”Opin ammattini vaarilta jo nuorena poikana”, kertoi Emanuele jysäyttäen samalla kolmella yllättävän kevyellä pamauksella nyrkissä pitämäänsä rautapainoa puuleimasimen päälle-jättäen allaolevaan canapa-kangaspöytäliinaan kauniin syksyisen kuvion. Viiniköynnös lehtineen on Emilia-Romagnan klassisimpia ”motivi” eli kuvioita perinteisin menetelmin tehdyssä kankaanpainatuksessa. Luonnosta saadut värit kunniaan!

Puisia leimasimia hänellä on Carpegnan vuoristossa sijaitsevassa työpajassaan satapäin; vanhimmat niistä ovat 1600-luvulta. Kävimme Johanna Oras-Akatemian ulkoilma-maalauskurssilaisten kanssa kokeilemassa St. Agata Feltrian kylän tryffeli- ja käsityöläismarkkinoilla hurmaavan Emanuelen kojussa kankaanpainatusta. Teimme kukin ruostevärillä matkamuistokortin olkipaperiin. Ruosteväri syntyy kuten vuosisatoja sitten jauhosta, haposta ja ruosteisesta raudasta. E basta. Ja siinä kaikki.


Leimasimet on tehty kestävästä materiaalista eli puu on joko pähkinä-tai päärynäpuuta. Kankaat, joille ne painatetaan ovat puuvillaa, pellavaa tai canapaa. Emanuele tekee myös mielellään canapa-kenkiin painatusta. Voit näin personalisoida omat kenkäsi, mikäs sen hauskempi lahja-idea! Teet vaikka vasemman jalan kenkulin erilaiseksi kuin oikean.


Pähkinät ovat myös näin lokakuussa saatavia herkkuja, suoraan noce-eli pähkinäpuusta kerättävinä talvea varten. Altopoggion saksanpähkinät kerkeävät koiramme suuhun hetkessä jos emme kerää niitä maasta.
Suosittuja ostoksia ovat myös pastakaulimien säilytyspussit. Valikoimista löytyy patalappuja, essuja sekä kaiken kokoisia pöytäliinoja sekä astiapyyhkeitä.
Emanuele on aina oma itsensä, hymyilevä ja stressitön kaveri- tykkää ratsastaa vapaa-aikanaan hevosellaan ja nauttii asua täällä ”ei missään” rauhan tyyssijassa. Torin pieni kuhina ei häntä haitannut. Näin Covidin jälkiaalloissa tuntui oudolta, kun kuuli ja näki monia ihmisiä ja ääniä. Italiassa on tilanne edelleen hyvin hallinnassa ja maskipakko vielä kaikissa sisätiloissa. Ulkona suositellaan pidettäväksi maskia jos on ruuhkaisia paikkoja tai muita ihmisiä lähellä. Usein näkee papparaisia Fiat-autoissaan ajelemassa aivan yksin- maski visusti suun ja nenän edessä.

Kastanja-aikana meillä laitetaan niitä usein pari kourallista jälkiruoaksi uuniin. Tee vain x-risti veitsellä kastanjan päälle, laita ne uunipellille risti ylöspäin noin puoleksi tunniksi (riippuen kastanjan koosta) ja ravitseva luomu-jälkiruoka on valmis! Puusta suuhun. Myös kastanjajauhoja saa kaupasta erilaisia jälkiruokia varten; erityisesti Castagnaccio -piiras on kovaa huutoa Emilia-Romagnankin läänin keittiöissä näin syksyisenä jälkkärinä. Alun perin siihen laitettiin myös tuoretta rosmariinia. Kaikki syksyn maut; pähkinöitä ja rusinoita myöten iloisesti mukaan!


200 vuotta käsityötaitoa suvussa. Toivon Emanuele sinulle voimaa jatkaa tätä upeaa perinnettä! Tulkaa tutustumaan ja vaihtamaan muutama sana hänen kanssaan. Benvenuti nel Montefeltro!
