Pieron silmin 600:n vuoden jälkeen ”Kristuksen ylösnousemus”-maisemassa Apenniinivuorilla, Montecopiolon kunnassa, 22 km Pennabillistä.
Luultavasti Sansepolcro on ainoana kuntana koko maailmassa valinnut taidemaalauksen lippuunsa. Maalaus ei tuo ensisijaisesti esiin uskonnollista vaan sosiaalista viestiä: yksilön vastuuta toisia, itseään sekä oman kunnan hallintoa kohtaan. Se haluaa herättää yhteishyvää, kunnioitusta, vapautta ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta asukkaiden välillä.
Marecchiajoen laaksoa Pieron taulujen maisemissa
Sansepolcrossa syntynyt Piero della Francesca oli taiteen mestari isolla ”M”-kirjaimella. Tunnettu ja arvostettu elinaikanaan ja unohdettu sitten vuosisadoiksi.
Onneksi Italian ulkopuolelta nousi 1800-luvulla kiinnostus 1400-luvun italialaiseen maalaustaiteeseen ja erityisesti Pieron taidetuotantoon. Muun muassa Edgar Degas ryntäsi ”Pieron jäljille” Arezzon ja Sansepolcron kaupunkeihin tutkimaan hänen taidettaan, saaden siitä innoitusta omaan maalaustyöhönsä.
Kristuksen ylösnousemus, ”Resurrezione di Gesù” sisältää symboleja, filosofiaa ja ajankohtaisien, erityisesti kaupungin hallinnollisten tapahtumien kuvauksia, kuten Pieron muussakin tuotannossa. Ne ovat tarkkaan harkittuja ja geometrisesti laskettuja, prospektisia yksityiskohtia myöten.
Fresco on maalattu Sansepolcron nykyisen Kaupunginmuseon (aikanaan Kunnantalon hallituksen sali) seinälle, kooltaan n. 200cmx225cm vuosien 1450 – 1463 välisenä aikana, jolloin mestari oli läheisessä Arezzon kaupungissa maalaamassa muitakin freskoja sarjaansa “Storie della Vera croce”. Restauroitu vuonna 2018, upea lopputulos ja värit!
Mukavaa alta kolmen minuutin videohetkeä katsellen 600:n vuoden jälkeen samaa taulun taustamaisemaa!ps. Virpi oppi vihdoin lausumaan ”taustamaisema”-sanankin aamukankeuden jälkeen.
Huomatkaa taulun maisemassa vasemmalla ”talvi” joka vaihtuu ”kesään” oikealla, tämä kaikki filosofioineen, joista voitte kuulla ja lukea lisää vaikkapa paikan päällä.
Suuri mies ja grande maestro, Piero di Benedetto de’ Franceschi, syntyi pienessä toskanalaisessa kaupungissa nimeltä Sansepolcro yli 600 vuotta sitten, meille tuntemattomana päivänä ja vuonna. Ainoastaaan hänen kuolinvuosi ja -päivä on tiedossa: Amerikka löydettiin samana päivänä kuin Piero poistui Sansepolcrosta, hänkin uuteen maailmaan.
P d. Francesca edusti toisen polven humanisti-maalareita. Hän oli myös merkittävä matemaatikko; hänen taulujaan on luettava monella tasolla ja etsittävä avainta niiden moniin mysteereihin joita ne pitävät sisällään osin vieläkin ratkaisemattomina arvoituksina.
Hän käsitteli teoksissaan monimutkaisia uskonnollisia kysymyksiä, jotka koskettelivat filosofiaa ja ajankohtaisia tapahtumia toimien sanansaattajana ja välittäjänä uuden ja vanhan, rationaalisen ja esteettisen sekä uskonnollisen ja humanistisen välillä.
Hyvää lyhyttä intro-videohetkeä Sansepolcrosta! Ensi perjantain blogissani tutustumme hänen taiteeseen ja taustamaisemiinsa, jotka ovat nähtävinä kaikissa kuuluisissa museoissa ympäri maailmaa. Pieroa kiitän syvästi hänen markkinointi-avustaan tuoda Montefeltroa esiin näin vuosisatojen jälkeenkin. Upeaa!
Luultavimmin ”autoritratto” eli omakuva.
Oik. oletettu Pieron omakuva. Synt. Borgo Sansepolcro eli San Sepolcron kaupungin keskustassa (35 km Pennabillistä länteen) 1412-1420 välisenä aikana, tarkkaa tietoa ei ole synnyinvuodesta, koska kunnan arkistot tuhoutuivat myöhemmin tulipalossa.
Tämä taiteen mestari kuoli samana päivänä, jolloin Kolumbus löysi Amerikan: 12 lokakuuta 1492 rakkassa synnyinkaupungissaan, joka näkyy usein hänen maalauksiensa taustamaisemissa.
Petrella Guidin pienessä kylässä Pennabilliä vastapäätä on yksi Pieron maisemaparvekkeista
Talven kohokohta Apenniineilla on, kun saamme kaivaa heinäladosta vanhan punaisen muovipulkkamme esiin ainakin pariksi päiväksi. Sitten lumi yleensä sulaa pois. Lumiaura ei kerennyt Pennabillin keskustan hommista tulla avaamaan tietä Altopoggioon 17 km:n päähän hetimiten aamuseisemäksi, joten poikamme jäi kotiin koulusta. Tämä ei kuulemma haitannut häntä yhtään, no problem. Eikä meitäkään- tulihan sporttisen reipas päivä lumen parissa koko perheelle. Aste miinuksen puolella, lumiketjut laitoimme huomista varten renkaisiin. Pitäkää peukkuja!
