Kuukausi: joulukuu 2022

Uusi vuosi ja uudet metkut: olemme luoneet vuosikausia nettisivuja, joilla esitellä Italian laaksojen pienet, tuntemattomammat paikat ja nitoa yhteen niiden koko elämäntyyli; aina historiasta, kulttuurista, taiteesta, ruoasta ja viineistä sekä eri ammatinharjoittajista lähtien. Tämä on nyt valmis ja löydätte sen tästä: www.italianvalleys.com

Tässä alla pieni kooste piristämään tulevaa vuottanne teidän Italian oppaaltanne Virpiltä, joka odottaa innokkaasti tuloanne Italian laaksoihin erilaiselle lomalle! Massaturismi on meiltä kaukana ja hyvä näin. Nautitaan täällä pienistä asioista, jotka voivat yllättäen muodostua matkaajalle suuriksi kultakimpaleiksi.

Tämä turismin parissa pyörivä ja elävä projektimme tulee suoraan sydämestä ja olen osaltani tehnyt sitä parhaan ammattitaitoni, syväosaamisen, korkean motivaation ja kokemuksien mukaan- täällä ”laaksoissa” eläen ja näin ollen kokien ihmisten ilot, surut, paikkojen historian, nykyisyyden, kuullen tarinat, juorut ja legendat ja pistäen ”nenäni” aina paikallispolitiikkaankin. Kaikessa tässä olette olleet apunani te: ystävät hyvät, asiakkaat, yhteistyökumppanit feedbackillä ja muutenkin moraalisena ja taloudellisena tukena. Kultainen kiitos teille.

Sivut on luotu myös pitämään yllä toivoa aina paremmasta tulevaisuudesta. Laaksojen pienyrittäjät ovat aina olleet seuduillamme kovilla. Henkinenkin tuki on tarpeen ja toivomme tuovamme nettisivuilla heillekin näkyvyyttä ja teille uusia matkaideoita. Ainahan voi yrittää ja toivoa parantaa asioita, missä sitten asuukin. Vaikka pienen himpun verran.

Klikatkaa www.italianvalleys.com ja huomaatte, että ne sisältävät siis suosittelemiamme paikkoja, missä käydä, kiertomatkoja, tapahtumia, majoituspalveluita jne. uutisia, joita ”kaikuu” laaksoistamme.

Kuvia ja videoita on otettu ehkä liikaakin vuosikausien ajan, rämpien metsiä, niittyjä ja kiipeillen kukkuloilla aina parasta kuvauspaikkaa etsien, mutta Italiassa on niin paljon nähtävää ja vasta kun tulee paikan päälle, niin voi todeta omin silmin sen todellisen kauneuden ja aistia koko tunnelman. Toivottavasti tykkäätte, ja kertokaa mitä olette mieltä vaikka minulle kirjoittaen [email protected]

Buon anno nuovo eli hyvää uutta vuotta ystäväiset! Tulkaahan käymään Italian taianomaisiin rauhallisiin laaksoihin!

Kotiravintolamme ”Il Mandriano” on Carpegnan vuoren juurella, vain varttitunnin ajomatkan päässä Altopoggion loma-asunnoilta.  Mandriano tarkoittaa italiaksi karjapaimenta, ”cowboy”. Pizzeria sijaitsee noin tuhannen metrin korkeudella, Pennabillin ja Carpegnan kääpiökuntien ja Emilia-Romagnan ja Marchen rajalla.

