Mitä metkuilla Milanossa?

Ystävättäreni kysyi vinkkejä viikonloppuvisiitilleen mininaisporukalla Milanoon. Hän pitää kaikesta kauniista: arkkitehtuurista, historiasta, luonnosta, muodista, ruoasta jne. Ajattelin jakaa tämän vinkkilistani sovittaen sen ystävättäreni makuun ja käytettävissä olevaan aikaan tähän vuodenaikaan, ennen pääsiäistä. Tervetuloa Italiaan, estetiikan kruunuun, muodin mekkaan ja leivonnaisten pariin!

Kevät Milanossa on ampaissut käyntiin jo viikkoja sitten. Aurinkolasit ja hyvät kengät ovat tarpeen. Pientä siitepölyä voi lennellä ilmassa, mutta tämä ei haittaa menoa. Aina voi piipahtaa lukuisiin baareihin lepuuttamaan silmiään vaikka hyvien leivosten kera. Kaipaan milanolaista pasticceriaa. Milanossa osataan tehdä maukkaita jälkiruokia. Kermaa, voita tai sokeria ei säästellä.

See the source image
Signorvino on Duomon kupeessa oleva mukava ravintola, moderni sisustus

Aloitetaan sen tunnetuimmasta nähtävyydestä mutta ah-niin ihanasta Duomosta. Se on PAKKO nähdä sisältä ja sen katolta on aivan mahtava näkymä yli Milanon. Ei tarvitse rehkiä portaissa vaan hissillä pääsee ylös asti. Tästä ei muuta, siitä olisi niin paljon kirjoitettavaa. Milanon valkoinen sydän. Toivottavasti puluparvet on saatu kuriin sen piazzalla. Älkää vain antako niille mitään muruja, muuten niistä ei pääse eroon.

Muistan aina, kun hain avioliittolupaa milanolaismieheni Danielen kanssa noin 25 vuotta sitten ja olin varannut ajan Duomon curiaan eli ”korkeimpaan instanssiin näin maallikoille”. Jalkani tutisivat..istuin antiikkiselle, hienolle kullatulle plyysituolille odottamaan vuoroani jo viikkoja ennen varaamaani tapaamiseen. Tunsin olevani musta lammas eli luterilainen suomalainen katolisten maassa. Muita ei näkynyt. Hiljaisuus vallitsi. ”Sihteeripappi” tuli ilmoittamaan, että pääpappi ottaa minut armollisesti vastaan ja kävelin kuin keskiaikaan -valtavan salin läpi sen päähän, missä istui valtaistuimen tyyppisellä tuolilla arvokas vanha herra punaisessa kaavussa. Hän katsoi minua tuimasti ja kysyi ”minkä ihmeen takia avioliitto pitää solmia SUOMESSA?”. Vapisevalla äänellä piipitin että ”no mieheni halusi näin, morsiamen synnyinmaassa”. Panin siis milanolaisen mieheni syyksi tämän (-kin). Ja se toimi! Lupa tuli ja helpotuksesta huokaisten pääsin ulos auringonpaisteeseen ja takaisin 2000-luvulle. Päätin sillä siunaamalla, että tämä tulee oleman ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun menen naimisiin. Oli se niin stressaavaa, mutta tästäkin tulisi oma bloginsa. Takaisin siis MILANOON:

See the source image
Näkymä Duomon katolta; uusklassinen ja uusgoottinen tyyli, rakentaminen alkoi 1386 ja päättyi Herran Vuonna 1932. Amen.

Duomon toisessa päässä on piazza San Babila ja siellä ihana Villa Necchi (Campiglio), pieni hurmaava kotimuseo, missä voi käydä!

Image result for villa necchi campiglio milano
Arkkitehti Piero Portaluppin luoma helmi keskelle Milanoa

”Il Cenacolo” eli Leonardo da Vincin maalaama fresco sijaitsee Santa Maria delle Grazie-nimisessä kirkossa ja sen museossa keskustan länsipuolella. Sinne on kiva kävellä (tai voi hypätä TRAM eli ratikkanumero 16) vaikka aloittamalla vierailu kuuluisassa, vanhassa Bar Magentassa ja kävellä Corso Magenta-katua pitkin kunnes näkyy kasapäin japanilaisia turisteja kadun oikealla puolella jonottamassa tähän maailmankuuluun taidemekkaan.

See the source image
Il Cenacolo-viimeinen ehtoollinen

Tänne on varattava aika jo hyvissä ajoin etukäteen, joten parasta katsoa heti netistä ja varata 15 minuutin aika ihailemaan tätä viimeistä ehtoollista. Avoinna ti-su. Maksullinen.

