Uuden Osterian avajaiset toispuoljokkee

Mahtava tunne saada kutsu ravintolan avajaisiin; Covid on tuonut mukanaan Montefeltroon myös taloudellista ahdinkoa kaiken muun lisäksi ja on kaksikymmenkertainen ilo saada Falcon-hotellin omistajilta Omarilta ja Claudiolta kutsu pippaloihin!

Omar kaataa kuoharia !

Italian virustilanne on todella hyvä, maa on ollut esimerkkinä muulle maailmalla rokotussysteemin toimivuudessa ja nopeudessa. Näin voimme vihdoinkin päästä tästä tunnelista ulos hengittämään vapaasti; maskipakko sisätiloissa pysyy maaliskuun loppuun, mutta ulkosalla voimme jo tepastella ilman mustia, valkoisia ja roosan värisiä lappuja suun päällä. Huh heijakkaa mikä helpotus hengittää raikasta kevätilmaa. Tervetuloa vaikka siitepölykin suuhun, nyt on sen aika, mutta otamme nekin keltaiset hiukkaset ilolla vastaan. Elämä jatkuu.

Osteria on nyky-Italiassa ravintolaan verrattavissa oleva ruokapaikka. Hinnoissa ei ole eroa eikä juuri valikoimassakaan, vaikka Osteria käsitteenä on suppeamenuinen, perinteistä paikallista ruokaa tarjoava paikka ja hintojen pitäsi olla edullisemmat kuin ravintoloissa. Massaturismipaikoissa tämä käsite on usein kääntynyt päälaelleen. Hospite- sanan etymologia on siis ”vieras” eli paikka, jossa tarjotaan ruokaa paikkaan tulevalle vieraalle, matkalaiselle…

Ovet auki Falcon-hotellin Osteriaan Pyhän Agatan kylässä

Noin 1900-luvun puoleen väliin asti Osterioissa vetelöitsivät kylän miehet; sijainti oli pääpiazzan vieressä strategisella paikalla. Siellä juteltiin ja vaihdeltiin meilipiteitä, juotiin, syötiin ja pelattiin korttia jne. Kirkko oli myös vieressä muistuttamassa, että sunnuntaimessussa piti sitten ripittäytyä synneistään. Osteriat jäivät vuosikymmenien mittaan pois ”muodista”, mutta nyt ne ovat alkaneet saada uutta puhtia erityisesti paikallisten asukkaiden tapaamispaikkoina. Nuorten ja vanhempien. Musiikkia ja yhteisoloa leppoisassa seurassa. Mikäs sen hauskempaa. Bello! Divertente. Järkevämpi kohtaamispaikkana kuin joku tympeä kapakka tai baari peliautomaatteineen.

Romagnan murretta keittiön oven yllä: ” Vatsa täynnä ajatus kulkee paremmin”.

Lähdin Altopoggiosta poikani Diego teini-aveccina ja nappasimme matkalla mukaan ystäväni Erican hänen poikansa kanssa, näin kaikilla oli samanikäistä seuraa. Erica asuu Santa Sofian kylässä, Toscanan puolella ja me Emilia-Romagnan maakunnassa. Tässä kohtaa Montefeltroa läänit sitoutuvat toisiinsa ja turistit menevät joskus paniikkiin meille Altopoggion loma-asuntoihin tullessaan, koska maantie halkoo pienen välimatkan sisällä eri läänit pariin kertaan….tervetuloa Toscanaan, tervemenoa ja tervetuloa taas Emilia-Romagnaan…arrivederci ja taas benvenuti in Toscana. Samaa reittiä ramppasivat roomalaisetkin, joten siitä vaan Marecchiese SP258 joen vartta pitkin huoletta asfalttitietä seuraten. Joko päädytte Roomaan tai Adrianmeren rantaan Riminille eli kauas ei voi eksyä. Osteria on joen oikealla puolella Sant Agatassa, Altopoggio vasemmalla. Helppo ”nakki” tai pikemminkin ”pizza”.

Puolen tunnin vuorten ylittämisen jälkeen, pikku Fiattimme huutaessa välillä ykköstä pesään 15% nousussa laskettelimmme alas Sant Agatan kyläään. Aah ! Tuo prinsessatyylinen tuhatvuotinen Rocca Fregoson linna on niin kaunis kun saapuu alas vihreään laaksoon, tryffeleistä kuuluisaan yli tuhatvuotiseen kylään.

Hotelli Falcon www.hotelfalcon.it on kolmen tähden keskisuuri (46 huonetta) vuoristohotelli. Kenenkään vieraan ei tarvitse riidellä huonenäköalasta, sillä sen jokaisesta huoneesta (camera) on vuoristonäköala. Hotelli on tehnyt merkittävän restylingin Covidin aikana; uusista patjoista nyt uuteen alakerran uima-allastason Osteria -ravintolaan. Paikkoja siellä on melkein 200 hengelle, ei mikään pieni sopukka.

See the source image
Tuosta altaan vieressä olevasta puu-ovesta sisään Osterian makuihin www.falconhotel.it

Osterian ovi vie viereiselle allas-alueelle kauniiseen vuoristonäkymään. Sisään pääsi kolmen rokotuksen saaneet kaksijalkaiset ja Covid-passit tarkastettiin ovella. Tästä säännöstä Italia on ollut tarkkana kuin porkkana. Sakot ovat kovat ja kaikkien interesseissä on noudattaa niitä. Kello viisi ei vielä ollut paljon porukkaa ja tähtäsimme juuri tähän; lähteä pois kuuden maissa kun kylän nuoret pääsevät töistä ja koululaiset ovat tehneet läksynsä ja lähtevät ulos ja tulvivat paikalle uteliaina.

Omar on ammatiltaan myös valokuvaaja, hänellä on oma firma lennokki ( droni)-kuvauksien tekoon ja hän tekee taitavia mainosvideoita lähinnä turismin tiimoilta. Hotellin aulaa komistaa myös teleskooppi kesäisiä tähtien kuikuiluhetkiä varten; nämä ovat hotellivieraiden suosikkihetkiä ja astronomi on aina mukana kertomassa tarkemmin.

paikallisesta lihasta tehdyt tartarit-ja souffle-luolajuustopommit sulivat suussa

Omarin veli Claudio on huumorityyppi hänkin, muusikko toiselta ammatiltaan ja hänellä on oma bändi, joten iloinen meno on taattu Osteriassa. Valitsimme pöydän juuri DJ setin alta, onneksi musiikki ei sentään ollut avajaisillassa päällä; melua ja meteliä riitti ihanan tarpeeksi puheensorinan kasvaessa illan mittaan sekä kuohuviinipullojen korkkien poksahdusten myötä. Tukevat jalat pikariviinilaseissa, totesimme Erikan kanssa. Hyvä, eivät heti kaadu pöydällä. Huom. aperitiivivalikoimassa oli myös alkoholiton tuoremehubooli.

Spritz-booli on piristävä jo väriltäänkin!

Chef kantoi viereisestä keittiöstä lisää pieniä tartar-ja souffle-luolajuustofondue- alkupaloja kertakäyttöisissä ekopikareissa. Suuret puutarjottimet notkuivat paikallisia leikkeleitä; crudo-ilmakuivattua kinkkua ja näin kun epätoivoinen äiti yritti saada poikaansa lopettamaan neljännen kinkkusiivun latausta lautaselleen…täällä on nuorilla aidot maut kielillä, hampurilaisia ei kaivata. Paikallinen liha on turvallista ja karja ulkosalla suurimman osan vuotta. Ei antibiootteja ja rehu on luomua joten maku on reilua ja turvallista syödä. St.Agata on kuuluisa myös tästä pienissä maakuopissa kypsytetystä ambran värisestä juustosta, siinä on aika voimakas maku mutta niin täydellinen.

