Umbrian tammipöydät saapuivat Altopoggioon ja jokavuotiset keväthommat kutsuvat Virpi-orjaansa

Oli ihan pakko…mutta älkää vain kuvitelko, että olisin ajanut oikeasti tällä Ligin härvelillä!

Kevät räjähtää aina yhtäkkiä Montefeltoon. Helmikuussa tänne 650:n metrin korkeudelle tupruttaa  lunta vielä kerran, pari, mutta siitä päästään hetkessä eroon ja luonto puhkeaa vauhdilla kukkaan, purojen solinan tahtiin. Linnut rääkkyvät kurkkunsa kipeiksi ja me kaksijalkaiset saamme omat kurkkumme kipeiksi ensiauringon lämmössä, aamun plus viiden asteen kirpakan vuoristoilman ja melkein +20 astetta lähentelevien päivälämpötilojen vaihteluissa. Heilutaan takin ja t-paidan sekä shortsien välillä; ripustelen puiden oksille vaatekertojani, päähineitä ja hanskoja aina sen mukaan, missä tongin tai kuokin. Näin perhe löytääkin minut helposti, seuraten värikästä vaatejanaa.

Marecchiajoen varrella sijaitseva työmaatarvikekauppa myy ihanaa pyöreäkivistä sepeliä ja tuo sen kotiin jopa samana päivänä. Kiitos Nascioli super-ystävällisestä ja edullisesta palvelusta.

Kissat makaavat auringossa lämmitellen ja Spilla-koiramme juoksentelee teeskennellen metsästyskoiraa; nuuhkien tärkeän näköisenä kauriiden ja villisikojen sorkanjälkiä, häntä pystyssä sojoittaen.

Innostun joka kevät laittamaan liian aikaisin kukkia ulos ja istuttamaan uusia kasveja,  mutta luonnolleen ei voi mitään. Ai, miten ihanaa taas saada suunnitella minkä värisiä ja -laatuisia kukkia panee mihinkin ruukkuun ja maahan. Aivan kun edelliskeväästä olisi kulunut kymmenen vuotta.

Sepelikuorma ja tästä levitellään Karhunvatukka-ja Väriherne-asuntojen eteen taas uusi kauniimpi piha, mukava tepastella vaikka paljasjaloin. Spilla miettii ilmeisesti, mihin kohtaa kasaa hautaisi aarteitaan

Mehiläinen pörrää vieressä, sitruunaperhonen istuu voikukan päälle, sisilisko juoksee kivetystä pitkin samalla vauhdilla kuin olisi myöhästymässä Freccia rossa- luotijunasta, hymyilen jopa ensimmäiselle lutikalle, joka mönkii menojaan. Kaikilla on omat, tärkeät hommansa, menonsa ja aikataulunsa. Benvenuto la primavera! Kevät, tervetuloa!

Rahat soljuvat kukkarosta samaan tahtiin kuin viereinen Toscanan puolella oleva Torbellon puro…on aivan pakko taas uusia jotain puutarhakalusteita ja hankkia Altopoggion loma-asuntoihin joko astiastoa tai tekstiileja, patoja tai pannuja, uusia patjoja tai tyynyjä ja mitä nyt milloinkin osuu silmään ja voin taata, että OSUU silmääni. Mieheni Daniele siunailee, että ”taasko tarvitaan tuotakin, onko ihan pakko”? Miehet ovat suurimmaksi osaksi universaaleja kommenteissaan. Vain kieli on eri, mutta aatokset niin samat. Huh-heijaa, mutta kevät voittaa ja Virpin remonttivimma puskee vaikka Altopoggion kivien läpi.

Ligin traktori on vanha, mutta tekee hommansa

Tänä keväänä OSUIN mielestäni myös naulankantaan pyytäessäni luottopuuseppäämme Ligiä tekemään uudet ulkopöydät Umbrian tammista. Hänellä oli jo valmiiksi satavuotisesta rungosta sahattu mahtavat puulevyt. Näitä ei hevillä tuuli vesi mukaanaan eikä vuodet hetkessä tuhoa. Ne kestävät hyvin kyllästettyinä ja lakattuina ikuisuuden ja Ligi leuhkoi vielä, että ”tällaisia ei enää edes oikein löydä mistään.”

Tiedän sen, joten kaupat oli sillä selvä, vähän alennusta kinuttuani. Siitäs saat, Amazon verkkokauppa, vaikka talvella tuleekin klikkailtua tilauksia kun ei kerkeä eikä kannata lähteä autolla kiertelemään Adrianmeren rannikolle asti isompiin marketteihin ja tuhlata bensaa, aikaa ja saastuttaa ilmaa. Eihän se ole edes niin ”ekoa” ajella ympäriinsä joka härvelin takia, mitä tarvitsee. Kuriiri tuo samalle alueelle moneen talouteen jokaisen paketit samana päivänä.

Puuseppä keksi keinot, millä saada 350 kg painavan tammipöydän Laventeli-asunnon terassille. Pidimme kaikki kieltä keskellä suuta ja avitimme pöydän rauhaisaa lentoa ja pehmeää laskeutumista…huh, mikä stressi lentävälle Boeing 747-pöydälle

Ligi-puuseppämme vaimo joutuu piakkoin kalliiseen polvileikkaukseen ja halusin näinkin vähän avustaa heitä.  Ligi on eläkkeellä ja asuu viereisessä kylässä, hän on nuoruudessaan ollut puuseppänä myös Sveitsissä ja kiertänyt työskentelemässä monissa paikoissa Italiassa. Ammattimies. Hänen poikansa auttelee ainakin metsässä puiden kaadossa.