Sininen on taivas, valkoinen on maa..ai tätä ihanuutta joka kestää vain hetken.
Altopoggio on 650 metrin korkeudella- auttaa saamaan hyvän lähtövauhdin. Mamma piilossa Diegon takana…
Da Vinciä tuntemattomampi, toskanalainen Piero della Francesca oli yksi 1400-luvun merkittävimmistä varhaisrenessanssiajan maalareista ja matemaatikoista. Hänen kuuluisimpien taulujen taustamaisemat ovat Montefeltrosta, ja niitä voi käydä tutkailemassa ja päivittelemässä niiden kauneutta nk. ”Renessanssiajan ulkoilmaparvekkeilla”. Tàstä alkaa viiden artikkelin sarja ”Piero della Francescan” renessanssiajan maisemista ja niiden ulkoilmaparvekkeista. Seuratkaa jokaviikkoista uutta artikkeliani kuvine ja videoineen aina eri taulun taustamaisemasta Montefeltrossa, grazie!
Marecchia-joki alla, Petrella Guidin kylässä aivan Pennabilliä vastapäätä on Kristuksen kastajaiset-maisema
Joka parvekkeella on infotaulu kertoen kyseisen maalauksen maisemasta ja sen nykypäivävänä nähtävissä olevista tai niihin viittaavista maanmerkeistä kuten vuorista, joista, linnoista jne. Infotaulussa olevat paikat ovat numeroitu samaisen maiseman ja ilmansuunnan edessä, jotta katsoja voisi havainnollistaa paremmin niiden olinpaikan.
Ah mikä löytö! Tämä on selkäpiitä karmivan kaunis kokemus ja sukellus historiaan Suurten Maalustaiteen Mestareiden silmien kautta. Oli aivan pakko kirjoittaa nämä sanat isolla kirjaimella, anteeksi Kielikello ja lukijani.
Olen nähnyt suomalaisten haaveilevat kasvojen ilmeet, kun vierailemme näissä uskomattoman hiljaisissa, luonnon keskellä olevissa idyllisissä pienissä tuhatvuotisissa kylissä. Niistä avautuvat näkymät jäävät suoraan sieluun matkamuistoina; näillä ei ole hintaa ”non ha prezzo” eikä niitä tarvitse ostaa.
Tässä aiheeseen alustava video, jotta pääsette tunnelmaan….ensi perjantaina blogi ensimmäisestä parvekkeesta ja Sansepolcrosta, Pieron synnyinkaupungista toskanassa.
Altopoggion asunnoilta parin kilometrin päässä on 1100-luvulta oleva Bascion Torni ja sen juurelta lähtee vaikka minkälaisia trekking-, pyörä- ja ratsastusreittejä eli ”Hippovie”. Lähdimme ex tempore matkaan ruokahalua kasvattaen lounasta ajatellen näin vuoden viimeisenä päivänä 31.12.2020.
Seuraa vain punavalkoisia kylttejä, ne ovat CAI -eli Club Alpino Italiano-yhdistyksen kartoittamia luotettavia reittejä.
Me emme siis seuranneet niitä ja putkahdimme ulos varmaankin villisikojen ja kauriiden tekemille poluille joten kävelimme nenä alhaalla olevalle Marecchiajoelle päin toivoen parasta ja vältellen karhunvatukoiden oksia jotka olisivat repineet toppatakkimme puhki.
Vihdoin näkyi talon katto alhaallamme jyrkässä rinteessä ja arvasin, että olimme ystäväni Nazaretinon kodin lähellä. Hän oli juuri tullut navetasta lehmiä lypsämästä ja katseli että ”kukas sieltä metsiköstä tupsahtaa pihaan uutena vuotena”…huusin että ”ciao, ci siamo un pò persi” selitellen että olimme lievästi menneet reitiltä ohi. Nazaretino nauroi ja pyysi tulla tervehtimään Elena-vaimoa, jota en ollut tavannut moneen kuukauteen. Elenalle siis toivotin hyvää uutta vuotta ja hän antoi ihania tuoreita kananmunia kotiin vietäväksi. Kaikki ovat täällä niin ihanan ystävällisiä.
NIISTÄ kananmunista teimme siis herkullisen tiramisùn uudeksi vuodeksi poikani Diegon kanssa. Tiramisùn teossa tärkein juttu on hyvän marscarponen ohella tuoreet kananmunat. Koristelu oli sivuseikka, sillä tähtäsimme vain hyvään makuun joten tässä sen kuva:
Tästä tiramisusta riitti koko perheelle ja jäi vielä seuraavaankin päivään.
Uuden vuoden jälkeinen aamu on aina aloitettava PANETTONE-pullakakulla ja tänä vuonna meillä oli todella traditionaalinen Muzzin päärynäsuklaa- panettone.
Panettone paketissaan ja tuubi gianduia-suklaata antamaan lisää kyytiä!
