Liikuntamatkat ja Jone, Virpi luonnollisesti ”Virrassa” paikallisoppaana

Tämä blogi on kirjoitettava siihen sävyyn, mikä kuvaa reilua ja ulospäin suuntautuvaa matkailualan pitkäaikaista yrittäjää, Jouni ”Jone” Parkkalia Maaningalta. Metsästin häntä jokunen vuosi sitten MATKA-messuilla Helsingissä, minne tapani mukaan suuntaan vuosittain askeleeni Altopoggiosta. Pam! Pitkänhuikea Jone löytyi ja yhteistyömme alkoi pienryhmämatkojen tiimoilta.

Virpi Virta ( vas ) ja Jouni Parkkali Helsingin MATKA-messuilla kehittelemässä matkoja Montefeltroon

Markkinointihan on ongoing- juttu eikä mikään pikaspotti. Likinäköisyys ja omaan napaan tuijottaminen eivät pitkän päälle toimi. Katseen pitää ulottua horisonttiin ja ylikin. Turismin luominen, varsinkin harvaan asutulla kotiseudullani, ihanan potentiaalisessa mutta massoilta tuntemattomammassa Montefeltrossa, ja sen markkinoiminen Suomeen on vienyt oman aikansa. Ihmisten luottamuksen saaminen ei välttämättä ole salamannopea isku vaan suhteita pitää kasvattaa, vaalia ja oppia tuntemaan sopivat yhteistyökumppanit, jotka surffaavat samalla aallonpituudella tai ainakin samassa meressä.

Jonen hymystä ja olemuksesta jo aavistaa, että tässä on matkailualan konkari, asiakkaiden ja yhteiskumppanien luottamuksen saanut ja ansainnut kaveri. Positiivinen ja leppoisa asenne takaavat luvatun tuloksen ja tyytyväiset asiakkaat.

Kevät saapuu hurmaavan vihreillä sävyillä Montefeltron sopivan korkeille Apenniinivuorille. Jokaiselle hyvät korkeuserot olla ja mennä vapaasti. Tällä alueella on suuri luonnonreservaatti sekä keidas joten harvinaisia kukkia löytyy ja voi bongata jos jonkinlaista faunaa matkalla

Ensimmäinen luomuksemme oli täydellinen Leirikoulumatka Italiassa, joka piti sisällään myös Pennabillin (Montefeltron) ja Venetsian kouluvierailut, mutta Covid tuli väliin ja matka peruuntui ymmärrettävistä syistä. Voi mikä harmi, oppilaille ja opettajillekin. Meillä on vieläkin Whatsapp-ryhmämme elossa ja pidämme yhteyttä, toivo elää. Kiitos, opet Riikka ja Paula, yhteistyöstä. Grazie mille.
Emme siis antaneet periksi, ja nyt on syksyllä 2022 jo heti suoralta kädeltä loppuun myyty herkuttelu-kulttuuri- ja ulkoilumatka ringissä tyyliin ”Mukavaa yhdessäoloa Toscanassa” . Toistamme tämän 2023 joten kuka haluaa mukaan ensi kerralla niin pysykää kuulolla ja tervetuloa Montefeltron kukkuloille ja vuorille.

Jonen sivuilta löytyy erityyppisiä teemamatkoja, pääotsikoina ”Leirikoulut”, ”Seniorimatkat”, ”Vaellusmatkat” ja ”Koulumatkat”. Klikkaa https://www.liikuntamatkat.fi/

Sasso Simone ja Simoncellon lättäpääkivien päälle rakennutti Cosimo de Medici I n. 450 vuotta sitten ”Auringokaupungin” ja sieltä näkyy kirkkaana päivänä jopa lahden taakse Kroatiaan. Historiankirjoissa luki ”savumerkit näkyvät myös Roomaan asti”. Sinne menee hyvä reitti! Menoksi vaan. Kivet ajautuivat Ligurian rannikolta n. 20 miljoonaa vuotta sitten savilautan päällä ja jämähtivät tähän.

Lue huviksesi Virpi Virran virtauksista aina kolmen läänin rajalla (Toscana, Emilia-Romagna ja Marche) Montefeltrossa. Umbriakaan ei ole kuin tunnin bussimatkan päässä. Klikkaa tästä: Taide-, ruoka- tai joogamatka – Liikuntamatkat

Jos ei linkki aukea, niin Jonen sivuilta löytyy myös Virpin Italia.

Nähdään pian positiivisessa seurassa erilaisen maailman kolkan kulmilla, Marecchiajoen (lausu vaan: MAREKKIA) laaksossa sopivan korkeiden vuorien maisemissa. Mielestäni ”sopivan korkea” on nämä n. 650-1000 metrin Apenniinivuoret juuri täällä Renessanssiajan kehdossa, Pennabillissä. Sen hoksasi jo täällä tallustanut Leonardo da Vinci ja muut taiteiden suuret mestarit. Tulkaahan kurkkaamaan ja hyttysistäkään ei ole näillä korkeuksilla haittaa! Mukava mennä ja olla ulkoilmassa, kaikessa rauhassa. Massaturismi ei täällä jyllää. Tervetuloa.

JOUNI PARKKALI OY / LIIKUNTAMATKAT FINLAND   |   Kaarikuja 7, 71750 Maaninka   |   [email protected] 

Koiramme Spilla on aina valmiina tulemaan luontoretkille mukaan. On kiva haistella villisikojen, susien, mäyrien, piikkisikojen jne. jälkiä. Joskus tulee myös fossiileja esiin!

Taide-, ruoka- tai joogamatka

12.04.2021, Toscanassa

Nimeni on Virpi Virta ja suurkaupungeissa puolet elämästäni viettäneenä löysin Toscanan ja Emilia-Romagnan rajalta, kivenheiton päässä Marchesta, paratiisimme Altopoggion luonnonpuiston alueelta. Milanolainen mieheni oppi vihdoin leikkaamaan ruohoa, sympaattinen sekarotuinen Spilla-koiramme ja kolme maalaiskissaamme ovat kahden lapsemme ohella iloinen perheemme vähän kuin ”Vuoriston Heidi”-tarinoissa. Suomi ja Italia kaikkien sydämissä. 

Ruokakulttuuri on Italian parasta, aurinkoa riittää ja kolmen läänin rajalla oleva Altopoggio on strategisesti mahtavalla paikalla. Aamulla voit bongata kauriita syömässä pellollamme, poimia viikunoita tai viinirypäleitä suoraan suuhun, nähdä piikkisian tassuttelemassa iltahämärässä tai kuvata harvinaisia kukkalajeja. Voimme rakentaa teidän ryhmälle ikimuistoisen viikon näissä upeissa maisemissa.

