Piti kysyä ihan Heikki Vedenojalta (ravintoloitsija ja Briccon partner) itseltään, miten tutustuimmekaan ja milloin. Hessu muisteli, että noin 10 vuotta sitten ja paikka oli silloinen myynnissä ollut Riminin merellinen asuntomme, jota hän tuli katsomaan kiinteistöbisneksen merkeissä Suomesta asti vaimonsa Katin kanssa, tietysti uskollinen Alfa Romeo allaan. Epäselvää oli, kuka oli meitä yhdistävä linkki mutta jotain mysteeriähän pitää elämässä olla. Siitä lähtien olen seurannut Hessun alias Enricon Italian-seikkailuja ja pitää sanoa, että häntä suurempaa Italian ruoka&viinifania ja ylipäätään ”AMO ITALIA” ihmistä on vaikea löytää Suomesta. Bravo!


Lähdin messukuumeeseen mukaan Heikin houkuttelemana. Sain innostumaan ideasta myös lähikuntiemme johtajat. Ei mikään helppo homma, sillä täällä ei ole totuttu tekemään ulkomaan markkinointia.Toisimme Montefeltroa tunnetuksi MATKA-messujen avulla, yhdistäen siihen enogastronomian. Pennabilli (Emilia-Romagna) veti rekeä, suunnittelin ja painatin esitteet Montefeltrosta. Alkuvuosina yleisö vastasi kysymykseeni ”tiedätkö missä Montefeltro on? ” epäröiden ”ei”, mutta jo seuraavina vuosia alkoi tulla mukavasti myös ”kyllä”-vastauksia. Heikki raahautti alussa standillemme myös hienon Alfa Romeon. Vespojakin oli, ja jotain uutta ja kivaa joka vuosi vetonaulaksi.

Seuraavaksi Heikki kysyi, tiesinkö alueeltamme jotain pientuottajia, joiden laatutuotteita hän voisi tuoda avaamaansa Briccoon. Tottahan toki! Esittelin Heikille Fabianon, Casteldelcin kunnanjohtajan, joka pitää siellä isältä pojalle-tyyliin sen ainoaa supermarkettia kunnialla toiminnassa upeine luomu-ja perinneruokatuotteineen. Fabianolla on laaja juusto-viini – ja salamivalikoima ja esimerkiksi piadina-leivät tehdään lähellä sijaitsevassa pienessä leipomossa. Casteldelcin vuoristokylässä asuu nykyään alle 400 asukasta. Paluumuutto maalle ei ole vielä alkanut. Harmi.



Heikki siis kaahasi Montefeltroon ja tapasimme Fabianon. Siitä se pitkä yhteistyö alkoi. Ensimmäinen Bricco aukesi Annankadulla ja siellä tarjotaan myös Montefeltron paikallistuotteita, joita Fabiano lähettää säännöllisesti täältä pienestä kunnasta isoon Helsinkiin teille nautittavaksi. Menkäähän maistelemaan ja nuuhkiman Italiaa! Ihan kuin olisi minilomalla keski-Italiassa. Olen itse myös käynyt testaamassa paikan ja makujen aitouden. Suosittelen.





Näin voi Italian opas toimia tarvittaessa konsulttina saattaen alulle toimivan viini&elintarvike-export- importin. Kiitos luottamuksestanne Heikki&partners.




