Otetaan esimerkkinä tämän viikon yksi päivä ja huomaatte, että maailma on suuri, mutta pieni, koska suurin osa meistä tekee aivan samoja asioita maailman eri puolilla. Ei ole tarvetta liioitella, kadehtia tai suurennella asioita. Elämän ikävät ja iloiset asiat kyllä osuvat meihin kaikkiin, prima o poi, ennen tai myöhemmin, eikö totta? SOME voi olla ”mörkö”, sillä se saa aikaiseksi usein vääristynyttä ja teennäistä kuvaa elämistämme ja aiheuttaa kateutta ja ahdistusta lukijoissa.
”Iloitkaamme jokaisesta päivästä”-klisee osuu naulan kantaan. Uskotaan vanhoja viisaita eikä hössötetä turhan perässä.
Altopoggiossa oli keskiviikkopäivänä x herätys klo 6.30 kuten aina maanantaista lauantai-aamuun. Miksi? Poikamme Diego, kohta 14 v. on vietävä autolla lähimmälle bussipysäkille alakylään Molino di Bascioon n. 3 km, jotta hän kerkeää klo 7.10 siitä ohi hurauttavaan keltaiseen koulubussiin ja Pennabillin kouluun kahdeksaksi. Onneksi nyt on jo valoisaa ikkunoiden takana tuohon aikaan, ei ole niin ”masentavan pimeää”.
Ensitöikseni kulautan Illy-kahvisen Cappuccinon ja jotain pientä oheissyötävää, että järki ja ruumis pääsisivät käyntiin. Tyrkytän Diegolle juuri puristamaani spremuta d´aranciaa eli appelsiinimehua, joka ei ole aamulla(kaan) hänen lempijuomia, mutta jotain on saatava alas, edes vähän kaakaota ja pari keksiä. Tyttäremme Camilla on jo ”omillaan” eli tekee aamiaisensa noin 80 km päässä. Suolainen aamiainen ei maistu paitsi lomalla ollessa, on se kumma juttu.
Päästän Charlie-kissan leikkimökistään ulos, se napittaa ikkunalasin takana syyttävästi haluten siinä samassa nappuloitaan. Vilkaisen ystäväni Sariannan minulle lahjoittamaa Suomi-muotoista lämpömittaria, se näyttää onneksi jo plus 10 astetta eli päivälämpötila voi nousta noin +18 asteseen. Ajatus kulkee pyykin viemänä eli hyvä, se kuivuu ulkona jos nappaan pysäkiltä tullessani koneen päälle. Voin myös jatkaa pihahommia kun työt koneelta sen sallivat. Vielä on kuivia lehtiä kukkapenkeissä haravoitavana pois ja pieni kasa uutta sepeliä levitettävänä pihalle sekä vedettävä kaikki Altopoggion lauta-aidat kyllästeellä ennen kuin ensimmäiset turistit saapuvat toukokuussa loma-asunnoillemme. Ja niin edelleen….
”Mamma, onko mascherinat loppu?”( kasvosuojaimet). ”Ei ole, yritä etsiä sieltä laatikosta paremmin, Diego”. Maskipakko jatkuu edelleen kouluissa, kuten heti Coronan alusta asti. Koiramme Spilla 13v. tunkee myös jalkojeni välistä ulos, tosin vastahakoisesti, sillä tänään SATAA VETTÄ! Kuukausitolkulla ei ole tullut vesipisaroita taivaalta, joten tanssisin ilosta, jos jaksaisin näin aamutuimaan. Luonto on niin veden tarpeessa, Hallelujah ja grazie al Dio! Jumalan kiitos ja kaikkien minkä vaan maan ja taivaan väliltä. Vilja orastaa jo 10 cm korkuisena pelloillamme. Naapuri hoitaa kaikki.
Spilla haluaa hypätä autoon mukaan ja ainainen ”no, Spilla, tu non vieni a scuola” ..Spilla, et pääse kouluun…Joskus tulee niin kiire, että heitän pyjamani päälle takin ja hällä väliä, kukaan ei näe minua kun kurvaan hetkessä alas pysäkille nousematta autosta ja palaan kotiin aamutoimien pariin.