Ligi ei koskaan löydä mitään joten hänen vaimonsa tulee välillä mukaan ja sanoo ”tässä sulle se naula, mitä etsit”. Ligillä on hyvä sydän. Kahvitellaan työnteon lomassa ja tarjoan tekemääni suomalaista unelmatorttua ja hän kertoo ravintoloista, missä on ollut syömässä ja tanssimassa. ”Virpi, sinne mennään sitten sun perheen kanssa kun on aikaa..menù on aivan mahtava” jne. tulee litania kaikista alkupaloista (antipasto), alkuruoista (primo) ja pääruoasta (secondo) ja mikä oli dolce (jälkkäri) ja millaista oli talon viini ja kuinka isoja annokset olivat ja minkälainen tarjoilu, ja saiko vielä liköörit tai grapat lopuksi ruoansulatusta varten sekä oliko ruoka hintansa väärti.  Hän muistaa kaikki, kuten kaikki italialaiset muistavat mitä ovat syöneet koko viikon aikana. Ruoka on tärkeä juttu.

Tässä sen paikka on. Lahjoitin vielä läheisen Umbrian vuosikertaviiniä lämmikkeeksi kolean sunnuntaipäivän lounasta piristämään

Ligi ei ilmoittele, milloin tulee. Hän koputtaa oveen ja sanoo että ”nyt on työ valmis”. Välillä olen noussut pyjama päällä unenpöpperössä avaamaan. Yritä siinä sitten olla onnellisen näköinen ja kiitellä. Vinkkasinkin kerran hänelle, että kirjoita etukäteen milloin tulet, koska en ole aina kotosalla. Joskus hän sitten panee postauksieni alle Facebookissa viestin: ”missä olet? ” ja siitä pitää ymmärtää sitten loput.

Neuvoin hienovaraisesti, että tuo viesti ei ehkä ”kolahda eikä tavoita” minua heti kun en katsele niitä niin usein ja mitähän täkäläisetkin siitä tykkää…juorut lähtevät liikkeelle pienemmästäkin. Ai, kun nauratti! Selitin, että parempi olisi vaikka whatsappilla laittaa ihan suoraan minulle viesti että ”Oleko kotona silloin ja silloin”. Perille meni. Ainakin niin kauan kun hän sen muistaa. Ja muistaa, jos on vaimo muistuttamassa.

Ligi kertoi olleensa jossain vaiheessa myös hautauspuolella töissä eli kaivertamassa ja tekemässä upeita ruumisarkkuja pienessä pajassa Pesaron suunnalla, missä tehtiin kaikki käsityönä. Kuka ei nyt haluaisi lähteä viimeiselle reissulle puisella ”Ferrarilla”! Muutaman vuoden päästä hän heitti hanskat tiskiin, koska ihmiset hänen kotiseudullaan karttoivat häntä. Nauroin kippurassa, kun hän kertoi, että porukka lakosi salamana, kun hän käveli metrimitta kädessä kylillä (vähän kuin lääkäreillä on aina stetoskooppi kaulassa, mutta sillähän on taas vain vetovoimaa).

Taikausko on vielä hengissä seudullamme, ja puuseppä, joka tekee arkkuja ja kävelee mittanauha kädessä sinua kohti, on kuin manalasta tulleen saattajan haamu. Meni siinä pari sekuntia, ennen kuin ymmärsin, että tämä oli ollut hänelle todellinen ongelma. Arkut vaihtuivat sitten lennossa kauniisiin huonekaluihin, keittiökalusteisiin jne. Edelliseen viitaten, ihmisen muisti on onneksi suhteellisen lyhyt, joten nyt kaikki juttelevat taas Ligin kanssa yhtä iloisesti,  kuin dementiasta toipuneet kanat konsanaan.

Isältä pojalle, ”L” eli Ligin sukunimi on poltettu pöytiin ja tämä leima oli jo hänen isoisällä käytössä

Tervetuloa asettelemaan viini-, kalja-tai karhunvatukkamehulasisi tähän pöydälle ja laskemaan sen vuosirenkaita. Ikävuotenne eivät ole mitään tähän tammeen verrattuna joten odotettavissa on nuorekas tunnelma. Sopivasti nautittu punaviini tuo ”tiedettävästi” lisää elinvuosia ja terveyttä, joten nähdään tässä Laventelin terassilla tai puutarhassa, missä on toinen Ligin pöytä odottamassa testaajiaan.

Kurki asunnoistamme: www.altopoggio.it  tai pienryhmille suunnatuista teemalomista:

https://italianvalleys.com/WorkshopsAndRetreats

Aurinko tuli esiin saman päivänä ja pääsin hieman kiikkumaan kesätunnemiin!