Juuri ennen Santa Maria delle Grazie-kirkkoa on Leonardo da Vincin puutarha, missä hän teki kokeiluja viininviljelyksestä ja sen valmistamisesta eli vamhat viiniköynnökset (lähinnä Malvasia) on laitettu uuteen uskoon ja puutarha sekä palatsi ovat todella käymisen arvoisia. Vuonna 1498 Ludovico il Moro, Milanon herttua antoi tämän paikan lahjaksi Da Vincille hänen saapuessaan Milanoon vuonna 1482 herttuan (Ludovico Maria Sforzan) hoviin ja muutama vuosi myöhemmin hän alkoi maalata tilaustyötä ”Cenacoloa”. Aikoinaan tätä kohtaa ympäröivät pellot. Leonardo menetti viinitarhansa ranskalaisten valloittaessa Milanon, mutta se oli aina hänen sydämessään ja hän testamenttasi kuolinvuoteellaan siitä osan oppipojalleen Salaìlle. Rauhallinen keidas välillä liian meluisassa Milanon keskustassa. Pysähdy siis Corso Magenta 65 ja palaa ajassa 500 vuotta taaksepäin.

See the source image
La Vignan huvila

Kävellessä vielä eteenpäin samaa Corsoa, Via Matteo Bandellon kulmassa on suussasulavia herkkuja tekevä Pasticceria San Carlo. Tässä lähellä on kaksi kivaa hotellia. Antica Locanda Leonardo (3 tähteä) tai Palazzo delle Stelline (4 tähteä). Hinnat lähtevät n. 110 eur. ylöspäin. Korvatulpat on hyvä pitää aina mukana. Tästä on 20 min kävely Piazza Duomolle (n. 1,5 km).

Basilica di St. Ambrogio ei ole Milanon kaunein kirkko, mutta erittäin mielenkiintoinen ja historiallinen paikka. Tämä oli Milanon pääkirkko ennen Duomon valmistumista. Milanossa palvottu Pyhä Ambrosio -piispa hääräsi täällä jo 380-luvulla ja tämä on arkkitehtuurisestikin koko Italian merkittävimpiä roomalaisajan pyhäkköjä. Ilmainen sisäänpääsy ja ei turistirysä kuten Duomo. Käykää EHDOTTOMASTI sen kryptassa. Metro numero kakkosella tänne päräyttää hetkessä (länsipuolella keskustaa ja Santa Maria delle Grazien eteläpuolella) ja pysäkki on St. Ambrogio. Pyhä Ambrosio on siis milanolaisten suojelija ja Milanon pääpyhimys. Tämä herra osasi pukeutua: voitte ihailla tämän arvokkaan miehen vaatetusta käsineine päivineen kirkon alttarin alla olevan kryptan lasikaapissa. Täällä on myös aitoja 400-luvun mosaiikkeja jäjjellä.

See the source image
Basilica di St. Ambrogio

Tämän jälkeen voi taas matkustaa kätevästi metrolla (esim. Porta Ticinese- pysäkki) etelään ja viettää ilta NAVIGLI eli kanavilla. Kanavat olivat lajissaan ensimmäiset rakennettuna koko Euroopassa suosien kaupan, kuljetuksen ja maatalouden kehitystä. Niitä on kaksi: suuri eli Naviglio grande (23 km) ja pieni, Naviglio piccolo. Naviglio granden rakennustyöt aloitettiin vuonna 1190 ! Sen varrelle on keskittynyt mahtava ravintoloiden ja baarien kirjo. Täällä syö hyvin! Ilalla on ihana tunnelma ja tämä on myös nuorten suosima paikka. Ilo irti Naviglieilla. Monet milanolaiset pyöräilevät tai hölkkävät niiden reunoilla päivisin ja vielä on nähtävänä aitoja milanolaisia työläisten korttelitaloja niiden varsilla. Ystäväni Paolo, tietotekniikkaguru, asui yhdessä sellaisessa ja muistan hänen asuntonsa vieläkin hyvin. Todella erikoinen tyyli milanolaisine parvekkeineen ja muratteineen. Asuin kuusi vuotta Milanossa, kolmessa eri paikassa ja työskentelin keskustassa Corso Garibaldin alueella. Sydämessäni on aina sopukka tälle Italian ensimmäiselle kaupungille, joka otti minut vastaan.

See the source image
Navigli

Pohjoispuolella keskustaa on Pinacoteca Breran taidemuseo. Samassa rakannuksessa on kuuluisa Breran taideakatemia. Täällä ei ole pelkästään tummasävyisiä sydänkeskiajan tauluja, vaan jokaiselle on jotain: näette keskiajan taiteesta aina surrealismiin asti- painopiste on Veneton ja Lombardian alueen mestariteoksissa, mutta esillä on mm. Raffaellon ”Sposalizio”, Tintorettoa, Caravaggioa, Hayeziä jne. muiden tärkeiden keski-Italian, Toscanan ja Veneton koulukuntien edustajia kuten myös scuola fiamminga eli Alankomaiden koulukunnan mestariteoksia.

