”Kuusen kotiin tuoda saamme”.. trallalallalaa…vai saammeko, Italiassa?

Me Italian ulkosuomalaiset kunnioitamme pyhästi jouluperinteitä ja joulukuusi ei voi puuttua kodeista-  olipa se sitten teko, oikea, pieni, iso ja millä alustalla tahansa, sisällä tai ulkona. 

Suomalaisten sisällä asuu metsä ja ekologisuus, vaikka kuinka ulkosuomalaisia olisimmekin. Kysymys kuuluu, mitä vaihtoehtoja meillä on joulun tärkeimmän luontoa edustavan koristeen hankkimiseen täällä sypressien, tammien, pyökkien ja jopa palmujen maassa ?

Altopoggion maisema joulukuussa Bascion tornille päin; tammivoittoista lehtimetsää, jokunen katajapuska välissä

Jalo Wäinö Sola sanoitti otsikossa olevan perinteisen joululaulun arvaamatta, että italian- suomalaiset saisivat kuusenhakoreissulta Italian metsissä pakkasenkylmät sakot, jos metsäpoliisi nappaisi teosta kiinni iloisen perheen sahaamassa täydellistä latvaa, saati sitten koko joulukuusta. Italiassa ei kasva kuusia yhtä tiuhaan kuin Suomessa, vaikka monissa Italian lääneissä Abete rosso eli Suomen joulukuusi onkin yleinen puulaji, lähinnä pohjois-Italiassa yli 1200:n metrin korkeuksilla.

Vielä pahempi, jos ajattelet korvata kuusen katajan oksilla, kuten ystäväni lähikylästä. Hän ei tiennyt, että katajat on rauhoitettu ja ulkona seisova iso damigiana-puteli (viinin säilytyksessä käytettävä suuri lasimalja), josta pisti ulos parimetrinen punaisilla joulupalloilla ja can-can-tyyppisillä kiilto- hörhelöillä koristeltu katajan oksa, osui ikävästi ohi ajaneen metsänhoitajan silmäään. Siitä tuli kallis joulukuusen korvike ja mieleeni tuli kielikuva ” Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ”, vaikka tähän sen merkitys ei aivan täydellisesti sovikaan.

Kuva ylh. ”tämän sypressin on istuttanut luostarin sisäpihalle Villa Verucchion luona pyhä Fransiskus Assisilainen n. 800 vuotta sitten. Ei sopiva joulukuuseksi…” (Rimini)

Joulutunnelma on kovin ruotsalaisvoittoinen suurimpien kaupunkien lähellä olevissa Ikeoissa…saat metrin mittaisen heikko-oksaisen jalopuun juurineen ruukussa. Koko helahoito siis, jonka oksille ei mahdu edes puolet joulukoristeista:  pallot putoilevat ja oksat ovat liian tiheät ja hermot menee yrittäessä koristella sitä taidokkaasti.

Monet ovat yrittäneet saada purkkikuuset elämään aina uuden vuoden yli, jopa repimällä ne ruukusta pois ja istuttamalla ne uudestaan maahan. Ne eivät vaan ota kasvaekseen näillä leveysasteilla. Kuuset on istutettava parikuisina, muuten niiden elämänkaari Italiassa on lyhyt. Tai ainakin omaan habitatiin. Eli ensi vuonna ollaan taas siellä samassa joulujonossa toiveikkain ilmein ”jos se tänä vuonna onnistuisi ja lähtisi kasvamaan niin sehän olisi eko-vaihtoehto teko-sellaiselle”..mikä EKO on sellainen, että kasvatetaan sesonkia varten ja tapetaan sen jälkeen? Kasvavatko palmut Norjassa?

Onko tekokuusi sitten niin paha? Eihän missään kuusissa ole kuitenkaan samaa tuoksua kun silloin, kun oli pieni lapsi ja asui Suomessa. Elävät kynttilät pantiin palamaan oksille, ja meillä ainakin oksat kärysivät parinakin jouluna ja tuli tontuille jouluvipinää heitellä vettä niiden päälle. Isot kasat ruskeita kuivia, alastomia kuusia kohosivat roskisten vierssä joulun jälkeen. Kuusien hautausmaa, EKO oli silloin kaukana. Kaikki muuttuu, myös kuusen tuoksu laimenee muistojen ja vuosien mittaan.