Tässä kohtaa karjalaumat aikoinaan lepäsivät matkallaan uusille laitumille, rouskutellen ruohoa. Karjapaimen maisteli lampaanmaidosta tehtyä juustopalaansa ja dippasi kuivaa leivänkannikkaansa kotona tehtyyn ”karseaan” punaviiniin. Ruokaperinteet ovat pysyneet kohdallaan jo vuosisatoja, keittiön makujen kehittyessä. Upea paikka muuten lähteä patikoimaankin tästä tammimetsiin ja vuorille. Näkymät ovat hulppeat ja reittejä löytyy joka makuun ja kuntoon. Mutta nyt syömispuoleen:

Kesävieraamme ovat erityisen onnellisia saadessaan maistaa aitoa italialaista pizzaa, suoraan uunista pöytään höyryn ja tuoksun unelmapyörteissä. Siinä meinaa itsekin pyörtyä. Hinta ei ole päätähuimaava eikä viinikään ”huippaa” ellei huikkaa sitä liikaa. Pizzojen hinnat alk.6 eur.

Päätimme eräänä pimeänä, kylmänä joulukuun iltana lähteä perheen kanssa pizzalle, koska allekirjoittanut ei jaksanut tehdä mitään mielekästä eikä mieltöntäkään ruokaa ja kaapitkin olivat aika surkean tyhjän näköiset. Soitin Il Mandrianoon: ”Pronto, pronto eli haloo haloo” ja varasin pöydän, vaikka arvasinkin, että täällä ei-massaturismialueella tarvitse pöytävarausta edes kesällä, saati sitten talvella. Hyvä kuitenkin aina rimpauttaa varmuuden vuoksi.

Iloinen omistajan vaimo kyseli, mihin aikaan tullaan. Ehdotin, että ”alle sette va bene?” Kyllä vaan, seitsemältä, jolloin pizzeria aukeaa ja uuni on lämmin. Se on hyvä heillekin ja tervetuloa vaan. Rouva jatkoi innoissaan puhetta sanoen, että voitte osallistua jalkapallon MM- kisojen arvontaan ruksaamalla ravintolan aulassa olevaan schedaan eli taulukkoon maan, jonka arvelette pääsevän jatkoon. Voittaja saa läheisen Carpegnan kuuluisan ilmakuivatun kinkun. Ihanaa. Porukka autoon ja köröttelemään 15 min ylämäkeen Passo Cantonieran pizzeriaan. Pois alta villisiat, mäyrät ja sudet! Me olemme teitä nälkäisempiä. Parkkeerasimme auton täysin tyhjälle parkkipaikalle. Simppeli ja siisti tavallinen vuoristoravintola on Sasso Simonen ja Simoncellon luonnonpuiston vieressä.

Poikani ruksasi heti kisakorttiin Marokko (Marocco) ja mieheni Ranska (Francia) . Minä vetäisin ensimmäisen maan nimen, jonka näin eli Sveitsin (Svizzera), koska en ikinä voita mitään enkä tietysti voittaisi nytkään tuolla arvauksella. Kisamoraalini oli alhainen, johtuen pizzanälästä. Meille ilmoitettiin, että ”varasimme teille pöydän tuosta lämpimän takan vierestä, ettei teille tule kylmä”. Italialaiset ovat yleensä vilukissoja. Näin saimme ihailla pellet-kamiinan tulta ja seinälle koristeeksi iskettyjä vanhoja puusuksia ja sauvoja, joita olin viimeksi nähnyt Kiikalassa, mummon ladossa.

Tervehdimme pizzaioloa eli pizzantekijä Robertoa, joka valmisteli pizzapohjia. Taikina on kohotettu lievito madre eli kunnon hiivajuurella (eikä jauheilla) parin päivän verran. Vatsaan ei taatusti tule turvotusta näitä pizzoja syödessä. Myös ilmakuivattu kinkku muhii 18 kk Carpegnan vuoren kuivattamossa eli yleensä näin pitkään kuivatettua kinkkua ei löydä pizzerioista. Aromit on tallella ja kinkku suorastaan sulaa kielen päälle. Ei tippaakaan sitkeyttä tai kumimaisuutta.
Juustot ovat herkullisia, tuoreesta mozzarellasta ja buffalomaidosta tehty juusto on todella aromikas. Tryffeliaikana paikalliset tryffelit raastetaan suoraan ”valkoisen” pizzan päälle eli ei kannata pyytää ”punaista” eli rossoa tomaattipohjaista pizzaa, se pilaa tryffelin hienostuneen aromin. Bianca o rossa, kysytään usein asiakkaalta tarkoittaen, haluatteko pizzapohjaan tomaattia vai ei.

