Kuukausi: tammikuu 2023

Tänä vuonna en päässyt tulemaan juuri pidettäville MATKA-messuille Helsinkiin markkinoimaan matkanjärjestäjien, matkatoimistojen ja yhteistyökumppaneidemme kanssa Montefeltron aluetta, kotiseutuani. Päätin kuitenkin, että annan messualennuksen -10% heille, jotka varaavat huhtikuuhun mennessä tämän vuoden lomansa Altopoggion loma-asuntoihin. Olemme auki vapusta lähtien aina lokakuulle. Kirjoita: [email protected] tai whatsappaa minulle +393331134190 (Virpi)

Esittelen tässä blogissa yhden kolmesta asunnosta, eli Väriherneen. Katso kuvausta tästä kuvine, hintoine ja videoineen : www.italianvalleys.com/alto-poggio

Uusia kivoja juttuja on tiedossa, sillä kukkulan toiselle puolelle on tulossa toinenkin upea lomapaikka uima-altaineen. Siitä lisää piakkoin, kunhan saamme sisäkuvia sisustamisen valmistuttua. Laita siis korvan taakse myös nimi ”Ca del Gufo” eli Pöllön talo; pöllöjähän täällä riittää. Aivan ”hulluna Italiaan” nimimerkillä olevia ihania ihmispöllöjä, sekä niitä lentäviä sellaisia. Molemmat ovat harmittomia ja tutustumisen arvoisia. Kurki välillä tästä: www.italianvalleys.com/ca-del-gufo niin näet uutisia naapureistamme, ystäväpariskunnasta Anu ja Tony Pelanderista. Meillä on kivat junailut turismin suhteen, joten pysykää kuulolla. Käydään vaikka yhdessä heitäkin moikkaamassa, kun tulette tännepäin.

Tässä huoneessa nukkuivat jo noin sata vuotta sitten sen ensimmäiset asukit eli lampaat, ja heidän nelisorkkaiset jälkeläisensä ainakin neljässä sukupolvessa….
Ostimme talon (rauniot lähinnä) vuonna 2004 ja silloin pihassa juoksentelivat enää villeinä kanat.
”Laske lampaita” jos ei uni meinaa tulla, vaikka kuulemma Altopoggiossa uni tulee hetkessä ja yöuni on laatu-unta! Tiedä häntä, olisiko punaviinillä osansa…vai huuhkajilla, tulikärpästen tanssilla tai Italian kauniilla tähtitaivaalla

Muistakaa mussukat, että varauksenne ei tarvitse olla kalenteriviikko eikä täysi viikko, tai se voi mennä yli viikon ja monenkin sellaisen. Vakkarivieraamme viihtyvät montakin viikkoa täällä, jos lomat sen sallivat ja seikkailevat sitten tästä keskeltä Italiaa kätevästi moneen suuntaan päiväreissuille, jos vastapäisen kukkulan tuijottaminen alkaa tylsistyttää. Voit jopa käydä Firenzessä asti päiväseltään jos haluat ja hermot kestävät. Firenzessä on porukkaa kesällä joka puolelta maailmaa ja ydinkesän viikkoja kannattaa välttää suurissa kaupungeissa, jollei pidä museojonoista, ruuhkista jne. kuumasta auringosta.

Kerroinko jo kymmenisen vuotta sitten täällä olleesta ensimmäisestä suomalaisesta meditointiporukasta, joka yksi jäsen istui hievahtamatta tuolissaan varhaisesta aamusta keskipäivään tuijottaen vastapäistä kukkulaa Väriherne-asuntonsa edessä pihalla.

Minun oli pakko panna koiramme asialle ystävällisesti nuuhkimaan häntä (tyyliin: kirjekyyhky ilman kirjettä), jotta sain rauhan sielulleni. Epäilin, että hän oli kuollut siihen paikkaan luonnon kauneuden edessä. Niin etevä hän olikin jo meditoinnissaan, että Spilla-koiramme piti oikein kunnolla nuoleskella hänen paljaita varpaita, ennen kuin näkyi pientä liikehdintää. Pyytelin kyllä anteeksi tietämättömyyttäni tässä asiassa, ja jätin heidät kaikki rauhaan loppuleirin ajaksi. Intia oli heidän seuraava kohteensa- Spilla luultavasti pilasi bisnekseni. Tämä ei toistu. Pyhästi anteeksi, scusateci.