Ei voisi uusi vuosi alkaa paremmin, kuin herkuttelemalla. Kiitos Suomesta tulleiden pakettien, oli Fazerin sinistä ja Marianne-punavalkoista raitaa ja rakastamiani vihreitä kuulia. Kaikki oli aivan täydellistä hirvittävän kaloriseksi aamiaiseksi, jonka jälkeen mietin, että dieetti olisi aloitettava mitä pikimmiten. Heti siis kun kuntosali avaa ovensa Covid-jupakan jälkeen.
Se niistä Uuden Vuoden lupauksista.
Emme tänäkään vuonna räiskineet rakettien kanssa, koska mielestäni se on turhaa puuhaa ja saastuttaa luontoa sekä peloittaa eläimiä ja ihmisiä. Jätämme nuo hommat kaupunkeihin ja ihailimme sen sijaan tähtitaivasta ja pyöreää kuuta pilvettömällä taivaalla.
Viime kesäisen pelloiltamme ottamani kuvan kautta toivotan koko maailmalle parempaa uutta vuotta; rakkautta, terveyttä ja hyvää oloa ja toivon näkeväni teidät Montefeltron maisemissamme!
Emilia-Romagnan lääniltä tuli fantastisen vihreä joululahja yksityishenkilöille ja yhdistyksille otsikolla ”Istutetaan 4,5 miljoonaa puuta”. Saat noutaa taimitarhoista ilmaiseksi erilaisia kasvia, taimia ja puita ja istuttaa ne kotipihoille läänissämme eli Adrianmereltä aina Apenniinivuorille. Riitti kun lähetit sähköpostilla (eikä edes italialaisten rakastamaa puhelinta tarvittu) pyynnön listalla olevaan lähimpään taimitarhaan ja he antoivat sinulle luettelon saatavilla olevista kasveista johon ruksasit haluamasi taimet haettavaksi. Maksimi 100 kasvia per perhe. Jippii.
Video barbatelle-viinitaimista Altopoggiossa
Altopoggion tammi joulupuvussa
Puutarhan hoidosta innostuneena kävin tuumasta toimeen ja otin riemukkaasti pienestä Fiatistamme taka-istuimet pois, jotta olisin saanut tungettua sinne mahdollisimman monta uutta tulokasta taimitarhasta Altopoggion kolmen hehtaarin tontillemme. Tilaa on, tervetuloa ”viidakko”. Tähtäsin puoleen maksimimäärästä. Olin varautunut jopa avaamaan ikkunat jotta joku latva voisi sojoittaa hätätilanteessa ulos..
Aah, che bello. Tutkin innolla sopivimpia yksilöitä, ettei luonnon tasapaino järkkyisi, olemmehan Sasso Simone ja Simoncello-luonnonpuiston esi-alueella ja 650:n metrin korkeuskin rajoittaa intoa esim. hankkia palmuja, jotka taasen sopivat paremminkin ranta-oloihin. Maaperä on savista, sekin pitää ottaa huomioon. Unelmoin sypressikujasta, ne ovat niin klassista Toscanaa. Toisaalta, emme ole klassisessa Toscanassa joten maisemaa ei saisi mullistaa liikaa.
Fico d´incia eli Intian viikuna. Älä koske paljain käsin, on täynnä ”samettisia”piikkejä..
Lähdin matkaan vuorilta pysähtyen vain tankkaamaan metano-kaasua autoon ja pit-stopille herkulliseen baariin capuccinolle ja ”pastalle”, joka tällä alueella ei tarkoita pastaruokaa vaan leivosta. Onneksi vielä joulukuun lämpöinen ilma sallii kahvin nauttimisen ulkona, näin Covid-aikana tämä on tärkeää. Tunnin ajon jälkeen avautui rantamaisema ”Pino Marittimo” eli hattaran näköisine ihanine pinja-mäntyine- ja peltoineen, joilla aaltoili syksyllä istutettu vilja jo vihreänä valmistellen kasvuaan seuraavaan vuoteen ja kesäkuun ensimmäiseen sadonkorjuuseen. Pienet lumisateet eivät kuulemma haittaa sen kasvua.
Kasvihuoneet täynnä kukkia, tyhjiä ihmisistä
Romanttisesti Adrianmereä kohti madaltuvien kukkuloiden viiniköynnökset mutkittelivat kuin serpentiinit pienillä viinitiloilla kantaen viimeisiä oransseja lehtiään. Paikallinen San Giovese-rypäle saa aavistuksen meren suolaisuudesta punaviinin makuunsa näin rannikon läheisyydessä.
Loredana laskee tarkkana taimien lukumäärää
Loredana-myyjä oli apuni taimien bongaamisessa sillä läheskään kaikkea ei enää löytynytkään taimitarhasta. Che peccato, mikä harmi. Sypressit jäivät tällä kertaa hankkimatta mutta ei se mitään, löytyipä paljon muuta mukavaa. Onneksi taimien koko oli maksimissaan puolitoista metriä joten ne sopisivat mukavasti autooni. ”Haluatko tämän päärynäpuun?” kysyi Loredana…”Lo vuoi questo pero?”