Tämä upea 1600-luvulla rakennettu palatsi on muunnettu Jesuiittojen asuinrakennuksesta Napoleon Bonaparten haluamaksi museoksi. Saleja on muistaakseni 78, laskekaa oliko näin! Pinacotecan kasvitieteellinen puutarha ”Orto Botanico” on monille kävijälle tuntematon paikka, mutta kurkatkaa ehdottomasti sinnekin!

Milan - Pinacothèque de Brera - Cour intérieure.jpg
Pinacoteca Breran sisäpiha, tilaa on noin 24000 neliömetriä sen yli 600:lle mestariteokselle
Madonna and Child with Saints, Angels and Federico da Montefeltro (San Bernardino Altarpiece)
Piero della Francescan ”Madonna, lapsi, pyhimykset ja Federico da Montefeltro” Brerassa.

Parco Sempione on Breran lähellä oleva laaja kaupunki- puisto, jonne voi mennä istuskelemaan luonnon keskelle, niin ”luonnon” kun nyt ydinMilanossa voi olla. Täällä lepuuttelevat jalkojaan milanolaisetkin nauttien keväästä ja auringosta. Lastenvahdit tuovat kiireisten milanolaisperheiden jälkikasvun koulun jälkeen leikkimään tunniksi, pariksi, ja syömään samalla ”merendaa” eli jotain pientä makeaa huikopalaa. Pienet valkokeltaiset villit Margheritina-kukkaset peittävät nurmikot. Päivänkakkara on siis Margherita ja nämä ovat sen ”minikokoisia lapsia”.

Castello Sforzesco on tämän Sempionen puiston ja koko Milanon kuuluisin ja historiallisin linna. Täällä majaili sen mahtava Sforzesco-hallitsijasuku. Tästä voisi kirjoittaa koko blogin, mutta ihailkaa sen seiniä ulkopuolelta. Kahden päivän reissulla ei kerkeä joka paikkaan.

See the source image
Taidemuseo on sisällä Sforzescon linnassa, mutta kaikkea ei kerkeä kahdessä päivässä…

Jos olette väsymättömiä, niin yksi lempipaikoistani on rauhallinen Sempionen pohjoispuolella oleva Cimitero Monumentale eli Milanon päähautausmaa. Pyöräilin sen portille uskollisella pinkillä ”Nopsallani”, jätin pyörän parkkiin ja jatkoin sisään jalan. Upea on katsella näitä osin taloihin verrattavia pieniä pyhäkköjä, jotka pitävät sisällään kokonaisia sukuja perheineen. Elämä on rajallista mutta sen jälkeinen ehkä ääretön? Päiväsaikaan rauhallinen paikka, iltaisin se suljetaan. Älä mene tänne hämärän aikaan. Milano on suurkaupunki. Laukusta pitää pitää kiinni, vaikka mitään normaalia enemmän varuillaanoloa ei tarvita. Terve maalais- tai kaupunkilaisjärki riittää.

See the source image
Cimitero momuntaale eli Milanon päähautausmaa

Minulla ei viety kuin kerran lompakko koko kuuden Milanon vuoteni aikana ja sekin oli täysin omaa tyhmyyttäni. Käteni olivat täynnä ostoskasseja, enkä raitiovaunussa ollessani huomannut siirtää heti reppua eteen selästä näkösälle ja näin se hävisi ruuhkaisessa ratikassa Piazzale Loreton nurkilla; vetoketjukin oli pantu takaisin kiinni. Seuraavassa ostoskohteessani, lamppukaupan kassalla, tuli ”tenkkapoo” kun ei ollut rahaa eikä henkkareita. Kyllä siinä äkkiä juuri Milanoon kotiutunut suomityttö oppi italiaa kun poliisin kanssa juteltiin ja saatiin asiat taas kuntoon. Kaikki ovat kovin ystävällisiä, vaikka milanolaiset väsyvätkin ainaiseen turistimäärään ja esim. kahviloissa pitää olla nopea ruuhka-aikoina huutamaan kahvitilauksensa. Milanolaiset ovat varmaan maailman nopeimmat ja valppaimmat tarjoilijat ja baarimikot. He näkevät kaiken ja reagoivat salamannopeasti. Un caffe´ per favore! Macchiato freddo o caldo? (kylmällä vai kuumalla maidolla? Senza o con lo zucchero? Ilman vai sokerin kanssa? Näillä pärjää jo pitkään.

