Noin tuhat vuotta sitten Montefeltron seudulla linnoitusten ja linnojen tornit rakennettiin suurimmaksi osaksi neliön muotoon. Tästä esimerkkinä vaikkapa Bascion Torni Pennabillin lähiössä Molino di Basciossa, Toscanan rajalla lännessä. Ihailen usein tätä kauniisti oranssilla valaistua tornia iltahämärässä. Se näkyy suoraan Altopoggion asunnoilta, ja sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä. Muoti ja haluttu puolustustaktiikka vaikuttivat niiden arkkitehtuurissa.
Macianon (lausu: ”matsaano”) torni, Pennabillin pienessä lähiössä taasen idässä päin, Adrianmeren suuntaan mennessä, on mukavan pyöreä. Macianossa on satakunta asukasta ja Pennabillin nykyinen kunnanjohtaja Mauro on sieltä syntyisin ja asuu siellä. Matkaa Pennabillin kunnan sisällä idästä länteen on 30 km ja tällä matkalla oli ennen muinoin (näin äkkiä laskien) kahdeksan linnaa; niiden vartiotornit kommunikoivat keskenään.
Jos joku haluaa käydä ”piiri pieni pyörii”-tyyliin kävelemässä tämän kauniin kivisen pyöreän tornin ympäri niin avaimen siihen saa kunnan talolta. Menkää vain rohkeasti pyytämään! Torni on nähnyt tuhat vuotta historiaa silmiensä alla, pysyen urheasti pystyssä, vaikka itse linna on jo tuhoutunut aikojen myötä. Sen sisällä on muutama infotaulu kertoen tornin ja alueen historiasta, kuvia sekä pienet ”scala a chiocciola” eli etanakierreportaat, jotka vievät ylös.
Tornin juurella olevissa taloissa asuu enää kaksi iäkästä pariskuntaa; sen läheltä kulkee kuitenkin koulubussin reitti. Kuntamme koulubussit ovat keltaisia ja tämä ohi ajava ”väritäplä” tuo modernin säväyksen ja luo uskoa pienten kuntien uudelleenasutuspolitiikkaan lisäten toivoa väestökadon hiljentämiseksi. Tulkaa tänne luonnon keskelle asumaan, lapsiperheet! Puhdas ilma ja luonto sekä niistä saatava ravinto, tilaa elää ja olla, ei jonoja, ei ruuhkia…nämä ovat tulevaisuudessakin kullan arvoisia asioita. Vuorilla hengittää paremmin myös kesällä, siksiköhän tänne kaikki renessanssiajallakin tunkivat ja pykäsivät näitä torneja ja linnojaan vieri viereen!? Vihollisen bongaat jo kaukaa…tässä suurin etu.
Macianon tornin ohi menee hurmaava vaellusreitti ja näköala alas Marecchiajoen laaksoon on rentouttavan kaunis. Hiljaisuus vie mukanaan sen historiaan. Täällä voisi istua ja lukea kirjaa vaikka tuntikausia kenenkään häiritsemättä. Hyttysetkään eivät vaivaa näissä korkeuksissa. Vieressä on pieni kivikirkko, kuten aina Italiassa linnojen yhteydessä. Pieni tekojärvikään ei ole kaukana. Siellä monet nuoret ja vanhemmat viettävät aikaa yhdessä kalastellen, kävellen sen ympäri ja istuskellen sen varjoisassa metsässä kuumilla kesähelteillä. Uinti on kielletty turvallisuussyistä, mutta järven molemmissa päissä on ravintolat. Niissä on tarjolla mahtavan hyvää kotiruokaa ja monet kerrat on siellä järjestetty koulujen päättäjäiset. Vanhemmat nuorten kanssa yhdessä syömässä ja meteli oli sen mukainen. Muistan sen vieläkin. Ilo oli irti! Kesäloma edessä ja vapaus.
Viime kävelyretkeni järvellä oli tosin kaikkea muuta kuin rentouttava: olin pukeutunut punaiseen asuun ja en tiedä, ovatko hanhet yhtä ärtyisiä punaisen perään kuin härät, mutta sain kannoilleni koko lauman kovaa kaakattavia hanhia ja kävelin pikakävelyä metrin pitkillä harppauksilla henki pihisten saadakseni loitonnettua äkäisen valkohöyhenkansan liepeiltäni. Hanhet tiettävästi nokkaisevat takapuoleen, jos vain käännät heille selkäsi, joten voitte uskoa että sivuttain kävelystäni olisi saanut hupivideon tähän blogiin jos vain olisin kerennyt kuvata tilanteen. Vannon, että ensi kerralla laitan maaston värisen tai hanhen värisen asun päälle! Voihan hanhi eli ”oca” italiaksi.
Tervetuloa tutustumaan tähän pieneen Pennabillin nurkkaukseen!