Ulkoilmamaalausloma Johannan ja Virpin matkassa 4-10 syyskuuta. Tule mukaan vaikka olisit aivan vasta-alkaja tai jo taituri. Kukkulat, meri, Ravennan Bysantti ja Montefeltron Renessanssi kuiskailevat korvaasi. Opi italiaa ja syö perinneherkkuja seurassamme

Poseerausheti maalauksen ohessa vuoden 2021 maalauslomalta. Taustamaisema on Montefeltrosta ja maalauksesta ”Herttua Federico da Montefeltron ja Battista Sforzan diptyykki” (Piero della Francesca, vuosi n. 1474, Uffizin Galleria, Firenze)

Miksi et pakkaisi guassivärejä laukkuun pitkittäen kesää Montefeltron syksyisessä syyskuun lämmössä? Johanna Oras Akatemian aurinkoinen matkaseura ja upeiden maisemien kehystämä keski-Italian ulkoilmamaalauslomaviikko toteutetaan taas syyskuun lämpöisissä väreissä. Sinun ei tarvitse huolehtia matkassamme, paikallisoppaanne Virpi pitää tästä huolen 🙂 ja Italian tunnelma rentouttaa mielen.

Sant´Agata Feltrian yli tuhatvuotisen linnan pihalla nautinnollinen maalausaamupäivä (syyskuun loppu 2021)

Johanna Oras, kurssin vetäjä, on äidillisen suloisella ohjauksellaan apuna maalauksen kaikissa vaiheissa ja hänellä on yksilöllinen ote opetukseen. Kysy neuvoa; saat ideoita ja täsmennystä positiivisessa ilmapiirissä. Luomme guassivärein ulkoilmassa, missä myös opetus tapahtuu. Tilaa olla ja hengittää puhdasta ilmaa. Sielulle uusia kokemuksia kaikkien aistien kautta! Joka päivä uusi maalauspaikka ja maisemat.

Ravennan mosaiikit ja bysantin taide, Montefeltron renessanssiajan huuma Leonardon ja Piero della Francescan maisemissa, Adrianmeren pienen kalastajakaupungin ranta. Hyvät viinit sekä perinneruoat siivittävät loman kulinaarista puolta. Virpi opettaa puhekielen italiaa eli näin saat myös napattua hyödyllisiä lauseita lomillesi korvan taakse ja kielen päälle, kirjaimellisesti! Auringossa rentoutumista ja shoppailua unohtamatta. Ah, mikä unelma.

Jokaisella on oma näkemys, tausta ja kokemukset. Kaikkia kunnioitetaan ja tuetaan. Siete tutti bravissimi!

Syksyn matkamme suuntautuu mystiseen Montefeltroon, mikä oli renessanssiajan kehto maailmanlaajuisesti. Alue on vähemmän tunnettu suurelle yleisölle ja siksi niin mielenkiintoinen. Täällä kukoistivat taide ja kulttuuri ja koko Eurooppa sai niistä potkua. Renessanssiajan kuuluisimmat taiteilijat, mestarit ja mesenaatit kuten Piero della Francesca, Leonardo da Vinci, Dante Alighieri, Francesco di Giorgio Martini sekä Urbinon herttua Federico da Montefeltro olivat näillä seuduilla edesauttaen taiteen ja kirjallisuuden sekä arkkitehtuurin luomista uuteen uraan ja sen vyörymistä koko maailman ihailtavaksi.

Enogastronomia on Italiassa tärkeä osa jokapäiväistä elämää ja saammekin nauttia reilusta perinteisestä, puhtaasta ruoasta ja viineistä. Tämä kehystää nautinnollisen taideviikon.

Olemme tehneet ohjelmaan aikaa ”italialaisittain”-viipyen kauemmin paikoissa. Siitä löytyy myös vapaa-aikaa. Ryhmäkokomme on pieni. Tämä ei ole massaturismimatka. Näin takaamme yksilöllisen opetuksen ja liikumme helposti ja turvallisesti.

Tästä se alkaa, puhtaalta pohjalta. Rohkeasti mukaan kaiken tasoiset maalauksen ystävät, myös vasta-alkajat.

Uutuutena on lomamaalausviikon majoituspaikka. Emme ole hotellissa vaan suomalaisomisteisessa, upeassa perinteisessä maalaishuvilassa keskellä Pennabillin luontoa. Näkymä kukkulalle saa jo heti aamusta hyvälle mielelle! Keskusta on vain 3 km päässä:

Ca del Gufossa on upea ulkouima-allas yksinomaan teidän käytössänne!

https://italianvalleys.com/ca-del-gufo

Ravenna on nähtävä ainakin kerran…
Pennabillin pieni kunta Montefeltossa ja Mona-Lisan maalauksen taustamaisemaa. Dalai Laman lahjoittamat rauhan kellot Virpin kotikunnassa.

Osta vain omat lentolippusi Bolognaan ja me huolehdimme lopusta.

Tanti abbracci, nähdään pian, Johanna ja Virpi

Lue esite suoraan netistä päiväkohtaisen ohjelman kera :

http://www.italianvalleys.com/WorkshopsAndRetreats/johanna-oras-akatemia-art-workshop

tai kysy Virpiltä : v[email protected] tai whatsappaa minulle: +39 333 11 34 190

Värikäs naistenpäiväni Montefeltrossa; la festa della donna

Turistisesonki ei ole vielä pamahtanut päälle Italian oppaallenne Virpille, joten aikaa jää myös pieneen nautiskeluun ja osin aikatauluttomaan päivärytmiin. Ryhmien saapuessa huhtikuussa juoksen sitten kello kaulassa ja organisointi on päällä ja päässä koko kesän, pitkälle syksyyn asti. Näin ollen onkin ihanaa nauttia keväisistä juhlapäivistä, esim. toissapäiväisestä naistenpäivästä. Kerron tässä omani, pienen alustuksen jälkeen.