See the source image
La Scalan teatteri ja museo iltavalaistuksessa

La Scala ja sen museo on ”must”; se on Milanon ydinkeskustan sydän sen vieressä olevan Duomon kera. La Scalaan ei aina pääse sisään kurkkaamaan, jos siellä on harjoitukset meneillään. Sen museo yläkerrassa on pieni helmi, kannattaa käydä. Maria Callas! Upeaa.

La Scalan teatteri 1700-luvun lopulta on yksi maailman vaikuttavimmista teattereista

La Scalan aukion toisella puoella on Galleria Vittorio Emanuele II. Sen läpi on käveltävä ja etsittävä härkien kuvaa lattiapäällysteessä, ja niiden päällä on tehtävä ”piruetti” tuomaan hyvää onnea. Näette oikean paikan, missä hieraista jalkaanne siinä kohdassa, missä kuvio on kulunut ja kuopalla!

See the source image
La Scala näkyy käytävän päässä

Sen jatkeena on lempitavarataloni, historiallinen Rinascente ja sen ylimmässä kerroksessa on ihana baari, mistä on upea näköala Duomon katolle .

Tästä alkavat shoppailutunnit…Via Vittorio Emanuelea pitkin ja aina Via della Spigan butiikkeihin ja muihin Milanon ykkösmuodin keskeisiin katuihin: Via Montenapoleone, Via Manzoni, Via Sant’Andrea ja Corso Venezia. Myös metrolla pääsee näihin kohteisiin. Milanon uusin ja siistein metrolinja 3 tuo muodin äärelle.

See the source image
See the source image

Tässä eräitä kulmia ehdotuksena viikonlopuksi Milanossa, monia olisi vielä tutkittavaksi vaikkapa observatorio, luonnonhistorian museo, Garibaldin alue ja uudehkot arkkitehti Boeron suunnittelemat Bosco Verticale eli vihreät ”pystyparvekkeet” ja pilvenpiirtäjät Milanon keskustassa. Ensi kerralla sitten!

See the source image

Lounaspuolella Milanon keskustaa on muuten ”Museo Nazionale Scienze e Tecnologia Leonardo da Vinci ” eli ”Italian suurin tiede-ja teknologian museo Italiassa ; omistettu luonnollisesti Leonardo da Vincille, kenellekäs muulle! Se avattiin vuonna 1953 ja muistan, että en olisi halunnut enää sieltä ulos…museo sulkee ovensa klo 17.00. Kannattaa mennä ajoissa, siellä on todella paljon nähtävää. Tämä ei ole pelkästää tiedefriikeille vaan aivan kaikille sopiva museo.

Leivoksia löytyy joka kulmalta, minulla ei ole suosikkipaikkaa mutta netissä on listauksia TOP pasticcerioista Milanossa ja luulenpa, että minkä tahansa niistä valitsee, aina maistuu hyvälle! No problem ja hyvää matkaa Milanoon!

Ps. jos tykkäätte täytetyistä leivistä, paninoista, etsikää ”PANINO GIUSTO”. Se on vertaansa vailla.

Sarjassamme Montefeltron nykypäivän vahvat mutta herkät naiset: Valentina

Una super-donna, supernainen Valentina Paolucci. Ystäväni Valentina, tai ”Vale”, asuu Molino di Basciossa Pennabillin lähiössä aivan Toscanan rajalla ja toimii eri ammateissa: bussikuskina, kokkina, kotiäitinä kahdelle pojalle (sekä miehelleen) ja vanhusten kotiapuna.

Harvinainen hetki: helmikuisella aperitiivilla, joka meidän piti kilistellä jo uutena vuotena, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan: ”CinCin” ja terveydeksi uuden Osterian avajaisissa hotel Falconissa,
kuva by Virpi, siksi se on noin vino ja rakeinen

On ymmärrettävää, ettei Valentinalla ole paljon vapaa-aikaa, ja silloinkin hän yleensä tekee rästiin jääneitä kotitöitä, kuten silittää kolmen miespuolisen perheenjäsenensä paidat ja muun pyykin. Jo töissä käyvä poika Leonardo osti äidilleen pehmeän sohvan, mutta Valentina ei sohvallakaan ollessaan osaa olla kädet ristissä, vaan huoltaa vaatteita, esim. ompelee puuttuvia nappeja kauluspaitoihin. Vale tuli äidiksi todella nuorena, mutta on hoitanut rakkaudella ja määrätietoisuudellaan perheensä. Ilman kotiapua. Tämä tyttö ei liihoittele shoppailemassa, nuohaa kahviloissa, ravaa kampaajalla tai kauneuslaitoiksissa eikä edes hierojalla, vaikka hartiat ovat ammattitautina jumissa melkein aina saaden aikaan päänsärkyä. Valea et näe myöskään lillumassa kylpylöissä, vaikka se tekisi hänelle terää!