Marecchiajoen maisema Montefeltrossa on kuin suoraan kirjasta, ja niihän se onkin!

RUOKAREISSU
Kokkaile rennossa ilmapiirissä loma-asuntojenne pihapiirissä kolmen läänin (Emilia-Romagna, Toscana ja Marche) perinteisiä herkkuja paikallisen kokin ja Virpin avustuksella.  Virkistävä prosecco ja alueiden upeat viinit yhditetään aina ruokiin. Niistä meille kertoo sommelier-Rossana Umbrian viinitilalta.  

TAIDELEIRI?  
Michelangelo Buonarrotin synninkoti ja kylä “Renessanssiajan ulkoilmaparvekkeilla maalausta en plain air”, ”San Sepolcron kaupunki Toscanassa ja Piero della Francescan, renessanssiajan mestarin kotimuseovierailu”.

JOOGALEIRI
Altopoggion puutarha 650 metrin korkeudella on rauhallinen paikka harjoittaa joogaa ja meditoida. Maalaiskoiramme voi halutessanne tulla joogaamaan kanssanne asettuen vatsa taivasta kohden täysin rentoutuneeseen olotilaan.

Teemme yhteistyötä Liikuntamatkojen ja heidän arvojen mukaisesti!
Ole yhteydessä, niin kerron tarkemmin millaista ohjelmanne voisi sisältää

Minut löytää täältä: KLIKKAA KOTISIVUILLE

YHTEISTIEDOT
Virpi Virta
e-maili:  [email protected]
PUH. +39 333 1134 190

Tietoa Virpistä

Pennabillin torilla kohtaa paikallisia asukkaita, ei turisteja

Uusi vuosi ja uudet metkut Johannan ja Virpin matkassa!

Poseerausheti maalauksen ohessa vuoden 2021 maalauslomalta. Taustamaisema on Montefeltrosta ja maalauksesta ”Herttua Federico da Montefeltron ja Battista Sforzan diptyykki” (Piero della Francesca, vuosi n. 1474, Uffizin Galleria, Firenze)

Miksi et pakkaisi guassivärejä laukkuun pitkittäen kesää Montefeltron syksyisessä syyskuun lämmössä? Johanna Oras Akatemian aurinkoinen matkaseura ja upeiden maisemien kehystämä keski-Italian ulkoilmamaalauslomaviikko toteutetaan taas syyskuun lämpöisissä väreissä. Sinun ei tarvitse huolehtia matkassamme, paikallisoppaanne Virpi pitää tästä huolen 🙂 ja Italian tunnelma rentouttaa mielen ja ruumiin.

Sant´Agata Feltrian yli tuhatvuotisen linnan pihalla nautinnollinen maalausaamupäivä (syyskuun loppu 2021)

Johanna Oras, kurssin vetäjä, on äidillisen suloisella ohjauksellaan apuna maalauksen kaikissa vaiheissa ja hänellä on yksilöllinen ote opetukseen. Kysy neuvoa; saat ideoita ja täsmennystä positiivisessa ilmapiirissä. Luomme guassivärein ulkoilmassa, missä myös opetus tapahtuu. Ihanteellinen myös post-Covidia ajatellen. Tilaa olla ja hengittää puhdasta ilmaa. Sielulle uusia kokemuksia kaikkien aistien kautta! Joka päivä uusi maalauspaikka ja maisemat. Ah, mikä unelma.

Jokaisella on oma näkemys, tausta ja kokemukset. Kaikkia kunnioitetaan ja tuetaan. Siete tutti bravissimi!

Syksyn matkamme suuntautuu mystiseen Montefeltroon, mikä oli renessanssiajan kehto maailmanlaajuisesti. Alue on vähemmän tunnettu suurelle yleisölle ja siksi niin mielenkiintoinen. Täällä kukoistivat taide ja kulttuuri ja koko Eurooppa sai niistä potkua. Renessanssiajan kuuluisimmat taiteilijat, mestarit ja mesenaatit kuten Piero della Francesca, Leonardo da Vinci, Dante Alighieri, Francesco di Giorgio Martini sekä Urbinon herttua Federico da Montefeltro olivat näillä seuduilla edesauttaen taiteen ja kirjallisuuden sekä arkkitehtuurin luomista uuteen uraan ja sen vyörymistä koko maailman ihailtavaksi.

Tästä se alkaa, puhtaalta pohjalta kuten uusi vuosi. Rohkeasti mukaan kaiken tasoiset maalauksen ystävät, myös vasta-alkajat.

Enogastronomia on Italiassa tärkeä osa jokapäiväistä elämää ja saammekin nauttia reilusta perinteisestä, puhtaasta ruoasta ja viineistä. Tämä kehystää nautinnollisen taideviikon.

Olemme tehneet ohjelmaan aikaa ”italialaisittain”-viipyen kauemmin paikoissa. Siitä löytyy myös vapaa-aikaa. Ryhmäkokomme on pieni. Tämä ei ole massaturismimatka. Näin takaamme yksilöllisen opetuksen ja liikumme helposti ja turvallisesti.

Uutuutena on lomamaalausviikon ”culmine” eli sokerina pohjalla Firenze, missä päätämme viikon upeissa merkeissä tutustuen myös teemahenkisesti keskustaan Brunelleschin silmin siellä asuvan taide-ekspertti, kirjailija Salla Leponiemen johdolla. Jatkamme siis Montefeltron luonnonrauhasta aina Italian sydämeen minikaupunkilomalle Firenzeen.

Pennabillin pieni kunta Montefeltossa ja Mona-Lisan maalauksen taustamaisemaa. Dalai Laman lahjoittamat rauhan kellot Virpin kotikunnassa.

Ajankohta :

8-15.9.2022

Tanti abbracci, nähdään pian, Johanna (vas) ja Virpi (oik)

Kysy esitettä tutkittavaksi Virpiltä:

[email protected] whatsappviesti: +393331134190

Hyvää joulua, ystävät !

Vain yksi kuva, jonka välityksellä toivon tuovani teille kaikille rauhaa, rakkautta, keveyttä hengittää ja suloisuutta sieluihinne Montefeltron maisemistamme. Turvallista joulun aikaa ja lämpöä sydämiinne.

Vihreää Joulua kaikkien sydämiin sinisen taivaan kera Altopoggiosta!

Green Christmas topped with clear skies to your hearts from Altopoggio!

Verde Natale con un soffio di cielo sereno a tutti da Altopoggio!