Silvian kotitekoiset Mimoosakakut, sisällä ananas-rommi-chantillykreemi!

Mimoosat ovat Festa della Donna eli naistenpäivän kukat. Di solito, yleensä Italiassa naistenpäivä sujuu niin, että mimoosan kauniin keltaisia pallerokukkia ostetaan jo valmiissa, pienessä pussukassa hintaan 1-2 euroa, riippuen oksan koosta tai määrästä. Ikävä kyllä jotkut repivät niitä myös pensaista, mutta heidän mielestään tarkoitus pyhittää keinot, eli niitä jaetaan ”a destra ed a sinistra” eli jopa tuntemattomillekin naisihmisille-vaikkapa bussissa istuville kanssamatkustajille! Kouluissa mimoosat ilahduttavat perinteisesti opettajia ja oppilaita. Poikani kertoi ylpeänä : ”äiti, teimme ihanan jutun lukiossa poikien kanssa. Kävimme ostamassa välitunnilla kukkakaupasta mimoosaniput luokkamme tytöille”. Laskut menivät pojilta siinä hössöttäessä tosin sekaisin ja opettaja jäi ilman kukkia…

Virallisen kukituksen jälkeen naiset järjestävät joko keskenään elokuvaillan, menevät aperitiiveille iloisessa seurassa tai ravintolaan syömään. Ravintolat ovat täynnä kaakattavia naisporukoita ja nauru raikuu. Ruokalistat ovat naistenpäivän teemalla ja proseccon kera! ”Bollicine” eli kuohuvaa iloa kurkkuun. Jälkiruokana on ihana mimoosakakku.

Mimoosa ei tuoksu, mutta sen keltainen väri saa hyvälle mielelle

Nuoremmat lähtevät jatkoille discoon tms. Alueemme Suomi-seura järjestää perinteisen keilaillan jäsenille ja sen jälkeen pizza-illallisen lähiravintolaan.

Olen hankala tapaus, ”un caso difficile”,  koska en välitä materiaalisista lahjoista kansainvälisten juhlien siivillä. Luonnon keskellä asuessa myös leikkokukat sisätilassa tuntuvat joukkoon kuulumattomalta luksukselta. Rakastan katsella luonnossa juurineen kukkivia kaunokaisia. Kauniit mimoosatkin saavat mielestäni kukkia oksissaan.

Tästä hauska juttu. Naistenpäivän kauppareissulla supermarketissa Pennabillin Ponte Messalla tuli vaihdettua muutama sana juustotiskillä vieressäni jonottavan Brunon kanssa. Hän asuu kukkulan toisella puolella ja on lähes 80-kymppinen vitsinikkari. Puhuimme kaupanomistaja Sonian kanssa naistenpäivästä ja Bruno leuhki, että hän ostaa aina lahjoja vaimolleen, kuten myös tänäkin naistenpäivänä oli tuonut Pennabillin kukkakaupasta ostamansa kauniin kukkapuskan kotiin. Tosin puskaa ojentaessaan hän oli lipsauttanut jotain vaimonsa ”korkeasta iästä” ja saanut rouvansa suuttumaan.

Tokaisin Brunolle, että eikös hän vieläkään ole tuohon IKÄÄN mennessä oppinut, mitä naisille saa sanoa ja mitä ei. Mamma mia! Vinkkasimme silmää Sonian kanssa ilkikurisesti…nyt Bruno varmaan muistaa – ainakin  ensi vuoteen asti. Mutisi vielä siinä percorinojuustopala kädessään jotain sensuuntaista, että pari kuukautta sitten oli vielä synttäripäiväksikin ostanut vaimolle kauniin kaulakorun unohtamatta koskaan muitakaan merkkipäiviä, joten oliko tarvetta suuttua noin pienestä. Lähti tiskiltä ison pecorinojuustonsa kanssa kotiin, raukka. Me naiset olemme arvaamattomia, vero? Eikö totta?

Näkymä Pennabillin kukkuloille lähellä Sonian kauppaa

Viidenkympin rajan ylitettyäni tuntuu siltä, että pikemminkin tähtään kamojen ja käyttämättömien vaatteiden poistamiseen kuin sellaisten hankkimiseen. Kesä on Italiassa kuuman pitkä ja maaseudulla tulee vähällä toimeen. Korkkikset ovat oppaalle turha varustus ja roomalaisten rakentamat nupulakiviset kujat huutavat tukevia, matalapohjaisia jalkineita. 

Meikki sulaa kesäkuumalla naamalle eikä peitä kuitenkaan kunnolla”ryppyjä”, joten sitäkään ei tarvitse mammalle ostaa. Hajuvesillä en liioittele ja koruja on tullut puolessa vuosisadassa aivan tarpeeksi.

