51 kasvia taimitarhasta joulun alla

Emilia-Romagnan lääniltä tuli fantastisen vihreä joululahja yksityishenkilöille ja yhdistyksille otsikolla ”Istutetaan 4,5 miljoonaa puuta”. Saat noutaa taimitarhoista ilmaiseksi erilaisia kasvia, taimia ja puita ja istuttaa ne kotipihoille läänissämme eli Adrianmereltä aina Apenniinivuorille. Riitti kun lähetit sähköpostilla (eikä edes italialaisten rakastamaa puhelinta tarvittu) pyynnön listalla olevaan lähimpään taimitarhaan ja he antoivat sinulle luettelon saatavilla olevista kasveista johon ruksasit haluamasi taimet haettavaksi. Maksimi 100 kasvia per perhe. Jippii.

Video barbatelle-viinitaimista Altopoggiossa
Altopoggion tammi joulupuvussa

Puutarhan hoidosta innostuneena kävin tuumasta toimeen ja otin riemukkaasti pienestä Fiatistamme taka-istuimet pois, jotta olisin saanut tungettua sinne mahdollisimman monta uutta tulokasta taimitarhasta Altopoggion kolmen hehtaarin tontillemme. Tilaa on, tervetuloa ”viidakko”. Tähtäsin puoleen maksimimäärästä. Olin varautunut jopa avaamaan ikkunat jotta joku latva voisi sojoittaa hätätilanteessa ulos..

Aah, che bello. Tutkin innolla sopivimpia yksilöitä, ettei luonnon tasapaino järkkyisi, olemmehan Sasso Simone ja Simoncello-luonnonpuiston esi-alueella ja 650:n metrin korkeuskin rajoittaa intoa esim. hankkia palmuja, jotka taasen sopivat paremminkin ranta-oloihin. Maaperä on savista, sekin pitää ottaa huomioon. Unelmoin sypressikujasta, ne ovat niin klassista Toscanaa. Toisaalta, emme ole klassisessa Toscanassa joten maisemaa ei saisi mullistaa liikaa.

Fico d´incia eli Intian viikuna. Älä koske paljain käsin, on täynnä ”samettisia”piikkejä..

Lähdin matkaan vuorilta pysähtyen vain tankkaamaan metano-kaasua autoon ja pit-stopille herkulliseen baariin capuccinolle ja ”pastalle”, joka tällä alueella ei tarkoita pastaruokaa vaan leivosta. Onneksi vielä joulukuun lämpöinen ilma sallii kahvin nauttimisen ulkona, näin Covid-aikana tämä on tärkeää. Tunnin ajon jälkeen avautui rantamaisema ”Pino Marittimo” eli hattaran näköisine ihanine pinja-mäntyine- ja peltoineen, joilla aaltoili syksyllä istutettu vilja jo vihreänä valmistellen kasvuaan seuraavaan vuoteen ja kesäkuun ensimmäiseen sadonkorjuuseen. Pienet lumisateet eivät kuulemma haittaa sen kasvua.

Kasvihuoneet täynnä kukkia, tyhjiä ihmisistä

Romanttisesti Adrianmereä kohti madaltuvien kukkuloiden viiniköynnökset mutkittelivat kuin serpentiinit pienillä viinitiloilla kantaen viimeisiä oransseja lehtiään. Paikallinen San Giovese-rypäle saa aavistuksen meren suolaisuudesta punaviinin makuunsa näin rannikon läheisyydessä.

Loredana laskee tarkkana taimien lukumäärää

Loredana-myyjä oli apuni taimien bongaamisessa sillä läheskään kaikkea ei enää löytynytkään taimitarhasta. Che peccato, mikä harmi. Sypressit jäivät tällä kertaa hankkimatta mutta ei se mitään, löytyipä paljon muuta mukavaa. Onneksi taimien koko oli maksimissaan puolitoista metriä joten ne sopisivat mukavasti autooni. ”Haluatko tämän päärynäpuun?” kysyi Loredana…”Lo vuoi questo pero?”

Taimitarhan seimi, kanarianlinnut lauloivat taustalla…

Ihana koira juoksenteli kasvirivien välissä ja söi hedelmäpuista pudonneita herkkuja. Hän myös kantoi suussaan meille asiakkaille päärynöitä ja omenoita pudottaen ne jalkojemme viereen heiluttaen häntäänsä ja odottaen että innostuisimme ”nouda pallo”-leikkiin. No, tietysti innoistuimme. Naturalmente, tietysti!