Paikallista nuorisoa suolapaloja nauttimassa

Munkki käveli sisään läheisestä luostarista ja meni ensimmäisenä tervehtimään kokkia keittiöön, nappasi myös kuohuviinilasin ja ”cin cin” kaikille. Rentoa menoa, ketään ei tuijoteta kierosti. Jokaisella on vapaus elää oman omantuntonsa mukaan, toisia kunnioittaen. Rakastan tätä Italiassa. Voit olla oma itsesi: toisten arvostelu, kateus ja negatiivisuus eivät ole top 10 listalla. Elämä on tähän ihan liian lyhyt. Tämä ei tarkoita sitä, ettei sinusta tai tekemistäsi välitettäsi- päin vastoin. Ystävällisyys ja toisten kunnioittaminen on tärkeää. Myös sääntöjen noudattaminen, mutta pikkujutuista ei nipoteta. Italia ei ole huuhaa-maa vaikka uutiset yrittävät aina vetää ne negatiivisimmat tapahtumat eetteriin. Niitähän löytyy 60 miljoonan kansasta ilman muuta. Täällä me maksamme veromme kiltisti kuten muissakin maissa ja saamme moniin muihin maihin verratuna vähemmän palveluinakin takaisin, mutta tästä voisi kirjoittaa oman artikkelin.

Kylän mummoille tuli kivaa puuhaa tähän erilaiseen iltapäivään

Kannattaa muistaa, että Italia on erittäin kirjava maa sen pitkän historian, lakien päällekkäisyyksien ja suuren eritaustaisen ja -kulttuurisen suurilukuisen väestön takia. Jopa maantieteellinen asema vaikuttaa kaikkeen. Tänne on helppo kaikkien ”lappaa” meren takaa Afrikasta ja joka paikasta (kriisitilanteissa ja ei). Merivartiosto-raukka tekee parhaansa, mutta ei ole helppo pitää joka merimailia vartioituna 24/48/7. Pienet ja suhteellisen nuoret maat ovat homogeenisempiä, helpompia ymmärtää ja hallita. Näin se on vaikka on siinä tietysti muutakin… tästäkin uusi artikkeli jos hermot jaksavat kertoa kaikkia näitä monimutkaisia juttuja, joita alkaa tajuta syväkokemisen kautta vasta vähintään 10 vuotta täällä asuttuaan. Kaikki ei ole niin helppoa, mitä tv-uutiset antavat ymmärtää, usein päältä nopeasti katsottuna ja pinnalisesti selostettuna tai varsinkaan turistin silmin viikon ”silmänräpäyksen” huomaamana.

Eric hikoilee urakassaan ”lapioidessaan” maistuvia pizzoja

Mutta Osteriaan….ja sen Spritz-booliin, mikä on täällä vieläkin huudossa: laita jääpalat lasin pohjalle, päälle aitoa Aperol 1/3 (kts. pullon kuva kuvastani), paukkuvettä 1/3 ja 1/3 valkoviiniä ja sekoita. Appelsiinin siivu komistamaan ja siinä se. Buono, hyvää! Minä tykkään puristaa tuoretta appelsiinimehua, kaataa siihen hieman Aperollia ja kuohuviiniä sekaan. Huom. aperitiiveissä oli myös alkoholiton tuoremehubooli-versio, taivaallisen hyvää.

Eric oli pizzoja paistamassa hiki päässä, kirjaimellisesti. Jono ”nälkäisiä” kyläläisiä kasvoi ja erityyppisten pizzojen tuoksut tulvivat alas kylän keskustaan asti…aijai. Ohut, rapea pohja, taivaallisen hyvää. Ciao ciao, come stai, mitä kuuluu oikealle ja vasemmalle..tuttuja, tuntemattomia…ystävällisiä silmiä maskien takaa hymyillen. Joku unohti vetää naamarin alas ennen kuin pani mozzarellaa valuvan pizzan suuhunsa…oliko se Virpi ? Mamma mia…

Sienet ovat tuoreita, ei mitään purkkijuttuja, pizzan makkara myös paikallista kokolihaa kuten salami

Tervetuloa kokemaan Osterian ystävällinen palvelu ja maukkaat paikalliset ruoat. En kerennyt tutkimaan koko ruokalistaa, lupasin palata illalliselle tai lounaalle koko perheen voimin. Ja kaikki oli ilmaista. Kukaan ei sanonut ”jo riittää” edes sille herttaiselle papalle, jonka näimme seilaavaan edes-taas pyytämään täyttämään lasiaan ja joka kerta eri suolapalalasti kyytipoikana. Tämä on myös sitä italialaista avoimuutta; elämme tietysti siinä toivossa, että porukka myös palaa Osteriaan syömään. Kutsu on kutsu ja kutsuttu ei maksa. Maukasta viikonloppua kaikille, ystävät! www.falconhotel.it

Tervetuloa satumaiseen Sant Agata Feltriaan, Montefeltroon!

Nadjan Linkedin- kontakti Nappasi

On antoisaa elää Covidin jälkimainingeilla; virtuaaliset yhteydet ja uudet kontaktimahdollisuudet suihkivat ja sykkivät kuin kesäiset tulikärpäset Montefeltron kesäillassa. Harmittelin, että turismiin liittyvät messut jäävät TAAS pois, mutta Helsingistä tuli kirjekyyhky Nadja, joka viestitteli minulle Linkedinin ja Facen kautta samalla nopeudella kuin edellä mainitsemani valon ja varjon ilopilkut.

Etruskiaikainen Pennabilli hurmaa levollisuudellaan. Täällä kohtaa rentoutuneita kissoja kujilla, ei stressaantuneita turistimassoja

Sain suunnitella uudenlaisen tourin Nadjan pyynnöstä näille harvaan asutuille, mutta aivan Jumalaisen kauniille seudullemme, historialliseeen Montefeltroon keski-Italiaan. Dante jo kirjoitti 800 vuotta sitten seutumme asukkaista ja luonnosta ja vaellellen ja pysähdellen pitkiäkin aikoja täällä matkallaan Ravennaan ja ispiroituen JUMALAISESTI tästä seudusta. Mikset sinäkin siis?

Meistä ei ole vielä yhteistä kuvaa, mutta on aikaa sen nappaamiseen. Nadja toimistolla Etelä-Satamassa Helsingissä. Nadja on valmistunut Porvoon matkailu-ammattiopistosta matkailun ohjelmapalvelutuottajaksi.

Traveller Oy on Helsingin keskustassa, käy vaikka moikkaamassa ja vie terveisiä nauravan suloiselle Nadjalle. Traveller Oy toimii vuodesta 1993, ensi vuonna siis tulee 30v täyteen, aivan kuin minun asuinvuosilleni Italiaan. Taas on yhdistävä lanka Nadjan ja minun välillä.

Nadja kertoo: ”olemme erikoistuneet tuottamaan yksilöllisiä, erilaisia ja niin sanottuja once in a lifetime-tyylisiä matkoja. Tunnetuksi olemme tulleet Trans-Siperian junamatkoista, koko Aasian kattavista matkailupalveluista, sekä eksoottisimpienkin kohteiden viisumipalveluistamme.” Eli, hyppää junaan jos mieli tekee itään päin. Itse aion kyllä tuon tourin varata kunhan tästä kerkeän…mutta sillä aikaa häärään täällä kotiseuduillani ja odotan teitä vierailemaan vaikka tämän kivan suunnittelemamme viikon tiimoilta:

KOE KOLME LÄÄNIÄ SAMALLA LOMALLA: Emilia- Romagna, Toscana ja Umbria.