Edelliseen viitaten…kuka ostaisi äidiltäni perimäni kauniin, pitkän minkkiturkin? Se lojuu aivan käyttämättömänä varastopussissa, näyttäen upouudelta.  Turkit eivät ole ”juttuni” joten ottakaa vaan tänne tullessanne iso laukku ja olkaa hyvä, prego, kuka haluaa viedä sen pois. Muistan sen ostopäivän; jostakin Aleksin tai Espan kulmilla olevasta, alalla kauan toimineesta turkisliikkeestä, taisipa olla äitienpäivän kunniaksi. Muistelen myös, että äitini säikähti Itä-Helsinkiin menevässä bussi 92 :ssa turkisvastaisia huutoja : ”heitän maalipurkin sun turkin päälle, muija!” . Äitini ei sen jälkeen pidellytkään sitä päällään julkisissa, tai ainakaan niin rauhallisin mielin ylipäätään missään. Maailma muuttuu!

Signor Muffo 8 kk vanha, solo otto mesi di vita. Häntä ei kukaan ei halunnut, paitsi ME

Naistenpäiväni Altopoggiossa alkoi aamuyhdeksään asti sängyssä lojuen (normaalin klo 6.30 herätyksen sijaan), lukien nautinnollisesti kirjaa ja hörppien viimeisen suomalaisen kahvipakettini aromikasta kahvia. Hilppaisin paijaamaan koiraamme Spillaa sekä kissojamme Charlieta ja Muffoa. Muffo on vielä pieni; ensin hän puree ja sitten nuolee päälle hyvittääkseen riemukohtauksensa.

Tsekkasin mailit koneelta ja päätin, että tänään en tee töitä. Naisten lakko! Vastaan vain tärkeimpiin ja kiireellisimpiin viesteihin, kuten Jounin Liikuntamatkojen viestiin huoneiden jaon muutoksesta Toscanan hyvinvointimatkan 30:n hengen porukalle. Seniorit saapuvat tänne toukokuussa. Tervetuloa! Non vedo l´ora eli ”odotan kärsimättömästi tuloanne”. Tästä tulee hauska viikko. Matkapojat Tampereelta on matkanjärjestäjänä ja olemme hioneet ohjelman täydellisen nautinnolliseksi. Mukavaa yhdessäoloa, patikointia, hyvää ruokaa ja erilaisia paikkoja koluttavaksi kanssani.

Hurautin lähikaupunkiin Novafeltrian sairaalaan mammografiaan. Sairaala on aina puolityhjä, mutta panin silti maskin päälleni ja kipitin jo tuntemaani reittiä radiologia eli röntgenosaston suuntaan. Sama kiva lääkärirouva, noin metrin mittainen tehomimmi on suunpielet hymyyn vetävä näky ison laitteensa vieressä. Hän osaa hommansa! Käykää naiset tekin tsekkaamassa rintanne! Koneelta löytyi tietoni ja ilmoitinkin Dottoressalle, että hän on syynännyt minut jo varmaan yli 10:n vuoden ajan. Jaahas, hän vastasi. Tutkimus kesti 10 min ja rouva hoki koko ajan ”che brava” oletpa reipas ja kyseli sattuuko ”no, per niente eli ei yhtään, vastasin” ja infosi, että ”kohta on ohi”.

Italissa olen törmännyt vain mukavaan ja asiantuntevaan hoitohenkilökuntaan. Menen aina mielelläni ja ilman pelkoa tutkimuksiin. Jonotusaika meni vain 5 minuuttia yli varatun ajan. Tämä on niitä ”maaseudun” hyviä puolia suurkaupunkeihin verrattuna. Milanossa piti pitää puoliaan koko ajan ja joka paikassa. Porukkaa oli kuin muurahaispesässä. Tästä tulisi tosin toinen blogijuttu….

Ostin lennossa pieniä lahjoja ystävilleni

Kävelin pienen sairaalakappelin ohi ja näin avoimesta ovesta rouvan, joka polvistui alttarin eteen ja toivoin niin, että syynä olisi ollut kiittää Madonnaa eikä pyytää apua. Italiassa käydään usein myös kiittämässä, eikä vain rukoilemassa apua. Lyhyt hengellinen kahden sekunnin ”ohikävelyhetkeni” toi rauhaa. Tuli niin jännä olo, että ajattelin käydä samalla kysymässä alakerran respasta, milloin toinen erikoislääkärini tulee paikalle, koska viime viikon käyntini meni sivu suun. Tunnin kuluttua, minulle sanottiin, tra un´ora. Hän oli whatsappannut minulle, että ”tule joku keskiviikko käymään ilman ajanvarausta”. Samalla kun olen täällä niin voinhan viipyä vielä hetkosen, tuumin.

Cappuccino piristää aina, fyysisesti ja psyykkisesti, sairaalan baarissa

No niin, hörppäsin ihana cappuccinokahvin viereisessä baarissa ja tyttö kassalla pahoitteli, että hinta on nyt noussut eli 1.30 eur sen 1.20 sijaan. Sanoin, että ”fa niente”, ei se mitään.  En viitsinyt kertoa, mitä Suomessa maksaa samanlaatuinen ihana kahviunelma. Luin siinä istuskellessani kissankorkuisia lappusia, joita oli rustailtu ilmoitustaululle. ”Muurari etsii töitä”, ”Annetaan fysiikan ja matematiikan tunteja”, ”Siivous-ja vanhusten apu” , ”Pieniä muuttoja”.  Hauskin oli ”Pidän karaoke-iltoja ja järjestän lastenjuhlia”.