Tervetuloa lomailemaan monissa merkeissä, kysy ja kirjoita Virpille : [email protected]

”Kuusen kotiin tuoda saamme”.. trallalallalaa…vai saammeko, Italiassa?

Me Italian ulkosuomalaiset kunnioitamme pyhästi jouluperinteitä ja joulukuusi ei voi puuttua kodeista-  olipa se sitten teko, oikea, pieni, iso ja millä alustalla tahansa, sisällä tai ulkona. 

Suomalaisten sisällä asuu metsä ja ekologisuus, vaikka kuinka ulkosuomalaisia olisimmekin. Kysymys kuuluu, mitä vaihtoehtoja meillä on joulun tärkeimmän luontoa edustavan koristeen hankkimiseen täällä sypressien, tammien, pyökkien ja jopa palmujen maassa ?

Altopoggion maisema joulukuussa Bascion tornille päin; tammivoittoista lehtimetsää, jokunen katajapuska välissä

Jalo Wäinö Sola sanoitti otsikossa olevan perinteisen joululaulun arvaamatta, että italian- suomalaiset saisivat kuusenhakoreissulta Italian metsissä pakkasenkylmät sakot, jos metsäpoliisi nappaisi teosta kiinni iloisen perheen sahaamassa täydellistä latvaa, saati sitten koko joulukuusta. Italiassa ei kasva kuusia yhtä tiuhaan kuin Suomessa, vaikka monissa Italian lääneissä Abete rosso eli Suomen joulukuusi onkin yleinen puulaji, lähinnä pohjois-Italiassa yli 1200:n metrin korkeuksilla.

Vielä pahempi, jos ajattelet korvata kuusen katajan oksilla, kuten ystäväni lähikylästä. Hän ei tiennyt, että katajat on rauhoitettu ja ulkona seisova iso damigiana-puteli (viinin säilytyksessä käytettävä suuri lasimalja), josta pisti ulos parimetrinen punaisilla joulupalloilla ja can-can-tyyppisillä kiilto- hörhelöillä koristeltu katajan oksa, osui ikävästi ohi ajaneen metsänhoitajan silmäään. Siitä tuli kallis joulukuusen korvike ja mieleeni tuli kielikuva ” Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ”, vaikka tähän sen merkitys ei aivan täydellisesti sovikaan.

Kuva ylh. ”tämän sypressin on istuttanut luostarin sisäpihalle Villa Verucchion luona pyhä Fransiskus Assisilainen n. 800 vuotta sitten. Ei sopiva joulukuuseksi…” (Rimini)

Joulutunnelma on kovin ruotsalaisvoittoinen suurimpien kaupunkien lähellä olevissa Ikeoissa…saat metrin mittaisen heikko-oksaisen jalopuun juurineen ruukussa. Koko helahoito siis, jonka oksille ei mahdu edes puolet joulukoristeista:  pallot putoilevat ja oksat ovat liian tiheät ja hermot menee yrittäessä koristella sitä taidokkaasti.

Monet ovat yrittäneet saada purkkikuuset elämään aina uuden vuoden yli, jopa repimällä ne ruukusta pois ja istuttamalla ne uudestaan maahan. Ne eivät vaan ota kasvaekseen näillä leveysasteilla. Kuuset on istutettava parikuisina, muuten niiden elämänkaari Italiassa on lyhyt. Tai ainakin omaan habitatiin. Eli ensi vuonna ollaan taas siellä samassa joulujonossa toiveikkain ilmein ”jos se tänä vuonna onnistuisi ja lähtisi kasvamaan niin sehän olisi eko-vaihtoehto teko-sellaiselle”..mikä EKO on sellainen, että kasvatetaan sesonkia varten ja tapetaan sen jälkeen? Kasvavatko palmut Norjassa?

Onko tekokuusi sitten niin paha? Eihän missään kuusissa ole kuitenkaan samaa tuoksua kun silloin, kun oli pieni lapsi ja asui Suomessa. Elävät kynttilät pantiin palamaan oksille, ja meillä ainakin oksat kärysivät parinakin jouluna ja tuli tontuille jouluvipinää heitellä vettä niiden päälle. Isot kasat ruskeita kuivia, alastomia kuusia kohosivat roskisten vierssä joulun jälkeen. Kuusien hautausmaa, EKO oli silloin kaukana. Kaikki muuttuu, myös kuusen tuoksu laimenee muistojen ja vuosien mittaan.

Adrianmeren rannalta sama kuusemme seilasi Marecchiajoen yläjuoksulle Altopoggioon, vuosi 2010

Tekokuusia löytyy monenlaisia-myös aidon kuusen muotoisia ja näköisiä. Niistä kauimpana on sellaiset,  joissa ei ole enää hitustakaan ”natura” eli luontoa mukana.  Makuasioista ei sovi kiistellä, ja joulunahan kiistely on kertakaikkiaan kielletty (lue: pitää odotaa uuteen vuoteen asti). Kuusia kuristavat (huom. ei kirjoitusvirhe) kymmenmetriset piuhat tuikkien ”Shanghai”-valoja, luoden migreeniä jo kuusen alla makaavalle koirallekin. Spray-maalilla sumutetut oksat  tukahduttavat niiden luonnollisen hengen, liioitelut jättipallot houkuttelevat vain kissoja leikkimään…che stress, mikä stressi!

Haluan joulukuusen, ”voglio un’albero di Natale”, jonka oksille voi panna itse tehtyjä koristeita, niitä rikkinäisiä, vanhoja, pölyisiäkin,  joita aikanaan koulussa väsättiin ja sitten yritettiin opettaa lapsillemmekin parhaan muistin ja kykymme mukaan. Vielä löytyy joitain kiiltokuvia, jotka killuivat äitini lapsuudenkodin kuusessa. Minihimmelit on rikki monien muuttojen jäljiltä, mutta kauniisti paketoituja karamellikoristeita löytyy..värikkäitä tikkareita…nämä sopivat kaikkiin kuusiin! Meillä on aina se sama ikivihreä tekokuusi, mutta oikealta näyttävä. Ei tarvitse kastella eikä imuroida pudonneita neulasia. Sopii laiskoillekin. Tuoksu puuttuu mutta se on ystävät elämää: ei voi saada kaikkea.