Hei ja buongiorno mammat pysäkillä, kaikille pitää heiluttaa ja tervehtiä muita äitejä. Eràs heistä on erittäin huolehtivainen poikansa (yläasteen ensimmäisellä luokalla) pääsemisestä koulubussin kolme porrasta ylös ja työntää hellästi joka ikinen aamu poikaansa selästä ja jäisi juttelemaan kuskin kanssa vaikka ikuuisuudeksi. Kuskin pitää noudattaa aikataulua, joten kuljettajan joka-aamuinen litania (ennakoiden jo puheliaan äidin samat kysymykset) on seuraavanlainen: ”buongiorno, tutto bene grazie spero anche tu e buona giornata ciao ciao ” sulkien siinä samassa oven ja starttaamalla (suomennos: päivää, kaikki hyvin, kiitos toivottavasti sinullakin ja hyvää päivänjatkoa hei vaan). Pojilla on takapenkillä hauskaa..nauravat tälle joka kerta. Äiti jää vilkuttamaan ikkunan taakse, kunnes bussia ei enää näy. Minä olen jo siinä vaiheessa melkein puolessa välissä kotimatkaa.
Minuutin pysähdys naapurimme Adan entisen lammastallin edessä, siellä on enää vain Micia kissa odottamassa nappuloitaan ärtyisellä naamalla joka aamu. Aivan kuin en menisi sinne joka päivä! Micia on noin 18 v ja Ada- omistajamummo kuoli parisen vuotta sitten ennen Covid-hössäkkää; lapset pyysivät minua hoitamaan kissalle sapuskat kerran päivässä koska heidän mielestään sen siirtäminen tuossa iässä pois kotipiiristä olisi ”tappanut senkin”. Teen tämän palveluksen mielelläni.
Ada oli ihana, puhelimen vieressä oli lappu, mihin hän oli kirjoittanut kolmen lastensa numerot ja neljäntenä luki ”Virpi”. Hän kutsui minua neljänneksi lapsekseen. Adan mies Giovanni kuoli 94-vuotiaana. Kissa on jo sokea ja kuuro, mutta osaa naukua raivostuttavan kovaa aamuisin, jos en säntää autosta sille nappulakanisterille ja nakkaa isoa pinoa ruokakippoon. Alatalosta tulee myös pieni kissanpentu ”juhliin” ja riita on heti, jos en laita pientä ruokakasaa myös hänelle maahan. Eli pientä ”stressiä” Poggiossa aamutuimaan.
No niin, vihdoin koneelle ja känny päälle. Riippuen töiden kiireellisyydestä, alan hommailla näpyttelemällä koneella. Matkanjärjestäjät Suomesta kirjoittavat. Pyytävät kehittelemään 2022 syksylle hyvän olon voinnin viikkoa täällä ja toiselle pitää suunnittella uusi viini-ja ruokatour ensi vuoden syyskuulle tai toukokuulle, kiva homma! Tästä tykkään. Emilia-Romagna, Umbria, Marche ja se ihana Toscana. Ne ovat kaikki tässä ympärillä, joten siitä vaan valkkaamaan asiakkaan mieleisiä paikkoja. Yritän tarjota paikkoja, mitkä eivät olisi kliseitä ja minne eivät massat löydä teitään. Tosin yksi upea viinitila tarjoaa kuumapalloajeluja tilan päällä, viininviljelykset ovat päätähuimaavan kauniilla paikalla, historiallisella villalla ja hedelmätarha on suunniteltu niin, että aikonaan hienot neidit eivät joutuneet kurkottamaan liian ylös popsiakseen puista hedelmiä pitkissä puvuissaan ja ahtaissa korseteissaan, joten kaikki on laitettu ”terassityyliin” pengerretysti ja ah-niin romanttisesti. Ruoka on mahtavaa! Tänne on saatava joku ryhmä kokeilemaan tuota paratiisia. Italiasta löytyy viinitilojen kirjoa ja laatua. Onneksi.