Pizzojen lista on pitkä….siinä menee vähintään 10 minuuttia miettiessä, minkä valitsee. Kannattaa pyytää sillä aikaa tarjoilijalta suun kostuketta ja aivoja stimuloivaa lientä. Vino bianco/rosso  della casa, talon valko-tai punaviini on 3.50 eur varttilitra ja 5 eur puoli litraa. Taatusti hyvää. Vino frizzante on kuohuva viini. Sama pätee veteen, ”acqua frizzante” on vissyvesi ja ”naturale”normaali vesi. Täällä vesi on mahtavan hyvää myös suoraan hanasta, sillä Montefeltron seutu on täynnä lähteitä ja veden laatu on korkea.

No niin, valitsin siis Pizza Mandrianon ”Pizze speciali” eli erityispizzat-otsikon alta. Niissä on paikallisia aineksia enemmän ja hauskoja einesyhdistelmiä. ”Pizze classiche” ovat kaikkien tuntemia universaaleja klassikoita, esim. 4 stagioni tai tonnikala ja sipuli, tonno e cipolla jne. Makkarapizza on tehty aina lihakauppiaan kokomakkarasta. Jos haluatte Suomen nakkia muistuttavan pizzan, tilatkaa ”wurstel”(italialaiset lausuvat tämän kovin erilaisesti, suunnilleen ”vjuustel”).  Harvoin löytää ananas-kinkkupizzaa, sillä paikallisille tropiikki on suunnilleen avaruuden kaltainen, kaukainen käsite ja he eivät mielellään sekoita suolaista ja makeaa samaan pizzaan. Lähin makea pizzan päällä on näin äkkiä mietittynä ”maissi”. Sen löytää ”pizza messicana” eli meksikolaisesta papu-maissi-jne. pizzasta.

Pizza integrale on yleistynyt viime vuosina eli kokojyväjauhoista tehty pizza. Ihanaa. Jauhot ovat usein paikallisista pienistä kivimyllyistä ja sen tuntee maussa. Alueellamme ei ole intensiivistä viljelyä ja viime vuosina on palattu perinteisiin viljalajikkeisiin. Upea juttu. Peltojen pinta-alat ovat todella pieniä ja näin vuorilla niiden jyrkkyysasteistakin johtuen, viljely on haastavaa hommaa. 15% on Altopoggion lähelläkin liikennemerkissä varoituksena kun ajelee Ca´Romanon kylään. Tulkaahan katsomaan,  kun traktorit kyntävät peltoja niin näyttää välillä siltä, että ukko kohta lentää kopistaan ulos hurjassa ylämäessä.

Tervetuloa siis Paimenten kedolle….maistelemaan aitoja makuja. Tässä ravintolassa ei tarjota pelkästään pizzaa vaan menu´ on erittäin laaja, liha-ja pastaruoista aina kotitekoisiin jälkiruokiin. Pastan teossa ei muuten käytetä mitään koneita, vaan kaikki luodaan kaulimella. Käykää vaikka keittiön ovella katsomassa omin silmin.

Tänä jouluna kotiimme, Toscanan rajalla sijaitsevaan pieneen kivitaloomme on tulossa tyttäremme suoraan Pariisin pyörteistä, taatusti mielessään myös ranskalaiset ruoat. Mamma mia ja apua! Tiedän, että hänen listallaan ei ole aikoinaan Aurinkokuninkaan Versaillesin hovissa tarjottuja herkkuja, sillä kukkarot ovat Italiassakin aika tiukoilla rankkojen Covid- ja Putin-tragedioiden aalloilla. Onneksi opiskelijat ovat jalat maassa olevaa kastia. Eli malttia ruokalistan laatimisessa : hummeritkaan eivät matkaa Adrianmereltä Marecchiajokea pitkin sen yläjuoksulle 650m:n korkeudelle, Altopoggion kukkulalla sijaitsevaan kotiimme.