Tässä ote parin päivän viikon kestävästä ohjelmasta ja klikkaa tästä, niin pääset Travellerin sivuille lukemaan sen kokonaisuudessaan: Ajankohta on syyskuussa: 01-07.09.2022

Viimeinen ilmoittautumispäivä on vasta 30.06.2022

https://traveller.fi/tuote/matka-italiaan-kaukana-massaturismilta/

Kopioi se, jos ylläoleva ei toimisi suoraan! Ohessa ote parin päivän ohjelmasta tuomaan ideaa:

Päivä 3 Kokopäiväretki Umbrian viinitilalle ja Toscanan Anghiari

Kokopäiväretki Umbrian viinitila ja Toscanan Anghiari viinien maistelu ja brunch viinitilalla. Kävelemme viinitilalla sommelier- Rossanan opastuksella, korkealla Val Tiberinan laaksossa upeissa maisemissa ja tutustumme viinitilan pieneen, moderniin canttinaan sekä kuulemme infoa viininviljelyksestä. Maistelemme tilan neljää korkealaatuista viiniä ja sympaattinen sommelier- Ross kertoo niistä ja tarjoaa meille suolaista syötävää viinien maistelun ohessa. Myytävänä paikallisia artisaanielintarvikkeita mukaan Suomeen ostettavaksi. Näkymä on henkeäsalpaavan kaunis Tiberjoen laaksoon. Viinipullojen postitus Suomeen mahdollista. Kaupunkikierros Sansepolcron muurien ympäröimään kaupunkiin Toscanassa. Halukkaille tutustuminen hurmaavaan Apteekkimuseoon; luonnon yrteistä tehtyjä tuotteita ja shoppailua sen lukuisissa kaupoissa. Sansepolcrossa syntyi 1400- luvun kuuluisa taidemaalari Piero della Francesca. Siellä harrastetaan myös pitsinnypläystä ja kirkkoja tässä 10 tuhannen asukkaan kaupungissa on jopa 29 kpl sisältäen upeaa kirkkokuvataidetta 1300- luvulta lähtien–niihin on vapaa pääsy.
Tilausbussimme vie meidät viereiseen Anghiarin kukkuakylään, josta Leonardo da Vinci maalasi kuuluisan frescon ”Anghiarin taistelu”. Siellä on roomalaisten ajan viinimuseo ja lukuisia pieniä kauppoja, enoteekkejä ja ravintoloita tutkittavaksi. Kuljetus hotellille n. 18.00. Maukas perinteinen illallinen hotellilla, (juomavesi, jälkiruoka ja kahvi sisältyvät aina hotelliaterioihin, viinit maksetaaan erikseen ja valikoima on runsas). (A,L,I)

La Palerna-viinitilalla Umbriassa kutkuttelemme haju-ja makunystyröitä. Ah, mitkä aidot maut, eikä mistään makkaratehtaista! Silmä siintää viinitilan kukkulalta alas Tiberjoen laaksoon…täydellinen rentoutuminen!

Päivä 4 Kokopäiväretki Toscanan pieneen kyläyhteisöön

Buffet- aamiainen hotellilla ja lähtö tilausbussillamme kokopäiväretkelle klo 10.00 Toscanan pieneen kyläyhteisöön. Espressokahvi ja aperitiivi ulkoilmakioskilla, jonka vieressä olevassa 1000- luvun kirkossa on Giotton koulukunnan risti 1200-luvulta. Meitä opastaa kylän hengetär, kioskin omistaja Maria Rosa. Voimme bongata villielämiä, täällä ei asu enää ketään ja laakson rauha ja luonnon kauneus ympäröivät. Tilausbussikuljetus 8 km päähän ja lounas kauniissa luonnonpuiston alueella olevassa ravintolassa: tämä on todellinen kotiruoka- elämys Toscanan viineineen. Luomua ja lähiruokaa monine kattauksineen. Viini, kahvi sekä jälkiruoka kuuluvat hintaan.
Täydellinen makunautinto historiallisessa paikassa. Virpi opastaa ravintolassa ja kertoo paikallisista herkuista ja niiden valmistamisesta. Voitte kurkistaa keittiöön ja tervehtiä Lory- kokkirouvaa. Tapaatte lomallanne aitoja, paikallisia ihmisiä heidän koti- ja työympäristössään.
Jatkamme tilausbussillamme renessanssiajan kehtoon Pennabilliin. Tämä 3000 asukkaan kylä on rauhallinen ja peräisin etruskiajalta.
Kierrämme katsomassa Pennabillin unohdettujen hedelmien puutarhan, hylättyjen madonnien nurkkauksen, soitamme Dalai Laman lahjoittamia rauhan kelloja sen kukkulalla 650 m korkeudessa ja katsomme Leonardo da Vincin Mona Lisa maalauksen taustamaisemaa livenä! Keskustan kotijäätelöbaarin Cecilia- omistaja,  joka on lähes 80 v, tekee uskollisesti jäätelöä tuoreista sesonkiraaka- aineksista. Esim. viikunajäätelö on mahtavan makuista. Piipahdamme myös Pennabillin kauniissa teatteri Vittoriassa sisällä ja varakunnanjohtaja rouva Giuliana tulee meitä opastamaan. Voimme keskustella hänen kanssaan italiaksi!
Pizzaillallinen Pennabillin parhaassa pizzeria Villa Amarcordissa kruunaa päivän. Pizzeria sijaitsee panoraamarinteellä ja sen ulko- uima- allasalueella. GIROPIZZA eli erityyppisiä pizzoja jokaisen makuun joista valita. Viinit ja vesi sisältyvät ateriaan. Kuvassa omistaja Sandro näyttää miten tehdään aito pizza! Tämä on herkullisen hauska kokemus. Taustalla San Leo ja arkkitehti Francesco di Giorgio Martinin taidonnäyte 1400- luvulta; sen linna.(A,L,I)

Petrella Guidin kaunis kukkula ja näkymä Pennabilliin, renessanssiajan ulkoilmaparvekepaikka, maalaushistoriallisesti tärkeä kohta. Tästä on Piero della Francesca maalannut taustamaiseman ”Kristuksen kastajaiset” tauluun n. 650 vuotta sitten (National Gallery, Lontoo)

Mysteerinen Montefeltro Mona Lisan maisemissa kaukana massaturismilta. Historiaa, kulttuuria, perinteistä ruokaa ja laatuviinejä positiivisessa seurassa. Tapaatte lomallanne aitoja, paikallisia ihmisiä heidän koti- ja työympäristössään.

Bevenuto näille erilaisille, pienryhmille tarkoitetuille elämysmatkoille suoraan keski-Italian sydämeen, aitojen, sydämellisten italialaisten jokapäiväisen elämänrytmiin mukaan. Kirjoita Virpille tai Nadjalle. Vastaamme mielellämme.

[email protected] tai [email protected] (Nadja)

Esko on aina ”Matkamielellä”-tule sinäkin mukaan tunnelmaan!

Honkasen Eskon hoksasin MATKA-messuilta Helsingistä vuosia sitten. Aina hyväntuulinen matkanjärjestäjä Esko innostui heti uudesta Montefeltron alueesta ja kotipaikastani Pennabillistä. Tapetoi jopa firmansa oven hienolla paneelikuvalla Pennabillistä ensimmäisen tänne suuntautuneen pilottimatkansa jälkeen. Wau ja grazie Matkamieli!

Hymyt on herkässä Eskolla ja Virpillä kun Suomen lippu heiluu ohittaessamme San Marinon

Sattui sekin niin kivasti, että Matkamielen www.matkamieli.fi toimisto Roihuvuoressa sijaitsee aivan nuoruuden vuosieni Itä-Helsingin musiikkiopiston pianotuntipaikkani lähellä. Aina on kiva, että joku ajatus yhdistää paikat ja ihmiset kun itse asuu kaukana Suomesta. Sävelet siis saattoivat ehkä tietämättään meidät yhteen tekemään lähinnä patikointireissuja lempeiden, juuri sopivan rentojen kävelyreittien antoisaan Pennabilliin ja Montefeltroon, keski-Italiaan.

Joukon perää pitää tarkkana kun porkkana Esko ! Kukaan ei pääse eksymään. Etruskiaikainen Penna ja Billi kukkuloineen taustalla. Kukkulat yhdistettiin hallinnollisesti v. 1350 kun porukka ei enää jaksanut sotia ainaisesti. Sieltä lähdettiin mekin kävelemään rauhan polkua. Pennabillin vaakunassa on kotka, jonka siivet yhdistävät ja suojelevat näitä kahta kukkulaa.