Samassa Whatsappiiin tulee viesti, että putkimies on nyt tulossa. Jaahas. Tuo kuulemma puuseppä-kollegansa mukaan. Asuvat tässä 5 km päässä. Tässä meneekin sitten parisen tuntia aivan varmaan selittäessä, mitä pitäisi tehdä Altopoggion loma-asuntojen ulko-ja sisäpuolella ja ottaen mittoja yhdessä. Täällä on taitavia käsityö- jne. ammattien harjoittajia, mutta heitä on vaikea saada tulemaan niin nopeasti, kuin tarvitsisi. Onko Suomessa samoin?
Aina tulee jotain eteen…Covid on ruuhkauttanut töitä sanoo putkimies…puuseppä valittaa, että on fysioterapiahoidot olkapäähän pahasti kesken ja ei voi nostella mitään kovin painavia parruja ainakaan…ja kysyy samalla, missä käyn hammaslääkärillä ja onko totta, että Estoniassa eli Eestissä hoidot maksaa vähemmän vai oliko se Kroatiassa? Muistelee vielä, että on ollut poikansa kanssa seuraamassa Jyväskylässä rallia ja matkaa ehkä tänäkin kesänä Suomeen.
Apua. Ajattelen konettani ja niitä lukemattomia s-posteja…mutta nämä miehet on saatava pysymään nyt täällä ja hommiin. Keitän espressokahvit ja tarjoan edellisenä päivänä tekemääni unelmatorttua…sillä on hyvä ja rauhoittava vaikutus. Aurinko paistaa ja ukkelit istuvat tyytyväisenä terassille ja alkavat piirtämään vihdoin haluamiani uudistuksia ja kohennuksia. Joka vuosi on saatava aikaan asunnoissa ja pihalla aina jotain kivaa uutta turisteja ajatellen ja korjattava vanhaa. Rahaa menee aina ennen kuin sitä tulee mutta tämä on vain elämää!
Jep. Luottomieheni palaavat kuulemma muutaman päivän kuluttua kun ovat saaneet materiaalit kasaan ja osan jo sahattua valmiiksi. Hyvä näin. Homma on jo puoliksi valmis. Voin palata koneelle.
Mies tule kysymään, oletko vastannut sille äänitallille Milanoon, joka pyysi tarjousta ja hänen spiikkaajan aikataulujaan johonkin Dei Medicin suvusta kertovaan tv-dokumentaarioon, joka pitäisi lukea jo huomenna? En ole…
Puhelin soi, joku Telecom Italiasta haluaa myydä jotain, isken luurin kiinni kuuntelematta enempää kuin ensimmäisen lauseen ja sanon aika tylyllä äänellä: ”no grazie, siamo a posto”. Kuka vielä ostaa ja kerkeää kuuntelemaan näitä puhelinmyyjiä? Käy sääliksi. Saavat kuulemma 3 eur tuntipalkkaa ja bonusta sen mukaan, miten pitkään asiakas pysyy linjoilla. Jossain luki näin. Yliopistoista valmistuneita nuoria tässä ”orjanhommassa”, lähinnä etelä-Italiassa.
Onneksi muut s-postityöt voivat odottaa iltapäivään. Vastaan nopeasti kaikille, että hoidan nämä pyynnöt asap ja ainakin ennen iltakuutta. Koulun whatsapp ryhmässä kysellään, kuka haluaa ehdolle vanhempien edustajaksi? Minä en enää ainakaan, olen ollut ”remmissä” jo aikoinani koko ylä-asteen ajan tyttäreni luokan edustajana Pennabillissä ja sain kouluruokailumullistuksen aikaiseksi, se riittänee varmaan paratiisiin pääsemiseen. Valitin myös näistä liian painavista koulurepuista (12 kg) kyllästymiseen asti sekä liian pitkistä koulupäivistä. Joka päivä 8-13.00 sekä myös lauantaisin sama, sekä kaksi kertaa viikossa 8-16.00 ja sunnuntaina vielä läksyjen tekoa lauantain ja perjantain aineista. Ei siis koskaan aikaa harrastuksille tai aivojen lepuuttamiseen. Tämä on Italian vanha koulusysteemi, joka muuttuu sitten, kuin vanhat pamput siellä Roomassa jäävät joskus ystävällisesti ”90-vuotiaina” ehkä eläkkeelle ja nuoremmat pääsevät muuttamaan jotain.
