Eivät menneet mahtisuvun hallitsija Cosimo ensimmäisen suunnitelmat ”putkeen” 1500-luvulla. Eihän elämässä kaikki yritykset voi onnistua ja tekevälle sattuu. Tulkaa tutustumaan laajaan kolmeen lääniin ulottuvaan luonnonpuistoon jalan tai pyörällä. Täällä oli noin 455 vuotta sitten kunnianhimoisen suunitelman mukainen Aurinkokaupunki, la Citta´del Sole, 1250 metrin korkeudella. ”Lähellä aurinkoa”, kuten Cosimo kirjoitti. Utopiakaupunki.
Cosimo halusi näyttää muille hallitsijoille ja vastustajilleen, että hän on voittamaton, taidokas ja innovatiivinen hallitsija, rakentaen jopa Sasso Simone ja Simoncellon nykyiseen luonnonpuistoon ja sen Euroopan laajimpiin kuuluvan tammilehdossa olevan jättimäisen lättäpäisen kivenjärkeleen laelle yli 1200 metrin korkeuteen ”Aurinkokaupungin”.
Hän kutsui paikalle parhaat arkkitehdit tekemään tulevan linnan piirustuksia kaupungista, jossa olisi asuntoja perheille, hevostalleja, kirkko, armeijan asuintiloja ja jopa kirjasto. Kaksi valtavaa vesisäiliötä kaivettiin, jotta n. 300 m korkean kiven päälle saataisiin juomavettä. Vihollinen ei hevillä pääsisi hyökkäämään sen pystysuorien seinämien reunustamaan kaupunkiin. Toinen vesikaivoista on vielä nykypäivänäkin toiminnassa.
Rakennustyöt alkoivat- paikalla oli ollut pari vuosisataa aiemmin Benediktiiniläismunkkien luostari (nostan hattua heille mielestäni Pyramidien rakennusurakkaan verrattavasta rehkimisestä). Sen ollessa jo raunioina, Cosimo käytti hyväkseen nuo jo huipulla olevat kivet, vaikka ne eivät riittäneetkään koko Aurinkokaupungin tekemiseen.
Huipulla tuuli, syksyllä satoi ja talvella tuli lunta joten välillä härät liukuivat kapoisilta poluilta alas kivikuormineen synkkyyteen, mutta periksi ei voinut antaa. Näin halusi Cosimo. Naisia, lapsia ja vartijoita pakotettiin Sasso Simonen huipun laelle asumaan, vaikka talven viima oli hyytävä ja sudet söivät suihinsa nälkää näkevät turvattomat ihmiset. Jo muutaman vuoden jälkeen osa yritti paeta pois huipulta, vaikka kaupunki ei ollut edes valmis.
Vimeinen piikki tuli ihmisparkojen lihaan Euroopassa silloin muodostuneen pienen jääkauden myötä, eli kylmään ei kuollut pelkästään ”Aurinkokaupungin” laella asuneet asukasraukat. Aurinkokapungin vähemmän valoisa elinkaari sammui parissakymmenessä vuodessa.
Kuva on otettu viime viikonloppuna huipun laelta. Rauha vallitsee ja paikan kauneus vetää puoleensa sunnutaikävelijöitä koirineen ja ruokakoreineen. Nyt sen lempeän viileä kesäinen tuuli ja rauhallisuus vievät sydämen mukanaan ja perheet nauttivat picnic- lounasta sen huipulla. Yötä en uskaltaisi täällä sentään viettää…
Tämä kivenjärkäle on ajautunut maankuoren muodostumisen aikoihin Ligurian rannikolta aika haipakkaa menoa mega-savilautan päällä jämähtäen vireisen ”veljensä”, pienemmän Sasso Simoncellon viereen. Merihenkisiä fossiileja on siis sen seinämissä näkyvissä paljaallakin silmällä. Villisiat kaivavat sorkillaan ruukun jne.palasia maasta ylös etsiessään kasvien juuria syötäväksi. Voit löytää kauniita historiallisia käyttöesineiden palasia aivan kävelypolun vierestä.
Ota opas aina mukaasi, polulta ei kannata mennä syrjään sillä maaperässä voi olla railoja joihin ei ole hyvä pudota. Pysy polulla niin kaikki menee hyvin. Paikka on todella kävelyretken arvoinen.
Tule mukaani kävelylle, puolentoista tunnin matka tuo huippua lähimmästä paikasta kiven laelle rauhallista tahtia mennen. Tämän retken jälkeen on upeaa istua syömään samannimisen kotiravintolan terassille nauttimaan illallista ja ihailemaan auringonlaskua vastapäisille ”vihreän samettisille” vuorille. Kotiruokaa Toscanan mauin, punaviinien kera. Uunihelmikanaa…käsin tehtyä pastaa….Tervetuloa. Voit törmätä myös De Medicin suvun edustajiin jos olet oikealla polulla oikeaan aikaan….historian lehdet havisevat jalkojesi alla Montefeltrossa.
Tavat ja vaatteet muuttuvat vuosisatojen mittaan….Italian kieli kyllä oli vielä aivan ymmärrettävää, joten kommunikointi sujui. Ja sitten kävimme puiden siimeksen alla oleviin juhlaruokiin käsiksi.