Marecchiajoen laaksoa Altopoggion lähellä, kesäinen luontokuva ja tyypillinen kasvillisuus

City-ystäväni on keksinyt turbo-eko-mallin eli hän pakkaa mustaan, ihmisen kokoiseen jätesäkkiin (aina sama säkki) loppiaisena viidessä minuutissa kuusensa, siis koristeineen päivineen, siirtäen sen kieli suun keskellä perheen avulla varastoon, jotteivät hilut ja koristeet putoilisi matkan varrelle. Siis ilman niitä eläviä kynttilöitä! Näin säästetään luontoa, rahaa ja aikaa. Ei muuta kun ”träks”, säkki pois aaton alla ja kuusi seisoo siinä koko komeudessaan, ihan kuin viime vuonna,  ilman pölyä ja koristeet säilyvät ”äidiltä tytölle”sekä luonto kiittää! Tämä on extreme-versio vinkkinä lukijoille ja muistutuksena, että meitä on moneksi ja siksi maailma onkin niin ihana paikka elää!

Valmiina pulkkamäkeen Altopoggion pellolla, kuusia ei ole tiellä! (helmikuun lumet)

Jokainen siis taapertaa tonttujen tahtiin omalla tyylillään jouluun ja sellaisen kuusen kera, josta tulee omaan kotiin se toivottu joulutunnelma.

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.  Eli on sopeuduttava siihen ympäristöön, jossa joutuu elämään. Perinteitä ja tulevaisuutta kunnoittaen.

Hyvää kuusenhako-tai ostoreissua Italiasta ja nautinnollista sekä turvallista joulua läheistenne kanssa koko maailmaan.

Jouluiloa kymmenen vuotta sitten Altopoggiossa suomalaisin pöydän antimin ja Marimekon pöytäkuosein; hyvä Suomi!

Don Giancarlon kivikirkon aarteet ja Montefeltron vanhin huussi alttarin vieressä

Korkealla kukkulalla vuoristomaisemassa on Badia Tedaldan kylä. Siellä seisoo kivinen kirkko, jossa ei enää pidetä joka sunnuntaisia messuja. Kylän väki ei jaksa raahautua ylös huipulle asti kirkkoon. Näin kertoi minulle kylän pappi Giancarlo kauniina syksyisenä päivänä,  kun haastattelin häntä mm. kirkon sisällä olevista 500 vuotta vanhoista ”I Della Robbian” taideaarteista.

Kirkon paikalla oli aikoinaan linna, jonka vartiotornista näkyi pitkälle Marecchiajoen laaksoon. Linna rakennettiin osittan kallion päälle. Sen perustuksia ja luhistuneita seiniä on  näkyvillä kohdissa, jotka pistävät maasta esiin sammaleen ja korkean ruohon alta.

Pahasti raunioituneen linnan paikalle rakennettiin kirkko nimeltään ”Chiesa di San Michele Arcangelo” eli pyhän arkkienkeli Mikaelin kirkko. Sen sivuseinillä olevien pienten ampumaikkunoiden muodosta huomaa, että kyseessä ei ole alun perin uskonnollisiin tarkoituksiin tehty rakennus. Olisi vaikea kuvitella pappi pyssy kädessä ampumassa.

Kirkkoherra Giancarlo näytti minulle myös (pilke silmänkulmassa, missä sijaitsee keskiaikainen WC eli ”gabinetto” tai ”bagno”. Se on aivan alttarin vieressä vasemmalla seinällä, mutta hienovaraisesti puusepän myöhemmin rakentaman oven taakse piiloitettuna. Kuva alhaalla:

Kirkkoherra avasi ovet alttarin viereiseen ex-vessaan, joka oli käytössä silloisessa linnassa

Tämä on seudun vanhin sisävessa. Ei mukavuuksilla varustettu eikä toimiva, taivas sentään! Tästä näkee myös silloisten ihmisten koon. Pieniä ja laiheliineja oltiin, ruoka oli vähissä ja elämä fyysisesti rankkaa. Saattaapa olla tosin, että henkisesti oltiin vahvempia kuin nykyään. 

”Madonna valtaistuimella, lapsi ja neljä pyhimystä” (Benedetto e Santi Buglioni) on tehty v. 1516-1517 ja sen vieressä on uhkaava seinähalkeama (Badia Tedaldan kirkko)

Kirkkoherra Giancarlo on mies ajan tasalla. Ymmärrettyään, että lampaat karkaavat pois liian kaukana keskustasta olevasta kirkosta (1 km), hän päätti siirtää kirkonmenot alhaalla elintarvikekaupan ja vanhainkodin lähellä olevaan uudempaan kirkkoon. Näin on minimikuulijakunta taas taattu ja sieluja autetaan joka sunnuntai-aamu. Itse Giancarlo asuu kirkon vieressä ylhäällä kukkulalla.

Huoli on kova vanhasta tuhatvuotisesta kirkosta, jossa on ”maiolica invetriata” eli lasitetusta keramiikasta tehtyjä mestariteoksia kuuluisien ”I Della Robbia”-veljesten ja suvun kädenjäljen tuottamina.

Luca della Robbia, joka oli ollut Donatellon kuvaveistämössä oppipoikana, keksi lasitetun policroma terracottatekniikan koristelun käyttäen ensin väreinä vain sinistä, valkoista ja norsunluuta. Hän  avasi Firenzessä työpajan, josta tuli menestys myös jälkipolville,  jotka kehittivät ja muunsivat tätä tyyliä lisäten siihen myös muita värejä vuosikymmenien mittaan. Robbia-sana tulee punaisesta väristä (rosso). Firenzen kaupungin kirjoissa on 1200-luvulta maininta tästä ”värjäykseen erikoistuneesta” perheestä, joka jatkoi perinnettä aina Andrea della Robbian kuolemaan, vuoteen 1525 asti.

Perillisiä ei löytynyt jatkamaan Andrean työtä, mutta vielä nykyäänkin Firenzessä tehtyä käsin kuvitettua maijoliikka-terracottalasitustaidetta kutsutaan ”arte robbianaksi”.

Kirkon alttaritaulu ”Madonna, lapsi ja neljä pyhimystä” on uhkaavan lähellä seinähalkeamaa, joka laajenee vuosien mittaan. Myös kirkon pohjoinen kivinurkka on antanut hieman periksi. Savipitoinen maa liikkuu rankkasateiden jälkeen sekä n. 50 vuotta sitten ollut lievä maanjäristys tuotti lisähalkeamia. Sen jälkeen ei Badiassa ole tärissytkään, eikä sen kummempaa sattunut tässä pienessä, alta tuhannen asukkaan kylässä, mutta jälki siitä jäi. Vuosien mittaan halvalla ja ilman pätevää kaavaa tehdyt korjaukset ovat pahentaneet tilannetta. Lattiassakin on pieni ”railo” ja osa kirkkoa vetää laaksoon päin, osa keskustaan päin eli se on hajoamassa itään ja länteen kuin Berliinin muuri- ei Berliinin munkki, joka sen sijaan pitää hyvin koostumuksensa.