Ihana koira juoksenteli kasvirivien välissä ja söi hedelmäpuista pudonneita herkkuja. Hän myös kantoi suussaan meille asiakkaille päärynöitä ja omenoita pudottaen ne jalkojemme viereen heiluttaen häntäänsä ja odottaen että innostuisimme ”nouda pallo”-leikkiin. No, tietysti innoistuimme. Naturalmente, tietysti!
Yli satavuotisia oliivipuita, palmuja, hedelmäpuita, ruusuja ja viiniköynnöksiä joista tuli kesän lämpö sydämeen. Joulusta ja Suomesta tuli tuulahdus katsoessani kauniita valkojoulukuusia, joulutähtiä ja syklaameja. Näistä tuli mieleen jokavuotinen Helsingin talvipuutarhassa käyntimme aina koko perheen voimin ennen joulua. Tuoksu tuntuu vieläkin nenässäni.
Viiniköynnöksiä tuli hamstrattua viittä eri lajeja ja viisi köynnöstä kutakin. Esim. ”Pagadebit”-rypäleestä tehdään mahtavan makuista kuivahkoa valkoviiniä Romagnan maakunnan pienessä Bertinoron kunnassa, joka on kuuluisa laatuviineistään. Pagadebit-rypäleen nimi tulee sanoista ”pagare i debiti” eli maksaa velat. Tämä rypäle on tunnettu runsaasta sadostaan jonka ansiosta viininviljelijä pystyi maksamaan ”velkansa” eli viininviljelykseen uponeet vuosittaiset kulut.
Pagadebit-pullon hinta on n. 6,50 eur
Bertinoron valkoinen Albana-rypäle melkein valmiina syyskuun sadonkorjuuseen
Myös Bertinoron perinteinen ja korkealaatuinen Albana-rypäle on valkosten ystäville upea makuelämys. Se sai Italian ensimmäisenä valkoviininä oikeudet DOCG -luokitukseen vuonna 1987 ja sitä viljellään vain Romagnan läänissä. Albana soveltuu erityisesti passito, makeiden viinien tekoon ja siitä sanotaan että se on ”punaviini naamioituna valkoviiniin” eli sen rakenne muistuttaa punaviinejä mutta sen pyöreys ja hienostuneisuus on valkoisten.
Bertinoron viinitiloille suuntautuvat monet kulinaarimatkamme; tervetuloa mukaan!
Gingkon lehti ja alla Gingko syksyisessä Firenzessä
Kasvien valinta jatkui…Frangola josta tehtiin ennen ruutia ja se sopii myös vatsan toiminnalle (apua!), Gingko-puun taimi saa Altopoggiossa kunniapaikan; Darwin luokitteli sen ”eläviin fossiileihin” sen ollessa n. 200 miljoonaa vuotta vanha laji. Se voi kasvaa n. 40-metriä korkeaksi puuksi.
En voinut vastustaa Siperian lehmusta, joka voi elää noin 150-vuotiaaksi sen luonnollisessa ympäristössään. Pidetään peukkuja! Ihana sahalehtinen Acero platanoides -vaahtera lähti myös mukaani kuten Quercus ilex L., 1753 (Linneus) vaikka meillä tammia kasvaakin go-go. Fusaggine kasvaa lehtimetsissämme, siitä tehty hiili kuuluu siis varhaisimpiin piirustusvälineisiimme! “Disegnare a Carboncino”, hiilipiirustustekniikka.
Fusaggine kukasssa keväällä (marjat ovat myrkyllisiä), kukkaa kutsutaan ”papin hatuksi/hiipaksi”sen muodon takia. Korkeus kasvupaikasta riippuen 3-8 metrià
Alakylämme suloinen yli 80-kymppinen Renato alias ”hörökorva” (paikalliset ovat ristineet hänet näin positiiviseen sävyyn koska hän on aivan kuin Lumikki ja 7 kääpiö-sadusta) tulee toivoakseni avukseni päärynä- ja omenapuiden vartetukseen. Hän on tässä aivan TOP. Samoin kuin villisikojen metsästyksessä mutta se on toinen juttu eikä kuulu flooraan…
Tamerice oli uhkarohkea valinta. Alkuperämaa Intia, viihtyy hiekkaisissa maastoissa mutta yritetään heittä hiekkaa ”kuoppaan” ja toivotaan parasta Altopoggiossa!
Lopulta olin valinnut Loredanan avulla taimet ja laskimme ne….cinquant´uno in tutto yhteensä 51. Sulloin hellävaraisesti kaikki autoon ja ne muuttivat uuteen kotiin vuorille Altopoggioon. In bocca al lupo eli lykkyä tykö uudelle floralle. Tervetuloa tutustumaan!
Tervetuloa kanssani viini-ja kulinaarimatkoille Emilia-Romagnaan, Toskanaan, Marcheen ja Umbriaan !
Näin tehdään Altopoggiossa perinteistä piadina-leipää; helppo, edullinen ja maukas lounasleipä tai välipala ympäri vuoden!
Kiitos avusta Anne-Marie Rantala-Ragazzini Ravennasta, hän on myös kirjoittanut ”Mamman murkinoissa”-kirjan sekä on Suomessa tuttu TV:n ruoka-ohjelmista.
Mukana Marja-Liisa Varis San Marinosta, Suomi-seuramme jäsen. Kokeilkaa ja nauttikaa!
