Tänä kesänä en kerennyt pitkälle lomalle, joten kolmen päivän kesäloma Altopoggion lähellä sai riittää. Autoon vaan ja puolentoista tunnin ajomatkalle läheiseen Marchen kauniiseen lääniin kävelyretkelle sen luonnonreservaatissa olevaan kanjoniin eli Gola del Furloon (gola=kurkku). Tässä ensimmäinen pysähdyspaikkamme ja vähintään blogikirjoituksen arvoinen nähtävyys.
Fiume Candigliano on joki, fiume, joka halkoo tätä uskomatonta maisemaa ja on tehnyt itselleen tien sen kahden vuoren väliin. Pietralata on 890 metriä viivasuoraan taivaaseen kurkoittava vuori, jonka toisella puolella Paganuccion 976 metrinen ”sisar” peilaavat toisiaan. Vuosisatojen kuluessa veden eroosion vaikutuksesta jokeen on muodostunut ”Marmitta” – nimityksen saaneita pieniä ”kuoppia” tai laguuneja, joissa on upea soljua erityisesti opastetuilla kanootti- ja kajakkireissuilla. Kivi ei ole ikuista…ainakaan veden sitä muotoillessa. Kävelyreitin varrelta näitä kohtia ei pysty bongaamaan.
Luonto on täällä reservaatissa melkeinpä koskematonta ja hiljaisuus hivelee korvia. Isohko piilossa oleva lintu laulaa ”aariaa” ihaillen omaa ääntään sen kaikuessa vastapäisestä korkeasta kallionseinämästä. Kalat uivat kaikessa rauhassa, aivan kuin olisivat tietoisia vieressä olevien ilmoitustaulujen tekstistä ”Kalastus kielletty”.
Noin kahden kilometrin matkallamme näimme vain japanilaisen nunnan joka nappaili vielä minuakin innokkaammin kuvia tästä tropiikkimaisesta luonnosta, pari kuntopyöräilijää, joiden vauhti mielestäni sai kaiken vilisemään yhtenä vihreänä sekamelskan putkena heidän silmissään…sekä perheen, jonka pienimmäinen olisi halunnut seinäkiipeillä viivasuoria noin 800:n metrin korkuisia rinteitä, äidin yrittäessä houkutella häntä ”normaaliin kävelyyn”aikuisten tyyliin.
Roomaan vievä tie eli Via Flaminia halkoi Furlon ”Kurkun” läpi, sen rakensi (220-219 eaa) keisari Gaio Flaminio ja se saatiin valmiiksi juuri ennen kuin Hannibaali säntäsi tuhoisine joukkoineen Italiaan. Löydetty on myös etruskiaikainen pieni tunneli. Furlon solaan rakensi taasen keisari Vespasiano vuonna 76 ( jaa )tunnelin helpoittamaan sen läpikulkua. Nappasin tästä teille kuvan:
Tunneli on 38 m pitkä, korkea n. 6 metriä sekä leveä korkeintaan 5 m. Se kaivettiin käsin kalkkikiveen ainoastaan kuokkien avulla. Voi raukkaparkoja.
Furlo on kirjoitettu suluissa heti etelään Pisarumista sinisen reitin oikealla puolella, eli n. 50 km rannalta.
Tässä kohtaa on tapahtunut yhtä ja toista sen historian läpikulkuliikenteessä ja sodissa, se ollessa yhdellä tärkeimmistä Italian pääreiteistä. Ostrogootit vuoden 538 sodassa olivat panneet tunnelin eli ”gallerian” suuaukot kiinni ja 400 vartijaa passiin solaan, mutta Bysantin Belisario oli ovela sotakenraali ja hakkautti ylhäällä solan huipuilla isoja kivia voittoisasti alas vahtijoukon päälle. Tuplasti : ”voi raukkaparkoja”. Hienohelmoja aatelisiakin ramppasi solan läpi ja esim. Lucrezia Borgialla oli suuria vaikeuksia päästä solan läpi määränpäähäänsä Ferraran palatsiin Longobardien tuhottua jo aiemmin solan viereiset linnoitukset ja osan tiestä. Myös Vatikaanivaltion museon perustaja, paavi Giulio II, lisänimeltään ”Sotaisa Paavi” kirjoitti 1500-luvun alussa reitin olevan ”vaarallisen ja vaivalloisen”. Nykyään lähellä menee mukava asfaltoitu Superstrada eli pikatie.
Mainittakoon, että 1930-luvulla paikalliset metsänhoitajat hakkauttivat hurmioissaan Benito Mussolinin profiilikuvan kallioon, jotta Mussolini olisi saanut ihailla itseään lukuisilla ohikulkumatkoillaan Roomaan. Se tosin hakattiin sitten pois toisen maailmansodan jälkeen ymmärrettävistä syistä…
Tervetuloa reippailemaan tai vain rentoutumaan ja unelmoimaan tähän vihreän eri sävyissä olevaan keitaaseen. Maalareille löytyy upeita paikkoja. Lähtiessämme pysähdyimme näköalabaariin kahville. Sieltä olisi saanut myös herkullista ruokaa ulkopöytiin. Valtava puisto odottaa auringolta pakenijoita suurten kastanjoiden ja lehmusten heittämillä varjoilla, ”benedette ombre” eli siunatut varjot!
