Leonardo da Vinci teki suurpalveluksen maalaamalla n. 500 vuotta sitten Monna Lisan taustamaiseman Pennabillistä sijaitsevasta Marecchiajoen laaksosta. Voisiko olla parempaa syytä tulla tänne lomailemaan kuin saada katsella näitä maailman kuuluisimman taulun näkymiä livenä? Voin jo paljastaa teille sen verran että maisemat eivät onneksi ole paljon muuttuneet puolessa vuosituhannessa. Da Vinci olisi varmaan iloinen tästä tiedosta.
Leonardo oli Urbinon hovin palkkalistoilla suunnitellen esim. sotakalustoa ja tutkimassa eroosiota ja sen vaikutuksia tällä seudulla koska Marecchia-joen laakso on tässäkin suhteessa ainutlaatuinen maailmassa. Sen monimuotoisuus on geologeille aarrearkku. Tästä lisää toisessa blogissani ja vinkki maamorfologiasta kiinnostuneille ja sitä opiskeleville. Tulkaa paikan päällä sitä tutkimaan! Myös Leonardon synnyinkoti, Vincin kylä viereisessä Toscanassa on kokopäiväretken arvoinen kokemus.
Lisään vielä tulta pesään mainitsemalla että toisen maailmankuulun taiteilijan Michelangelo Buonarrotin synnyinkoti on hieman yli tunnin ajomatkan päässä. Vihreässä laaksossa kohoaa pieni kukkula ja kivitalo, jossa tämä suuri mestari syntyi 6 maaliskuuta 1414. Kannattaa kurkata myös piskuiseen kirkkoon, jossa hänet ristittiin. Kylässä on myös todella hyvä ravintola ja pieni olutpanimo vaikkapa taukopaikoiksi.
Altopoggion asunnoiltamme Pennabillistä näkyy 1100-luvulta oleva Torre di Bascio eli Bacion kylän linnan torni. Linna on vuosisatojen mittaan romahtanut ja maa peittää alleen lukuisia salakäytäviä joista on löydetty kulta-aarteita vielä parisenkymmentä vuotta sitten.
Käytävien suut on nyt tuvallisuussyistä täytetty maalla umpeen, tämä aarteiden etsijöille surutiedoksi…geokätköilijät ovat löytäneet tornin läheltä ”aarteita”.
Tämä on yksi Monna Lisan taustamaiseman kohdista joita DaVinci siis ”kutisti” maalaukseen kuvitellen maiseman ilmiömäisellä 3D-näöllään, linnun silmin lennosta katsottuna alas laaksoon. Nero ei ole väärä termi kuvaamaan hänen kykyjään. Monna Lisa (italiaksi ”Gioconda”)-taulu oli hänelle erityisen rakas. Leonardo kanniskeli sitä mukanaan matkoillaan työstäen sitä jatkuvasti ja sai sen valmiiksi Ranskassa ollessaan; siihen koostuvat hänen uransa aikana kypsyneet taidot ja tiedot ja jälkipolville mysteeri sen salaperäisen hymyn naisesta.
Pennabillin lähikylässä on polku, joka johtaa tämän etruskiaikaisen kylän keskustan läpi ja aina ylös sen Penna-nimiselle kalliokukkulalle 650 metrin korkeuteen. Sinne on rakennettu läänin, kunnan ja EU:lta saadun rahoituksen avulla vuonna 2012 nk. ”Renessanssiajan ulkoilmaparveke” paikkaan josta voi ihailla Leonardon silmin samaa näkymää josta hän sai inspiraation maalata maailmankuulun Monna Lisa -taulun taustamaiseman.
Pieni Pennabilli on siis Louvren taidemuseon seinillä ikuistettuna ja koko maailman ihailtavana. Oi tätä onnea kun saan johdattaa turisteja pitkin näitä kapeita nupulakivisiä vuosisatoja vanhoja kujia katsomaan tätä ihanuutta! Hyvät kengät jalkaan; kävely ei kestä kuin 10 minuuttia kylän keskustasta lähdettäessä ja takaisin tullessa sen kotijäätelöbaari on oiva paikka pysähtyä virkistäytymään.
Haastattelin paikan päällä Leonardon maiseman edessä muutama vuosi sitten tämän uskomattoman taulujen taustamaisemalöydön tehnyttä kahta Urbinon yliopiston professoria Rosanna Borchiaa ja Olivia Nescia ja pyysin että heidän julkaisemansa kirja saataisiin käännettyä myös englanniksi. Tällä hetkellä se on vain italiaksi nimellä ”Codice P” (Mondadori-Electa). ”P” kirjain tulee Leonardon käyttämästä koodista maisemalle eli P= paesaggio.
Renessanssiajan parvekkeita Monna Lisan maisemasta on kaksi Pennabillin kunnassa ja Piero della Francescan kuuluisimpien taulujen taustamaisemia voi myös tutkia kolmelta maisemaparvekkeelta Montefeltrossa. Pierosta oma blogi, tämä herra on myös oman jutun arvoinen.
pienet ja isot mukaan! 