Tänään, 6. joulukuuta anno domini 2020, aloitan itsenäisyyspäiväni aamun keski-Italiassa kirjoittamalla blogini kautta kiitokseni kaikille niille sotaveteraaneille, lotille ja koko Suomen kansalle siitä, että myös me ulkosuomalaiset saamme juhlia 103 vuotta itsenäistä synnyinmaatamme päät pystyssä ylpeinä historiastamme kukin omalla tahollaan maailmalla. Me, noin 300.000 maailmalla asuvaa Suomen kansalaista ja lähes 2 miljoonaa ulkosuomalaista, pidämme eri järjestöjen, seurojen ja muunlaisten verkostojen kautta yhtä.
Onneksi enää ei tarvitse ostaa pelkästään Finnairin lentoa Italiasta Helsinkiin, jotta tuntisi olevansa Suomea lähellä vaan ulottuvilla on vaikka mitä somea pitämään juttua yllä muiden ulkosuomalaisten ja Suomessa asuvien sukulaisten ja ystävien kanssa. Puhelut eivät tule enää kalliiksi vaikka lörpöttelisi esimerkiksi ystäväni Sinikan kanssaTornioon tuntikaupalla.
Vas. Maikku Anconan Suomi-seurasta, oopperalaulajat Kaappola ja Leponiemi, säestäjä Pimiä ja Virpi
Vuonna 1993, Italiaan muuttaessani, ei internettiä vielä ollut kodeissa. Muistan sivukaupalla kirjoittamani kirjeet eri sukulaisille vuosien mittaan…postimerkkien liimailun ja niiden juoksuttamisen lähimpään postilaatikkoon toivoen että ne tulisivat vastaanottajalle pian perille ja ylipäätään perille. Ja vastauksen odottamisen.
Mutta nyt kolmen vuoden takaisiin juhliin Pennabillissä: järjestin Pennabillin kunnanvaltuuston jäsenenä ja sen turismivastaavana Suomi 100v. koko päivän kestävän juhlan Pennabillin keskustan kupeeseen tuoden Suomea ja sen perinteitä esiin myös paikallisille nähtäviksi. Juhla ideoitiin ja toteutettiin yhdessä Riminin ja Marchen Suomi-seurojen ja seuduilla asuvien suomalaisten kanssa. Seurojemme naiset ovat organisoinnissa huippuhyviä, vuosikymmenien kokemuksella!
Sydämellinen kiitos, grazie di cuore, siitä vielä heille ja kaikille mukaan tulleille. Päivästä tuli unohtumaton. Suomi tuli Pennabilliin. Suomalaiset perheet tulivat lapsineen mukaan ja oli mukava todeta että kaikki osasivat puhua Suomea, kuka enemmän, kuka vähemmän.
Saimme Suomesta esiintymään kansallisoopperan tähdet Salla Leponiemen ja Anna-Kristiina Kaappolan ja extrana heidän suloiset mäyräkoiransa jotka melkein lauloivat mukana yhteislaulussa Jukka Kuoppamäen ”Kotimaa kun taakse jää…”. Kiitos Liisa Pimiä mahtavasta säestyksestä pianolla.
Paikkana oli Pennabillin lumoava Villa Amarcord sen ulko-uima-allas-alueineen ja puistoineen, jonka vihreä näkymä alas Marecchia-joen laaksoon muistutti sinä päivänä meitä Suomesta. Hyvää ruokaa ja seuraa ei puuttunut. Meitä oli noin viitisenkymmentä suomalaista ja puheiden ja laulavien tähtiemme repertuaarin jälkeen saimme kaikki kajauttaa yhteislauluna nostalgisia suomalaisia hittejä vuosikymmenien varrelta niin kovaa ja korkealta että läheisen nunnaluostarin ikkunoista näkyi uteliaita päitä kurkkimassa mitä tapahtuu. Finlandia-hymmi oli tietysti se tärkein kappale. Kunnanjohtaja tuli myös tervehtimään juhlayleisöä.
Kuten Italiassa sanotaan ”come ciliegina sopra la torta” eli ”kirsikkana kakun päällä” loimme juhla-alueelle Finnish Design-näyttelyn. Toimme kukin kodeistamme jotain suomalaista merkittävää perinteisistä himmeleistä ja kansallispuvuista lähtien aina Aalto/Pentik/Arabia/Marimekko- tuotteisiin ja esineisiin joita veikkaan löytyvän jokaisen ulkomailla asunvan suomalaisen kodeista. Fazerin sinistä ja sinivalkoisia Marianne-karkkeja ei puuttunut. Pennabillin lapset tulivat niitä uteliaina maistelemaan. Salmiakki oli heille liian eksoottista….sitä eivät meidänkään lapset osaa syödä ja parempi näin, jää mammalle enemmän murkinaa.
Juhlat jatkuivat myöhään yöhön. Minna Räsänen oik. San Marinosta piti Suomi-aiheisen tietovisan
Amarcordin omistaja Sandro teki mahtavan juhlaillallisen
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tämä vuosi on ollut vaativa koko maailmaalle Coronan takia ja seuraavaa itsenäisyyspäivää tulemme juhlimaan henkisesti vapaammassa ilmapiirissä. Suomi, pysy aina puhtaan sinivalkoisena. Olet meille tärkeä vaikka rakastamme myös asuinmaitamme. Toivotan rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta maailmaan.