Kerran brittinaapurimme, ystävämme Marecchiajoen toiselta puolelta, pyysi tulkkausapua ihan vain varmuuden vuoksi passinsa uusimiseen Rooman suurlähetystöön ja hurautimme sinne kolmessa tunnissa autolla. Apuani ei tarvittukaan, mutta eipä siinä kerennyt paljon muuta kun vetämään silmissä sulavat jäätelöt kuumassa elokuun auringossa Rooman keskustassa ja paineltiin äkkiä takaisin vuorillemme Altopoggion ihanan juuri sopivan lämpimään ilmastoon.

Yhteydet ovat hyvät eri ilmansuuntiin; olemmehan ihan Apenniinivuorien keskellä, Italian saappaan keskikohdassa. Rauhallista ja turvallista olla, emme lukitse oviamme edes yöllä. Vuoriston viileys ympäröi n. 630 m korkeudella. Meillä on helppo hengittää, tuulahdukset pyyhkivät laaksossa, teillä ei ole ruuhkaa ja on tilaa olla ja mennä. Rauha vallitsee. Se on arvokasta Italiassa.

Altopoggion ostamisvaiheessa tuli muuten eteen sitä sun tätä paperisotaa, vaikka luotettava maanmittaus-insinööritoimisto hoitikin asioita, grazie Dio, Luojan kiitos!

Puoli vuotta meni selvitellessä näin ensimmäistä kertaa Altopoggion historiassa tehtyä tonttijakoa ja tuli ilmi sellainenkin juttu, että osa tontistamme oli vielä läheisen Novafeltrian kaupungin sairaalan nimissä. Entisen heinäladon kohdalla oli ollut keuhkotautiparantola. Erittäin suosittu kuulemma, lähinnä sotien jälkeen. Jaahas. Tämä oli positiviinen juttu, eli ilma on erittäin hyvälaatuista vaikka mäntyjä ei näykään, ne eivät kuulu alkuperäspuustoomme. Hermot tosin meinasi mennä sitä juttua selvitellessä eri instansseissa, mutta kaikki asiat yleensä selviävät kun jaksaa odottaa (ja pysyä hengissä). Kiitos Vinicio ja Fulvio, luottomiehemme asiassa. Onneksi ei pitänyt rakentaa hermotautiparantolaa minulle. Notaarihan nämäkin asiat sitten lopuksi kuittaa ja ottaa niistä vastuun.

Montefeltron alueemme on ruuhkaton. Aina löytyy parkkipaikkojakin autollesi pienistä tuhatvuotisista linnakylistä, joissa vallitsee rauha, eikä turistimassoja pyöri ympärilläsi. Vieraile mielesi mukaan ja patikoi niityillä, metsissä ja vuorilla. Annan infoa, minne mennä mielenkiinnon kohteittesi mukaan ja missä syödä aitoa italialaista kotiruokaa, ei kalliita turistimössöjä.

Varaan mielelläni myös ravintoloita puolestanne. Useimmissa ravintoloissa ei puhuta englantia, mutta tämä ei ole mikään este, uskokaa pois. Ravintoloissa ei ole jonoa, paitsi sunnuntain lounasaikaa voi välttää, jos ei halua elää livenä italialaisperheiden yhteisen sunnuntailounaan riemua: mammat ja isovanhemmat jne. viedään usein sunnuntaisin syömään yhteiselle suvun viikottaiselle lounaalle ja volyymi voi silloin olla maksimissaan viinikarahvin tyhjentyessä ripeästi. Mamma mia!

San Marinon pikkuvaltioon ajaa alta tunnissa sekä Adrianmeren rannikolle reilun tunnin verran. Jos Pisa kiinnostaa, niin sielläkin voi piipahtaa päiväseltään, olen tehnyt senkin. Näimme kaltevan tornin, jonka ystäväpariskuntamme halusi välttämättä ikuistaa kuvamuistona, söimme lounaan ja käppäilimme jopa hieman Italian saappaan länsirannalla katsellen meren kirkkaita laineita.