Kaikkia Matkamielen tekemiä Montefeltron matkoja siivittävät erinomaiset italialaiset sapuskat ja juomat. Moni ei muuten tiedä, että Italiassa tehdään myös satumaista kaljaa. Viimeisten 10:n vuoden aikana on perustettu lukuisia pieniä panimoja, niissä on kiva vierailla ja maistella ”ööliä”.

Michelangelo Buonarrotin synnyinkodin vieressä on erittäin hyvä sellainen. Viinitilojahan on turha mainostaa. Kaikki tietävät, että niitä ei Italiassa vierailupaikkoina puutu ja viini virtaa, se ei ole mikään tabu täällä vaan kuuluu ruokapöytään, vaikka ei nykyään enää päivittäin, kuten ennen vanhaan. Täällä ei näe kännisiä nuoria pyörimässä, koska heillä ei ole tarvetta uppojuomiseen. He syntyvät kulttuuriin, missä alkoholin käyttö ei ole mikään salaisuus tai että sen kanssa pitäisi liioitella. Sitä saa maitokaupasta tai mummon viinihyllystäkin.

Virpi on tour designer eli ehdottaa jännät ja uudet paikat, missä käydä, käppäillä ja syödä. Toimin myös paikallisoppaana. Eskolla on aina oma matkanjohtaja Suomesta mukana. Näillä seuduilla eivät muuten massat pyöri. On tilaa olla, hengittää ja mennä. Luonto ja hitunen historiaa ja kulttuuria –perfetto, täydellistä !”. Ei siinä muuta kaipaa.

Näin syntyy omistaja Sandron (kuva vas.) käsien kautta aito italialainen pizza ja suoraan suuhun patikoinnista nälkäisen porukan pöytään. Ihana iltahetki vappuna aurinkoisesssa Pennabillissä toukokuussa 2019. Esko on muuten melkoinen kokki, osaa tehdä hyvät sapuskat eräporukoille Suomenkin päässä. Mutta Sandron tryffelipizzastakin Esko tykkää, ”giropizza”-illalisemme on monien makujen pizzat ja jokainen saa valita haluamansa ja maistaa niitä vaikka kymmentä erilaista peräkanaa!

Kuumalla maistuu pienen kylän pääpiazzalla St. Agata Feltriassa kuohuvat. Tervetuloa kevät ja turistit!

Italiaan tulevat ne, jotka osaavat arvostaa hyvää ruokaa ilman turhia ”sörsseleitä” , sekoituksia, kastikkeita ja mausteita. Tervetuloa kokemaan makuja. Jos raaka-aineet ovat kunnollisia, niin ei siinä muuta tarvita. Täällä ei kruusailla. Ruoka- ja ruokajuomakulttuuri on jokapäiväistä ”arkea” ja täysin juurtunut Italian elämäntyyliin ja koko kulttuuriin. Mainittakoon, että seuduillamme ei ole vielä yhtäkään hampurilaisravintolaketjua…lähin ”Mäkkäri” löytyy kun ajelee yli 60 km. Eikä tämä tunnu nuoria haittaavan yhtään.

Voihan pyhä Leo! San Leon linnoitus on 1400-luvun renessanssiarkkitehtuurin mestarinnäyte. Sinne pääsee myös bussilla aivan asfalttitietä pitkin, uskokaa pois.

Alh. kuvassa mukava taukopaikka, Virpi juttelee ja kääntää paikallisen herra Guerrinon tervetulotoivotukset hänen vanhassa puutarhassaan, seudun pienimmän kirkon kupeessa. Rento viini-ja torttuhetki ennen hotellille paluuta. Kiitos ja grazie muuten Jussille monien tässä blogissa olevien kuvien nappailemisesta.

Pieniin häihin sopivan kokoinen kirkko, tuhatvuotinen tämäkin, kuten monet Montefeltron kirkot ja linnat.
Huhti-toukokuun vaihde ja viiniköynnöksen lehdet aluillaan. Linnut laulaa!
Tässä meinasi tulla tenkkapoo, koska yön rankkasade oli tehnyt meille ”temput” mutta Esko auttaa tästäkin yli ja kyllä sitä naurettiin jälkeenpäin! Tekevälle ja meneville sattuu. E la vita, se on vain elämää!
Luonnonpuiston portilla on sitten mahtava kotiruokaravintola ja masut tulee täyteen myös aidon toscanalaisen viinin kulauksien kyydittämänä! Ketokukkiakin syötiin salaatissa. Luomua ja lähiruokaa. Cin-cin (lausu: tsintsin) ja kippis!
Taustalla oleva Maioletto-kukkula on muodostunut n. 20 miljoonaa vuotta sitten ajautuen savilautan mukana lännestä Ligurian rannikolta aina tänne Apenniinivuorille keski-Italian Montefeltroon. Tässä on Suomesta sen ensimmäinen valloittajaryhmä! Sen huipulta näkyy sininen Adrianmeri. Matkanjohtaja Maarit Reiman vas. edessä ja Esko punaisessa paidassa keski-oikealla.

Kysypä Eskolta lisää matkoista, huhti-toukokuu 2022 on myynnissä Montefeltroon ja jokunen paikka saattaa vielä löytyä. Klikkaa tästä: www.matkamieli.fi ja sano Virpiltä terveisiä. Benvenuti!

”Matkatoimisto MatkaMieli Oy on vuonna 1994 perustettu erikoismatkatoimisto. Tuotamme erilaisia, mielenkiintoisia matkoja yksilöllisesti asiakkaan toiveiden mukaisesti.”

Liikuntamatkat ja Jone, Virpi luonnollisesti ”Virrassa” paikallisoppaana

Tämä blogi on kirjoitettava siihen sävyyn, mikä kuvaa reilua ja ulospäin suuntautuvaa matkailualan pitkäaikaista yrittäjää, Jouni ”Jone” Parkkalia Maaningalta. Metsästin häntä jokunen vuosi sitten MATKA-messuilla Helsingissä, minne tapani mukaan suuntaan vuosittain askeleeni Altopoggiosta. Pam! Pitkänhuikea Jone löytyi ja yhteistyömme alkoi pienryhmämatkojen tiimoilta.

Virpi Virta ( vas ) ja Jouni Parkkali Helsingin MATKA-messuilla kehittelemässä matkoja Montefeltroon

Markkinointihan on ongoing- juttu eikä mikään pikaspotti. Likinäköisyys ja omaan napaan tuijottaminen eivät pitkän päälle toimi. Katseen pitää ulottua horisonttiin ja ylikin. Turismin luominen, varsinkin harvaan asutulla kotiseudullani, ihanan potentiaalisessa mutta massoilta tuntemattomammassa Montefeltrossa, ja sen markkinoiminen Suomeen on vienyt oman aikansa. Ihmisten luottamuksen saaminen ei välttämättä ole salamannopea isku vaan suhteita pitää kasvattaa, vaalia ja oppia tuntemaan sopivat yhteistyökumppanit, jotka surffaavat samalla aallonpituudella tai ainakin samassa meressä.

Jonen hymystä ja olemuksesta jo aavistaa, että tässä on matkailualan konkari, asiakkaiden ja yhteiskumppanien luottamuksen saanut ja ansainnut kaveri. Positiivinen ja leppoisa asenne takaavat luvatun tuloksen ja tyytyväiset asiakkaat.

Kevät saapuu hurmaavan vihreillä sävyillä Montefeltron sopivan korkeille Apenniinivuorille. Jokaiselle hyvät korkeuserot olla ja mennä vapaasti. Tällä alueella on suuri luonnonreservaatti sekä keidas joten harvinaisia kukkia löytyy ja voi bongata jos jonkinlaista faunaa matkalla

Ensimmäinen luomuksemme oli täydellinen Leirikoulumatka Italiassa, joka piti sisällään myös Pennabillin (Montefeltron) ja Venetsian kouluvierailut, mutta Covid tuli väliin ja matka peruuntui ymmärrettävistä syistä. Voi mikä harmi, oppilaille ja opettajillekin. Meillä on vieläkin Whatsapp-ryhmämme elossa ja pidämme yhteyttä, toivo elää. Kiitos, opet Riikka ja Paula, yhteistyöstä. Grazie mille.
Emme siis antaneet periksi, ja nyt on syksyllä 2022 jo heti suoralta kädeltä loppuun myyty herkuttelu-kulttuuri- ja ulkoilumatka ringissä tyyliin ”Mukavaa yhdessäoloa Toscanassa” . Toistamme tämän 2023 joten kuka haluaa mukaan ensi kerralla niin pysykää kuulolla ja tervetuloa Montefeltron kukkuloille ja vuorille.