Kalastus ei siis auta, koska kala on seudullamme harvinaista herkkua, jokien ammottaessa suurin piirtein kalattomina ( bongasin muuten pari jokirapua viime kesänä, mutta niillä ei pitkälle pötki). Jopa kylämme pieni kalastusseura kävi viime kesänä Lapin joilla heittelemässä vapaa, joten siunatkoon Suomi meitä kalattomia. Eli, otamme ne pois ruokalistalta tänä jouluna ja teemme simppelin version. ”Less is more”, tekstailee minulle poikamme kaukonäköisesti, viimeksi vastauksena kysymykseeni ”mitä tuon sinulle Suomesta tuliaiseksi?”

Viime jouluna pöydässä oli kalaa ja kinkkua, suklaista tekemääni jouluhalkoa, karjalanpiirakoita jne. pottulooraa. Muistan, että minulla meni kolmisen tuntia herkullisen seppia-eli mustekalarisoton tekemiseen, koska ostin jättimäisen mustekalan suoraan kalakauppiaan autosta, joka tulee joka viikko kylällemme tuohon 3 km:n päähän ja läiskäisee eteesi suoraan hänen kalastajaveneestään saamansa saaliin. Mustekalasta lähti ensin silmät, kun kaivelin niitä pois, ja pitää olla varovainen, ettei muste räjähdä seinille tai päällesi, koska se pitää saada ehdottomasti talteen, sillä siitä tulee risottoon upea maku ja harmaanmusta väri. Nami. Hörhelöt eli tentacolit pitää myös käsitellä, yksitellen ottaa kova ”kelmu” pois ja tässä menee tunti..sekä useimmiten hermo. Siivotessa myös lopun tästä liukkaan niljakkaasta kalasta kylmän veden alla, käsien ollessa jo turtana kuten kalastajilla konsonaan tässä vaaditaan kärsivällisyyttä. Keitä sitten hela hoito kuumassa vedessä, heitä valkoviinipullon korkki (siis korkkimateriaalista, ei metallinen) sekaan kiehuvaan veteen, niin kalasta tulee pehmeämpi. Tämä on ystäväni Savino-kalastajan niksi, ja juo siinä sitten lasi itsekin rauhoittamaan hermojasi pitkän valmistusprosessin keskellä.

Lihaa eli carne, pyytävät lapset eli Camilla 22 v ja Diego 14v sekä Camillan meillä jo viidettä joulua viettävä Andrea-poikaystävä naapurikunnasta. Teimme Whatsapp ryhmän, minne jokainen laittaa toivomuksiaan 24.12 aaton ruoista. Aamulla luin siis lasten toivomuksia: kinku (yhdellä ”k”kirjaimella eli pitääkö minun tehdä vain puoli kinkkua vai onko Diego taas unohtanut viime vuodesta, että ”kinkku” – sanassa on kaksoiskonsonantti?), kotitekoista lasagnea ja suomalaisia korvapuusteja. Helppo nakki, sanoisin.

Andrea: ”Virpi, niitä sinun ihania suomalaisia jälkiruokia, mitä tahansa, kunhan on suklaata ja paljon” , sekä käsin tehtyä ”täytettyjä hattu”-eli cappellettipastaa. Vaikeampi toteuttaa…

Camilla: ”suomalaista kinkkua ja mummin imellettyä perunalaatikkoa” . Rakas edesmennyt Helsingin Rauha- mummi ja pienelle paperipalaselle aikoinaan raapustamani pottulooran ohje. Muistan vielä sen hetken, kun hän saneli sitä minulle summamutikassa, eli siitä ei koskaan tule ihan samanlaista, koska tarkat määrät puuttuvat, mutta nostalgia korvaa puutteet.