Rahaa ei enää tulvi paavilta Vatikaanista kuten ennen ”hyvään aikaan”. Katolinen kirkko on joutunut viilaamaan taseitaan ja saneeraamaan tulojen ollessa nykypäivinä surkeat. Kirkko on alkanut jopa myymään omaisuuttaan yksityisille. Kyllä maailma muuttuu, Eskoseni. Italiassakin.

Ilmestys ja pyhimykset Giuliano, Sebastiano ja Antonio Abate -vuodelta 1522- katsokaaa näitä värejä ja pintaa!

Don Giancarlo kuuli, että haluan lanseerata turismia tässä kauniissa paikassa luonnon helmassa. Sanoin hänelle, että näin kallisarvoisia aarteita pitää ehdottomasti näyttää suomalaisillekin turisteille. Hän hymyili ja poseerasi kuvaa varten haroen ensin ”tukan kuntoon” tokaisten: ”voi, jos jollain suomalaisella olisi rahaa auttaa meitä”.  Kuulemma hänen tuttu pappi läheisessä San Sepolcrossa sai yksityishenkilöltä lahjoituksena 50.000 euroa kirkon kunnostamiseen, mamma mia ja pyhä Pietari! Ei saisi kadehtia mutta…sanotaanko, että harmittaa Giancarlon kirkon puolesta. Se ansaitsisi lisää elinikää. Sansepolcrossa on laskujeni mukaan 29 kirkkoa ja asukkaita 15 tuhatta.

Vaihtarit Donin ja Virpin välillä….salviapuska ja Hanna-tädin piparit

Kiitin häntä tapaamisesta ja huomasin samalla kirkon kulmalla kasvavan rehevän salviapuskan. Ajatuksenani oli tehdä lounaaksi ”gnoccheja” (lausu ”njokkeja”), perunamuusipohjaisia kökkäröitä, jotka keitetään runsaassa vedessä ja pyysin, saisinko napsaista pari salvian lehteä kastikkeeseen. Salvia nimittäin kuumennetaan voisulassa rapeaksi ja valutetaan keitettyjen gnocchien päälle ”kastikkeeksi”. Namiruoka. Hän innostui niin, että kävi hakemassa lapion ja kaivoi juuria myöten osan puskasta minulle kotiin istutettavaksi. Luoja! Toivotaan ettei tämä lahja kuole talvella!

Tabernaakkeli alttarin oikealla puolella (sakramenttikaappi, jossa säilytetään pyhitetty ehtoollisleipä eli hostia)

Annoin hänelle vastalahjaksi pussillisen aamulla leipomiani Hanna-tädin pikkuleipiä. Voi miten hän iloistui. Nämä ovat taatusti ensimmäiset suomalaiset import-keksit tässä pienessä toscanalaisessa kirkonkylässä. Tuokaahan ystävät pullaa tänne ja käydään tapaamassa Donia sekä ihaillaan samalla rauhallisen värikkäitä keramiikkatauluja! Niistä saa voimaa.

Rauhallinen tunnelma ja hiljaisuus huokuvat valon tulviessa ikkunoista ja ovesta ja tuoreet kukat tuoksuvat, kylän mammat tekevät vielä pitsiliinoja lahjoittaen niitä kirkolle.

Halaa pyöreää kivitornia Pennabillissä ja varo hanhia sen järvellä

Noin tuhat vuotta sitten Montefeltron seudulla linnoitusten ja linnojen tornit rakennettiin suurimmaksi osaksi neliön muotoon. Tästä esimerkkinä vaikkapa Bascion Torni Pennabillin lähiössä Molino di Basciossa, Toscanan rajalla lännessä. Ihailen usein tätä kauniisti oranssilla valaistua tornia  iltahämärässä. Se näkyy suoraan Altopoggion asunnoilta, ja sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä. Muoti ja haluttu puolustustaktiikka vaikuttivat niiden arkkitehtuurissa.

Nyt ovat talot tyhjillään, osaan tulee kesämökkiläisiä elokussa viikoksi, pariksi synnyinmaisemiinsa

Macianon (lausu: ”matsaano”) torni,  Pennabillin pienessä lähiössä taasen idässä päin, Adrianmeren suuntaan mennessä, on mukavan pyöreä. Macianossa on satakunta asukasta ja Pennabillin nykyinen kunnanjohtaja Mauro on sieltä syntyisin ja asuu siellä. Matkaa Pennabillin kunnan sisällä idästä länteen on 30 km ja tällä matkalla oli ennen muinoin (näin äkkiä laskien) kahdeksan linnaa; niiden vartiotornit kommunikoivat keskenään.

Kiitos D. Sassi lennokkikuvista, ja autokin jäi näkymään kuvaan:-)

Jos joku haluaa käydä ”piiri pieni pyörii”-tyyliin kävelemässä tämän kauniin kivisen pyöreän tornin ympäri niin avaimen siihen saa kunnan talolta. Menkää vain rohkeasti pyytämään! Torni on nähnyt tuhat vuotta historiaa silmiensä alla, pysyen urheasti pystyssä, vaikka itse linna on jo tuhoutunut aikojen myötä. Sen sisällä on muutama infotaulu kertoen tornin ja alueen historiasta, kuvia sekä pienet ”scala a chiocciola” eli etanakierreportaat, jotka vievät ylös.

Ei riitä yksi Virpi tämän ympärysmittaan

Tornin juurella olevissa taloissa asuu enää kaksi iäkästä pariskuntaa; sen läheltä kulkee kuitenkin koulubussin reitti. Kuntamme koulubussit ovat keltaisia ja tämä ohi ajava ”väritäplä” tuo modernin säväyksen ja luo uskoa pienten kuntien uudelleenasutuspolitiikkaan lisäten toivoa väestökadon hiljentämiseksi. Tulkaa tänne luonnon keskelle asumaan, lapsiperheet! Puhdas ilma ja luonto sekä niistä saatava ravinto, tilaa elää ja olla, ei jonoja, ei ruuhkia…nämä ovat tulevaisuudessakin kullan arvoisia asioita. Vuorilla hengittää paremmin myös kesällä, siksiköhän tänne kaikki renessanssiajallakin tunkivat ja pykäsivät näitä torneja ja linnojaan vieri viereen!? Vihollisen bongaat jo kaukaa…tässä suurin etu.