Jonen sivuilta löytyy erityyppisiä teemamatkoja, pääotsikoina ”Leirikoulut”, ”Seniorimatkat”, ”Vaellusmatkat” ja ”Koulumatkat”. Klikkaa https://www.liikuntamatkat.fi/

Sasso Simone ja Simoncellon lättäpääkivien päälle rakennutti Cosimo de Medici I n. 450 vuotta sitten ”Auringokaupungin” ja sieltä näkyy kirkkaana päivänä jopa lahden taakse Kroatiaan. Historiankirjoissa luki ”savumerkit näkyvät myös Roomaan asti”. Sinne menee hyvä reitti! Menoksi vaan. Kivet ajautuivat Ligurian rannikolta n. 20 miljoonaa vuotta sitten savilautan päällä ja jämähtivät tähän.

Lue huviksesi Virpi Virran virtauksista aina kolmen läänin rajalla (Toscana, Emilia-Romagna ja Marche) Montefeltrossa. Umbriakaan ei ole kuin tunnin bussimatkan päässä. Klikkaa tästä: Taide-, ruoka- tai joogamatka – Liikuntamatkat

Jos ei linkki aukea, niin Jonen sivuilta löytyy myös Virpin Italia.

Nähdään pian positiivisessa seurassa erilaisen maailman kolkan kulmilla, Marecchiajoen (lausu vaan: MAREKKIA) laaksossa sopivan korkeiden vuorien maisemissa. Mielestäni ”sopivan korkea” on nämä n. 650-1000 metrin Apenniinivuoret juuri täällä Renessanssiajan kehdossa, Pennabillissä. Sen hoksasi jo täällä tallustanut Leonardo da Vinci ja muut taiteiden suuret mestarit. Tulkaahan kurkkaamaan ja hyttysistäkään ei ole näillä korkeuksilla haittaa! Mukava mennä ja olla ulkoilmassa, kaikessa rauhassa. Massaturismi ei täällä jyllää. Tervetuloa.

JOUNI PARKKALI OY / LIIKUNTAMATKAT FINLAND   |   Kaarikuja 7, 71750 Maaninka   |   [email protected] 

Koiramme Spilla on aina valmiina tulemaan luontoretkille mukaan. On kiva haistella villisikojen, susien, mäyrien, piikkisikojen jne. jälkiä. Joskus tulee myös fossiileja esiin!

Taide-, ruoka- tai joogamatka

12.04.2021, Toscanassa

Nimeni on Virpi Virta ja suurkaupungeissa puolet elämästäni viettäneenä löysin Toscanan ja Emilia-Romagnan rajalta, kivenheiton päässä Marchesta, paratiisimme Altopoggion luonnonpuiston alueelta. Milanolainen mieheni oppi vihdoin leikkaamaan ruohoa, sympaattinen sekarotuinen Spilla-koiramme ja kolme maalaiskissaamme ovat kahden lapsemme ohella iloinen perheemme vähän kuin ”Vuoriston Heidi”-tarinoissa. Suomi ja Italia kaikkien sydämissä. 

Ruokakulttuuri on Italian parasta, aurinkoa riittää ja kolmen läänin rajalla oleva Altopoggio on strategisesti mahtavalla paikalla. Aamulla voit bongata kauriita syömässä pellollamme, poimia viikunoita tai viinirypäleitä suoraan suuhun, nähdä piikkisian tassuttelemassa iltahämärässä tai kuvata harvinaisia kukkalajeja. Voimme rakentaa teidän ryhmälle ikimuistoisen viikon näissä upeissa maisemissa.

Marecchiajoen maisema Montefeltrossa on kuin suoraan kirjasta, ja niihän se onkin!

RUOKAREISSU
Kokkaile rennossa ilmapiirissä loma-asuntojenne pihapiirissä kolmen läänin (Emilia-Romagna, Toscana ja Marche) perinteisiä herkkuja paikallisen kokin ja Virpin avustuksella.  Virkistävä prosecco ja alueiden upeat viinit yhditetään aina ruokiin. Niistä meille kertoo sommelier-Rossana Umbrian viinitilalta.  

TAIDELEIRI?  
Michelangelo Buonarrotin synninkoti ja kylä “Renessanssiajan ulkoilmaparvekkeilla maalausta en plain air”, ”San Sepolcron kaupunki Toscanassa ja Piero della Francescan, renessanssiajan mestarin kotimuseovierailu”.

JOOGALEIRI
Altopoggion puutarha 650 metrin korkeudella on rauhallinen paikka harjoittaa joogaa ja meditoida. Maalaiskoiramme voi halutessanne tulla joogaamaan kanssanne asettuen vatsa taivasta kohden täysin rentoutuneeseen olotilaan.

Teemme yhteistyötä Liikuntamatkojen ja heidän arvojen mukaisesti!
Ole yhteydessä, niin kerron tarkemmin millaista ohjelmanne voisi sisältää

Minut löytää täältä: KLIKKAA KOTISIVUILLE

YHTEISTIEDOT
Virpi Virta
e-maili:  [email protected]
PUH. +39 333 1134 190

Tietoa Virpistä

Pennabillin torilla kohtaa paikallisia asukkaita, ei turisteja

Uusi vuosi ja uudet metkut Johannan ja Virpin matkassa!

Poseerausheti maalauksen ohessa vuoden 2021 maalauslomalta. Taustamaisema on Montefeltrosta ja maalauksesta ”Herttua Federico da Montefeltron ja Battista Sforzan diptyykki” (Piero della Francesca, vuosi n. 1474, Uffizin Galleria, Firenze)

Miksi et pakkaisi guassivärejä laukkuun pitkittäen kesää Montefeltron syksyisessä syyskuun lämmössä? Johanna Oras Akatemian aurinkoinen matkaseura ja upeiden maisemien kehystämä keski-Italian ulkoilmamaalauslomaviikko toteutetaan taas syyskuun lämpöisissä väreissä. Sinun ei tarvitse huolehtia matkassamme, paikallisoppaanne Virpi pitää tästä huolen 🙂 ja Italian tunnelma rentouttaa mielen ja ruumiin.

Sant´Agata Feltrian yli tuhatvuotisen linnan pihalla nautinnollinen maalausaamupäivä (syyskuun loppu 2021)

Johanna Oras, kurssin vetäjä, on äidillisen suloisella ohjauksellaan apuna maalauksen kaikissa vaiheissa ja hänellä on yksilöllinen ote opetukseen. Kysy neuvoa; saat ideoita ja täsmennystä positiivisessa ilmapiirissä. Luomme guassivärein ulkoilmassa, missä myös opetus tapahtuu. Ihanteellinen myös post-Covidia ajatellen. Tilaa olla ja hengittää puhdasta ilmaa. Sielulle uusia kokemuksia kaikkien aistien kautta! Joka päivä uusi maalauspaikka ja maisemat. Ah, mikä unelma.

Jokaisella on oma näkemys, tausta ja kokemukset. Kaikkia kunnioitetaan ja tuetaan. Siete tutti bravissimi!

Syksyn matkamme suuntautuu mystiseen Montefeltroon, mikä oli renessanssiajan kehto maailmanlaajuisesti. Alue on vähemmän tunnettu suurelle yleisölle ja siksi niin mielenkiintoinen. Täällä kukoistivat taide ja kulttuuri ja koko Eurooppa sai niistä potkua. Renessanssiajan kuuluisimmat taiteilijat, mestarit ja mesenaatit kuten Piero della Francesca, Leonardo da Vinci, Dante Alighieri, Francesco di Giorgio Martini sekä Urbinon herttua Federico da Montefeltro olivat näillä seuduilla edesauttaen taiteen ja kirjallisuuden sekä arkkitehtuurin luomista uuteen uraan ja sen vyörymistä koko maailman ihailtavaksi.