Yli satavuotisia oliivipuita, palmuja, hedelmäpuita, ruusuja ja viiniköynnöksiä joista tuli kesän lämpö sydämeen. Joulusta ja Suomesta tuli tuulahdus katsoessani kauniita valkojoulukuusia, joulutähtiä ja syklaameja. Näistä tuli mieleen jokavuotinen Helsingin talvipuutarhassa käyntimme aina koko perheen voimin ennen joulua. Tuoksu tuntuu vieläkin nenässäni.

Viiniköynnöksiä tuli hamstrattua viittä eri lajeja ja viisi köynnöstä kutakin. Esim. ”Pagadebit”-rypäleestä tehdään mahtavan makuista kuivahkoa valkoviiniä Romagnan maakunnan pienessä Bertinoron kunnassa, joka on kuuluisa laatuviineistään. Pagadebit-rypäleen nimi tulee sanoista ”pagare i debiti” eli maksaa velat. Tämä rypäle on tunnettu runsaasta sadostaan jonka ansiosta viininviljelijä pystyi maksamaan ”velkansa” eli viininviljelykseen uponeet vuosittaiset kulut.

Pagadebit-pullon hinta on n. 6,50 eur
Bertinoron valkoinen Albana-rypäle melkein valmiina syyskuun sadonkorjuuseen

Myös Bertinoron perinteinen ja korkealaatuinen Albana-rypäle on valkosten ystäville upea makuelämys. Se sai Italian ensimmäisenä valkoviininä oikeudet DOCG -luokitukseen vuonna 1987 ja sitä viljellään vain Romagnan läänissä. Albana soveltuu erityisesti passito, makeiden viinien tekoon ja siitä sanotaan että se on ”punaviini naamioituna valkoviiniin” eli sen rakenne muistuttaa punaviinejä mutta sen pyöreys ja hienostuneisuus on valkoisten.

Bertinoron viinitiloille suuntautuvat monet kulinaarimatkamme; tervetuloa mukaan!

Gingkon lehti ja alla Gingko syksyisessä Firenzessä

Kasvien valinta jatkui…Frangola josta tehtiin ennen ruutia ja se sopii myös vatsan toiminnalle (apua!), Gingko-puun taimi saa Altopoggiossa kunniapaikan; Darwin luokitteli sen ”eläviin fossiileihin” sen ollessa n. 200 miljoonaa vuotta vanha laji. Se voi kasvaa n. 40-metriä korkeaksi puuksi.

En voinut vastustaa Siperian lehmusta, joka voi elää noin 150-vuotiaaksi sen luonnollisessa ympäristössään. Pidetään peukkuja! Ihana sahalehtinen Acero platanoides -vaahtera lähti myös mukaani kuten Quercus ilex L., 1753 (Linneus) vaikka meillä tammia kasvaakin go-go. Fusaggine kasvaa lehtimetsissämme, siitä tehty hiili kuuluu siis varhaisimpiin piirustusvälineisiimme! “Disegnare a Carboncino”, hiilipiirustustekniikka.

See the source image
Fusaggine kukasssa keväällä (marjat ovat myrkyllisiä), kukkaa kutsutaan ”papin hatuksi/hiipaksi”sen muodon takia. Korkeus kasvupaikasta riippuen 3-8 metrià

Alakylämme suloinen yli 80-kymppinen Renato alias ”hörökorva” (paikalliset ovat ristineet hänet näin positiiviseen sävyyn koska hän on aivan kuin Lumikki ja 7 kääpiö-sadusta) tulee toivoakseni avukseni päärynä- ja omenapuiden vartetukseen. Hän on tässä aivan TOP. Samoin kuin villisikojen metsästyksessä mutta se on toinen juttu eikä kuulu flooraan…

Image result for sanguinella
Sanguinellaa istutan parkkipaikalle rajaamaan ruohikko-alueen metsästä

Tamerice oli uhkarohkea valinta. Alkuperämaa Intia, viihtyy hiekkaisissa maastoissa mutta yritetään heittä hiekkaa ”kuoppaan” ja toivotaan parasta Altopoggiossa!

