Olipa kerran kaksi kukkulaa nimeltään ”Penna” ja ”Billi” ja niillä linnat, jotka kurkoittivat toisiaan kohti 250 metrin välimatkan päässä. Ne sijaitsivat 600 metrin korkeudella kauniissa Marecchia-joen laaksossa. Etruskit olivat löytäneet tämän paikan. Penna-nimi tulee latinan nimestä ”Pinna” eli huippu ja Billi-nimi etruskien tulen jumalan ”Bili”-nimestä. Vuosisatojen kuluessa Pennabillistä pyyhältivät läpi kaikenlaiset heimot ja rodut: hunnit, vandaalit, ostrogootit ja tietysti roomalaiset panivat myös näppinsä soppaan. He hoitivat teiden rakentamisen. Grazie mille, kiitos roomalaisille. Linnoja hallitsivat herrat olivat lähtöisin eri suvuista, he himoitsivat lisää maita, mantuja ja rikkauksia eikä naapurisopu vallinnut.
Tämä tarkoitti sitä että riidoilta ei vältytty; sotiminenhan oli arvostettua touhua ja sitä tehtiin ihan ylitöiksi asti. Herran vuonna 1035 DC (Dopo Cristo eli Jaa) he kyllästyivät ainaiseen sotimiseen ja näiden kahden kukkulan, Pennan ja Billin olevat linnat päätettiin yhdistää ja solmia rauha. Tästä on Pennabillin keskustassa muistolaatta sen tuomiokirkon edessä. Linnoista ei ole tosin jäänyt kuin muureja meidän päiviimme ja herää spontaanisti kysymys kannattiko sitä sitten sotia vuosisatoja…?
Renessanssiajalla tosin monelta meinasi mennä hermot Malatesta-suvun itsepäisen hallitsijan Sigismondo Pandolfo Malatestan kanssa, joka yritti jatkuvasti saada kuppia nurin Urbinon kultturellilta herttualta Federico da Montefeltrolta. Pennabilli vaihtoi omistajia ripeään tahtiin kuin asunnot konsanaan ylikuumentuvilla asuntomarkkinoilla. Tältä ajalta on tosin jäänyt kivoja rakennuksia meille ihailtavaksi.
Renessanssiajan lopulta lähtien tässä pienessä kylässä on ollut tyyntä ja hermo lepää sen kauniissa maisemissa Marecchia-joen laaksossa
Joesta ja laaksosta saanut nimensä, nykyinen maantie Marecchiese SP258 myötäilee vieläkin suht´ samoja upean maisemallisia reittejä ohi Pennabillin ja asutusta on harvakseen. Samaa tietä käveli hissukseen mm. Dante Alighieri matkallaan Ravennaan. Dante sai kynän suhisemaan Pennabillissä ja kirjoitti siitä Jumalaiseen näytelmään.
Historian merkkihenkilöistä on mainittava lempparini Leonardo da Vinci joka innostui niin täysin tästä maisemasta että ikuisti sen Monna Lisa-maalaukseen. Tästä kertoo infotaulu Pennabillin Penna- kukkulla ja sinne voi mennä kiljaiseman ”Voi, Ah, Ihana”-huutoja koska näkymä on sen arvoinen ja koko juttu saa vähintäänkin ihon kananlihalle kuten Johanna Oras kommentoi ensivisiitillään.
Pennabilli oli siis Montefeltron alueen caput mundi yhdistäen lännen ja idän tärkeän kauppareitin aina Adrianmeren rantaan asti. Nyt täällä kotikunnassani asuu lähes 3000 asukasta, rauha vallitsee eikä turistimassoja ole. Pennabilliä reunustaa kaunis Carpegnan vuoristo ja sen keskustasta lähtee lankavyyhtinä kymmeniä luontopolkuja eri ilmansuuntiin. Valitse joki-, metsä-, vuori- tai niittymaisema silmiesi eteen.
MATEUREKA ja Heureka! Meillä Pennabillin keskustassa on myös mielenkiintoinen matematiikan museo jonka johtaja, matematiikan professori Renzo on siitä positiivisen ylpeä ja vastaa mielellään kysymyksiin. Museossa on käynyt esim. Lontoosta asti matemaatikkoja tutkimassa sen kokoelmaa. Rakennus on renssanssiajalta ja sen sokkeloissa on vähemmän matematiikasta ymmärtävällekin kiva kävellä ja tutkia sen esim.vanhoja tietokoneita. Erilainen museo. Suosittelen.