Kivi on ikuinen ja kaunis materiaali

Macianon tornin ohi menee hurmaava vaellusreitti ja näköala alas Marecchiajoen laaksoon on rentouttavan kaunis. Hiljaisuus vie mukanaan sen historiaan. Täällä voisi istua ja lukea kirjaa vaikka tuntikausia kenenkään häiritsemättä. Hyttysetkään eivät vaivaa näissä korkeuksissa. Vieressä on pieni kivikirkko, kuten aina Italiassa linnojen yhteydessä. Pieni tekojärvikään ei ole kaukana. Siellä monet nuoret ja vanhemmat viettävät aikaa yhdessä kalastellen, kävellen sen ympäri ja istuskellen sen varjoisassa metsässä kuumilla kesähelteillä. Uinti on kielletty turvallisuussyistä, mutta järven molemmissa päissä on ravintolat. Niissä on tarjolla mahtavan hyvää kotiruokaa ja monet kerrat on siellä järjestetty koulujen päättäjäiset. Vanhemmat nuorten kanssa yhdessä syömässä ja meteli oli sen mukainen. Muistan sen vieläkin. Ilo oli irti! Kesäloma edessä ja vapaus.

Viime kävelyretkeni järvellä oli tosin kaikkea muuta kuin rentouttava: olin pukeutunut punaiseen asuun ja en tiedä, ovatko hanhet yhtä ärtyisiä punaisen perään kuin härät,  mutta sain kannoilleni koko lauman kovaa kaakattavia hanhia ja kävelin pikakävelyä metrin pitkillä harppauksilla henki pihisten saadakseni loitonnettua äkäisen valkohöyhenkansan liepeiltäni. Hanhet tiettävästi nokkaisevat takapuoleen, jos vain käännät heille selkäsi, joten voitte uskoa että sivuttain kävelystäni olisi saanut hupivideon tähän blogiin jos vain olisin kerennyt kuvata tilanteen. Vannon, että ensi kerralla laitan maaston värisen tai hanhen värisen asun päälle! Voihan hanhi eli ”oca” italiaksi.

Tervetuloa tutustumaan tähän pieneen Pennabillin nurkkaukseen!

Marecchiajoen laakso pitkälle Adrianmerelle ja San Marinoon päin

Opi Italiaa Italiassa; alkeiskurssi luonnon helmassa Mattian ja Virpin matkassa

Emilia-Romagna ja Toscana silmiesi edessä, jalkojen alla ja korvissa soi suloinen Italian kieli… Ajankohta: 5-10.7.2022       Kesto: 6 pv,  5 yötä

“Montefeltro, che bello! ”  Tule turvalliseen, luonnonkauniiseen Montefeltroon ja majoitu Altopoggion loma-asuntoihin. Kokkaa itse aamiaiset; asunnoista löytyy kaikki tarpeellinen. Huom. kurssi on mitoitettu vain pienelle ryhmälle. Tämä takaa yksilöllisemmän opetuksen ja turvallisuusvälit.

Bascion yli 800 vuotta vanha torni on mukava kävelyretkipaikka Altopoggion asunnoilta

Pyydä koko esite Virpiltä osoitteesta: [email protected]    tai [email protected]      

Esimerkki päivän ohjelmasta:

Pv 1: Tilausbussikuljetus Bolognan kentältä Virpi-oppaan johdolla. Tulen kentälle vastaan ja kerron matkalla ohjelmasta ja seudusta. Majoitus Pennabilliin; Toscanan ja Emilia-Romagnan rajalla olevaan täysin kunnostettuun 1800-luvun maalaistaloon. Tervetuliaisaperitiivi sen näköalaterassilla opettaja Mattian seurassa. Mattia kertoo kurssin tavoitteista ja opetusohjelmasta ja vastaa kysymyksiinne. Perinteinen italialainen illallinen viineineen ja rentoutuminen luonnon helmassa kaskaiden siritystä kuunnellen ja tähtitaivasta ihaillen. Virpi tarjoaa kotitekoista tiramisúa.

Altopoggiossa teitä on vastaanottamassa Italian kielen opettaja Mattia Retta. Hän opettaa Italian Kulttuuri-Instituutissa Suomessa ja tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistossa.

Altopoggion täysin remontoitu Toscanan maalaistalo on jaettu kolmeen asuntoon; jokaisessa on oma pihansa ja sisäänkäynnit tilavine kylpyhuoneineen. Kaikissa on laaksonäkymä. Väriherneiden tuoksu on suloinen….oppaanne ja emäntänne Virpi asuu viereisessä talossa italialais-suomalaisen perheensä kanssa.

Päivä  2:   Italian kielen tunnit klo 9.00-11.00 Altopoggion puutarhassa. Tutustumme Altopoggion maskottiin, Spilla-koiraan ja juomme espressokahvit. Paikallinen Valentina-kokki tulee näyttämään, miten tagliatellepastaa tehdään käsin ja voitte kokeilla sen tekemistä. Lounas pastasta herkullisine kastikkeineen.

Kävelyretki  lähiseudun nähtävyyksille; tutustumme paikallisiin asukkaisiin ja vaihdamme kuulumiset heidän kanssaan. Aperitiivi taukopaikassa.  Illalla kielitunti klo 17-18.00. Tilausbussikuljetus paikalliseen ravintolaan nauttimaan reilua monen kattauksen luomu-ja perinneruokaa viinien kera (hinta 28 eur) ihaillen auringonlaskua Apenniinivuorille. Opimme kohteliaisuuksien vaihdon ja ruokasanastoa. Paluu asunnoille ja buona notte a tutti!

Kolmen tuhannen asukkaan etruskiaikainen Pennabillin on mukava kohde vierailla ja tutustua paikallisiin ja sen jäätelöbaari on koettava! Myös Michelintähtiravintola sijaitsee Pennabillin kauniilla panoraamarinteellä kuten pizzeria Villa Amarcord.

Päivä  3:

Klo 9.00 tilausbussikuljetus Marecchiajoen toisella puolella olevaan satumaisen kauniiseen St. Agatan kukkulakylään, joka on tunnettu tryffeleistään. Vierailemme sen teatterissa, joka on Italian vanhin ja ihailemme maisemia tuhatvuotisen linnan juurella. 

