Tämä blogi on kirjoitettava siihen sävyyn, mikä kuvaa reilua ja ulospäin suuntautuvaa matkailualan pitkäaikaista yrittäjää, Jouni ”Jone” Parkkalia Maaningalta. Metsästin häntä jokunen vuosi sitten MATKA-messuilla Helsingissä, minne tapani mukaan suuntaan vuosittain askeleeni Altopoggiosta. Pam! Pitkänhuikea Jone löytyi ja yhteistyömme alkoi pienryhmämatkojen tiimoilta.

Markkinointihan on ongoing- juttu eikä mikään pikaspotti. Likinäköisyys ja omaan napaan tuijottaminen eivät pitkän päälle toimi. Katseen pitää ulottua horisonttiin ja ylikin. Turismin luominen, varsinkin harvaan asutulla kotiseudullani, ihanan potentiaalisessa mutta massoilta tuntemattomammassa Montefeltrossa, ja sen markkinoiminen Suomeen on vienyt oman aikansa. Ihmisten luottamuksen saaminen ei välttämättä ole salamannopea isku vaan suhteita pitää kasvattaa, vaalia ja oppia tuntemaan sopivat yhteistyökumppanit, jotka surffaavat samalla aallonpituudella tai ainakin samassa meressä.
Jonen hymystä ja olemuksesta jo aavistaa, että tässä on matkailualan konkari, asiakkaiden ja yhteiskumppanien luottamuksen saanut ja ansainnut kaveri. Positiivinen ja leppoisa asenne takaavat luvatun tuloksen ja tyytyväiset asiakkaat.

Ensimmäinen luomuksemme oli täydellinen Leirikoulumatka Italiassa, joka piti sisällään myös Pennabillin (Montefeltron) ja Venetsian kouluvierailut, mutta Covid tuli väliin ja matka peruuntui ymmärrettävistä syistä. Voi mikä harmi, oppilaille ja opettajillekin. Meillä on vieläkin Whatsapp-ryhmämme elossa ja pidämme yhteyttä, toivo elää. Kiitos, opet Riikka ja Paula, yhteistyöstä. Grazie mille.
Emme siis antaneet periksi, ja nyt on syksyllä 2022 jo heti suoralta kädeltä loppuun myyty herkuttelu-kulttuuri- ja ulkoilumatka ringissä tyyliin ”Mukavaa yhdessäoloa Toscanassa” . Toistamme tämän 2023 joten kuka haluaa mukaan ensi kerralla niin pysykää kuulolla ja tervetuloa Montefeltron kukkuloille ja vuorille.
Jonen sivuilta löytyy erityyppisiä teemamatkoja, pääotsikoina ”Leirikoulut”, ”Seniorimatkat”, ”Vaellusmatkat” ja ”Koulumatkat”. Klikkaa https://www.liikuntamatkat.fi/

Lue huviksesi Virpi Virran virtauksista aina kolmen läänin rajalla (Toscana, Emilia-Romagna ja Marche) Montefeltrossa. Umbriakaan ei ole kuin tunnin bussimatkan päässä. Klikkaa tästä: Taide-, ruoka- tai joogamatka – Liikuntamatkat
Jos ei linkki aukea, niin Jonen sivuilta löytyy myös Virpin Italia.
Nähdään pian positiivisessa seurassa erilaisen maailman kolkan kulmilla, Marecchiajoen (lausu vaan: MAREKKIA) laaksossa sopivan korkeiden vuorien maisemissa. Mielestäni ”sopivan korkea” on nämä n. 650-1000 metrin Apenniinivuoret juuri täällä Renessanssiajan kehdossa, Pennabillissä. Sen hoksasi jo täällä tallustanut Leonardo da Vinci ja muut taiteiden suuret mestarit. Tulkaahan kurkkaamaan ja hyttysistäkään ei ole näillä korkeuksilla haittaa! Mukava mennä ja olla ulkoilmassa, kaikessa rauhassa. Massaturismi ei täällä jyllää. Tervetuloa.
JOUNI PARKKALI OY / LIIKUNTAMATKAT FINLAND | Kaarikuja 7, 71750 Maaninka | [email protected]

Taide-, ruoka- tai joogamatka
12.04.2021, Toscanassa
Nimeni on Virpi Virta ja suurkaupungeissa puolet elämästäni viettäneenä löysin Toscanan ja Emilia-Romagnan rajalta, kivenheiton päässä Marchesta, paratiisimme Altopoggion luonnonpuiston alueelta. Milanolainen mieheni oppi vihdoin leikkaamaan ruohoa, sympaattinen sekarotuinen Spilla-koiramme ja kolme maalaiskissaamme ovat kahden lapsemme ohella iloinen perheemme vähän kuin ”Vuoriston Heidi”-tarinoissa. Suomi ja Italia kaikkien sydämissä.
Ruokakulttuuri on Italian parasta, aurinkoa riittää ja kolmen läänin rajalla oleva Altopoggio on strategisesti mahtavalla paikalla. Aamulla voit bongata kauriita syömässä pellollamme, poimia viikunoita tai viinirypäleitä suoraan suuhun, nähdä piikkisian tassuttelemassa iltahämärässä tai kuvata harvinaisia kukkalajeja. Voimme rakentaa teidän ryhmälle ikimuistoisen viikon näissä upeissa maisemissa.

RUOKAREISSU
Kokkaile rennossa ilmapiirissä loma-asuntojenne pihapiirissä kolmen läänin (Emilia-Romagna, Toscana ja Marche) perinteisiä herkkuja paikallisen kokin ja Virpin avustuksella. Virkistävä prosecco ja alueiden upeat viinit yhditetään aina ruokiin. Niistä meille kertoo sommelier-Rossana Umbrian viinitilalta.

TAIDELEIRI?
Michelangelo Buonarrotin synninkoti ja kylä “Renessanssiajan ulkoilmaparvekkeilla maalausta en plain air”, ”San Sepolcron kaupunki Toscanassa ja Piero della Francescan, renessanssiajan mestarin kotimuseovierailu”.
JOOGALEIRI
Altopoggion puutarha 650 metrin korkeudella on rauhallinen paikka harjoittaa joogaa ja meditoida. Maalaiskoiramme voi halutessanne tulla joogaamaan kanssanne asettuen vatsa taivasta kohden täysin rentoutuneeseen olotilaan.
Teemme yhteistyötä Liikuntamatkojen ja heidän arvojen mukaisesti!
Ole yhteydessä, niin kerron tarkemmin millaista ohjelmanne voisi sisältää
Minut löytää täältä: KLIKKAA KOTISIVUILLE
YHTEISTIEDOT
Virpi Virta
e-maili: [email protected]
PUH. +39 333 1134 190