Suosittelisin näin 60 km säteellä monta muutakin paikkaa, joissa on upea käydä : San Leo (entinen Italian pääkaupunki), Sant´Agata Feltria (tuhatvuotinen satumainen kylä ja sen tryffelit), Talamello (Piero della Francescan maalauksissa ja luolajuustosta kuuluisa), Pennabilli (etruskiaikainen kylä, Mona Lisan taustamaisemassa ja sen kotijäätelöbaari vetää jalat altanne…), St. Arcangelo (upea vanha kukkulakylä ja shoppaus-ja ruokapaikkana), Verucchio (linnassa syntyi kuuluisa Malatestojen suvun hallitsija ja asutusta oli jo ennen etruskeja Villanoviana-ajalla), San Marinon tasavalta (käy ulkomailla, ulkomailla ollessasi), Urbino (renessanssiajan kehto ja lempparihallitsijani Federico da Montefeltron koti, nykyinen Galleria Nazionale), Sansepolcro (Toscanan tunnelmaa ja viinitilat), Anghiari (ei jaksa edes kirjoittaa..niin paljon sanottavaa tästäkin eli menkää katsomaan), Gabicce Maren uimarannat ja hyvä fritto misto di pesce eli friteeratut merenelävät ja kalaruoat, Gradara (käy nyyhkimässä kuultuasi Francescan ja Paolon rakkaustarina ja vieraile linnassa)…tässä vain osa.

Postipoika toi juuri tässä kirjoittaessani paketin, jonka sisältö paljastuu teille sen koko ihanuudessaan kun tulette, jos tykkäätte nimittäin riippumatossa lojumisesta. Tämä supermalli on heille, jotka haluavat vaikka nukahtaa siihen ja sulkea vetskarilla hyttysverkon prinssi/prinsessamaisesti päälleen. Hyttysiä ei näillä korkeuksilla ole kuin pari, kärpäsiä voi olla hetkittäin näin maaseudulla.

Tämä on deluxe-oleskelua; leijuen vihreän metsän siimeksessä, kuunnellen metsän ääniä ja niitä pöllöjen juttuja…aika pysähtyy ja hermot lepäävät. Millään muulla ei ole mitään väliä kuin lomatunnelmallasi. Ripustan tämän uutuuden mitä luultavimmin tryffelimetsikköömme, eli selkäsi alla voi olla maan alla tryffeleitä. Jos levättyäsi jaksat niitä vaikka etsiskellä niin PREGO, siitä vaan. Nimimerkillä: ”vain hyvävainuisille” ja parhaan tuloksen saavuttaa tietysti tryffelikoiran avulla.

TERVETULOA TÄMÄN KUVA MYÖTÄ, nelijalkaisistakin pitäville…pihallamme pyörii myös näitä. ”Emme tosin saa tulla sisään asuntoihin, meillä on oma koti”, sanoo Charlie-kissa.

Tsekkaa meillä järjestettäviä rentoja italian kielen alkeis-ja puhekielen herkullisen hauskoja lomaviikkoja, tai kysy liikunnallisista viikoista, joogaleireistä, kokkaus-kulinaariviikoista, ulkioilmamaalausviikoista tai mitä et löydä sivuiltamme www.italianvalleys.com niin ehdota minulle, ja organisoimme lomasi sen mukaan! Historia höystää nykypäivää, siitä ei Italiassa pääse ”eroon”! Onneksi.

Vihreässä laaksossa uinuu rauhallinen pieni kunta, jonka asukkaita on viime vuonna laskettu olevan 375. Nykyinen kunnanjohtaja Fabiano on ystäväni, jonka raahasin monta kertaa Helsingin MATKA-sekä Viini-ja ruokamessuille. Fabianolla on nimittäin myös hyvin menestyvä supermarketti Casteldelcissä ja hommaa riittää politiikasta aina paikallisten juustojen ja kinkkujen myyntiin asti.

Casteldelci on Emilia-Romagnan maakunnassa ja täällä on muinaisina aikoina väännetty muutakin kun tahkoa. Porukkaa on ravannut tästä läpi valloittaen sen maita ja tuhatvuotinen linnantorni katsoo vieläkin ylpeänä alla virtaavien jokien muodostamaan kauniiseen vihreään laaksoon, missä hiljaisuus ympäröi. Tämä paikka on unelmoitsijoille tai patijoitsijoille. Anna silmiesi levätä kauniin luonnon ympäröimänä ja ajatuksen juosta ja jalkojen levätä tai ihan miten päin vain.

Parisen vuotta sitten vanhan keskustan vuosia kiinni olleen ravintola-ja majoituspaikan osti Riminiltä tullut pariskunta, joka laittoi sen uuteen uskoon, joten nyt täällä voi myös yöpyä. Hallelujah.

