Laguunakäynti imeytyy aina kesän ykkösmuisteloihin. Marecchiajoen keski-ja ylälaakso tarjoavat kuumasta kesästä ajoittain kärsiville, kuten allekirjoittaneelle, hermoja ja verisuonia viilentävän paratiisin. Pienet vesiputoukset ovat kuin mannaa taivaasta puhdasta, kirkasta ja saasteetonta vettä kaipaavien sieluille ja erityisesti ruumiille (tulihan tässä muuten mietittyä viisi sekuntia, mikä on ”ruumiin” monikkomuoto).
Toukouun 2021 jälkeen emme ole nähneet mustia eikä minkään värisiä sadepilviä taivaalla, joten voitte kuvitella, miten olemme tanssineet varvastossuja puhki kuluttaen sadetansseja. Jos olisimme hartaita katolilaisia, niin kynttilöitä olisi sytytetty ja kärytetty loppuun asti rikkaiden almujen kera jo ainakin tusina lähikirkkoissa hartaita ”sadetta per favore”-rukouksia mumisten.
Kyläläiset ovat päivitelleet jo viikkotolkulla, että näin ne maailmankirjat ovat sekaisin, kun heinäsatokin meni kuivuuden takia aika pilalle, puhumattakaan muista hedelmistä jne. viljasadosta. Mustat viikunat kuivuvat puussani suoraan oksiin…ja putoavat maahan kovina kuin kivet muurahaisten nauttiessa ne suihinsa. Ei hyvä.
Seudullamme ei ole Pianura Padanan kaltaisia kastelusysteemejä, täällä ei jyllää massatuotanto pelloillakaan, joten kriisi on todellinen ja vakava, jos kuivuus iskee. Jätimme kasvimaamme ja koko puutarhan kastelematta, koska Altopoggiossa sijaitseva lähde oli kuivumassa; tällaista ei ollut vielä tapahtunut miesmuistiin näillä seuduilla. Nyt kuitenkin päästiin pahimman yli ja tänään tuli ensimmäinen viisi minuuttia kestänyt sade. Hallelujah!
En tiedä kuka kuuli, ala-vai yläkerrassa, mutta lämpotilat laskivat myös alle 30 asteen joten elämä hymyilee luonnolle, sen eläimille, floralle ja meille kaksijalkaisille. Yli noin 80:n sateettoman päivän jälkeen. Naputtelin vanhaa lämpömittaria terassilla luullen sen menneen rikki, koska se näytti päivätolkulla vaan +32 astetta aina kun sitä kerkesin vilkuilemaan. Onneksi illat ja aamut ovat aina viileitä näin 650m korkealla Altopoggiossa ja yöt nukkuu aina hyvin. Kiitos kuitenkin Sarianna Nurminen kun lähetit ihanan uuden Suomi-lämpömittarin meille !
Kuvissa on muisto pariviikkoisesta sukelluksestamme viileään Rofelle-nimiseen jokeen parisen kymmentä kilometriä Altopoggiosta. Huusimme innosta lasten kanssa, kun parkkeerasimme auton tien viereen ja etsimme n. 100 metriä tieltä joen vartta käveltyämme suurempaa ”pozza” eli lammikkoa. Aaahhh mikä autuus, pienet kalat uiskentelivat suvannossa. Olo oli kuin kaloilla konsanaan, täältä ei olisi halunnut pois. Tämä on parempi kuin vesipuistot. Ja aivan ilmaista iloa sen maksimi-puhtaudessaan! Eikä tarvita naamareita kuten muissa Italian vesipuistoissa. Koko laguuni oli meille, ketään ei ollut mailla eikä halmeilla.
Tulkaahan tutustumaan. Jos haluatte rauhaa lepohetkeltänne, niin välttäkää sunnuntai-iltapäivän ”ruuhkaa”-tällöin paikalliset tulevat picnic-koreineen joelle lapsien kiljuessa innoissaan ja koirien häärätessä puskissa. Kaiken kruunaa musiikki ja ilo on irti italialaiseen tyyliin. Vai kissat jäävät kotiin. Myös 90-kymppiset mammat ja papat raahataan mukaan ja heille pannaan lepotuolit varjoon puiden alle. Aivan kuin Putte Possun nimipäiväkekkereillä.
Ja kaikilla oli niin muuukaaaavaaaa….