Valentina on silti aina iloinen, hymyilevä ja toimii roboottimaisen täsmällisesti muistaen kaiken. Tälle mimmille ei tarvitse toistaa asioita tai muistuttaa niistä. Pidämme yhteyttä lyhyillä audioviesteillä Whatsappissa, kun hän on bussin päätepysäkillä tauolla Novafeltriassa ja tsekkaa kännykästään viestit. Samalla puolen tunnin tauolla hän ehtii vielä juosta apteekit, liha- tai kalakaupat ja ostaa jotain iltaruokaa perheelle ja kysyy monesti muilta ”tarvitseeko joku jotain kaupungilta?” Tämä korvaa kuntosalilla käynnit tai juoksulenkit, joihin ei riitä aikaa. Ainakaan nyt.

Nyt Valentinan nuorin poika Gabriele on parhaillaan Islannissa Erasmuksen tiimoilta. Näin nuoret kasvavat ja haluavat tutkia maailmaa.

Valentinan mies Fernando on pienen perhevetoisen bussifirman omistaja toisessa sukupolvessa hoitaen myös päivittäin heidän vuohiensa lypsämisen, joista Ferdi tai Nando ( Italiassa tykätään lempinimistä) tekee mahtavaa tuorejuustoa. Lisäksi heillä on kanoja, galline. Ferdi käy myös päivittäin kanalassa, vaikka kanat juoksentelevatkin pitkin pihoja, eivätkä käy kuin kääntymässä kanalassaan. Pellolla sekä kasvimaalla riittää puuhaa. En ole koskaan tehnyt niin hurmaavan pehmeästä ja hyvästä vehnäjauhosta leivonnaisia kuin heidän. Heillä on myös mehiläisiä ja kotitekoinen, oma hunaja (”miele”) on hunajaisen hyvää. Saan tätä herkkua joululahjaksi. Kaikki tämä, bussiensa huollon ja vielä metsänhoidon lisäksi. Takan polttopuut kaadetaan ja hakataan omin voimin, myös Valentinan. Bussifirmassa auttaa onneksi hänen esikoisensa, hallinnon puolella. Kuskeja heillä on yhteensä 3. Ei ”isä, poika ja pyhä henki”, kuten voisi kuvietella vaan ”mies, vaimo ja Nemo”- uskollinen Lunadei-bussifirman kuski jo aikojen alusta lähtien, Nemon tuntevat hyvin täällä olleet suomalaisryhmämme! Hän ei ole mitään sukua heille, mutta he ovat kuin yhtä suurta perhettä. Neljäs kuski suvusta on myös välillä remmissä, tosin kohta eläkeiässä.

Valentina ajaa sekä linjabussia 30 km:n päässä olevaan Novafeltrian kaupunkiin kolme kertaa päivässä eli ajotunteja tulee noin kuusi. Kotiin hän saapuu varikolta illalla klo 19.40. Siitä suoraan iltaruoan laittoon. Sunnuntai on ”vapaapäivä”, ellei joku muu kuski esim. sairastu ja Vale pyydetään rattiin. Hän hoitaa myös ajoittain koulubussikuljetuksia ja tuntee näin alueemme joka lapsen ja nuoren. Kertaakaan ole ketään jätetty pois väärän talon edessä eikä unohdettu noukkia pysäkiltä bussiin: vanhemmat tai isovanhemmat ovat aina vastassa pienempiä kotiin tulijoita ja heidät saatetaan aamuisin pysäkille. Valentinalla on kaikkien numerot whatsappissa ja viestejä tulee vanhemmilta tyyliin ”muistuta Rosaa, että ottaa koulusta mukaan kitaransa” tai ”Lucan silmälasit jäivät bussin penkille, ota talteen, grazie”. Vale ilmoittaa myös, jos aamuksi on luvattu rankka lumisade, että bussi voi olla myöhässä. Bussikuskeille on jatkuvasti päivityskursseja ja nämä ovat pakollisia, testeineen kaikkineen ja kaikki on tietysti itse maksettava. Näihinkin pitää löytää aikaa, opiskella ja käydä tunneilla ja kokeissa.

Poggiossa ei ollut alkuaikoina heti virallista pysäkkiä tyttärelleni Camillalle, mutta Ada-naapurin pihassa oli tilaa kääntyä koulubussille. Nyt nämäkin bussit ovat historiaa ja uudet ovat tulleet tilalle, mutta keltainen on aina koulubussien väri!