Image result for tamerice pianta

Lopulta olin valinnut Loredanan avulla taimet ja laskimme ne….cinquant´uno in tutto yhteensä 51. Sulloin hellävaraisesti kaikki autoon ja ne muuttivat uuteen kotiin vuorille Altopoggioon. In bocca al lupo eli lykkyä tykö uudelle floralle. Tervetuloa tutustumaan!

Tervetuloa kanssani viini-ja kulinaarimatkoille Emilia-Romagnaan, Toskanaan, Marcheen ja Umbriaan !

Piadina. Aina maukas murkina säällä kuin säällä

Näin tehdään Altopoggiossa perinteistä piadina-leipää; helppo, edullinen ja maukas lounasleipä tai välipala ympäri vuoden!

Kiitos avusta Anne-Marie Rantala-Ragazzini Ravennasta, hän on myös kirjoittanut ”Mamman murkinoissa”-kirjan sekä on Suomessa tuttu TV:n ruoka-ohjelmista.

Mukana Marja-Liisa Varis San Marinosta, Suomi-seuramme jäsen. Kokeilkaa ja nauttikaa!

Suomi 100 vuotta-juhlat Pennabillissä

Tänään, 6. joulukuuta anno domini 2020, aloitan itsenäisyyspäiväni aamun keski-Italiassa kirjoittamalla blogini kautta kiitokseni kaikille niille sotaveteraaneille, lotille ja koko Suomen kansalle siitä, että myös me ulkosuomalaiset saamme juhlia 103 vuotta itsenäistä synnyinmaatamme päät pystyssä ylpeinä historiastamme kukin omalla tahollaan maailmalla. Me, noin 300.000 maailmalla asuvaa Suomen kansalaista ja lähes 2 miljoonaa ulkosuomalaista, pidämme eri järjestöjen, seurojen ja muunlaisten verkostojen kautta yhtä.

Onneksi enää ei tarvitse ostaa pelkästään Finnairin lentoa Italiasta Helsinkiin, jotta tuntisi olevansa Suomea lähellä vaan ulottuvilla on vaikka mitä somea pitämään juttua yllä muiden ulkosuomalaisten ja Suomessa asuvien sukulaisten ja ystävien kanssa. Puhelut eivät tule enää kalliiksi vaikka lörpöttelisi esimerkiksi ystäväni Sinikan kanssaTornioon tuntikaupalla.

Vas. Maikku Anconan Suomi-seurasta, oopperalaulajat Kaappola ja Leponiemi, säestäjä Pimiä ja Virpi

Vuonna 1993, Italiaan muuttaessani, ei internettiä vielä ollut kodeissa. Muistan sivukaupalla kirjoittamani kirjeet eri sukulaisille vuosien mittaan…postimerkkien liimailun ja niiden juoksuttamisen lähimpään postilaatikkoon toivoen että ne tulisivat vastaanottajalle pian perille ja ylipäätään perille. Ja vastauksen odottamisen.

Mutta nyt kolmen vuoden takaisiin juhliin Pennabillissä: järjestin Pennabillin kunnanvaltuuston jäsenenä ja sen turismivastaavana Suomi 100v. koko päivän kestävän juhlan Pennabillin keskustan kupeeseen tuoden Suomea ja sen perinteitä esiin myös paikallisille nähtäviksi. Juhla ideoitiin ja toteutettiin yhdessä Riminin ja Marchen Suomi-seurojen ja seuduilla asuvien suomalaisten kanssa. Seurojemme naiset ovat organisoinnissa huippuhyviä, vuosikymmenien kokemuksella!

Sydämellinen kiitos, grazie di cuore, siitä vielä heille ja kaikille mukaan tulleille. Päivästä tuli unohtumaton. Suomi tuli Pennabilliin. Suomalaiset perheet tulivat lapsineen mukaan ja oli mukava todeta että kaikki osasivat puhua Suomea, kuka enemmän, kuka vähemmän.

Saimme Suomesta esiintymään kansallisoopperan tähdet Salla Leponiemen ja Anna-Kristiina Kaappolan ja extrana heidän suloiset mäyräkoiransa jotka melkein lauloivat mukana yhteislaulussa Jukka Kuoppamäen ”Kotimaa kun taakse jää…”. Kiitos Liisa Pimiä mahtavasta säestyksestä pianolla.