Lisäksi toiveena : ”joitain mereneläviä esim. isoja gratinoituja simpukoita (cappesante) uunissa tai täytettyjä pitkiä Adrianmeren canocchie-rapuja. Jälkiruoaksi, come dolce, vadelma-suklaa-cheesecake”. Tässä vaaditaan jo hermoja ja aikaa…

En laittanut miestäni Whatsapp-ryhmään, jotta tästä sekametelisopasta tulisi vähemmän ongelmallinen, vaikka hän mitä luultavimmin on tänäkin vuonna ”kaikki käy-linjalla”, jos vanhat merkit pitävät paikkansa ja mitä ilmeisimmin pitävät, koska hänkin on vanhentunut taas jo vuodella (huom. lukijoille: erittäin epäluotettava tilastoton ennustus). Ai niin, tähtitorttuja ja omatekoisia piparkakkuja ei voi ohittaa, eikä mausteglögiä juotuna perinteisistä sinisistä Tsaikka-laseista. Marimekko-pöytäliina ja Iittalan kynttilät pöydälle, kaikki saatu ihanilta ystäviltä ja sukulaisilta Suomesta. Ja äitini ”vain juhlatilaisuuksiin esille” ottamat hopeiset haarukat ja veitset.

Kinkku on siis ykkössijalla, joten varaus vaan menemään läheisen luomulihatilalle pienelle vuorelle Montecopioloon, mistä löysin parhaan lihaköntin viime jouluna. Toivon, ettei lunta sada juuri joulun aluspäivinä, muuten tulee hankala nousu 1300:n metrin korkeudelle sitä noutamaan, vaikka meidän Fiatissa onkin kitkarenkaat alla ja lumiketjut aina varalla. Rimpautan sinne muutamaa päivää ennen aattoa, pyydän leikkaamaan ja laittamaan ”cosciotto di maiale” eli kinkun palan n. 6 kg. Maku on mahtava. Sitten panen sen suolaan läheisessä San Marinossa asuvan suomalaisen Hilkka-ystäväni ohjeen mukaisesti, kolmisen päivää ennen uuniin tökkäämistä. Kinkkukastikkeen teen omasta päästäni joka vuosi, aina erilaisen. Tähän kyytipojaksi otamme paikallista punaviintä. Saattaapa olla, että myös rakkaiden naapureidemme Anun ja Tonyn tuomat Kukko-kaljatölkit kruunaavat kinkkuskenaarion.

Potut eli patate, saadaan yläkylän Francescon ”suoramyyntipisteestä” eli hänen perunakellaristaan. Francesco-poika ei viihtynyt tehtaassa töissä, kuten isä oli toivonut, ja aloitti viljelemään kaikenlaista kotitalonsa puutarhassa, laajentaen aluetta aina vuosi vuodelta vähän kaikkien lähellä asuvien pappojen ja mammojen maille, vuokraten niitä siis heiltä, jotka eivät enää itse jaksa kylvää ja kasvatella. Taatusti luomua. Francescon kalkkunatkin ovat niin julmetun isoja, että kierrän ne kaukaa, koska ne tuijottavat todella pelottavan näköisesti ja kiljuen- aavistaen ehkä, että ”Thanksgiving tai viimeistään joulu” voivat olla heille tappavan kohtalokkaita.