Kännykkääni tuli Whatsapp-viesti: ”Virpi, silmälasit on noudettavissa”. Ihanaa! Lähioptikkoni on 3:n minuutin ajomatkan päässä, joten hilppasin Novafeltrian keskustaan ja parkkeerasin suoraan liikkeen eteen. Jaahas, fuksian värinen tukka tällä kertaa optikollani! Ilopommi, tämä omistajarouva. Mies tuli takahuoneesta heidän puudelikoira kannoillaan.

”Näistä tuli tosi hyvät Virpi, ei edes ”pullonpohja”-efektiä sinun miinuksilla” . Apua, AIUTO! Brunon kirous seuraa minua….nauroimme kommentille, he tuntevat jo minut. En loukkaannu vähästä. Surkea kaukonäköni on suoraan verrannollinen linssin paksuuteen ja tällä kertaa kyseessä on ensimmäiset kaksiteholinssit! Kauppaan tunkenut toinenkin asiakas katseli, kun omistajarouva ehdotti minulle, että kävelisin edes taas liikeessä ”totutellen”. Olo oli kuin mannekiinillä, jopa koira seurasi haahuiluani pokahyllyjen labyrintissä. Kokeilin lukea myös heidän nenän eteeni tunkemaa plakaattia…”näetkö kaikki, tuon pienenkin tekstin? ”Certo-ilman muuta”! Sain aplodit, maksoin ja lähdin ylpeänä ulos kadulle. Ovenraosta huikattiin vielä: muista käyttää niitä mikropyyhkeitä ja vie Diegosi ensin silmälääkäriin tarkastuttamaan näkönsä ennen kuin tulee vaihtamaan ne uudet pokat. Täällä muistetaan kaikkien asiat. Hyvä juttu näin tulevaa dementiaa ajatellen. Outlook-calendar jää kakkoseksi näissä organisoinneissa.

Virpi ja ensimmäiset kaksiteholasini: hyvin näkee ja osasin ajaakin melkein keskellä tietä…tai kieli keskellä suuta ainakin. Maverickin perässä huristaen…

Palvelu on ihanaa. Jos joku ruuvi on löysällä pokasta (pään sisällä oleviin heillä ei ole kuulemma tarpeeksi taikaa) tai tarvitsee pientä huoltoa niin kaikki tehdään ilmaiseksi. Silkasta palvelualttiudesta. Artevision, Novafeltria. Käykää valitsemassa vaikka uudet aurinkolasit. Hinnat ovat taatusti edulliset.

Ostin lennossa spumante-kuoharipullon iltaa varten. Silvia-ystäväni kutsui kylään kevyelle illalliselle kotiinsa, hänkään ei tykkää ravata juhlapäivinä ravintoloissa.

Takaisin sairaalaan, Tarantini-lekurini oli paikalla ja tuli juuri samaan aikaan vastaanottohuoneensa ovesta ulos kun saavuin paikalle. Otin maskin pois huikaten ”Dottore, sono Virpi” olen Virpi. Hän nauroi ja tuli ystävällisesti taputtamaan olalleni ja sanoi ”Ciao bella”, odota ihan pikku hetki, un´attimo, ok? Vastaanotolla muisti vielä toivottaa ”buona festa della donna, päivitellä Suomen kylmiä lämpötiloja ja muistella Helsingissä pidettyä konferenssia, mihin oli osallistunut 80-luvulla ja lopettaa visiitin sanomalla ”olet kuule nuori ja kaunis, älä huoli mistään”. Brunon kirous oli ohi. Sydämellisyys ympäröi minua tänäänkin. Ihanaa. Tämä on paras naistenpäivän lahja.

Valkoiset herkulliset viinirypäleet …ei liity naistenpäivään mutta halusin piristää visuaalista näkökenttäänne

Palasin kotiin ja huikkasin ”ciao” Diegolle ja miehelleni Danielelle, jotka kuulemma tekisivät pihvit itselleen illalliseksi, kun äiti kerran lähtee Silvian kotiin illalliselle.  Yleensä nautimme sekä lounaan että illallisen yhdessä. Ruokailun ja aterioiden valmistuksen suunnittelu on tärkeää seudullamme. Poikani kyselee jo edellisenä päivänä, mitä syömme seuraavana päivänä: ”Mamma, che cosa si mangia domani?”

Silvia oli kattanut kauniisti pöydän ja ruoan suloinen tuoksu leijui ilmassa. Hän kertoi perineensä ruoanlaittotaitonsa mummoltaan (synt. 1896). Silvia on pyörinyt pienestä asti heidän trattoriassaan, aivan hänen kotinsa vieressä. Ravintola oli niin tunnettu, että jopa Italian kuningas Vittorio Emanuele III oli nauttinut siellä lounasta vuonna 1917 pyyhältäessään siitä ohi, varmaankin sotahuolet mielessä pyörien.