Paikkana oli Pennabillin lumoava Villa Amarcord sen ulko-uima-allas-alueineen ja puistoineen, jonka vihreä näkymä alas Marecchia-joen laaksoon muistutti sinä päivänä meitä Suomesta. Hyvää ruokaa ja seuraa ei puuttunut. Meitä oli noin viitisenkymmentä suomalaista ja puheiden ja laulavien tähtiemme repertuaarin jälkeen saimme kaikki kajauttaa yhteislauluna nostalgisia suomalaisia hittejä vuosikymmenien varrelta niin kovaa ja korkealta että läheisen nunnaluostarin ikkunoista näkyi uteliaita päitä kurkkimassa mitä tapahtuu. Finlandia-hymmi oli tietysti se tärkein kappale. Kunnanjohtaja tuli myös tervehtimään juhlayleisöä.

Kuten Italiassa sanotaan ”come ciliegina sopra la torta” eli ”kirsikkana kakun päällä” loimme juhla-alueelle Finnish Design-näyttelyn. Toimme kukin kodeistamme jotain suomalaista merkittävää perinteisistä himmeleistä ja kansallispuvuista lähtien aina Aalto/Pentik/Arabia/Marimekko- tuotteisiin ja esineisiin joita veikkaan löytyvän jokaisen ulkomailla asunvan suomalaisen kodeista. Fazerin sinistä ja sinivalkoisia Marianne-karkkeja ei puuttunut. Pennabillin lapset tulivat niitä uteliaina maistelemaan. Salmiakki oli heille liian eksoottista….sitä eivät meidänkään lapset osaa syödä ja parempi näin, jää mammalle enemmän murkinaa.

Juhlat jatkuivat myöhään yöhön. Minna Räsänen oik. San Marinosta piti Suomi-aiheisen tietovisan

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tämä vuosi on ollut vaativa koko maailmaalle Coronan takia ja seuraavaa itsenäisyyspäivää tulemme juhlimaan henkisesti vapaammassa ilmapiirissä. Suomi, pysy aina puhtaan sinivalkoisena. Olet meille tärkeä vaikka rakastamme myös asuinmaitamme. Toivotan rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta maailmaan.

Näyttelypöytiä suomalaisten kodeista

Villa Amarcordin pöydällä oli Suomi-Silta-lehti ja Suomi-materiaalia
Suomestakin tuli lomailijoita juhlaan mukaan! Taustalla Tarja San Marinosta, seuramme jäsen

Pennabilli, Montefeltron helmi

Näkymä idylliseen Pennabillin keskustaan Penna-kukkulalta. Horisontissa häämöttää sininen Adrianmeri

Olipa kerran kaksi kukkulaa nimeltään ”Penna” ja ”Billi” ja niillä linnat, jotka kurkoittivat toisiaan kohti 250 metrin välimatkan päässä. Ne sijaitsivat 600 metrin korkeudella kauniissa Marecchia-joen laaksossa. Etruskit olivat löytäneet tämän paikan. Penna-nimi tulee latinan nimestä ”Pinna” eli huippu ja Billi-nimi etruskien tulen jumalan ”Bili”-nimestä. Vuosisatojen kuluessa Pennabillistä pyyhältivät läpi kaikenlaiset heimot ja rodut: hunnit, vandaalit, ostrogootit ja tietysti roomalaiset panivat myös näppinsä soppaan. He hoitivat teiden rakentamisen. Grazie mille, kiitos roomalaisille. Linnoja hallitsivat herrat olivat lähtöisin eri suvuista, he himoitsivat lisää maita, mantuja ja rikkauksia eikä naapurisopu vallinnut.

Vas. Penna ja oik. Billi-kukkulat

Tämä tarkoitti sitä että riidoilta ei vältytty; sotiminenhan oli arvostettua touhua ja sitä tehtiin ihan ylitöiksi asti. Herran vuonna 1035 DC (Dopo Cristo eli Jaa) he kyllästyivät ainaiseen sotimiseen ja näiden kahden kukkulan, Pennan ja Billin olevat linnat päätettiin yhdistää ja solmia rauha. Tästä on Pennabillin keskustassa muistolaatta sen tuomiokirkon edessä. Linnoista ei ole tosin jäänyt kuin muureja meidän päiviimme ja herää spontaanisti kysymys kannattiko sitä sitten sotia vuosisatoja…?