Tästä se alkaa, puhtaalta pohjalta kuten uusi vuosi. Rohkeasti mukaan kaiken tasoiset maalauksen ystävät, myös vasta-alkajat.

Enogastronomia on Italiassa tärkeä osa jokapäiväistä elämää ja saammekin nauttia reilusta perinteisestä, puhtaasta ruoasta ja viineistä. Tämä kehystää nautinnollisen taideviikon.

Olemme tehneet ohjelmaan aikaa ”italialaisittain”-viipyen kauemmin paikoissa. Siitä löytyy myös vapaa-aikaa. Ryhmäkokomme on pieni. Tämä ei ole massaturismimatka. Näin takaamme yksilöllisen opetuksen ja liikumme helposti ja turvallisesti.

Uutuutena on lomamaalausviikon ”culmine” eli sokerina pohjalla Firenze, missä päätämme viikon upeissa merkeissä tutustuen myös teemahenkisesti keskustaan Brunelleschin silmin siellä asuvan taide-ekspertti, kirjailija Salla Leponiemen johdolla. Jatkamme siis Montefeltron luonnonrauhasta aina Italian sydämeen minikaupunkilomalle Firenzeen.

Pennabillin pieni kunta Montefeltossa ja Mona-Lisan maalauksen taustamaisemaa. Dalai Laman lahjoittamat rauhan kellot Virpin kotikunnassa.

Ajankohta :

8-15.9.2022

Tanti abbracci, nähdään pian, Johanna (vas) ja Virpi (oik)

Kysy esitettä tutkittavaksi Virpiltä:

[email protected] whatsappviesti: +393331134190

Hyvää joulua, ystävät !

Vain yksi kuva, jonka välityksellä toivon tuovani teille kaikille rauhaa, rakkautta, keveyttä hengittää ja suloisuutta sieluihinne Montefeltron maisemistamme. Turvallista joulun aikaa ja lämpöä sydämiinne.

Vihreää Joulua kaikkien sydämiin sinisen taivaan kera Altopoggiosta!

Green Christmas topped with clear skies to your hearts from Altopoggio!

Verde Natale con un soffio di cielo sereno a tutti da Altopoggio!

Tervetuloa lomailemaan monissa merkeissä, kysy ja kirjoita Virpille : [email protected]

”Kuusen kotiin tuoda saamme”.. trallalallalaa…vai saammeko, Italiassa?

Me Italian ulkosuomalaiset kunnioitamme pyhästi jouluperinteitä ja joulukuusi ei voi puuttua kodeista-  olipa se sitten teko, oikea, pieni, iso ja millä alustalla tahansa, sisällä tai ulkona. 

Suomalaisten sisällä asuu metsä ja ekologisuus, vaikka kuinka ulkosuomalaisia olisimmekin. Kysymys kuuluu, mitä vaihtoehtoja meillä on joulun tärkeimmän luontoa edustavan koristeen hankkimiseen täällä sypressien, tammien, pyökkien ja jopa palmujen maassa ?

Altopoggion maisema joulukuussa Bascion tornille päin; tammivoittoista lehtimetsää, jokunen katajapuska välissä

Jalo Wäinö Sola sanoitti otsikossa olevan perinteisen joululaulun arvaamatta, että italian- suomalaiset saisivat kuusenhakoreissulta Italian metsissä pakkasenkylmät sakot, jos metsäpoliisi nappaisi teosta kiinni iloisen perheen sahaamassa täydellistä latvaa, saati sitten koko joulukuusta. Italiassa ei kasva kuusia yhtä tiuhaan kuin Suomessa, vaikka monissa Italian lääneissä Abete rosso eli Suomen joulukuusi onkin yleinen puulaji, lähinnä pohjois-Italiassa yli 1200:n metrin korkeuksilla.

Vielä pahempi, jos ajattelet korvata kuusen katajan oksilla, kuten ystäväni lähikylästä. Hän ei tiennyt, että katajat on rauhoitettu ja ulkona seisova iso damigiana-puteli (viinin säilytyksessä käytettävä suuri lasimalja), josta pisti ulos parimetrinen punaisilla joulupalloilla ja can-can-tyyppisillä kiilto- hörhelöillä koristeltu katajan oksa, osui ikävästi ohi ajaneen metsänhoitajan silmäään. Siitä tuli kallis joulukuusen korvike ja mieleeni tuli kielikuva ” Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ”, vaikka tähän sen merkitys ei aivan täydellisesti sovikaan.

Kuva ylh. ”tämän sypressin on istuttanut luostarin sisäpihalle Villa Verucchion luona pyhä Fransiskus Assisilainen n. 800 vuotta sitten. Ei sopiva joulukuuseksi…” (Rimini)

Joulutunnelma on kovin ruotsalaisvoittoinen suurimpien kaupunkien lähellä olevissa Ikeoissa…saat metrin mittaisen heikko-oksaisen jalopuun juurineen ruukussa. Koko helahoito siis, jonka oksille ei mahdu edes puolet joulukoristeista:  pallot putoilevat ja oksat ovat liian tiheät ja hermot menee yrittäessä koristella sitä taidokkaasti.

Monet ovat yrittäneet saada purkkikuuset elämään aina uuden vuoden yli, jopa repimällä ne ruukusta pois ja istuttamalla ne uudestaan maahan. Ne eivät vaan ota kasvaekseen näillä leveysasteilla. Kuuset on istutettava parikuisina, muuten niiden elämänkaari Italiassa on lyhyt. Tai ainakin omaan habitatiin. Eli ensi vuonna ollaan taas siellä samassa joulujonossa toiveikkain ilmein ”jos se tänä vuonna onnistuisi ja lähtisi kasvamaan niin sehän olisi eko-vaihtoehto teko-sellaiselle”..mikä EKO on sellainen, että kasvatetaan sesonkia varten ja tapetaan sen jälkeen? Kasvavatko palmut Norjassa?

Onko tekokuusi sitten niin paha? Eihän missään kuusissa ole kuitenkaan samaa tuoksua kun silloin, kun oli pieni lapsi ja asui Suomessa. Elävät kynttilät pantiin palamaan oksille, ja meillä ainakin oksat kärysivät parinakin jouluna ja tuli tontuille jouluvipinää heitellä vettä niiden päälle. Isot kasat ruskeita kuivia, alastomia kuusia kohosivat roskisten vierssä joulun jälkeen. Kuusien hautausmaa, EKO oli silloin kaukana. Kaikki muuttuu, myös kuusen tuoksu laimenee muistojen ja vuosien mittaan.

Adrianmeren rannalta sama kuusemme seilasi Marecchiajoen yläjuoksulle Altopoggioon, vuosi 2010

Tekokuusia löytyy monenlaisia-myös aidon kuusen muotoisia ja näköisiä. Niistä kauimpana on sellaiset,  joissa ei ole enää hitustakaan ”natura” eli luontoa mukana.  Makuasioista ei sovi kiistellä, ja joulunahan kiistely on kertakaikkiaan kielletty (lue: pitää odotaa uuteen vuoteen asti). Kuusia kuristavat (huom. ei kirjoitusvirhe) kymmenmetriset piuhat tuikkien ”Shanghai”-valoja, luoden migreeniä jo kuusen alla makaavalle koirallekin. Spray-maalilla sumutetut oksat  tukahduttavat niiden luonnollisen hengen, liioitelut jättipallot houkuttelevat vain kissoja leikkimään…che stress, mikä stressi!