Näyttelypöytiä suomalaisten kodeista
Villa Amarcordin pöydällä oli Suomi-Silta-lehti ja Suomi-materiaaliaSuomestakin tuli lomailijoita juhlaan mukaan! Taustalla Tarja San Marinosta, seuramme jäsen
Näkymä idylliseen Pennabillin keskustaan Penna-kukkulalta. Horisontissa häämöttää sininen Adrianmeri
Olipa kerran kaksi kukkulaa nimeltään ”Penna” ja ”Billi” ja niillä linnat, jotka kurkoittivat toisiaan kohti 250 metrin välimatkan päässä. Ne sijaitsivat 600 metrin korkeudella kauniissa Marecchia-joen laaksossa. Etruskit olivat löytäneet tämän paikan. Penna-nimi tulee latinan nimestä ”Pinna” eli huippu ja Billi-nimi etruskien tulen jumalan ”Bili”-nimestä. Vuosisatojen kuluessa Pennabillistä pyyhältivät läpi kaikenlaiset heimot ja rodut: hunnit, vandaalit, ostrogootit ja tietysti roomalaiset panivat myös näppinsä soppaan. He hoitivat teiden rakentamisen. Grazie mille, kiitos roomalaisille. Linnoja hallitsivat herrat olivat lähtöisin eri suvuista, he himoitsivat lisää maita, mantuja ja rikkauksia eikä naapurisopu vallinnut.
Vas. Penna ja oik. Billi-kukkulat
Tämä tarkoitti sitä että riidoilta ei vältytty; sotiminenhan oli arvostettua touhua ja sitä tehtiin ihan ylitöiksi asti. Herran vuonna 1035 DC (Dopo Cristo eli Jaa) he kyllästyivät ainaiseen sotimiseen ja näiden kahden kukkulan, Pennan ja Billin olevat linnat päätettiin yhdistää ja solmia rauha. Tästä on Pennabillin keskustassa muistolaatta sen tuomiokirkon edessä. Linnoista ei ole tosin jäänyt kuin muureja meidän päiviimme ja herää spontaanisti kysymys kannattiko sitä sitten sotia vuosisatoja…?
Näkymä Marecchia-joen toiselle puolelle Pennabilliin
Renessanssiajalla tosin monelta meinasi mennä hermot Malatesta-suvun itsepäisen hallitsijan Sigismondo Pandolfo Malatestan kanssa, joka yritti jatkuvasti saada kuppia nurin Urbinon kultturellilta herttualta Federico da Montefeltrolta. Pennabilli vaihtoi omistajia ripeään tahtiin kuin asunnot konsanaan ylikuumentuvilla asuntomarkkinoilla. Tältä ajalta on tosin jäänyt kivoja rakennuksia meille ihailtavaksi.
Vas. Federico da Montefeltro, oik. Sigismondo Pandolfo Malatesta, kaksi riitapukaria renessanssiajalla
Renessanssiajan lopulta lähtien tässä pienessä kylässä on ollut tyyntä ja hermo lepää sen kauniissa maisemissa Marecchia-joen laaksossa
Pennabillin 1400-luvun uloin muuri joka kiersi koko kylän ympäri- ”Porta Carboni” ja Penna-linnan pääsisäänkäynti. Kaaren päällä näkyvät Malatestojen ja Montefeltrojen sukujen 600 vuotta vanhat vaakunat.
Joesta ja laaksosta saanut nimensä, nykyinen maantie Marecchiese SP258 myötäilee vieläkin suht´ samoja upean maisemallisia reittejä ohi Pennabillin ja asutusta on harvakseen. Samaa tietä käveli hissukseen mm. Dante Alighieri matkallaan Ravennaan. Dante sai kynän suhisemaan Pennabillissä ja kirjoitti siitä Jumalaiseen näytelmään.
Matkamielen porukka valmiina kävelemään alkukesästä Pennabillin maisemissa aamukahvien jälkeen!
Historian merkkihenkilöistä on mainittava lempparini Leonardo da Vinci joka innostui niin täysin tästä maisemasta että ikuisti sen Monna Lisa-maalaukseen. Tästä kertoo infotaulu Pennabillin Penna- kukkulla ja sinne voi mennä kiljaiseman ”Voi, Ah, Ihana”-huutoja koska näkymä on sen arvoinen ja koko juttu saa vähintäänkin ihon kananlihalle kuten Johanna Oras kommentoi ensivisiitillään.
Suloinen Johanna tekemässä luonnosta Monna Lisan maisemasta lokakuun lämmössä
Pennabilli oli siis Montefeltron alueen caput mundi yhdistäen lännen ja idän tärkeän kauppareitin aina Adrianmeren rantaan asti. Nyt täällä kotikunnassani asuu lähes 3000 asukasta, rauha vallitsee eikä turistimassoja ole. Pennabilliä reunustaa kaunis Carpegnan vuoristo ja sen keskustasta lähtee lankavyyhtinä kymmeniä luontopolkuja eri ilmansuuntiin. Valitse joki-, metsä-, vuori- tai niittymaisema silmiesi eteen.
Johanan ja Virpin mukana kaikilla on hymy herkässä!