Museon vieressä on ”Antichi Frutti dimenticati”-unohdettujen hedelmien puutarha. Tämän on ideoinut kylän hyvä haltijaherra: kirjailija- runoilija Tonino Guerra joka oli elokuvaohjaaja Federico Fellinin oikea käsi luoden filmien käsikirjoituksia. Hänen runoja löytyy monien talojen ulkoseinien laatoista ja niitä voi lueskella kävellessä Pennabillin lukuisia kivipäällysteisiä kujia, Danten tyyliin hissun kissun. Lukuisat kissat lököttävät auringossa ja venyttelevät eri suuntiin odotellen aterioitaan. Antiikin ajoista viljellyt hedelmät ja monesti unohduksiin painuneet hedelmät saavat täällä kasvaa rauhassa. Tonino Guerran koti on museona, kaunis paikka pysähtyä ja tutustua. Ilmainen sisäänpääsy.
Kujilla on ihanan viileää kesäisin ja aina rauhallista. Voit kohdata kissan…
Pennabillissa asuu piispa. Naapurini on töissä piispan toimistossa eli ufficiossa. Kävin siellä kysymässä jos heitä kiinnostaisi markkinoida kirkkotaiteen museoa ulkomaalaisille ja ympärilläni hääräsivät papit mustissa kaavuissaan ja kaikki puhuivat kuiskaillen. Puhelimen soidessa ajattelin että kuiskaako hän siihenkin mutta ei sentään, vastasi ihan normaalilla äänellä.
Piispan voi nähdä kävelyllä tai guest starina sunnuntain messussa ( messu on joka su klo 10.00; vapaa pääsy kaikille ”uskonto-tai uskonnottomuus”-kuntaan katsomatta ) ja myös keskiaikainen Agostinilais-nunnaluostari Billi-kukkulalla on toiminnassa. Sen sisäpihalla voi vierailla ja ihailla vaikka nunnien kukkapenkkejä. Nunnat ajavat hunnut päässä heiluen Fiat-Pandoillaan jos on tarve käydä ostoksilla kylän ulkopuolella. Muuten askareet hoituvat jalan Pennabillin keskustassa. Nappi/lankakaupat ovat heidän vakkaripaikkojaan koska käsityötaitoja pidetään yllä ja mielestäni aika voi tulla pitkäksi luostarissa joten onneksi heillä on jotain mukavaa puuhaa rukoilemisen ohessa.
Dalai Lama on käynyt vierailemassa parisen kertaa Pennabillissä ja lahoittanut jopa Tibetin Rauhan kellot joita voi käydä soittelemassa ulkoilma-maisemaparvekkeella Leonardon maiseman vieressä. Myös paavi piipahti Vatikaanivaltiosta helikopterilla kylään ja sai koko kyläläiset innosta sekaisin ja näille kertomuksille omistan oman blogin.
Kerran eräs suurkaupungista tullut amerikkalainen tour operator kysyi minulta opastaessani häntä Pennabillin keskustassa että ”Virpi, when does this village fully animate?” Vastasin että ”ei koskaan”…siis positiivisessa mielessä eli ei tarvitse jonotella mihinkään sen kahviloista, ravintoloista, museoista tai kaupoista sillä ruuhkaa ei ole koskaan. Tänne tullaan rentoutumaan ja tämä on hyvä paikka maalata, kirjoittaa tai lukea kirjaa..kävellä&urheilla jne. ja tästä lähteä sitten puolipäivä- tai kokopäiväretkille tutustumaan lähikaupunkeihin; Urbino, Firenze, Ancona, San Sepolcro, Arezzo tai pienempiin todella idyllisiin keskiaikaisiin lähikyliin joita riittää vaikka joka viikon päivälle moneksi viikoksi. Teen teille listan valmiiksi jos haluatte!
Autolla hurauttaa hetkessä joen toisella puolella olevaan satumaisen kauniiseen St.Agatan linnakylään tai entiseen Italian pääkaupunkiin, San Leoon. Tryffeli tai harvinainen luolajuusto kuohuviinin kyydittämänä ovat kivoja piristyksiä päivään.