Pistäydymme tryffelituotekaupassa ja sen omistaja kertoo heidän valikoimasta; herkulliset maistiaiset. Lounas paikallisessa, kuuluisassa tryffeliravintolassa (hinta 35 eur), kastanjametsän siimeksessä. Vähintään kaksi ruokalajia, viinit, jälkiruoka, vesi ja kahvi kuuluvat aina hintaan. Paikalle tulee tryffelinetsijä suloisen Lara-koiransa kanssa näyttämään, miten niitä etsitään. Keskustelemme hänenkin kanssaan. Opimme tervehdykset, esittelyt, toivotukset ja lisää ruokasanastoa.  Siirrymme bussillamme viereisen keskiaikaisen Petrella Guidin kylään ja sen amfiteatterille opiskelemaan lisää kieltä (kesto 2 t). Virpi kertoo lyhesti paikan historiasta. Ihailemme näkymää alas joelle. Paluu asunnoille ja relax. Ilta vapaata ja tähän asti oppimamme kertausta Mattian johdolla Altopoggion puutarhassa 18-19.00.

Ruoka, juomat ja hyvä seura edistävät oppimista: tämä on Virpi teoria mutta tulkaapa itse kokeilemaan jos se pitää paikkansa! E vero!

Päivä 5 : Aamu aikaa esim. pakata matkalaukkuja. Klo 11.00 tilausbussikuljetus Pennabillin 3000 asukkaan tuhatvuotiseen kukkulakylään, missä oli asutusta jo etruskiajalla. Siellä asuu piispa ja sen nunnaluostari on toiminnassa. Käymme Unohdettujen hedelmien puutarhassa, Hylättyjen madonnien pyhäkössä, keskustan katedraalissa sekä katsomassa ulkoilmaparvekkeelta Monna Lisan taustamaisemaa, jonka Leonardo da Vinci ikuisti yli 500 vuotta sitten kuuluisaan Monna Lisa -maalaukseen. Virpi kertoo tästä hieman. Voitte pistäytyä kylän kotijäätelöbaarissa herkuttelmassa: näissä jäätelöissä on aito maku, sillä Cecilia-omistajarouva tekee ne tuoreista kauden raaka-aineista.  Suosikkini on viikunajäätelö ja Sant´Arcangelo, enkelimäinen suklaaunelma. Mahdollisuus tutustua kattavaan matematiikan museoon “Mateureka” tai shoppailla kylällä; täällä on vielä käsityöläisammatin harjoittajia ja esim. hurmaava nahkalaukkuja myyvä kauppa. Tutus-tumme Pennabillin kauniiseen punasamettisisusteiseen teatteriin ja pidämme Italian kielen tunnit puistossa (14-16.00). Vierailemme taidekynien tekijän, herra Alberton työpajassa ja kuulemme hänen ammatistaan. Kyniä voi ostaa matkamuistoksi tai lahjaksi.  Keskustelemme hänen kanssaan Mattian johdolla ja opimme uutta sanastoa.

Kunnanjohtaja tai varakunnanjohtaja tulee meitä tervehtimään ja sanomme hänelle “buongiorno”.  Kävelemme seudun parhaaseen pizzeriaan Villa Amarcordiin ja syömme siellä GIROPIZZA eli erilaisia pizzoja suoraan uunista leikattuna siivuiksi, joten jokainen voi maistaa haluamansa maut. Kaikki hyvän viinin, jälkiruoan ja iloisen seuramme kruunaamina.

Mattia jakaa kaikille kurssilaisille diplomit ja kilistelemme laseja pizzerian omistajan eli chef Sandron kanssa! Bussikuljetus n. klo 21.00 Altopoggioon.

Kaikki tämä ja lisää ohjelmassa…omatoimimatka alta tonnin. Tervetuloa Altopoggioon!

Kuvia ja videoita seudulta ja asunnoista: www.altopoggio.it

Francescon kitarat ja Stingin salaisuus paljastuvat…

Monet ovat kuulleet, että Sting omistaa talon Toscanassa, mutta vain harvat tietävät, että puuseppämme Francesco Venturi pykää upeasointisia kitaroita mahoganista, vaahterasta ja valkokuusesta jo toista vuosikymmentä pienessä Badia Tedaldan kylässä Toscanassa ”in the middle of nowhere”. Lähdin haastattelemaan Francescoa (”frantsesko” lausuen sen suurin piirtein italialaisittain) eräänä kuumana kesäiltapäivänä. Unohdin siinä hössäkässä kammata hiuksenikin…scusate ja anteeksi!

Franci, kutsun häntä tällä lempinimellä, on vähän suomalaisen oloinen mies, ei puhu liikoja ja keskittyy hommiinsa tehden ne aina tarkkaan ja harkitusti, parhaan kykynsä mukaan. Ei kerskaile, ei liioittele ja ”sta nel suo” niin kuin Italiassa sanotaan tarkoittaen, että ”keskittyy omiin töihinsä eikä pistä nenäänsä muiden juttuihin”. Rauhallinen ja päättäväinen.

Siksi ajattelinkin tehdä hänen puolestaan vähän mainosta, koska hän on mielestäni siihen liian ”modesto” eli vaatimaton ja todellakin ansainnut markkinointiavun. Ei hänellä tosin paljon ylimääräistä aikaa olekaan, iso paja on yksin Francin hoidossa ja asiakkaat ovat monesti pitkänkin matkan päässä, joten pakuautolla ei hurauta aivan hetkessä työmaalle. Hän ei siis tee pelkästään normipuusepän hommia, vaan katsokaas tältä videolta, mitä muuta kuuluu hänen työpajastaan luonnon keskeltä :

May be an image of one or more people, people playing musical instruments, guitar and indoor
Saul Fucili kokeilemassa kitaroiden sointia Pennabillin teatterissa

Hyvää videon katselu- ja kuunteluhetkeä ja Franci toivottaa teidät tervetulleeksi työpajaansa kurkkaamaan paikan päälle ja miksei jopa ostamaan kitaroita! Sovitaan aika yhdessä ja neuvon reitin, no problem. Francesco Venturi Chitarre | Facebook

Ps. hyppää videon loppuun, jos aikasi on kortilla, näin kuulet sulosointuja Saulin soittamana. Saul on poikamme Diegon Italian kielen opettajia Pennabillin yläkoulusta. Autamme toisiamme läänistä riippumatta näillä harvaan asutuilla seuduillamme, jotta kaikki kitaran kielet pääsisivät kuuluviin yhtä kirkkaina. Grazie ja kiitos ajastanne!

Riccardon perinteinen Panettone Toscanasta

Panettone eli suunnilleen ”kokin hatun korkuinen” kuivakakku kuuluu ykkösjälkiruokana Italian joulupöytään. Mikä tämä herkku on, miten se tehdään ja mitä sen pullea vatsa pitää sisällään? San Sepolcron kaupungista Toscanasta tulee tähän vastaus.