Adrianmeren rannalta sama kuusemme seilasi Marecchiajoen yläjuoksulle Altopoggioon, vuosi 2010

Tekokuusia löytyy monenlaisia-myös aidon kuusen muotoisia ja näköisiä. Niistä kauimpana on sellaiset,  joissa ei ole enää hitustakaan ”natura” eli luontoa mukana.  Makuasioista ei sovi kiistellä, ja joulunahan kiistely on kertakaikkiaan kielletty (lue: pitää odotaa uuteen vuoteen asti). Kuusia kuristavat (huom. ei kirjoitusvirhe) kymmenmetriset piuhat tuikkien ”Shanghai”-valoja, luoden migreeniä jo kuusen alla makaavalle koirallekin. Spray-maalilla sumutetut oksat  tukahduttavat niiden luonnollisen hengen, liioitelut jättipallot houkuttelevat vain kissoja leikkimään…che stress, mikä stressi!

Haluan joulukuusen, ”voglio un’albero di Natale”, jonka oksille voi panna itse tehtyjä koristeita, niitä rikkinäisiä, vanhoja, pölyisiäkin,  joita aikanaan koulussa väsättiin ja sitten yritettiin opettaa lapsillemmekin parhaan muistin ja kykymme mukaan. Vielä löytyy joitain kiiltokuvia, jotka killuivat äitini lapsuudenkodin kuusessa. Minihimmelit on rikki monien muuttojen jäljiltä, mutta kauniisti paketoituja karamellikoristeita löytyy..värikkäitä tikkareita…nämä sopivat kaikkiin kuusiin! Meillä on aina se sama ikivihreä tekokuusi, mutta oikealta näyttävä. Ei tarvitse kastella eikä imuroida pudonneita neulasia. Sopii laiskoillekin. Tuoksu puuttuu mutta se on ystävät elämää: ei voi saada kaikkea.

Marecchiajoen laaksoa Altopoggion lähellä, kesäinen luontokuva ja tyypillinen kasvillisuus

City-ystäväni on keksinyt turbo-eko-mallin eli hän pakkaa mustaan, ihmisen kokoiseen jätesäkkiin (aina sama säkki) loppiaisena viidessä minuutissa kuusensa, siis koristeineen päivineen, siirtäen sen kieli suun keskellä perheen avulla varastoon, jotteivät hilut ja koristeet putoilisi matkan varrelle. Siis ilman niitä eläviä kynttilöitä! Näin säästetään luontoa, rahaa ja aikaa. Ei muuta kun ”träks”, säkki pois aaton alla ja kuusi seisoo siinä koko komeudessaan, ihan kuin viime vuonna,  ilman pölyä ja koristeet säilyvät ”äidiltä tytölle”sekä luonto kiittää! Tämä on extreme-versio vinkkinä lukijoille ja muistutuksena, että meitä on moneksi ja siksi maailma onkin niin ihana paikka elää!

Valmiina pulkkamäkeen Altopoggion pellolla, kuusia ei ole tiellä! (helmikuun lumet)

Jokainen siis taapertaa tonttujen tahtiin omalla tyylillään jouluun ja sellaisen kuusen kera, josta tulee omaan kotiin se toivottu joulutunnelma.

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.  Eli on sopeuduttava siihen ympäristöön, jossa joutuu elämään. Perinteitä ja tulevaisuutta kunnoittaen.

Hyvää kuusenhako-tai ostoreissua Italiasta ja nautinnollista sekä turvallista joulua läheistenne kanssa koko maailmaan.

Jouluiloa kymmenen vuotta sitten Altopoggiossa suomalaisin pöydän antimin ja Marimekon pöytäkuosein; hyvä Suomi!