MATEUREKA ja Heureka! Meillä Pennabillin keskustassa on myös mielenkiintoinen matematiikan museo jonka johtaja, matematiikan professori Renzo on siitä positiivisen ylpeä ja vastaa mielellään kysymyksiin. Museossa on käynyt esim. Lontoosta asti matemaatikkoja tutkimassa sen kokoelmaa. Rakennus on renssanssiajalta ja sen sokkeloissa on vähemmän matematiikasta ymmärtävällekin kiva kävellä ja tutkia sen esim.vanhoja tietokoneita. Erilainen museo. Suosittelen.
Museon vieressä on ”Antichi Frutti dimenticati”-unohdettujen hedelmien puutarha. Tämän on ideoinut kylän hyvä haltijaherra: kirjailija- runoilija Tonino Guerra joka oli elokuvaohjaaja Federico Fellinin oikea käsi luoden filmien käsikirjoituksia. Hänen runoja löytyy monien talojen ulkoseinien laatoista ja niitä voi lueskella kävellessä Pennabillin lukuisia kivipäällysteisiä kujia, Danten tyyliin hissun kissun. Lukuisat kissat lököttävät auringossa ja venyttelevät eri suuntiin odotellen aterioitaan. Antiikin ajoista viljellyt hedelmät ja monesti unohduksiin painuneet hedelmät saavat täällä kasvaa rauhassa. Tonino Guerran koti on museona, kaunis paikka pysähtyä ja tutustua. Ilmainen sisäänpääsy.
Pennabillin kujilla aika pysähtyy ja sielu rauhoittuuHyvät lenkkarit jalkaan eikä piikkikorkoja Pennabillin vanhan keskustan koluamiseen. Kujilla on ihanan viileää kesäisin ja aina rauhallista. Voit kohdata kissan…Pennabillin ydinkeskusta nunnaluostarilta kuvattuna
Pennabillissa asuu piispa. Naapurini on töissä piispan toimistossa eli ufficiossa. Kävin siellä kysymässä jos heitä kiinnostaisi markkinoida kirkkotaiteen museoa ulkomaalaisille ja ympärilläni hääräsivät papit mustissa kaavuissaan ja kaikki puhuivat kuiskaillen. Puhelimen soidessa ajattelin että kuiskaako hän siihenkin mutta ei sentään, vastasi ihan normaalilla äänellä.
Tästä ovesta sisään jos haluatte käydä Piispan puheilla hänen kotonaan
Piispan voi nähdä kävelyllä tai guest starina sunnuntain messussa ( messu on joka su klo 10.00; vapaa pääsy kaikille ”uskonto-tai uskonnottomuus”-kuntaan katsomatta ) ja myös keskiaikainen Agostinilais-nunnaluostari Billi-kukkulalla on toiminnassa. Sen sisäpihalla voi vierailla ja ihailla vaikka nunnien kukkapenkkejä. Nunnat ajavat hunnut päässä heiluen Fiat-Pandoillaan jos on tarve käydä ostoksilla kylän ulkopuolella. Muuten askareet hoituvat jalan Pennabillin keskustassa. Nappi/lankakaupat ovat heidän vakkaripaikkojaan koska käsityötaitoja pidetään yllä ja mielestäni aika voi tulla pitkäksi luostarissa joten onneksi heillä on jotain mukavaa puuhaa rukoilemisen ohessa.
Pennabillin Maciano-kylän pyöreä linnantori on kiva paikka käydä sisälläkin
Dalai Lama on käynyt vierailemassa parisen kertaa Pennabillissä ja lahoittanut jopa Tibetin Rauhan kellot joita voi käydä soittelemassa ulkoilma-maisemaparvekkeella Leonardon maiseman vieressä. Myös paavi piipahti Vatikaanivaltiosta helikopterilla kylään ja sai koko kyläläiset innosta sekaisin ja näille kertomuksille omistan oman blogin.
Kerran eräs suurkaupungista tullut amerikkalainen tour operator kysyi minulta opastaessani häntä Pennabillin keskustassa että ”Virpi, when does this village fully animate?” Vastasin että ”ei koskaan”…siis positiivisessa mielessä eli ei tarvitse jonotella mihinkään sen kahviloista, ravintoloista, museoista tai kaupoista sillä ruuhkaa ei ole koskaan. Tänne tullaan rentoutumaan ja tämä on hyvä paikka maalata, kirjoittaa tai lukea kirjaa..kävellä&urheilla jne. ja tästä lähteä sitten puolipäivä- tai kokopäiväretkille tutustumaan lähikaupunkeihin; Urbino, Firenze, Ancona, San Sepolcro, Arezzo tai pienempiin todella idyllisiin keskiaikaisiin lähikyliin joita riittää vaikka joka viikon päivälle moneksi viikoksi. Teen teille listan valmiiksi jos haluatte!
Pennabillissä on parisenkymmentä kirkkoa. Kuvassa on Santa Maria dell’Olivan luostari renessanssiajalta.
Autolla hurauttaa hetkessä joen toisella puolella olevaan satumaisen kauniiseen St.Agatan linnakylään tai entiseen Italian pääkaupunkiin, San Leoon. Tryffeli tai harvinainen luolajuusto kuohuviinin kyydittämänä ovat kivoja piristyksiä päivään.