Näkymä Marecchia-joen toiselle puolelle Pennabilliin

Renessanssiajalla tosin monelta meinasi mennä hermot Malatesta-suvun itsepäisen hallitsijan Sigismondo Pandolfo Malatestan kanssa, joka yritti jatkuvasti saada kuppia nurin Urbinon kultturellilta herttualta Federico da Montefeltrolta. Pennabilli vaihtoi omistajia ripeään tahtiin kuin asunnot konsanaan ylikuumentuvilla asuntomarkkinoilla. Tältä ajalta on tosin jäänyt kivoja rakennuksia meille ihailtavaksi.

Image result for federico da montefeltro e sigismondo pandolfo malatesta dipinto
Vas. Federico da Montefeltro, oik. Sigismondo Pandolfo Malatesta, kaksi riitapukaria renessanssiajalla

Renessanssiajan lopulta lähtien tässä pienessä kylässä on ollut tyyntä ja hermo lepää sen kauniissa maisemissa Marecchia-joen laaksossa

Pennabillin 1400-luvun uloin muuri joka kiersi koko kylän ympäri- ”Porta Carboni” ja Penna-linnan pääsisäänkäynti. Kaaren päällä näkyvät Malatestojen ja Montefeltrojen sukujen 600 vuotta vanhat vaakunat.

Joesta ja laaksosta saanut nimensä, nykyinen maantie Marecchiese SP258 myötäilee vieläkin suht´ samoja upean maisemallisia reittejä ohi Pennabillin ja asutusta on harvakseen. Samaa tietä käveli hissukseen mm. Dante Alighieri matkallaan Ravennaan. Dante sai kynän suhisemaan Pennabillissä ja kirjoitti siitä Jumalaiseen näytelmään.

Matkamielen porukka valmiina kävelemään alkukesästä Pennabillin maisemissa aamukahvien jälkeen!

Historian merkkihenkilöistä on mainittava lempparini Leonardo da Vinci joka innostui niin täysin tästä maisemasta että ikuisti sen Monna Lisa-maalaukseen. Tästä kertoo infotaulu Pennabillin Penna- kukkulla ja sinne voi mennä kiljaiseman ”Voi, Ah, Ihana”-huutoja koska näkymä on sen arvoinen ja koko juttu saa vähintäänkin ihon kananlihalle kuten Johanna Oras kommentoi ensivisiitillään.

Suloinen Johanna tekemässä luonnosta Monna Lisan maisemasta lokakuun lämmössä

Pennabilli oli siis Montefeltron alueen caput mundi yhdistäen lännen ja idän tärkeän kauppareitin aina Adrianmeren rantaan asti. Nyt täällä kotikunnassani asuu lähes 3000 asukasta, rauha vallitsee eikä turistimassoja ole. Pennabilliä reunustaa kaunis Carpegnan vuoristo ja sen keskustasta lähtee lankavyyhtinä kymmeniä luontopolkuja eri ilmansuuntiin. Valitse joki-, metsä-, vuori- tai niittymaisema silmiesi eteen.

Johanan ja Virpin mukana kaikilla on hymy herkässä!

MATEUREKA ja Heureka! Meillä Pennabillin keskustassa on myös mielenkiintoinen matematiikan museo jonka johtaja, matematiikan professori Renzo on siitä positiivisen ylpeä ja vastaa mielellään kysymyksiin. Museossa on käynyt esim. Lontoosta asti matemaatikkoja tutkimassa sen kokoelmaa. Rakennus on renssanssiajalta ja sen sokkeloissa on vähemmän matematiikasta ymmärtävällekin kiva kävellä ja tutkia sen esim.vanhoja tietokoneita. Erilainen museo. Suosittelen.

Museon vieressä on ”Antichi Frutti dimenticati”-unohdettujen hedelmien puutarha. Tämän on ideoinut kylän hyvä haltijaherra: kirjailija- runoilija Tonino Guerra joka oli elokuvaohjaaja Federico Fellinin oikea käsi luoden filmien käsikirjoituksia. Hänen runoja löytyy monien talojen ulkoseinien laatoista ja niitä voi lueskella kävellessä Pennabillin lukuisia kivipäällysteisiä kujia, Danten tyyliin hissun kissun. Lukuisat kissat lököttävät auringossa ja venyttelevät eri suuntiin odotellen aterioitaan. Antiikin ajoista viljellyt hedelmät ja monesti unohduksiin painuneet hedelmät saavat täällä kasvaa rauhassa. Tonino Guerran koti on museona, kaunis paikka pysähtyä ja tutustua. Ilmainen sisäänpääsy.