Italian kuningas Vittorio Emanuele III di Savoia hallitsi Italiaa 46 vuotta. Hän sai hyvääkin aikaan, oli yleisen äänioikeuden edelläkävijä, myös naisille. Luopui tittelistään 9 toukokuuta 1946 poikansa hyväksi ja karkasi Egyptiin, missä kuoli seuraavana vuonna…

Huh! Harmi, että ravintolaa ei enää ole olemassa. Se on nyt asuinrakennuksena, edelleen heidän sukunsa omistuksessa. Silvian vaari oli tämän pienen Toscanan lähiön pioneeri, rakentaen sen ensimmäisen talon. Päätimme myös samalla illallisella, että lähdemme syksyllä pienelle matkalle, ennen talven tuloa.

Tervetuloa maistamaan Silvian mimoosakakkua, hän tekee sitä myös teille mielellään ja antaa reseptin. Silvialta voi myös tilata erilaisia pastaruokia jne. Talo on roomalaisten rakentaman Marecchiese-tien varrella, helppo löytää.

Päivän väsyttämä Virpi ja pirtsakka leipuri-kokki Silvia! Hän oppi ammattinsa arvostetussa trattoriassa synnyinkotinsa vieressä, jossa kuningas Vittorio Emanulele III kävi lounaalla keskellä ensimmäistä maailmansotaa 1917

Maaliskuun mietteitä vanhan kansan suusta Toscanan rajaseudullamme: pätevätkö ne enää?

Maailma muuttuu, mutta sananlaskut, uskomat ja enteet pysyvät, vai pitävätkö ne sittenkään enää paikkansa nopeasti muuttuvassa maailmassa? Luonto on yleensä niiden aiheena ja vertailukohteena. Nykymaailmamme ”luonnon oikut” ja kehityssuunta voivat mullistaa ja jopa kumota nämä enteet.

Keväinen Marecchiajoen varrella oleva luostaripuutarha ( St. Igne -San Leo)

Jaan kanssanne keväisiä asuinseutuni sananlaskuja ja mietteitä Emilia-Romagnan ja Toscanan lääneistä. Bella la primavera! Kevät on kaunis!

Kyselin aiheesta naapurieni papparaisilta ja mummoilta, mitä he dementiansa keskeltä enää muistavatkaan- i proverbi di primavera. Ne ovat usein täysin kirjakielen ulottumattomissa, joten minulla oli täysi työ ymmärtää heidän paikallismurretta. Tenttaisin ja tavasin moneen kertaan sanojen merkitystä. Hallelujah murteet ja joka kylän oma ”paikalliskieli”!

Apenniinit keväällä Marecchiajoen laaksossa

Siinä siis hurahti espressokupponen poikineen (ja tyttöineen, tasa-arvoisuuden kunniaksi),  kun rupateltiin. Kyytipoikana ciambella eli paikallinen ”lättänä” kuivakakku, niin hyvä ja helppo toteuttaa, myös pienibudjettisille, eli vanhan kansan malliin maaseudulla. Voihan olla, että tämä oli heidän strategia; saada Virpistä seuraa koko iltapäiväksi. Iäkkäät ovat fiksumpia, kuin mitä nuoret luulevat!

“Marzo Marzo pazzerello, vedi il sole prendi l’ombrello!”

Vapaasti käännettynä: “Maaliskuu hulluttelee; ota sateenvarjo esiin, kun näet auringon”.

Tämän kevään tilanne Altopoggio.it kotonamme on seuraava. Lunta on tullut harvinaisen pitkällä ajanjaksolla tänä keväänä, useaan otteeseen, eikä se sulanutkaan pois, vaan jämähti jäisenä maahan tehden tuhojaan puutarhoissa ja romahduttaen vanhoja kattoja. Kohta tulee kuukausi täyteen hurjien lämpötilavaihtelujen katkosilla.

Yksi lempipaikoistamme, Presalinon pieni putous 10 km Altopoggiosta

Viime viikolla mantelipuumme puhkesi kukkaan päivälämpätilan ollessa +16 astetta ja juoksentelin bongaamieni sitruunaperhosen ja mehiläisen perässä videoiden niitä kännykälleni samalla, kun kiljuin perheelle : ”kesä on tullut, tulkaa ulos katsomaan”! Deletoin nämä videot, tulos oli surkea. Kuvassa omenapuumme viime vuoden maaliskuussa (alla), nyt se on lumivaipassa.

Näkymä Väriherne-asunnon pihalta Torbello-virran suuntaan ja Toscanan maisema

Yleensä 650:n metrin korkealla kukkulallemme tulee lunta parisen kertaa talvessa; ehkä joulu-tammikuussa kerran ja helmi-maaliskuussa hieman enemmän. Se sulaa parissa päivässä pois. Ehtii juuri sopivasti vetää puuvajasta vanhan punaisen Stiga-pulkan esiin, kaivaa toppahousut (jokavuotinen dilemma, en ikinä muista, mihin pussiin olen ne tunkenut koska niitä tarvitaan niin harvoin) ja etsiä sopivan pariset kulahtaneet toppahanskat esiin Diego-pojan katsellessa kärsimättömästi, milloin pääsisi ULOS, kun äiti säätää ja säätää! ”Mamma, fai presto che si scioglie la neve” – äkkiä nyt äiti, ennen kun se lumi sulaa!