Riccardo tekee näitä sesonkituotteita vanhan perinteisen reseptin mukaan kotileipomossaan; vaimo auttaa aina kun kerkeää muilta töiltään

On aivan uskomatonta, että tämän taivaallisen dolcen tekemiseen riittää vain jauhot, vesi, hiiva, voi ja kananmunan keltuaiset. Uusia villityksiä tulee tietysti aina makuihinkin, eli panettonen sisään voi laittaa lisämakujakin esim. kuivattujen hedelmien paloja, suklaata, metsämarjoja jne. Makujen kirjo on Italiassa melkeinpä ääretön, myös kuorrutusten sateenkaari.

Riccardo kertoo, että tämän vuoden myyntihitti hänen kotileipomossaan on metsämarjapanettone ja valkosuklaapäärynäpanettone. Tuoksu on putiikissa huumaava, eikä Riccardo kerkeä nyt paljon juttelemaan, koska on kiire saada panettonet tehtyä ja uuniin ja juosta vielä puodin puolelle auttamaan myynnissäkin. Tässä menossa ei edes syysflunssat saa leipuria kiinni. Niin täysin omistautunut hän on joulupanettonien tekemiseen. Minulle tulee vastustamaton halu syödä kokonainen panettone tässä ja nyt!

Tässä panettonet valmiina menemään uuniin

Panettone on siis sesonkituote, ne tulevat marraskuun alussa myyntiin kaupoissa ja leipomoissa ja niitä löytää aina tammikuulle asti. Panettone-kokemus eli sen tuoksu nenässä, kauneus silmissä, maku suussa ja siitä seuraava henkinen ja ruumiillinen hyvinvointi joulun alla on suoraan verrannollinen panettonen hintaan ja alkuperään…mitkään tehdastuotteet eivät yllä saavuttamaan pienissä leipomoissa myytävää ”panettone-hurmiota” ! Ei laadussa, tuoksussa eikä maussa. Italian halpaketjumarketeissa, usein muutaman euron hintaisten panettonien maku ei ole läheskään sama ja näin ollen kokemuksesta tulee aivan erilainen; vähän kuin vertaisi kunnon jälkiuunileipää johonkin pikaisesti suhaistuun teolliseen muovipaketissa kuolleeseen hampurilaissämpylään. Per carità, sus siunatkoon!

Panettonea kohotellaan, reseptistä riippuen, montakin kertaa. Ainakin yksi pitkä sessione on sen teossa eli 12 tunnin yhtäjaksoinen kohotusaika. Nuku sillä aikaa. Jos tämä menee plörinäksi, niin pääsee itku. Yleensä kakkuja kannattaa tehdä monta samalla vaivalla, mutta riskinä on, että paljon aineksia menee hukkaan, jos missaa jonkun sen tekovaiheista.

Itse olen sen verran ”peloissani” tuon tehtävän edessä, että menen huolettomasti valitsemaan omani leipomoista. Meno stress, vähemmän stressiä.

See the source image
Panettonet otetaan uunista ja ”harppunoidaan” kahdella metallitikulla ja nostetaan pää alaspäin, jotta yläosan paino ei lytistäisi uunikuumaa panettonea. Näin myös sisällä oleva massa luo siihen kivan venyvän jäljen; tämä näkyy hyvin kun se halkaistaan.

”Jouluherkkukorissamme” (kts. blogini 29.10 : Joulu on taas, joulu on taas…kohta !”) on myynnissä San Sepolcron kaupungissa olevan leipuriliikkeen omistajan ja leipuri Riccardon valkosuklaa-päärynäpanettone, joten halutessanne voitte maistaa kotonanne sen suloista Joulumakua.

Kotona voi yrittää tehdä samanlaista jälkeä. Se voi hyvinkin onnistua ja lohdutan teitä, ette meidän yläkylässämme Altopoggion seudulla ystävättäreni mies Stefano on kuuluisa siitä, että heidän pienehkö keittiö muuntuu joulun alla ”leipomoksi”. Sisälle ei mahdu kun vatsaa vetämällä sisään, sillä hyllyt notkuvat hänen leipomia panettoneja. Niitä annetaan myös joululahjoina sukulaisille ja ystäville. Viimeksi pääsin laskuissani kahteenkymmeneen…Jos olet onnekas, niin Stefano leikkaa sinulle siivun ja tarjoaa kuohuviiniä, teetä tai kahvia kyytipojaksi. Stefanon vaimo on tästä panettonimaratonista iloinen, koska keittiössä ei ole ainakaan viikkoon tilaa tehdä ruokaa, joten koko viisihenkinen perhe pakkautuu viereisessä talossa asuvan nonnan luo eli mummo pistetään kokkaamaan kaikille ruoat; tämä sopii myös mummolle. Hän saa tuvan täyteen rakkaitaan ja mikäs sen hauskempaa, varsinkin näin joulua odotellessa. Joulu on kaivattua yhdessäoloa, Italiassa juuri myös ruokailun ”varjolla”.

Riccardon panettone on valmis! Harppuna sisällä ja kaverien joukkoon jäähylle….

Munien keltuainen on tärkeä osa panettonen makua; mummolta saadut tuoreet maalaismunat eli ”uova di campagna” kanojen jäljiltä piiloittamina ja pihalta etsittyinä, ovat parhaimpia JOS vain jäätte eloon tältä retkeltä. Kerran kukko juoksi perässäni aivan raivona ja päätin, että mummo saa tulla mukaani seuraavalle munanhakureissuille. Munia meni rikki kaksi, kun pakenin paniikissa. Voi eli ”burro” myös suoraan lähituottajan ulkona löntysteleviltä lehmiltä saatuna, jauhot ”farina” lähipelloita auringon alla kypsyneestä luomuviljasta ja näin ei voi paljon mennä väärään, jos itse kokeilee tehdä panettonen kotona.

Panettonen teko on tarkkaa homma, ei mitään tyliin ”siitä vaan vatkain päälle ja ainekset sekoon”. Tässä on mielestäni erittäin selkeä video klassisen panettonen teosta jos haluatte katsella: Novaterra Zeelandia Panettone HQ – YouTube

BUON DIVERTIMENTO eli pitäkää hauskaa ja BUON APPETITO, ystäväiset!

See the source image
Panettoneja voi olla vaikka minkälaisia sisältä ja ulkoa erivärisillä kuorrutuksilla; nämä ovat etelä-Italiasta, missä sukaatteja harrastetaa erittäin paljon. Alueella kasvaa sitrushedelmiä roppakaupalla niin mikäs sen maukkaampaa ja luonnollisempaa kuin heitellä niitä panettoneen.

ps. Riccardon huumoria: ”Jos et osaa valita, minkä panettonen haluaisit, niin VALITSE LEIPURI”. Ha!