ovat vertaansa vailla: Marecchiajoen laakso avautuu renessanssimaisemineen harmaaluukkuisten ikkunoiden takaa. Ai mikä ihanuus! Che bello!

Yläkerran nykyisen olohuoneen lattiassa, vuosisatoja vanhan kivitakan vieressä on panssarilasi ja siitä näkymä sohvalta lököttäessä suoraan alas ”fossan” eli kuopan kanteen. Näin voi kätevästi pitää tilannetta silmällä. Kuopan kansi tosiaan laitetaan vielä sementillä umpeen, joten sitä ei helposti avata eivätkä hiiret pääse sinne riehumaan.

Talamellon kuoppa sinetöitynä ja päivämäärä sementtiin valetussa kannessa

Lampaat ja lehmät laiduntavat lähellä ja juustoa on tehty jo monessa sukupolvessa. Eläimet napostelevat kevätniityillä ja -pelloilla tuoretta ruohoa, yrttejä jne. ja juuri tästä toukokuisesta maidosta tulee sitten niin mahtavan makuista juustoa. Wanda kertoi tämän simppelin asian, ja juuri näinhän se talonpoikaisjärjelläkin ajateltuna on.

Tuotanto on naturalmente, luonnollisesti, erittäin pieni, ja tässä kylässä luolajuustoa tehdään enää muutaman perheen voimin. Markkinoilla on myös monenmoista muutakin ”luolajuustoa”, jota tehdään enemmänkin sarjatuotantona ja monesti vuodessa, mutta maku ei valehtele. Siitä sen oikean luolajuuston tuntee; aromit ovat tallella ja kaikki kohdallaan. Kilohinta ei ole päätähuimaava, vaikka täkäläisittäin se on kallista: n. 29-39 eur. Hyvä säilyvyys.

Tikkaat ovat kuoppaan pääsyä varten jo hollilla
Vas. kuopan kannen sulkija ja avaaja; hän asuu vastapäisessä talossa, keskellä Wanda-sydämellinen juustohullu ja paikan omistaja ja Virpi, juuston mausta niin sekaisin että sekoili varmaan jotain juttuja videollakin, mutta koittakaa ymmärtää ja tulkaa paikan päälle niin käydään yhdessä tässä upeassa paikassa!

Marecchiajoen tuuli korkealla kukkulalla, vuosisatoja vanha talo ja sen ylpeä omistaja Wanda jatkaa sitkeästi luolajuuston teon perinnettä. Hän nauroi ja sanoi : ”olen jo vanha, ihan oikein tuo nimilaatta ovenpielessä: FOSSA DI WANDA eli Wandan kuoppa, kohta se kuoppa odottaa minuakin”…voi kamalaa! Lohdutin, että ikä on vaan pari numeroa. Hällä väliä. Talossa on hänen lääkärimiehelle omistettu kaunis yksityiskirjasto.

Wanda oli kutsunut paikalle myös läheisen ravintola/hotellialan koulun oppilaita juhlistamaan tätä tilaisuutta ja iloinen puheensorina täytti pienen huoneen. Wanda kertoi tästä perinteisestä ammatista ja kaikki esittivät innokkaasti kysymyksiä italialaiseen tyyliin ujostelematta ja juustoa maistellen.

Opettaja totesi, että he valmistavat siitä seuraavana päivänä koulussa risoton. Hetken aikaa minua tuijotettuaan samainen opettaja sanoi : ”oletko Virpi Altopoggiosta ? ”Maailma on täälläkin pieni, emme ole koskaan puhuneet, mutta hän tiesi minut ollessani aikoinaan kunnan valtuustossa Pennabillissä. Olemme melkein naapureita- aivan ”toispuol Marecchiajokkee” eli näen äitinsä talon pihaltamme www.altopoggio.it (kurkatkaa osoite, vuokraan täällä siis myös kauniita loma-asuntoja)

Hänen isänsä on kirjoittanut monia kirjoja seudun historiasta ja perinteistä. Upea kohtaaminen. Kyllä kuulkaa ihmiset kannattaa pistää päänsä ulos kotiovesta, aina oppii uutta ja tapahtuu jotain kivaa.

Tässä muutama resepti miten juustoa voi käyttää ja ottakaahan yhteyttä jos haluatte vaikka tilata sitä Suomeen.

Luolajustopassatellit (meidän perheen talven herkku, myös ravitseva sellainen)

Ingredienti per 6 persone: (kuudelle hengelle)
4 uova – 100 gr di Parmigiano Reggiano grattugiato
200 gr di Formaggio di Fossa Dop grattugiato – scorza di limone
150 gr di pane grattugiato – noce moscata grattugiata – 1/2 lt di brodo
sale – pepe

4 munaa-100 g raastettua parmesaanijuustoa (ei mitään sekametelijuttua Saksasta vaan kunnon italialaista parmesaania) 200 g raastettua luolajuustoa-sitruunan kuori raastettuna-150 g kuivaa Toscanan valkoisen leivän tyyppistä leipää raastettuna-muskottipähkinää raastettuna-500 ml lihalientä (kunnollista, ei mitään kuutioplöröjä vaan itse kyllä keitän lihoista sen ainakin tähän reseptiin, maku on täysin eri)-suolaa-mustapippuria

Preparazione/valmistus:
Tee ”kraateri”korppujauhoista ja rikkokaa munat sen keskelle. Lisää vähitellen haarukalla sekoittaen juustot ja mausteet ja hieman lihalientä. Leivo käsin suht tiiviiksi palloksi ja anna sen levätä parisen tuntia liinan alla. Sen voi kerran, kahdesti tänä aikana vielä ”väännellä ja käännellä” uudelleen, että ainekset varmaan sekoittuvat hyvin.

Laita kattilaan lihaliemi kiehumaan ja kun vesi kiehuu, purista passatellit suoraan kiehuvaan veteen reiällisestä käsipuristimesta.

Älä keitä liikaa, muuten ne menevät muusiksi. Keitto on valmista heti kun ne nousevat pintaan! 1-2 minuuttia riittää.

Toinen ihana resepti on perunagnocchien päälle laitettuna, kermaiseen kastikkeeseen raastettu luolajuusto. Antaa upean säväyksen! Provateci, kokeilkaa ystävät!

Punaviini kyytipoikana on mahtava yhdistelmä. Juustoa voi syödä ihan sellaisenaankin antipastona tai hiukopalana päivän mittaan. Buon appetito!