Haluan joulukuusen, ”voglio un’albero di Natale”, jonka oksille voi panna itse tehtyjä koristeita, niitä rikkinäisiä, vanhoja, pölyisiäkin,  joita aikanaan koulussa väsättiin ja sitten yritettiin opettaa lapsillemmekin parhaan muistin ja kykymme mukaan. Vielä löytyy joitain kiiltokuvia, jotka killuivat äitini lapsuudenkodin kuusessa. Minihimmelit on rikki monien muuttojen jäljiltä, mutta kauniisti paketoituja karamellikoristeita löytyy..värikkäitä tikkareita…nämä sopivat kaikkiin kuusiin! Meillä on aina se sama ikivihreä tekokuusi, mutta oikealta näyttävä. Ei tarvitse kastella eikä imuroida pudonneita neulasia. Sopii laiskoillekin. Tuoksu puuttuu mutta se on ystävät elämää: ei voi saada kaikkea.

Marecchiajoen laaksoa Altopoggion lähellä, kesäinen luontokuva ja tyypillinen kasvillisuus

City-ystäväni on keksinyt turbo-eko-mallin eli hän pakkaa mustaan, ihmisen kokoiseen jätesäkkiin (aina sama säkki) loppiaisena viidessä minuutissa kuusensa, siis koristeineen päivineen, siirtäen sen kieli suun keskellä perheen avulla varastoon, jotteivät hilut ja koristeet putoilisi matkan varrelle. Siis ilman niitä eläviä kynttilöitä! Näin säästetään luontoa, rahaa ja aikaa. Ei muuta kun ”träks”, säkki pois aaton alla ja kuusi seisoo siinä koko komeudessaan, ihan kuin viime vuonna,  ilman pölyä ja koristeet säilyvät ”äidiltä tytölle”sekä luonto kiittää! Tämä on extreme-versio vinkkinä lukijoille ja muistutuksena, että meitä on moneksi ja siksi maailma onkin niin ihana paikka elää!

Valmiina pulkkamäkeen Altopoggion pellolla, kuusia ei ole tiellä! (helmikuun lumet)

Jokainen siis taapertaa tonttujen tahtiin omalla tyylillään jouluun ja sellaisen kuusen kera, josta tulee omaan kotiin se toivottu joulutunnelma.

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.  Eli on sopeuduttava siihen ympäristöön, jossa joutuu elämään. Perinteitä ja tulevaisuutta kunnoittaen.

Hyvää kuusenhako-tai ostoreissua Italiasta ja nautinnollista sekä turvallista joulua läheistenne kanssa koko maailmaan.

Jouluiloa kymmenen vuotta sitten Altopoggiossa suomalaisin pöydän antimin ja Marimekon pöytäkuosein; hyvä Suomi!

Don Giancarlon kivikirkon aarteet ja Montefeltron vanhin huussi alttarin vieressä

Korkealla kukkulalla vuoristomaisemassa on Badia Tedaldan kylä. Siellä seisoo kivinen kirkko, jossa ei enää pidetä joka sunnuntaisia messuja. Kylän väki ei jaksa raahautua ylös huipulle asti kirkkoon. Näin kertoi minulle kylän pappi Giancarlo kauniina syksyisenä päivänä,  kun haastattelin häntä mm. kirkon sisällä olevista 500 vuotta vanhoista ”I Della Robbian” taideaarteista.

Kirkon paikalla oli aikoinaan linna, jonka vartiotornista näkyi pitkälle Marecchiajoen laaksoon. Linna rakennettiin osittan kallion päälle. Sen perustuksia ja luhistuneita seiniä on  näkyvillä kohdissa, jotka pistävät maasta esiin sammaleen ja korkean ruohon alta.

Pahasti raunioituneen linnan paikalle rakennettiin kirkko nimeltään ”Chiesa di San Michele Arcangelo” eli pyhän arkkienkeli Mikaelin kirkko. Sen sivuseinillä olevien pienten ampumaikkunoiden muodosta huomaa, että kyseessä ei ole alun perin uskonnollisiin tarkoituksiin tehty rakennus. Olisi vaikea kuvitella pappi pyssy kädessä ampumassa.

Kirkkoherra Giancarlo näytti minulle myös (pilke silmänkulmassa, missä sijaitsee keskiaikainen WC eli ”gabinetto” tai ”bagno”. Se on aivan alttarin vieressä vasemmalla seinällä, mutta hienovaraisesti puusepän myöhemmin rakentaman oven taakse piiloitettuna. Kuva alhaalla:

Kirkkoherra avasi ovet alttarin viereiseen ex-vessaan, joka oli käytössä silloisessa linnassa

Tämä on seudun vanhin sisävessa. Ei mukavuuksilla varustettu eikä toimiva, taivas sentään! Tästä näkee myös silloisten ihmisten koon. Pieniä ja laiheliineja oltiin, ruoka oli vähissä ja elämä fyysisesti rankkaa. Saattaapa olla tosin, että henkisesti oltiin vahvempia kuin nykyään. 

”Madonna valtaistuimella, lapsi ja neljä pyhimystä” (Benedetto e Santi Buglioni) on tehty v. 1516-1517 ja sen vieressä on uhkaava seinähalkeama (Badia Tedaldan kirkko)

Kirkkoherra Giancarlo on mies ajan tasalla. Ymmärrettyään, että lampaat karkaavat pois liian kaukana keskustasta olevasta kirkosta (1 km), hän päätti siirtää kirkonmenot alhaalla elintarvikekaupan ja vanhainkodin lähellä olevaan uudempaan kirkkoon. Näin on minimikuulijakunta taas taattu ja sieluja autetaan joka sunnuntai-aamu. Itse Giancarlo asuu kirkon vieressä ylhäällä kukkulalla.

Huoli on kova vanhasta tuhatvuotisesta kirkosta, jossa on ”maiolica invetriata” eli lasitetusta keramiikasta tehtyjä mestariteoksia kuuluisien ”I Della Robbia”-veljesten ja suvun kädenjäljen tuottamina.

Luca della Robbia, joka oli ollut Donatellon kuvaveistämössä oppipoikana, keksi lasitetun policroma terracottatekniikan koristelun käyttäen ensin väreinä vain sinistä, valkoista ja norsunluuta. Hän  avasi Firenzessä työpajan, josta tuli menestys myös jälkipolville,  jotka kehittivät ja muunsivat tätä tyyliä lisäten siihen myös muita värejä vuosikymmenien mittaan. Robbia-sana tulee punaisesta väristä (rosso). Firenzen kaupungin kirjoissa on 1200-luvulta maininta tästä ”värjäykseen erikoistuneesta” perheestä, joka jatkoi perinnettä aina Andrea della Robbian kuolemaan, vuoteen 1525 asti.

Perillisiä ei löytynyt jatkamaan Andrean työtä, mutta vielä nykyäänkin Firenzessä tehtyä käsin kuvitettua maijoliikka-terracottalasitustaidetta kutsutaan ”arte robbianaksi”.

Kirkon alttaritaulu ”Madonna, lapsi ja neljä pyhimystä” on uhkaavan lähellä seinähalkeamaa, joka laajenee vuosien mittaan. Myös kirkon pohjoinen kivinurkka on antanut hieman periksi. Savipitoinen maa liikkuu rankkasateiden jälkeen sekä n. 50 vuotta sitten ollut lievä maanjäristys tuotti lisähalkeamia. Sen jälkeen ei Badiassa ole tärissytkään, eikä sen kummempaa sattunut tässä pienessä, alta tuhannen asukkaan kylässä, mutta jälki siitä jäi. Vuosien mittaan halvalla ja ilman pätevää kaavaa tehdyt korjaukset ovat pahentaneet tilannetta. Lattiassakin on pieni ”railo” ja osa kirkkoa vetää laaksoon päin, osa keskustaan päin eli se on hajoamassa itään ja länteen kuin Berliinin muuri- ei Berliinin munkki, joka sen sijaan pitää hyvin koostumuksensa.

Rahaa ei enää tulvi paavilta Vatikaanista kuten ennen ”hyvään aikaan”. Katolinen kirkko on joutunut viilaamaan taseitaan ja saneeraamaan tulojen ollessa nykypäivinä surkeat. Kirkko on alkanut jopa myymään omaisuuttaan yksityisille. Kyllä maailma muuttuu, Eskoseni. Italiassakin.

Ilmestys ja pyhimykset Giuliano, Sebastiano ja Antonio Abate -vuodelta 1522- katsokaaa näitä värejä ja pintaa!