Lattu-maksalaatikko tai rosolli eivät ilmeisesti ”istu” perheemme suomalais-italialaiseen makuun, joten niitä en enää tee. Cappelletti-ja muukin pasta on varsinaista näpräämistä, mutta ne voi tehdä vaikkapa yhdessä, niin menee nopeammin. Joskus olemme vääntäneet niitä naapurin mummon kanssa tai ystäväporukalla. Luulen, että Herran Vuonna 2022 marssin suoraan ravintolassa työskentelevän Silvia-ystävättäreni kotiin ja pyydän häntä valmistamaan ne meille. Ah, ihana nykyaika. Laiskuus on joskus voitto koko perheelle. Rentoutunut äiti on ihana näky! Cappelletit ovat maukkaita erityisesti lihaliemessä, jonka teen alusta alkaen itse, ostamalla eri lihojen paloja, luita ja keittämällä ne porkkanan, sipulin, sellerin ja laakerinlehden kera isossa määrässä vettä. Ja kauan. Vähän mustapippuria sekaan, katajanmarjoja ja suolaa. Päälle voi raastaa parmesaanijuustoa, sitten kun keitto on valmis pastojen kelluskellessa siinä houkuttelevasti.

Cappellettien sisällähän on ravitsevia ja kalliita ainesosia, ja siksi niitä syötiin ennen vanhaan vain jouluna tai harvoin. Vasikan/lehmän/possunlihaa ja cappone eli salvokukkoa, kananmunia, parmesaanijuustoa jne.

Alkupaloja on tehtävä. Crostini eli paahdetut pienet Toscanan leipäset eri levitteillä ilmestyvät pöytäämme. Vihannes-, tomaatti- ja lihatyyppisiä herkkulevitteitä saa myös lähisen Sansepolcon kaupungin herkkumyymälöistä. Suuntaan sinne. Asumme puolessa välissä Toscanan ja Emilia-Romagnan läänien palveluita, eli välillä haemme tuotteita ja eri makuja sieltä, minne nenä halajaa. Juustoja syömme alkupaloina, joten pecorinojuusto ja läheisen Toscanan Luisella-rouvan pienen maatilan käsin poimitut marjat, kukat jne. ja niistä tehdyt hillot sivellään juustosiivujen päälle. Kaikki kulautellaan alas tänä vuonna KIR-royalin eli mustaherukkalikööritipalla tuomaan säväystä italialaiseen proseccoon, anteeksi vaan Champagne, mutta meidän on ostettava paikallisia viinejä. Ihan ”pakko”.

Gratinoidut vihannekset ovat maukkaita ja ravitsevia ja niitä käytetään paljon alueellamme. Tomatti, munakoiso, zucchini eli kesäkurpitsa ja peperone eli paprika vaan puolitetaan ja tungetaan pintaan raastettua toscanan kuivaa leipämössöä, johon on sekoitettu suolaa, EVO oliiviöljyä, tuoretta persiljaa sekä valkosipulin kynttä.

Tästähän ei puutu muuta kuin se jälkkäri. Tänä vuonna suklaamousse tekee debyytin pöytään suklaacantuccinien kera. Jätämme kakun seuraavaan päivään ettei tule ylensyötyä. Cantuccinit ovat taivaallisen ihania manteli/suklaakeksejä, perinteisiä Toscanan herkkuja. Niitä napostellaan pyhän viinin eli Vin Santon kera. Aina pitää olla pieni pullo tätä Pyhää Viiniä kaapissa, sanoi ystäväni Tulio Toscanan viinitilalta, vaikka yllätysvieraita varten. Kaada tilkka pieneen liköörilasiin tätä makeaa, suloisen tummankeltaista viiniä ystävyyden ja vieraanvaraisuuden eleenä. Juuri sopiva siis jouluunkin. Mikäs sen pyhempää?

Makoisaa joulun odotusta ja ruokalistan valmistelua Altopoggion väeltä www.altopoggio.it !

Tämä artikkeli löytyy ulkosuomalaisten NOI-lehdestä https://www.noi-lehti.fi, missä on Italian suomalaisten kirjoittamia juttuja eri aihepiireistä ja joulun alla kiva JOULUKALENTERI -arvausleikki! Lue lisää myös ig: noi_lehti

www.italianoppaasi.fi