Viime kesänä Vale ehti monien pyyntöjeni jälkeen tulemaan Altopoggioon iltapäiväkahveille. Potkaisimme kengät pois jaloista ja heittäydyimme pariksi tunniksi lepolasseihin ihailemaan laaksomaisemaa ja juttelemaan. Muuten voin tavata häntä pikaisesti esim. kylämme lääkärin vastaanotolla, sillä Valentina hoidaa läheistensä lääkereseptipyynöt ja varaa kotilääkärikäynnit myös anopilleen, yli 90- kymppiselle Beppalle. Beppan mies kuoli pari vuotta sitten ja nyt hänellä on jos jonkinlaista vaivaa, kaipaus on varmaan niistä se suurin syy, miksi oireisiin ei oikein löydy tieteellistä selitystä. Vein hänelle uunituoreita korvapuusteja ja laitan välillä niitä myös Valentinan bussin penkille taukoevääksi.

Myös Valentinan omat vanhemmat ovat hyvin iäkkäitä ja sairaita, mutta asuvat vielä synnyinkodissaan, omakotikivitalossa keskiaikaisen Santa Sofian pienen kylän ”keskustassa”, borgossa, Toscanan puolella. Valentina asuu Emilia-Romagnan puolella. Tässä kohtaa yhdistyvät kaksi lääniä. Valentina hurauttaa pienellä Pandallaan varttitunnissa viemään ruokaa, lääkkeitä, kylvettää heidät ja pesee ja siivoaa vanhempiensa kodin.

Valentinan àiti tykkää kovasti, kun hiuksia harjataan ja ruokakin menee paremmin alas jos häntä piristää laululla. Valentina oli paikallisen kuoron vakkarisolisti ja hänellä on upea ykkössopraanoääni. Lahjakkuus, jota olisi pitänut viedä eteenpäin…mutta kaikkea ei voi elämssä tehdä eikä saada.

Vale on ollut myös vuosikasia (ennen vakkaribussikuskin töitä) kokkina, joten monet keittiöt ovat tulleet tutuiksi. Ne olivat kuulemma rankkoja mutta hauskoja aikoja. Aamusta alettiin tekemään päivän tuorepastat, erityyppisiä sellaisia ja taikinaan ei mennyt normaalit 2-3 munaa, kuten kotioloissa, vaan lähemmäs sata! Siitä sitten kaulimaan yhteistoimin keittiöhenkilökunnan kanssa. Kaikki käsin, ei koneilla. Nyt hän auttaa keittiöissä aina kun muilta töiltään voi.

Viini-ja ruokamessuilla Helsingissä, Vale oik.

Yllätyslahjamme hänelle vuonna 2018 oli Helsingin MATKA-messuille osallistuminen. Vale auttoi suvereenisti paikallisten artsaanituotteiden esittelyssä Montefeltron yhteismessustandillämme turismin tiimoilta. Tämä oli Valentinan ensimmäinen, mutta ei kuulemma viimeinen kerta Suomessa. Tammikuu ei ole idyllisin kuukausi tutustua Helsinkiin, mutta aikaa ei ollut siirtyä muualle Suomeen. Messupäivien jälkeen hyppäsimme ratikkaan ja kävelimme pohjolan pimeydessä, lumipyryssä, kylmän viiman puhaltaessa mereltä. Näimme kun näimmekin Tuomiokirkon, Senaatintorin ja satama-alueen sekä muut vakkarinähtävyydet Espan pikashoppailua myöten.

Ostimme Kauppahallista kalaa ja karjalanpiirakoita tuliaiseksi Valentinan perheelle ehtien illalliselle myös perinteiseen suomalaiseen ravintolaan, jonka menù oli myös minulle aikamoinen sukellus entisajan Suomen makuihin. Vale piti kaikesta. Ehkä sukulaisteni tarjoamat kalakukko ja mämmi olivat piimän ohella ne eksoottisimmat, joiden maku ei hetkessä mennyt makunystyröistä sydämeen. Harvoillehan ne menevät. Näistä hetkistä on jäänyt tosin monta kivaa muistoa, joille hymyillä jälkeenpäin: Vale…”haluatko kylmää KALAKUKKOA?” ja alamme nauraa. Onneksi kukaan ei tarjonnut terva-tai salmiakkipitoisia paukkuja. Vale ei juo väkeviä lainkaan, ja viiniäkin todella harvoin. Ammattinsa puolesta on oltava aina selvin päin, joten sunnuntaiviinilasitkin ovat hänelle harvinaisia. Fazerin suklaa jäi hänelle sydämeen. Täytyy mainostaa. On se vaan niin hyvää, vaikka Italiankin suklaalaadut ovat herkullisia. Korvapuusteja ostimme vielä ennen lähtöporttia kentältä mukaan!