Onneksi ystävättäreni kirjoittaa, haluaa varata Altopoggion loma-asunnon viikoksi tänä kesänä, jipii. Ihanaa saada Suomesta vieraita ja varsinkin ystäviä, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. Matkailu on sodasta huolimatta piristynyt, emme voi olla koko ajan kivireki selässä, vaikka Ukrainan tilanne itkettää ja harmittaa kaikkien kärsivien puolesta ja talous syöksyy taas alamäkeen. Tämä sota on mitä mielettömin ja mielivaltaisin yhden hullun oikku!! Kaikki sodat ovat turhia muttä tässä ei kertakaikkiaan ole mitään himpun järkeä vaikka miten päin asiaa katsoisi. Ihmisten taakka on jo Covidin jälkeen painava, he tarvitsevat jotain kaunista ja suloista elämäänsä. Emme saa tuomita heitä, jotka haluavat ”pitää hauskaa”, levätä, heittää stressiä ja painolastia pois ja lomailla. Elämä on lyhyt…ei se tarkoita sitä, ettemme välittäsi kärsivistä. Jokainen auttaa ja tekee hyvää omalla tavallaan. Kaikki eivät kerro kaikkea julkisesti joten ”vivi e lascia vivere”…elä ja anna muidenkin elää. Jätetään tuomitsemiset tuomioistuimille ja jumalille, keitä he sitten ovatkaan.
Lounasaika..vatsa kurnii, mieheni Daniele kyslee varovasti ”oletko ajatellut, mitä syödään”…avaan jääkaapin lennossa, katse osuu vihanneskastikkeeseen, jonka olin jo tehnyt valmiiksi ja sanon: juu, pastaa tuolla kastikkeella. Meillä Altopoggiossa onneksi ei olla ronkeleita. Suomalainen ja italialainen keittiö ja muutkin etniat käyvät. Olemme kaikkiruokaisia. Panen pyykit pesuun ja mietin turismijuttuja.
Koira on omituinen..vinkuu. Itse asiassa päästeli jo yöllä outoja ääniä kurkustaan. Spillamme ei ole koskaan ollut sairaana, paitsi kerran keväällä kurkunpäätulehduksessa. Luulin silloin, että hänelle on mennyt joku metsästä kaivamansa eläimen luu kurkkuun ja vein hänet kiireessä 30 km lähimmälle eläinlääkärille vain kuullakseni, että kyseessä on ”lievä kurkkukipu ja anna kamomillaa”. Nyt ei kerkeäisi eläinlääkäriin. Diegokin tulee kohta kotiin nälkäisenä. Daniele meni alakylään hakemaan Diegoa. Äkkiä pastavesi kiehumaan, juustoa ja salamia alkupaloiksi, ihania lähi-ja luomutuotteita. Vesi tulee lähteestä, juomme sitä ruokajuomana. Tänään ei ole jälkkäriä mutta hällä väliä. Hedelmät saavat riittää.