Don Giancarlo kuuli, että haluan lanseerata turismia tässä kauniissa paikassa luonnon helmassa. Sanoin hänelle, että näin kallisarvoisia aarteita pitää ehdottomasti näyttää suomalaisillekin turisteille. Hän hymyili ja poseerasi kuvaa varten haroen ensin ”tukan kuntoon” tokaisten: ”voi, jos jollain suomalaisella olisi rahaa auttaa meitä”.  Kuulemma hänen tuttu pappi läheisessä San Sepolcrossa sai yksityishenkilöltä lahjoituksena 50.000 euroa kirkon kunnostamiseen, mamma mia ja pyhä Pietari! Ei saisi kadehtia mutta…sanotaanko, että harmittaa Giancarlon kirkon puolesta. Se ansaitsisi lisää elinikää. Sansepolcrossa on laskujeni mukaan 29 kirkkoa ja asukkaita 15 tuhatta.

Vaihtarit Donin ja Virpin välillä….salviapuska ja Hanna-tädin piparit

Kiitin häntä tapaamisesta ja huomasin samalla kirkon kulmalla kasvavan rehevän salviapuskan. Ajatuksenani oli tehdä lounaaksi ”gnoccheja” (lausu ”njokkeja”), perunamuusipohjaisia kökkäröitä, jotka keitetään runsaassa vedessä ja pyysin, saisinko napsaista pari salvian lehteä kastikkeeseen. Salvia nimittäin kuumennetaan voisulassa rapeaksi ja valutetaan keitettyjen gnocchien päälle ”kastikkeeksi”. Namiruoka. Hän innostui niin, että kävi hakemassa lapion ja kaivoi juuria myöten osan puskasta minulle kotiin istutettavaksi. Luoja! Toivotaan ettei tämä lahja kuole talvella!

Tabernaakkeli alttarin oikealla puolella (sakramenttikaappi, jossa säilytetään pyhitetty ehtoollisleipä eli hostia)

Annoin hänelle vastalahjaksi pussillisen aamulla leipomiani Hanna-tädin pikkuleipiä. Voi miten hän iloistui. Nämä ovat taatusti ensimmäiset suomalaiset import-keksit tässä pienessä toscanalaisessa kirkonkylässä. Tuokaahan ystävät pullaa tänne ja käydään tapaamassa Donia sekä ihaillaan samalla rauhallisen värikkäitä keramiikkatauluja! Niistä saa voimaa.

Rauhallinen tunnelma ja hiljaisuus huokuvat valon tulviessa ikkunoista ja ovesta ja tuoreet kukat tuoksuvat, kylän mammat tekevät vielä pitsiliinoja lahjoittaen niitä kirkolle.

Halaa pyöreää kivitornia Pennabillissä ja varo hanhia sen järvellä

Noin tuhat vuotta sitten Montefeltron seudulla linnoitusten ja linnojen tornit rakennettiin suurimmaksi osaksi neliön muotoon. Tästä esimerkkinä vaikkapa Bascion Torni Pennabillin lähiössä Molino di Basciossa, Toscanan rajalla lännessä. Ihailen usein tätä kauniisti oranssilla valaistua tornia  iltahämärässä. Se näkyy suoraan Altopoggion asunnoilta, ja sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä. Muoti ja haluttu puolustustaktiikka vaikuttivat niiden arkkitehtuurissa.

Nyt ovat talot tyhjillään, osaan tulee kesämökkiläisiä elokussa viikoksi, pariksi synnyinmaisemiinsa

Macianon (lausu: ”matsaano”) torni,  Pennabillin pienessä lähiössä taasen idässä päin, Adrianmeren suuntaan mennessä, on mukavan pyöreä. Macianossa on satakunta asukasta ja Pennabillin nykyinen kunnanjohtaja Mauro on sieltä syntyisin ja asuu siellä. Matkaa Pennabillin kunnan sisällä idästä länteen on 30 km ja tällä matkalla oli ennen muinoin (näin äkkiä laskien) kahdeksan linnaa; niiden vartiotornit kommunikoivat keskenään.

Kiitos D. Sassi lennokkikuvista, ja autokin jäi näkymään kuvaan:-)

Jos joku haluaa käydä ”piiri pieni pyörii”-tyyliin kävelemässä tämän kauniin kivisen pyöreän tornin ympäri niin avaimen siihen saa kunnan talolta. Menkää vain rohkeasti pyytämään! Torni on nähnyt tuhat vuotta historiaa silmiensä alla, pysyen urheasti pystyssä, vaikka itse linna on jo tuhoutunut aikojen myötä. Sen sisällä on muutama infotaulu kertoen tornin ja alueen historiasta, kuvia sekä pienet ”scala a chiocciola” eli etanakierreportaat, jotka vievät ylös.

Ei riitä yksi Virpi tämän ympärysmittaan

Tornin juurella olevissa taloissa asuu enää kaksi iäkästä pariskuntaa; sen läheltä kulkee kuitenkin koulubussin reitti. Kuntamme koulubussit ovat keltaisia ja tämä ohi ajava ”väritäplä” tuo modernin säväyksen ja luo uskoa pienten kuntien uudelleenasutuspolitiikkaan lisäten toivoa väestökadon hiljentämiseksi. Tulkaa tänne luonnon keskelle asumaan, lapsiperheet! Puhdas ilma ja luonto sekä niistä saatava ravinto, tilaa elää ja olla, ei jonoja, ei ruuhkia…nämä ovat tulevaisuudessakin kullan arvoisia asioita. Vuorilla hengittää paremmin myös kesällä, siksiköhän tänne kaikki renessanssiajallakin tunkivat ja pykäsivät näitä torneja ja linnojaan vieri viereen!? Vihollisen bongaat jo kaukaa…tässä suurin etu.

Kivi on ikuinen ja kaunis materiaali

Macianon tornin ohi menee hurmaava vaellusreitti ja näköala alas Marecchiajoen laaksoon on rentouttavan kaunis. Hiljaisuus vie mukanaan sen historiaan. Täällä voisi istua ja lukea kirjaa vaikka tuntikausia kenenkään häiritsemättä. Hyttysetkään eivät vaivaa näissä korkeuksissa. Vieressä on pieni kivikirkko, kuten aina Italiassa linnojen yhteydessä. Pieni tekojärvikään ei ole kaukana. Siellä monet nuoret ja vanhemmat viettävät aikaa yhdessä kalastellen, kävellen sen ympäri ja istuskellen sen varjoisassa metsässä kuumilla kesähelteillä. Uinti on kielletty turvallisuussyistä, mutta järven molemmissa päissä on ravintolat. Niissä on tarjolla mahtavan hyvää kotiruokaa ja monet kerrat on siellä järjestetty koulujen päättäjäiset. Vanhemmat nuorten kanssa yhdessä syömässä ja meteli oli sen mukainen. Muistan sen vieläkin. Ilo oli irti! Kesäloma edessä ja vapaus.

Viime kävelyretkeni järvellä oli tosin kaikkea muuta kuin rentouttava: olin pukeutunut punaiseen asuun ja en tiedä, ovatko hanhet yhtä ärtyisiä punaisen perään kuin härät,  mutta sain kannoilleni koko lauman kovaa kaakattavia hanhia ja kävelin pikakävelyä metrin pitkillä harppauksilla henki pihisten saadakseni loitonnettua äkäisen valkohöyhenkansan liepeiltäni. Hanhet tiettävästi nokkaisevat takapuoleen, jos vain käännät heille selkäsi, joten voitte uskoa että sivuttain kävelystäni olisi saanut hupivideon tähän blogiin jos vain olisin kerennyt kuvata tilanteen. Vannon, että ensi kerralla laitan maaston värisen tai hanhen värisen asun päälle! Voihan hanhi eli ”oca” italiaksi.

Tervetuloa tutustumaan tähän pieneen Pennabillin nurkkaukseen!

Marecchiajoen laakso pitkälle Adrianmerelle ja San Marinoon päin