Evviva Vale! Eläköön! Koita jaksaa pirtsakkana ja tervetuloa kaikille Valentinan pastantekokursseille Altopoggioon.

Tehdään pastaa Altopoggiossa ja nostetaan hattua Pellegrino Artusille

Virpi on laiska tekemään pastaa, vaikka italialaiset ystäväni yllyttävät minua erilaisten pastataikinoiden tekoon tyyliin: ”mutta sehän tulee kädenkäänteessä tehtyä”. Siinä vaaditaan kuitenkin aikaa, hermojen hallintaa ja lihaksia enemmän kuin vaikkapa omenatortun pyöräyttämiseen. Pastan teko on mielestäni taidelaji ja jätän sen ilolla italialaisille. Katsotaanpa, mitkä pastat pitävät kärkipaikkoja seudullamme.

Altopoggion Laventeli-asunnon keittiössä Suomi-poika pastantekohommissa! Bravo.

Jos sinulla ei ole oikein ”mitään” syötävää, niin helpoin pöydän annin on nauhapasta tagliatelle. Niitä voi syödä vaikka vain tuoreen oliiviöljyn ja hienon parmesaaniraasteen kera. Alueellamme on tryffeleitä, joten ”la sua morte” eli sen ”kuoleman hyvä” yhdistelmä on raastaa tuoreita tryfflisiivuja päälle, vaikkapa voisulan kera….

Perheemme suosikki on tagliatelle al ragù eli ihakauppaan vaan ostamaan macinato misto, sikanautajauhelihaa ja keittelemään vaikka jo edellisenä päivänä vähintään kahden tunnin ajan jauhelihakastiketta. Tee ensin ”soffritto” eli kuullota kunnon sipuli, ei mitään ärtyisiä versioita (valkoinen sipuli on ok), tuore porkkana ja hieman sellerin vartta jos haluat ja kaikki pieneksi silputtuina.

Voit lisätä hieman punaviiniä (siis kastikkeeseen, ei suuhun tässä vaiheessa) ja höyryttää sen pois ennen kuin roppaat kunnon tomaattimurskan, eikä mitään pelkkää tomaattipure´-purkkijuttua kastikkeeksi. Tosin sitäkin voi lisätä pari pientä t-lusikallista tuomaan ”jämäkkyyttä”. Varoitan niitä, jotka laittavat ketschuppia, että Pellegrino Artusi nousee haudastaan näihin keittiöihin kummittelemaan….(kts. loppublogini). Suola ja mustapippuri mausteeksi ja siinä se. Keitä hiljaisella tulella parisen tuntia. Tuore basilicalehti päälle lopuksi ja siinä samalla voi sitten pyöräyttää ”kädenkäänteessä” tagliatellepastan. Huh! Itse olen jo tässä vaiheessa tarpeeksi naatti ja ostan ne siis valmiina.

Valentina-kokki on ujo (oik.) ja tottumaton poseeraamaan kameran edessä

Kananmunat, jauhoa eikä muuta. 400g jauhoja ja 4 munaa, joku laittaa himppusen suolaa, joku ei. Tämä on italialaisten perusruoka, aivan kuin Suomen peruna, niitä on AINA jossain jemmassa, jos tulee pula ruoasta. Pastanteko on näppitaidoissa ja kärsivällisyyttäkin vaaditaan.

On tietyt onnistumiseen vaadittavat niksit, miten ohueksi taikina pitää kaulia, miten sen taittelee, mikä kosteus pitää olla huoneessa kun sitä kaulii ja leikkaa ja millaisella veitsellä. Kaikki vaikuttaa lopputulokseen. Joskus pastataikina voi olla niin iso, että sen reunat valuvat pöydältä alas kuin pöytäliina. Valentina-kokki näyttää Altopoggion Laventeli-asunnossa miten luodaan tagliatellepastaa ilman mitään koneita.

Kerran tarvitsimme fööniä kuivattamaan pastalevyn ennen sen taittovaihetta, se oli kostean kesäpäivän kuumuudessa liian ”tarttuvaa”, appiccicosa (lausu: appitsikoosa).

Tästä saimme kunnon naurut pitkäksi aikaa. ”PASTAN FÖÖNAUS KAUNIIKSI ENNEN SEN LEIKKAAMISTA”. Vähän kun kampaajalla, paitsi päinvastaisessa järjestyksessä.

Sari Rovaniemeltä halusi myös kokeilla kaulintavaihetta. Päivän pitää ”paistaa läpi” taikinasta, silloin se on valmis taitettavaksi. Brava Sari!

Alussa kannattaa kokeilla vaikka yhden tai kahden munan taikinalla. Jo tottuneemmat voivat tehdä jopa 20 munan taikinan, jos pöydällä on tilaa kaulia se suureksi ohueksi levyksi.