Alhaalla, kukkulan juurella on yksi kauppa, jalkapallokenttä, hautausmaa, pieni SELF- bensa-asema ja sen vieressä ravintola. Ravintolassa laittaa taivaallisen hyvää paikallista kotiruokaa lähes 50 vuotta täällä asunut tanskalainen rouva. Tässä tapauksessa pitää paikkansa sanonta ”mai giudicare il libro dalla sua copertina” eli ”älä arvostele kirjaa sen kannen perusteella”. Marssikaa sisään ravintolaan, syökää ja juokaa ja olen varma, että sanotte ”che buono”- voi miten hyvää! Ai niin, pieni apteekki löytyy myös ja päätien varrelta kyltti, jossa lukee: ”PATATE 1 KM” eli maanviljelijältä voi ostaa suoraan kuuluisia Casteldelcin maukkaita perunoita. Muistaakseni kilohinta pyörii euron paikkeilla. Perunat ovat ihanan valkoisia sisältä ja ne ovat erinomaisia muusin ja gnocchien tekoon. Tässäpä nämä perusjutut Casteldelcistä.

Kunnanjohtaja kuljettaa vanhuksille, ilman autoa oleville tai vaikkapa kotonaan vaan sairaana makaaville supermarketistaan lounastarpeet kotiovelle. Lihatiskin takana soi puhelin ja kuuntelen, että Maria-mummeli pyytää kinkkuleipää ja antaa tarkat ohjeet, minkä laatuista crudokinkkua haluaa ja kuinka ohueksi siivut pitää leikata ja pannaanko vielä kenen leipomon leipää, paikallista vai tuosta 10 km päästä olevaa leipää ja onko sen kuori tänään vähemmän vai enemmän paistunut…jne. jne. tässähän menee aikaa mutta kenelläkään ei voi olla kiire näin tärkeiden juttujen kanssa. Kaikki paperipussukat tilauksineen sitten puolen päivän maissa Fiattiin ja Fabiano huristaa viemään ne ovelta ovelle kuin joulupukki konsonaan. Ylös ja alas kukkulaa. Onneksi keskustaan vie vain yksi tie eikä liikennevaloista ole tietoakaan. Homma hoituu hetkessä. Muistelen, että lähimmät liikennevalot taitavat olla Novafeltrian kaupungissa n. 40 km päässä. Voitte tästä päätellä, että täällä ei ole ongelmaa ruuhkista tai saasteista.

Fabiano hoitaa markettiaan tyyliin ”isältä pojalle” veljensä kanssa. Molemmilla on myös toinen ammatti, sillä täällä palkat ovat niin alhaiset, että pakko on yrittää erilaisia ja useampiakin hommia. Fabianon veli asentaa nettiliittymiä ja on hyvä ammatissaan. Meidänkin perhe on hänen ”armoillaan” uskollisina asiakkaina.

Muistan, kun Casteldelcin ydinkeskustassa, ylhäällä kukkulalla oli pieni perhevetoinen baari. Alhaalta joelta voi kävellä metsäistä reittiä ylös, ylittäen vanhan Roomalaisten rakentamaa sillan jos ei ole korkean paikan kammoa. Reitti on nykyään lähinnä polku ja villisiat käyttävät sitä autostradanaan eli iltahämärässä menevät sitä pitkin saparot rivissä mihin menoihin sitten ovat suunnistamassa, tiedä häntä.

Itse silta oli kyllä aikoinaan erittäin ”in” paikka kauppa-ja muutenkin logistisesti ajatellen, sillä se oli ainut silta Marecchiajoen yli Adrianmereltä tullessa. Eli koko tuolla n. 70 km matkalla ei ollut muita helppoja ylityspaikkoja. Nykyäänhän tämä joki on suuren osan vuotta kuivana, ennen ei ollut, joten sitä ylitettäessä ei kastunut pelkästään varpaat. Noin kilometrin nousu ylös keskustaan jalan vanhaa siltaa pitkin on vaivan arvoinen. Helpomman vaihtoehdon haluavat voivat päräyttää sinne autolla uutta asfalttitietä pitkin. No problem. Kurkatkaa tästä maisemia ja Virpi-oppaanne ”lähes merenneitona”:

Baari oli kiva paikka ostaa vaikkapa kylmä kalja tai juoda kahvi ja ihailla maisemaa. Muutamaa kuukautta ennen, kuin se meni ”kanttuvei”, kävin siellä nälkäisenä ja kysyin onko heillä myydä ”panino”, eväsleipää. Omistaja katsoi vaimoonsa päin ja en osannut heti tulkita hänen ilmettään, vasta myöhemmin kun palapelin palat menivät paikoilleen. Mies sanoi minulle: ”pieni hetki, un’attimo, pitää tarkastaa…juu, kyllä siis voin tehdä leivän jos tällainen valkoinen tuore sämpylä käy” ja hän otti sen paperipussista esiin. Sanoin että ”benissimo, grazie ” eli tottakai ja tattista. Hän kysyi, onko kinkkuleike ok vai haluaisinko leivän sisään jotain muuta….sanoin, että kyllä kinkku riittää kiitos. Istuskelin ulkona, odotin leipääni ja kahvia ja mies tuli sitten tuomaan ne ja istahti siihen juttelemaan kanssani, koska koko keskustassa ei ollut muita kuin me kolme.