Vastailen s-posteihin ja whatsappaan eläinlääkärille Novafeltrian kaupunkiin ”koira käyttäytyy oudosti, voinko tuoda näytille tänään”? Lääkäri vastaa…”olen karanteenissa, pojalla oli Covid”. Etsi siinä sitten uusi eläinlääkäri…ystäväni Valentina vei tryffelikoiransa hoitoon kuulemma tosi pätevälle ja kivalle lekurille. Vale, anna kiltti heti numero! Lucalle siis viesti Carpegnan yli 1000 -metrisen vuoriston toiselle puolelle…ajattelen jo Spilla-parkaa matkalla, miten saan pidettyä hänet sylissä vaikka ettei raukka heilu kurveissa…onneksi Luca soitti heti (vauva kiljui taustalla kun syötävä, vamaan oli ”päikkäriaika”…) ja kuiskaili : ”tuo koirasi klo 1600.” Tuntui agenttijutulta, salakoodi. Kysyin: ”missä siellä olet koska en löytänyt netistä…” ja vastaus tuli kuin maan alta ”soita kun olet kylillä jos et löydä niin sanon”. Pelästyin tarpeeksi ja päätin kysyä Valelta tarkkaa osoitetta. Vale whatsappasi ohjeet, helppo nakki. Vanhainkodin kulmalta 50 km eteenpäin, kauniiden puisten roskisten edessä valkoinen talo. Tiesin paikan.
Päästyämme perille Spilla heilutti häntää ja näytti olevan Linnanmäellä ja täysin ekstaasissa: pyöri ja hyöri vastaaanottohuoneessa (ei ollut muita) ja nuuhki nurkkia. Hyppäsi pyydettäessä vaakaan…ylipainoinen, oli Lucan kommentti…ja mieheni katsoi minua sillä silmällä että ”mähän olen sanonut, että pitää rajoittaa sen pate´n jne. herkkusnacksien antamista Spillalle”….Verikoe korvasta, ei sokeritautia, silmät ok, lonkat ok, kuumemittari sanoo ei kuumetta, tutkitaan kaulaakin koska pitää päätä oudosti. Juu, on ”cervicale”! Eli on saanut kylmää kaulaan juostessaan myöhään illalla pitkin peltoja kauriiden ja villisikojen perässä, kaulahermo tulehtunut. Sai heti piikit jne. Kuka päästi Spillan ulos noin myöhään, mietin. Minä en ainakaan.
Luca annosteli piikkejä valmiiksi mukaan ja kysyi osataanko me piikittää Spillaa. Sanoin, että kyllä. Hän tuli vielä meidän perässä ulos ja halusi nähdä, miten Spilla kävelee pitkin puutarhaa. Juttelimme siinä 10 min ja lähdimme kotiin. San Marinossa on Lucan mukaan täydellinen klinikka, jos haluamme viedä koiran röntgeniin jne. kartoittaa luiden ja reuman tilannetta…no, ei nyt ainakaan. Rehellinen eläinlääkäri. Hinta 50 eur piikkien kanssa ja hän pyysi videoita, jos Spilla käyttäytyy oudosti. On tuo ihme mimmi. 13 vuoden aikana kahdesti ”kipeänä”.
Kotiin ja töihin, Diegon kanssa juttelemme koulukuulumiset, katsomme puolen tunnin jakson huvittavaa matkasarjaa englanniksi, jonka hän on valinnut, ja rimpautan Camillalle, joka on saanut juuri tietää päässeensä Erasmusvaihtoon Pariisiin yliopistoon ensi syksystä lähtien. Aivan ihanaa!
Töihin, iltaruoka ja luen rentouttavaa novelloa, lyhyttä tarinaa, jonka sveitsiläinen ystäväni on kirjoittanut. Hän toivoo voittavansa kirjoituskilpailun. Kuka haluaa lukea ranskaksi, niin tässä linkki ja kiitos jos laitatte hänelle tykkäyksen :
Buona notte a tutti, hyvää yötä kaikille! Tervetuloa Altopoggion loma-asunnoille www.altopoggio.it -vapaata on vielä heinä-elo ja syyskuussa. Suljemme ovemme taas talveksi noin syys-lokakuun vaihteessa, riippuen ilmoista. Kilistellään yhdessä ”aivan tavalliselle päivälle” ja kertokaa minulle omanne! Ei kuvia tässä blogissa. Tuli jo muutenkin liikaa juttua, oppaan ammattivika. Isot halit kaikille!