Pieni ”coda dell´inverno” eli ”talven häntä”, kuten sanotaan tarkoittamaa viimeistä talven lunta jo kevään ollessa pitkällä, voi tulla maaliskuun lopulla tai jopa huhtikuussa. Tämän jälkeen pamahtaa täysi t-paitakeli päälle, seurauksena vähintään kurkkukipu. Aurinko lohduttaa ja nopeasti kukkaan puhkeavat niityt. Leskenlehdistä ja Belliksisitä heti kukkiviin ruusuihin. Ah! Välikausivaatteita ei ole enää tarvinnut vuosikausiin. Ilmastomme on muuttunut muutamassa vuodessa ja vuodenajat alkavat olla kesäpainotteisia. Turistin kannalta on ihanaa, kun lomalla ei sada vettä eli on nähtävä hyvätkin puolet, bisogna vedere i lati positivi!

Valtava Fransiskus Assisilaisen istuttama sypressi ansaitsee näin ison kuvan! Tulkaa ihmettelemään. Kohta on 1000 vuotta juuria tällä cipressolla.

Asumme keski-Italiassa. Pohjoisemmassa käristellään kuivuuden kynsissä tänä vuonna, kuten myös viime kesänä. Padot ovat tyhjinä, Alpeilla ei sada vettä, lunta, ”kissoista ja koirista” puhumattakaan ja Venezian karnevaalit olivat melko katastrofaaliset ainakin vesitakseille. Kanavissa olisi voinut paikoitellen kävellä Nordic walking-mutapainityyliin. Varteenotettava karnevaaliasu olisi tämäkin- suksisauvat kädessä ja kroppa mutapanssarissa. Täytyyikin muistaa ensi vuoden karnevaaliasua suunnitellessani tätä vaihtoehtoa.

Tämän vuoden karnevaalit menivät vähässä vesimäärässä liplatellen…ei kuten kuvassa

Vanha kansa kysyi toivorikkaana maaliskuussa: ”A glia farem a bè l’acqua ad Merz? “Annetaanko hänelle juotavaksi maaliskuista vettä?” He olivat vakuuttuneita siitä, että jos onnistuttiin pääsemään hengissä maaliskuuhun asti kaikilta pöpöiltä, taudeilta ja ruoankin vielä riittäessä, selvittäisiin tämäkin vuosi hengissä räpiköiden. Nälänhätä oli usein kolkuttamassa oville Italiassakin. Miettikääpäs tätä…Covid19 tuli selville helmi-maaliskuussa. Cin-cin ja kippis, siis vesimalja maaliskuulle! Kaikki lähimpään puroon tai lähteeseen muki tai kristalliflute kädessä hörppimään hyvää onnea.

Saianon luostari Marecchiajoen alajuoksulla San Marinon lähellä. Munkit hilasivat veden tänne ylös kukkulan juurella olevasta Marecchiajoesta. Siinä se aika kivasti kuluikin….tulkaahan kävelyretkelle näihin maisemiin.

Sanottiin myös, että maaliskuun alussa äidit ottivat lapsiltaan pois pitkähihaiset aluspaidat, vaihtaen ne lyhythihaisiin. Naapuri muisteli, että noin 60 vuotta sitten hänen äitinsä sanoi: ”Marzo ogni piede va scalzo..” eli maaliskuussa kaikki kulkevat paljasjaloin ja kenellä ei ole kenkiä, tehkööt kylvöhommat paljain jaloin. Sanoisin, että maaliskuussa meilläpäin on ainakin vielä liian kylmä olla paljain jaloin, näin mukavuudenhaluisille nykyimmeisille.

Kevät tulee myöhemmin ja syksy myös…vuodenajat ovat siirtyneet eteenpäin. Syys-ja lokakuussa on vielä kovinkin kesäinen sää. Kouluthan alkavat syyskuun ensimmäisen viikon jälkeen ja shortseissa kuljetaan vielä koko syyskuun.

Historiaa kelatessa enemmänkin taaksepäin roomalaisten aikaan; silloin, kuin vuodessa oli vain 10 kuukautta. Ensimmäinen kuukausi oli maaliskuuu ja se oli omistettu sodan jumalalle, koska tämä toi tullessaan taas voittoisasti kauniin ilman ja kevään. ”Evviva la primavera,” eläköön kevät!

”Salve, Cesare” vaan sinullekin, mutta tässä otetaan kyllä voitto keväälle ja elämälle!

Lopetan tällaiseen hauskaan sananlaskuun ”la neve marzolina dura dalla sera alla mattina” eli maaliskuun lumi kestää vain aamusta iltaan. Tämäpä ei tänä vuonna pidä paikkansa, mutta maailma muuttuu ja pitää vain pysyä perässä, kukin omassa tahdissaan- kävellen, juosten tai etanan vauhtia. Jokainen päättää itse, decidi tu, ja pukeutuu sen mukaisesti.

Tervetuloa lomailemaan luonnonkauniiseen Montefeltroon, aurinkoon ja lämpöön!

Tsekkaa kivoja lomaviikkojamme italian kielen, hyvän ruoan, kulttuurin, urheilun tai maalauksen parissa tai samaisilta sivuilta ihania paikkoja Marecchiajoen varrella:

https://italianvalleys.com/WorkshopsAndRetreats

https://italianvalleys.com/places