Pennabillin kujilla aika pysähtyy ja sielu rauhoittuu
Hyvät lenkkarit jalkaan eikä piikkikorkoja Pennabillin vanhan keskustan koluamiseen.
Kujilla on ihanan viileää kesäisin ja aina rauhallista. Voit kohdata kissan…
Pennabillin ydinkeskusta nunnaluostarilta kuvattuna

Pennabillissa asuu piispa. Naapurini on töissä piispan toimistossa eli ufficiossa. Kävin siellä kysymässä jos heitä kiinnostaisi markkinoida kirkkotaiteen museoa ulkomaalaisille ja ympärilläni hääräsivät papit mustissa kaavuissaan ja kaikki puhuivat kuiskaillen. Puhelimen soidessa ajattelin että kuiskaako hän siihenkin mutta ei sentään, vastasi ihan normaalilla äänellä.

Tästä ovesta sisään jos haluatte käydä Piispan puheilla hänen kotonaan

Piispan voi nähdä kävelyllä tai guest starina sunnuntain messussa ( messu on joka su klo 10.00; vapaa pääsy kaikille ”uskonto-tai uskonnottomuus”-kuntaan katsomatta ) ja myös keskiaikainen Agostinilais-nunnaluostari Billi-kukkulalla on toiminnassa. Sen sisäpihalla voi vierailla ja ihailla vaikka nunnien kukkapenkkejä. Nunnat ajavat hunnut päässä heiluen Fiat-Pandoillaan jos on tarve käydä ostoksilla kylän ulkopuolella. Muuten askareet hoituvat jalan Pennabillin keskustassa. Nappi/lankakaupat ovat heidän vakkaripaikkojaan koska käsityötaitoja pidetään yllä ja mielestäni aika voi tulla pitkäksi luostarissa joten onneksi heillä on jotain mukavaa puuhaa rukoilemisen ohessa.

Pennabillin Maciano-kylän pyöreä linnantori on kiva paikka käydä sisälläkin

Dalai Lama on käynyt vierailemassa parisen kertaa Pennabillissä ja lahoittanut jopa Tibetin Rauhan kellot joita voi käydä soittelemassa ulkoilma-maisemaparvekkeella Leonardon maiseman vieressä. Myös paavi piipahti Vatikaanivaltiosta helikopterilla kylään ja sai koko kyläläiset innosta sekaisin ja näille kertomuksille omistan oman blogin.

Kerran eräs suurkaupungista tullut amerikkalainen tour operator kysyi minulta opastaessani häntä Pennabillin keskustassa että ”Virpi, when does this village fully animate?” Vastasin että ”ei koskaan”…siis positiivisessa mielessä eli ei tarvitse jonotella mihinkään sen kahviloista, ravintoloista, museoista tai kaupoista sillä ruuhkaa ei ole koskaan. Tänne tullaan rentoutumaan ja tämä on hyvä paikka maalata, kirjoittaa tai lukea kirjaa..kävellä&urheilla jne. ja tästä lähteä sitten puolipäivä- tai kokopäiväretkille tutustumaan lähikaupunkeihin; Urbino, Firenze, Ancona, San Sepolcro, Arezzo tai pienempiin todella idyllisiin keskiaikaisiin lähikyliin joita riittää vaikka joka viikon päivälle moneksi viikoksi. Teen teille listan valmiiksi jos haluatte!

Pennabillissä on parisenkymmentä kirkkoa. Kuvassa on Santa Maria dell’Olivan luostari renessanssiajalta.

Autolla hurauttaa hetkessä joen toisella puolella olevaan satumaisen kauniiseen St.Agatan linnakylään tai entiseen Italian pääkaupunkiin, San Leoon. Tryffeli tai harvinainen luolajuusto kuohuviinin kyydittämänä ovat kivoja piristyksiä päivään.

Käsityöammatin harjoittajista mainittakoon kitarantekijä, pitsinnyplääjä ja Alberto, taidekynien tekijä. Hänen luo voi piipahtaa katsomaan miten niitä työstetään ja ostaa niitä lahjaksi. Naiset suosivat made in Italy-paikkaa, missä tehdään käsin nahkalaukkuja, vöitä jne. Vaatekauppoja on neljä Pennabillin keskustassa. Miehet voivat huokaista helpotuksesta, niiden koluamiseen riittää puolisen päivää.