Tervetuloa ryhmät maalaamaan esim. guassi- ja akvarellitekniikalla taustamaisemaa ”en plain air” taideopettajien kanssa. Voit myös tulla ilmankin opettajaa oman lehtiösi kanssa saamaan inspiraatiota ja maalaamaan oman näkemyksesi Leonardon silmin alas vihreään laaksoon jossa virtaa Marecchiajoki ja sen taustalla kohoavat n. 1300 m korkeat vuoret. Kirkkaana päivänä horisontissa siintää sininen Adrianmeri.
Samaisalla kukkulalla asuu piispa ja vastapäisellä Billi-kukkulalla on toimiva nunnaluostari. Sen Agostiininunnilla on sosiaalista elämää myös luostarin ulkopuolella sillä he käyvät ”kylässä” ympäri Italiaa kylän tilausbusseilla vierailemassa toisissa nunnaluostareissa ja kutsuvat myös heitä sitten vastavierailulle Pennabillin. Nunnat pitävät myös hyvistä ruokaperinteistä kiinni. Täällä ei syödä vain nokkoskeittoa. Uskokaa poin! Luostarin yhdestä ikkunasta pisti tuonnoin silmiini lautasantenni ja mietinpä että tietääkö luostarin johtajatar tästä mediaedistyksellisestä nunnasta. Ei sanota mitään, per carità!
Penna ja Billi yhdistyivät vuonna 1035 kun nämä kaksi kukkulaa Penna ja Billi solmivat rauhan. Tästä tapahtumasta on jäjellä hieno kivi muurattuna piazzan suihkulähteen läheisyyteen. Kukkuloilla sijainneet linnat ovat raunioina ja maisemat korvaavat niiden puuttuvat seinät. Montefeltron alue keski-Italiassa on yksi ”linnakkaimmista” koko Italiassa. Linnoja ja linnoituksia rakennettiin pienten välimatkojen päähän, koska niiden tarkoitus oli kommunikoida keskenään lähinnä vihollisten hyökkäyksien varalta. Graham Bell ei ollut silloin vielä syntynyt että olisi voinut ”rimpautella”.
Renessanssiajalla linnoja rakennettiin tiheään tahtiin ja muodin lanseerasi usein Urbino ja Urbinon herttua Federico da Montefeltro (1422-1482). Alueen hallitsija, taitava sotamies diplomaattisine kykyineen, taiteen ja tieteen mesenaatti ja paavin ”ystävä”, oli ainaisessa sodassa Riminiltä päin tulevan hallitsijasuvun pään signore Sigismondo Pandolfo Malatestan kanssa. He olivat kuin kissa ja koira. Linnat vaihtoivat omistajaa vilkkaaseen tahtiin 1300-1400-luvulla. Federicon hovissa kukoistivat taide, kirjallisuus, musiikki ja kulttuuri ylipäätäänkin ja hänen lempiarkkitehti oli Sienalainen Francesco di Giorgio Martini joka oli hyvinkin ”muodissa” 1400-luvun lopulla, jättäen kädenjälkensä moniin linnoihin ja linnoituksiin Montefeltrossa. Ehkä kaunein sellainen on Urbinon palatsi, aivan kuin satujen linna. Federicon sydänystävä oli Piero della Francesca, yksi taiteen neroista. Kiitos renessanssiaika kaikesta kauneudesta jota voimme vieläkin ihailla ympäri Italiaa ja erityisesti Montefeltrossa joka oli renessanssiajan KEHTO eli culla koko maailmassa.
Eyenga Bokamban (Minneapolis USA) näyttely Bascion tornilla
Nk. renessanssiajan ulkoilmaparvekkeita on enemmänkin Montefeltrossa, niitä voi käydä kiertämässä kauniissa kukkulaisessa maastossa ja ihailla muidenkin kuuluisien renessanssiajan maalareiden ikuistamia taustamaisemia heidän eri maalauksissaan. Yksi heistä on Piero della Francesca; vähemmän kuuluisa mutta aikansa nero hänkin. Piero yhdisti tarkkaan harkitusti tauluissaan monta eri alaa; matematiikasta ja geometriasta lähtien, piilottaen myös aikansa merkittäviä tapahtumia maisemiinsa tyyliin ”Hesari”. Allegorioita ei myöskään puuttunut .
Piero della Francesca syntyi San Sepolcron kaupungissa Toscanassa, aivan tunnin matkan päässä Pennabillistä. Hänen töitään on nähtävänä myös Italian taidemuseoiden ulkopuolella eri puolilla maailmaa esim. National Galleryssä Lontoossa. Tästä oma blogi.
Sydämellisesti benvenuti eli tervetuloa avaamaan taideaarrearkkua mysteeriseen Montefeltroon. Täällä ei ole massaturismia, ei jonoja, ei ruuhkaa, ei stressiä. Pieniä ja suuria helmiä löytyy kerättäväksi lomanne aikana pitkäksi nauhaksi kotiin vietäväksi erilaisena matkamuistona puhtaan ja maailman taidennerojen arvostaman luonnon keskeltä. Historia kuiskailee ja iho tulee kananlihalle miettiessä kenen jalanjälkiä kunnioittaen saamme kävellä samoja polkuja pitkin. Kerron teille lisää mystisestä Montefeltrosta kun tapaamme!
Jäähyväis-illallisella ”viimeinen ehtoollinen” sai Suomesta esinäyttelijät (San Girolamo, ex munkkiluostari, jossa söimme viiden ruokalajin illallisen herkullisine viineineen, JOAkatemia)