Käsityöammatin harjoittajista mainittakoon kitarantekijä, pitsinnyplääjä ja Alberto, taidekynien tekijä. Hänen luo voi piipahtaa katsomaan miten niitä työstetään ja ostaa niitä lahjaksi. Naiset suosivat made in Italy-paikkaa, missä tehdään käsin nahkalaukkuja, vöitä jne. Vaatekauppoja on neljä Pennabillin keskustassa. Miehet voivat huokaista helpotuksesta, niiden koluamiseen riittää puolisen päivää.
Sokerina pohjalla: Pennabillissä on järkyttävän hyvä ruoka. Täältä löytyy kotiruokaravintoloita ulkopöytineen ja mukavine sisätavernoineen, pizzerioita joissa omistaja hoitaa itse pizzanteon ja -paiston ja maku on sen mukaista. Yhteen uuniin voi lapioida kymmenisen pizzaa kerrallaan paistumaan. ”Giropizza”-termi on kiva tapa syödä yhdessä mahdollisimman monimakuisia pizzoja, näin ei tarvitse tavata monisivuisia pizzamenuita tuntikaupalla hien valuessa otsalta tai ei tule harmiteltua katsellessa kaverin pizzaa että ”minäkin olisin ehkä halunnut maistaa tuota”…eli pizzoja tulee jo valmiiksi siivuttuina kuin junavaunuja peräkanaa uunista montaa lajia ja jokainen ottaa lautaselleen haluamansa siivut. Näin tulee kokeiltua esim. 8 erilaista pizzatyyppiä. Hinnat alk.5 eur. Raaka-aineet ovat laadukkaita, hiivasta lähtien.
Unohtumaton kokemus on syödä kodikkaassa Michelin-tähtiravintolassa Pennabillin keskustassa chef Riccardon keittiön makuja maistamassa. Hän asuu perheineen samassa rakennuksessa ja vaimo Claudia häärää salin puolella. Sen kauniissa puutarhassa on myös ulkopöytiä ja mikäs sen suloisempaa kuin nauttia illallista ruusuköynnösten vieressä kynttilänvalossa maistellen julmetun hyvää traditionaalista ”Pennese”-eli pennabilliläistä ruokaa. Hinnat eivät todellakaan huimaa päätä ja vapaata on 99% aina, vaikka samana päivänä päättäisi. Esim. lounasmenuut alk. 50 eur sis. viinin. Viineissä on runsaasti valinnanvaraa. Sommelier-Ivano on leppeä mies ja neuvoo auliisti. Täällä ei ole tiukka tunnelma. Naapurini, ompelija Paola muuten kertoi juuri minulle että hän saa tehdä tilaustyönä uudet ruokaliinat Piastrino-ravintolaan! Tulkaahan katsomaan lopputulosta.
Oiva ratkaisu joka kelillä ja joka hetkenä on suunnata Ceci-rouvan jäätelöbaariin/suklaakauppaan. Hän tekee jo hymyllään ihmiset iloisiksi. Vuosia on jo reilusti yli eläkeiän mutta hän ei kuulemma ole löytänyt sopivaa ostaja-ehdokasta joka osaisi tehdä riittävän hyvin jäätelöä jatkamaan bisnestä joten siihen asti, kunnes kriteerit täyttävä ostaja tulee kuvaan, rouva pysyy liikkeessään ja jatkaa tätä herkullista perinnettä Pennabillissä. Syksyn ensimmäisenä koulupäivänä hän tarjosi koko Pennabillin ylä-asteelle jätskit (n. 80 oppilasta) jumppapäivän päätteeksi. Raaka-aineet ovat tuoreita, esim. viikuna-aikana hän tekee karamelli-viikunajäätelöä joka tuo kummasti voimat takaisin sen suuhun lipitettyä. Suosikkini on myös Arkkienkeli-suklaasekoitus. Mitään väriaineita tai lisäaineita ei Cecilia käytä. Kerran hän kävi San Marinossa asti ostamassa vadelmia tilaamaani kakkuun kun ei kuulemma lähempää löytynyt kuin pakastettuja . Kakku oli muuten noin 20 euron hintainen joten tämä rouva pitää asiakkaistaan hyvää huolta. Ovella oli lappu ”palaan pian”.. odottelin kotvan ja saimme vadelmat kakun päälle eli loppu hyvin kaikki hyvin.
Opastan mielelläni Pennabillin reiteillä erikokoisia ryhmiä. Benvenuto!