Alkupaloja Amarcord-pizzeriassa kivan trekkingporukan kanssa

Sokerina pohjalla: Pennabillissä on järkyttävän hyvä ruoka. Täältä löytyy kotiruokaravintoloita ulkopöytineen ja mukavine sisätavernoineen, pizzerioita joissa omistaja hoitaa itse pizzanteon ja -paiston ja maku on sen mukaista. Yhteen uuniin voi lapioida kymmenisen pizzaa kerrallaan paistumaan. ”Giropizza”-termi on kiva tapa syödä yhdessä mahdollisimman monimakuisia pizzoja, näin ei tarvitse tavata monisivuisia pizzamenuita tuntikaupalla hien valuessa otsalta tai ei tule harmiteltua katsellessa kaverin pizzaa että ”minäkin olisin ehkä halunnut maistaa tuota”…eli pizzoja tulee jo valmiiksi siivuttuina kuin junavaunuja peräkanaa uunista montaa lajia ja jokainen ottaa lautaselleen haluamansa siivut. Näin tulee kokeiltua esim. 8 erilaista pizzatyyppiä. Hinnat alk.5 eur. Raaka-aineet ovat laadukkaita, hiivasta lähtien.

Unohtumaton kokemus on syödä kodikkaassa Michelin-tähtiravintolassa Pennabillin keskustassa chef Riccardon keittiön makuja maistamassa. Hän asuu perheineen samassa rakennuksessa ja vaimo Claudia häärää salin puolella. Sen kauniissa puutarhassa on myös ulkopöytiä ja mikäs sen suloisempaa kuin nauttia illallista ruusuköynnösten vieressä kynttilänvalossa maistellen julmetun hyvää traditionaalista ”Pennese”-eli pennabilliläistä ruokaa. Hinnat eivät todellakaan huimaa päätä ja vapaata on 99% aina, vaikka samana päivänä päättäisi. Esim. lounasmenuut alk. 50 eur sis. viinin. Viineissä on runsaasti valinnanvaraa. Sommelier-Ivano on leppeä mies ja neuvoo auliisti. Täällä ei ole tiukka tunnelma. Naapurini, ompelija Paola muuten kertoi juuri minulle että hän saa tehdä tilaustyönä uudet ruokaliinat Piastrino-ravintolaan! Tulkaahan katsomaan lopputulosta.

Huhti-ja toukokuun kevään vihreys menee suoraan sydämiin ja antaa enemmän energiaa kuin mitkään pillerit purkista!

Oiva ratkaisu joka kelillä ja joka hetkenä on suunnata Ceci-rouvan jäätelöbaariin/suklaakauppaan. Hän tekee jo hymyllään ihmiset iloisiksi. Vuosia on jo reilusti yli eläkeiän mutta hän ei kuulemma ole löytänyt sopivaa ostaja-ehdokasta joka osaisi tehdä riittävän hyvin jäätelöä jatkamaan bisnestä joten siihen asti, kunnes kriteerit täyttävä ostaja tulee kuvaan, rouva pysyy liikkeessään ja jatkaa tätä herkullista perinnettä Pennabillissä. Syksyn ensimmäisenä koulupäivänä hän tarjosi koko Pennabillin ylä-asteelle jätskit (n. 80 oppilasta) jumppapäivän päätteeksi. Raaka-aineet ovat tuoreita, esim. viikuna-aikana hän tekee karamelli-viikunajäätelöä joka tuo kummasti voimat takaisin sen suuhun lipitettyä. Suosikkini on myös Arkkienkeli-suklaasekoitus. Mitään väriaineita tai lisäaineita ei Cecilia käytä. Kerran hän kävi San Marinossa asti ostamassa vadelmia tilaamaani kakkuun kun ei kuulemma lähempää löytynyt kuin pakastettuja . Kakku oli muuten noin 20 euron hintainen joten tämä rouva pitää asiakkaistaan hyvää huolta. Ovella oli lappu ”palaan pian”.. odottelin kotvan ja saimme vadelmat kakun päälle eli loppu hyvin kaikki hyvin.

Opastan mielelläni Pennabillin reiteillä erikokoisia ryhmiä. Benvenuto!

Näkymä Marecchia-joen laaksoon Penna-kukkulalta. Leonardon silmin….oi niitä aikoja!