Taikinapallo jätetään ennen kaulimista pöydälle kelmun sisään ”lepäämään” noin tunniksi.

Tämä on miehistäkin hommaa. Hiki tulee päähän, jos tekee monen kananmunan taikinan. Alessandra opettaa vasemmalla.

Toinen suosittu pastatyyppi seudullamme on ravioli eli ”tyynypasta”, jonka sisällä on pelloilta kerättyjä keitettyjä yrttejä miksattuna ricottajuuston kanssa. Tuoretta, maukasta sekä terveellistä. Monet käyvät keräämässä kassikaupalla peltoyrttejä sekä joillain perheillä on lehmiä ja lampaita, joiden maidosta tehdään tuorejuusto ricottaa (ri-cotta eli keitetty kahteen kertaan). Tämä on todella herkullista ja kevytkalorista ruokaa.

Seurassa on kiva tehdä pastaa, siinä jutellaan kuulumiset ja joskus rouvat tekevät sen yhteistoimin moneksi kerraksi pakastaen siitä osan ja loput kattilaan kiehumaan lounaaksi, pari minuuttia riittää, se ei saa olla liian löysää, muuten tyynyt hajoavat keitettäessä ja täytteet tulevat ulos. Aina al dente, se on parempi. Pasta on ”primo piatto” eli ensimmäinen ruokalaji. Piatto tarkoittaa lautasta. Usein täällä seudulla lounaat ovat vain pastaruoka ja siinä se.

Kolmas ja todella ruokaisa pastatyyppi on joulunkin ykköshitti eli cappelletti. Cappello on hattu ja siitä tulee tämän pastan nimi, se muistuttaa hattua. Tässä on aikamoinen työ, pasta väännetään tähän hatun muotoon peukalon ympäri parilla liikkeellä käsin, yksi kerrallaan. Mitä pienempiä ”hattuja”, sen parempi. Sisällä on täyte, jonka tekemiseen menee aikaa.

Iloisia nuoria keski-Suomesta, voi tulkaa uudestaan tytöt ja pojat. Sandra yläkylästä neuvoo (oik.). Samalla oppii italian kieltä, koska kylän rouvat eivät osaa englantia. Hauskaa on puolin ja toisin. Nypläämisessä menee aikaa mutta lopputulos on suussasulava.

Sandran cappelletteihin pannaan: cappone ( ei saa sotkea mafiapomon nimeen Al Capone) eli pollo maschio eli nuori leikattu kukko, jota on keitetty padassa parisen tuntia…se on ostettava todella tuoreena lihakaupasta, ei mitään pakastettuja tai valmispakattuja versioita. Parmesaanijuustoa reilusti sekä ricottajuustoa, tuore kananmuna, muskottipähkinää raastettuna, sitruunan kuorta, suolaa ja pippuria. Nämä sekoitetaan kaikki keskenään ”tahnaksi” ja tungetaan sitten puoli ruokalusikallista per ”hattu”. Siinä on hommaa. Näitä syödään suurena herkkuna lihaliemessä jouluaterialla ja miksei muulloinkin. Ennen vanhaan tämä oli kallis ateria, joten sitä ei ollut varaa tehdä kuin jouluna.

Cappelletti romagnoli al formaggio con ragù di carne, la ricetta originale

Ihania, maukkaita Romagnan hattuja, cappelletti. Ne ovat siis juuri ominaisia Romagnan läänissä, missä ne ovat syntyneet.

Käykääpä vierailemassa Romagnan keittiön isän Pellegrino Artusin museossa hänen synnyinkaupungissaan Forlimpopolissa. Artusi keräsi ensimmäisenä Italian seutujen parhaimmat reseptit yhteen kirjaan, josta painettiin ja julkaistiin Artusin omin varoin 1000 kopiota vuonna 1891. Myöhemmin tästä tuli yksi Italian yksi suosituimmista keittokirjoista ja se on perinteisten reseptien raamattu. Sen nimi on : “La scienza in cucina e l’arte di mangiar bene“ eli vapaasti käännettynä ”Tiede keittiössä ja hyvin syömisen taide”. Pellegrino yhdisti ennen näkemättömällä tavalla Italian kaikkien alueiden perinteiset reseptit yhteen kirjaan.

Image result for pellegrino artusi forlimpopoli
Kuva Forlinpopolin piazzalta, Pellegrinon museon edestä; 200 vuotta Pellegrinon syntymästä ja gastronomiset muistojuhlat . Tervetuloa käymään! See the source image

Tervetuloa myös Altopoggioon pastantekokursseille: jo parin tunnin aikana oppii kummasti !