Käsityöammatin harjoittajista mainittakoon kitarantekijä, pitsinnyplääjä ja Alberto, taidekynien tekijä. Hänen luo voi piipahtaa katsomaan miten niitä työstetään ja ostaa niitä lahjaksi. Naiset suosivat made in Italy-paikkaa, missä tehdään käsin nahkalaukkuja, vöitä jne. Vaatekauppoja on neljä Pennabillin keskustassa. Miehet voivat huokaista helpotuksesta, niiden koluamiseen riittää puolisen päivää.
Alkupaloja Amarcord-pizzeriassa kivan trekkingporukan kanssa
Sokerina pohjalla: Pennabillissä on järkyttävän hyvä ruoka. Täältä löytyy kotiruokaravintoloita ulkopöytineen ja mukavine sisätavernoineen, pizzerioita joissa omistaja hoitaa itse pizzanteon ja -paiston ja maku on sen mukaista. Yhteen uuniin voi lapioida kymmenisen pizzaa kerrallaan paistumaan. ”Giropizza”-termi on kiva tapa syödä yhdessä mahdollisimman monimakuisia pizzoja, näin ei tarvitse tavata monisivuisia pizzamenuita tuntikaupalla hien valuessa otsalta tai ei tule harmiteltua katsellessa kaverin pizzaa että ”minäkin olisin ehkä halunnut maistaa tuota”…eli pizzoja tulee jo valmiiksi siivuttuina kuin junavaunuja peräkanaa uunista montaa lajia ja jokainen ottaa lautaselleen haluamansa siivut. Näin tulee kokeiltua esim. 8 erilaista pizzatyyppiä. Hinnat alk.5 eur. Raaka-aineet ovat laadukkaita, hiivasta lähtien.
Vappua juhlimassa Esko ja Matkamielen porukka, nähdään taas pian!
Unohtumaton kokemus on syödä kodikkaassa Michelin-tähtiravintolassa Pennabillin keskustassa chef Riccardon keittiön makuja maistamassa. Hän asuu perheineen samassa rakennuksessa ja vaimo Claudia häärää salin puolella. Sen kauniissa puutarhassa on myös ulkopöytiä ja mikäs sen suloisempaa kuin nauttia illallista ruusuköynnösten vieressä kynttilänvalossa maistellen julmetun hyvää traditionaalista ”Pennese”-eli pennabilliläistä ruokaa. Hinnat eivät todellakaan huimaa päätä ja vapaata on 99% aina, vaikka samana päivänä päättäisi. Esim. lounasmenuut alk. 50 eur sis. viinin. Viineissä on runsaasti valinnanvaraa. Sommelier-Ivano on leppeä mies ja neuvoo auliisti. Täällä ei ole tiukka tunnelma. Naapurini, ompelija Paola muuten kertoi juuri minulle että hän saa tehdä tilaustyönä uudet ruokaliinat Piastrino-ravintolaan! Tulkaahan katsomaan lopputulosta.
Huhti-ja toukokuun kevään vihreys menee suoraan sydämiin ja antaa enemmän energiaa kuin mitkään pillerit purkista!
Oiva ratkaisu joka kelillä ja joka hetkenä on suunnata Ceci-rouvan jäätelöbaariin/suklaakauppaan. Hän tekee jo hymyllään ihmiset iloisiksi. Vuosia on jo reilusti yli eläkeiän mutta hän ei kuulemma ole löytänyt sopivaa ostaja-ehdokasta joka osaisi tehdä riittävän hyvin jäätelöä jatkamaan bisnestä joten siihen asti, kunnes kriteerit täyttävä ostaja tulee kuvaan, rouva pysyy liikkeessään ja jatkaa tätä herkullista perinnettä Pennabillissä. Syksyn ensimmäisenä koulupäivänä hän tarjosi koko Pennabillin ylä-asteelle jätskit (n. 80 oppilasta) jumppapäivän päätteeksi. Raaka-aineet ovat tuoreita, esim. viikuna-aikana hän tekee karamelli-viikunajäätelöä joka tuo kummasti voimat takaisin sen suuhun lipitettyä. Suosikkini on myös Arkkienkeli-suklaasekoitus. Mitään väriaineita tai lisäaineita ei Cecilia käytä. Kerran hän kävi San Marinossa asti ostamassa vadelmia tilaamaani kakkuun kun ei kuulemma lähempää löytynyt kuin pakastettuja . Kakku oli muuten noin 20 euron hintainen joten tämä rouva pitää asiakkaistaan hyvää huolta. Ovella oli lappu ”palaan pian”.. odottelin kotvan ja saimme vadelmat kakun päälle eli loppu hyvin kaikki hyvin.
Apennineilla syksy vaihtuu marraskuussa pikkuhiljaa talveen ja Altopoggioon noin 7 vuotta sitten istuttamani Nespolo europeo-laijin hedelmäpuu on jo pudottanut lehtensä; on aika kerätä sen maukkaat hedelmät. Ne ovat täynnä vitamiineja ja hellivät erityisesti vatsaasi. Nappaa ne koriin tai puiseen laatikkoon kovina puusta ja laita viielään, pimeään paikkaan kunnes ne pehmiävät noin parissa-kolmessa viikossa. Jo roomalaiset kasvattivat näitä nykyään harvinaisia hedelmiä.