Taloudellinen tilanne oli kuulemma vakava…he olivat päättäneet, että lappu pannaan pian luukulle. Siksi valikoima oli niin suppea ja lopulta hän nauroi, että oli myynyt minulle lounaaksi suunnittelemansa eväsleipänsä! Pahoittelin kovasti ja kiittelin, tuli ihan huono omatunto. Nauroimme tälle jutulle ja ymmärsin, miksi hän oli aiemmin heittänyt tuon katseen vaimolleen. Muistakaa siis kiltit käydä ennen ylös kukkulalle raahautumistanne alhaalla kaupassa tai uudella ECOPARK -lammella. Siellä on nyt kiva kioski ja samalla voi juoksennella lampea ympäri ihailemassa lumpeita tai ottaa nokoset jos sammakoiden kurnutukselta saatte unen päästä kiinni.

Turismi on täällä toissijaista, partiolaisia oli kuulemma ennen muinoin pilvin pimein ja lähinnä kirkko lähetti näitä lapsosia ja teinejä kesäleirille tänne luonnon keskelle temmeltämään. Italiassa partiotoiminta on katolisen kirkon siiven alla. Eli 90-luvulle asti meni satoja eväsleipiä jakoon päivässä monen viikon ajan kesäisin, sanoi ylpeä kaupanomistaja. Hirveä homma tehdä niitä ja käydä jakamassa milloin minnekin metsän pusikkoon, missä partiolaiset sattuivat olemaan lounasaikaan retkellä. Että tällaista menoa.

Historia tuntuu iholla. Dante Alighieri on vaellellut näitä polkuja pitkin ja kirjoitellut Jumalaista näytelmäänsä. Ymmärrän Dantea ja Leonardo da Vinciä oikein hyvin; eihän tässä paikassa ole mitään diskoja, karaokea tai muutakaan jumalatonta viihdykettä, joten siitä vaan taiteellinen sielu eloon ja pensselit kankaalle luomaan. Leonardokin piirteli täällä lehtiökaupalla suunnitelmia uusista sotakoneista ja linnojen bellisestä arkkitehtuurista, samoin kuin tutki lintuja ja flooraa ja väsäsi ihania piirustuksia maisemista, joita käytti sitten myöhemmin mestariteostensa taustamaisemiin. Hän tutki myös eroosiota täällä, joten kaikki maailman maaperätutkijat ja geologit, yhtykää tai sitten ei, mutta tulkaa tänne katselemaan näitä upeita maakerrostumia aivan paljaalla silmälläkin.

Luulen, että nykypäivänä kännykkää liikaa räpläävät (myönnän, että kuulun myös tähän joukkoon) täällä parisen tuntia vietettyään heittävät sen jorpakkoon ja alkavat rentoutua ja katsella puron solinaa, lehtien havinaa, haistella ihania kukkien tuoksuja ja kuunnella…ei mitään! Rauha vallitsee. Kokeilkaa!

Hyppään tarkoituksella vuosien 1944 -45 yli, niiden kauhuista voitte lukea netistä. Tämä paikka ei ole aina ollut rauhallinen. Arvaatte varmaan, kuka teki oiken kunnolla täällä tuhojaan. Se ”H”- kirjaimella alkava tyyppi, mutta se siitä ja kuka niitä menneitä kaivelemaan lomallaan, ellei sitten halua. Siitä on täällä pienessä minimuseossa kerrottu tarkemmin ja muistomerkkejä löytyy metsästäkin. Huokaan aina raskaasti, kun kävelen näiden muistolaattojen ohi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta jos siitä joku jotain oppisi, mamma mia! Heidän valkoiset sielunsa voivat leijua nyt rauhassa kumpupilvinä Casteldelcin yllä. Nautitaan rauhasta ja ollaan ystävät onnellisia. Tsekkaa uudet nettisivumme lomaasi varten : www.italianvalleys.com/places